IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Manga / Anime UkeMaanantai 04.02.2008 01:48

Hei kaikki Manga ystävät!

Kävin tuossa vkl:na etsimässä hieman infoa että mitä helvettiä tuo Uke tarkottaa Manga / Anime-maailmassa kun se näyttää monella olevan esille joka paikassa. Googleenhan tuli ensimmäisenä Wikipedian linkki ja siellä oli näin:


"Seme ja uke

Yaoissa suhteen alistuvaa osapuolta kutsutaan ukeksi, alistajaa semeksi. Nämä termit ovat alun perin liittyneet taistelulajeihin, mutta niitä on jo pitkään käytetty kuvaamaan myös seksuaalisia suhteita. Seme tulee japanin kielen verbistä semeru (hyökätä), uke verbistä ukeru (vastaanottaa).

Tyypillinen seme on sulkeutunut, vakava ja fyysisesti kookkaampi kuin uke. Uket ovat androgyynejä, kilttejä ja pienikokoisia."



Että tässä sitten mietin.. Olenko _minä_ myös Uke :P ?


Onneks ei mangaporno kiinnosta pahemmin, eikä Jiirokki etc.

Vuoden vanha novelliLauantai 26.01.2008 03:13

Tänään loppui 2. lukuvuosi Tampereen taidelukiota ja yksi vuosi on siis vielä edessä. Täytän parin päivän päästä 18 vuotta, mutta ei se kauheasti muuta elämäntapaani, koska olen käynyt jo baareissa ja ostanut kavereilleni kaljaa kaupasta.
Niin mun nimi on Petri ja oon tosiaan ihan kohta täysi-ikäinen. Asun melkeinpä Tampereen keskustassa, sen verran pois kaupungin hulinasta, että metsä kukoistaa näin keväällä jo ja takapihakin on hienossa kesäkunnossa. Asun kerrostalossa ensimmäisessä kerroksessa yksin, vaikka moni tyttö siellä on käynytkin kokeilemassa.

Lähdemme baariin loman alun kunniaksi ja vähän jo juhlimaan 18-vuotissyntymäpäiviäni ennakkoon. Rankan juhlimisen ja flirttailun jälkeen lähdemme kotiin ja minä lähdin jonkun mukavan oloisen muijan kanssa meille. Hänen nimi on Terhi. Pääsemme kotiin ja muistan, että parvekkeen ovi oli auki, koska laitoin sinne pyykit aamulla kuivumaan. Ensimmäisenä tutkin koko kämpän että mitään tärkeämpää ei ole viety, pienen tutkiskelun jälkeen huokaisen helpotuksesta mielessä "Kaikki tallessa.". Menen parvekkeelle takaisin ottamaan pyykit sisälle yöksi. Vilkaisen leikkikentälle, joka näkyy parvekkeeltani hyvin ja siellä oli jotain omituista, hieman pelottavaa, mutta samalla myös jotain kiintoisaa. Keinujen vieressä seisoi mies, joka oli kokonaan mustiin pukeutunut ja hän oli vetänyt hupparinsa hupun silmille. Säikähdän tilanteesta hieman, koska mies nostaa katseen minuun päin ja jää tuijottamaan minua. Kävin hakemassa Terhin huoneestani joka oli jo puol alasti valmiina toimintaan.
Menimme yhdessä parvekkeelle, mutta leikkikenttä oli tyhjä, näkyi vain tyhjyyttä ja muutama katuvalo. Yön tytön kanssa meni nautinnollisesti, mutta minulta ei meinannut mikään oikein onnistua yön aikana, koska tämä "hämärä mies" pyöri mielessäni koko yön ajan.
Heräämme aamusta, kumpikin toiselleen hymyillen. Likaisena, mutta tyydytettynä yön touhuista. Nousen sängystä ja Terhi jää vielä makaamaan vähäksi aikaan siihen. Menen keittämään aamukahvit ja laitan leivät ja muut leivänpäälliset pöytään ja käyn hakemassa pinon tulleita kirjeitä oveni edestä. Osa oli laskuja ja osa oli jo syntymäpäiväkortteja, jotka olivat kyllä päivän liian ajoissa. Yksi kirje erottui ylitse muiden, se ei ollut kuoressa, vaan se oli hyvin hienosta ja varmastikkin kalliista paperista tehty kirje. Avasin sinetin ja kirjeeseen oli kiinnitetty teipillä henkilöllisyystodistukseni. Alan pikaisesti muistelemaan eilisillan tapahtumia. Muistin että minulla ei ollut niitä mukana, koska turhaan minä tutussa baarissa missä ennenkin oli tarjoiltu kaljaa minulle, olisin ne ottanut mukaan. Joten kirje ei ollut kavereiltani tai baarista. Katson tekstiä ja siinä luki näin:


" Huomenta Petri ja aikaiset onnitteluni syntymäpäivän johdosta.
Kuten taisit huomatakkin, että henkilöllisyystodistuksesi oli kadonnut illan aikana.
Käväisin äkkiä kotonasi kun olit juhlimassa ja otin ne sieltä,
mutta tärkeintähän on kumminkin että sinulla on ne taas eikö?
Niin minä olen se mies, joka katsoi sinua sinun herkkiin silmiisi ja
hävisi sen jälkeen kuin tuhka tuuleen vaikka todellisuudessa olin parvekkeesi
alapuolella katsomassa teitä rakastavaisia. Otin ylös sinun nimen, osoitteen,
numeron ja SOTU:n.Jos ajattelit poliisia avuksesi löytämään minut niin turha luulo.
Kirjeestä et saa mitään irti muuta kun
että kirjoittaja on ehkä joku sinun kaverisi, joka haluaa pilailla kustannuksellasi tai
joku seko muuten vain. Ainiin se musta huppari mitä pidin päällä eilen niin oli sinun ja
se odottaa sinua parvekkeesi kaiteella. Olin suunnitellut senkin jutun, joten et saa siitäkään
mitään DNA:ta minusta tai mitään muuta. Hei hei ja ensi kertaan."



Kirje oli todella hyvällä käsialalla kirjoitettua ja näyttäisi jopa siltä että se on kirjoitettu melkeinpä silkkihansikkain. Menin parvekkeelle ja siellä oli minun hupparini niin kuin kirjeessä luvattiin.

Kuluu muutama viikko rauhallisin mielin ja kesätyökin alkoi. Pääsin kesätöihin reilu kuukaudeksi Salud-nimiseen ravintolaan. Pääsin sinne sen takia, koska isäni on vanha tuttu omistajan kanssa, muuten he eivät otakkaan kesätyöläisiä vastaan. Aloin seurustelemaan Terhin kanssa ja hän tuli hakemaan minua töistä.
Aloin juuri unohtamaan sen miehen mikä minua piinasi, kun hän lähestyi minua taas kirjeitse. Itse kirje kuului näin:


"No hei Petri, etpä ole kuullukkaan minusta mitään vähään aikaan,
mutta lupaus on lupaus joten kirjoitin sinulla nyt.
Olen tarkkaillut sinua näitten viikkojen aikana ja sinulla on todella,
todella mielenkiintoinen elämä ja minulla kävi mielessä sellainen
että varastaisin henkilöllisyytesi ja hävittäisin sinut jotenkin pois kartalta.
Ei kannata säikähtää noita pieniä veriläiskiä, se ei ole minun,
eikä kenenkään muunkaan ihmisen, en siis ole tappanut ketään (vielä),
se on pienen jänöjussin, jonka päältä tyttöystäväsi Terhi ajoi, kun oli viemässä sinua töihin.
Hei hei taas ja kuulemisiin, toivottavasti näemme pian!"


Alan nähdä painajaisia ja niiden takia en saa kunnon unia öisin ja päivisin olen väsynyt töissä ja tulen päivä päivältä vain vainoharhaisemmaksi. Terhikään ei meinaa enää kestää kun säikyn jopa naapurin mummoa ja kyselen ja vilkuilen koko aika.

Hyvä, ehkä paras kaverini täällä Tampereella nimeltä Jaska soittaa että hän tulee hakemaan minut ja että lähdemme porukalla ottamaan muutaman tuopin jotta saataisi minun mielentila rauhoittumaan. Ilta vietetään rattoisasti meidän normiporukalla juodessa, syödessä ja biliardia pelaillessa. Pari kaveria lähtevät aikaisemmin kotiin, koska heillä alkaa vielä yövuoro töissä parin tunnin päästä. Me loput lähdemme baarin mentyä kiinni meille viettämään vielä vähän iltaa Jaskan kyydillä. Meinasi tulla ahdasta siellä autossa koska, meitä oli kuusi henkeä ja auto oli todella pieni Nissan Micra. Sopu sijaa antoi ja pääsimme matkaan, kotipihallani vilkaisen varautuneen oloisena leikkikentän ja metsän suuntaan. Säikähdän jumalattomasti kun näen tämän miehen siellä seisomassa. Huudan pihalla kaikille kavereilleni:
-"Vittu, tuolla toi äijä kattoo meitä! Toi on se sama seko mikä lähettelee mulle niitä kirjeitä ja tekee mut hulluks!" Muut näkevät miehen myös ja Jaska sanoo muille:
-"Mennää näyttämään tolle vitun urpolle et meidän kavereille ei vittuilla."
Mies lähti kävelemään ripeästi ikään kuin varautuneena siihen koko aika että lähdemme sen perään. Pääsemme metsän rajalle ja siinä vaiheessa mies katoaa metsän pimeyteen.
-"Mennään meille ja rauhotutaan, ei jaksa lähtee tollasen perää." sanon muille rauhoitellen, vaikka olin yhtä paniikissa kuin tytöt ketä oli mukana.
-"Ei nyt vittu hannata, saadaan se just kiinni, eihän tollanen pappa pääse mihinkään piiloon." Muut vilkuilevat vain ympärille pelokkaan näköisinä ja ovat ihan hiljaa.
-" Noh, lähdetään sitte, mut kaikista tärkein juttu on et pysytään koko aika porukassa eikä hajota." sanon Jaskalle ja muille vähän tympääntyneellä äänellä.
-" No toiha nyt oli ihan tyhmä idea, Eihän tollanen vitun ruipelo voi meille isoille äijille mitään tehdä ja tytötkii on meidän takana turvassa. Jakaudutaan ees kahteen kolmen hengen ryhmää, Minä, Terhi ja sinä Petri ollaan yks ryhmä ja te; Tiia, Markku ja Jani ootte toine ryhmä. Lähtekää te tonne vasemmalle ni me mennää täst keskeltä." Jaska ärähtää ja komentaa muita. "Ok." kuuluu osan suusta ja muut nyökkäilevät.
Metsä on noin hehtaarin kokoinen alue, joten täällä löytyy sitä puskaa mihin piiloutua. Kävelimme vähän matkaa ja vilkuilimme ympäriinsä, kunnes kuulemme kiljahduksen.
-"Se oli Tiia! Ihan varmana oli!" Terhi kiljahti meille. Otin kännykän äkkiä taskusta ja koitin soittaa.
-"Ähh, ei oo tolppia ni ei pysty soittamaa kellekkää, mikäs vitun katve-alue tää mettä oikee on?!"
Seikkailemme metsässä jokusen vartin ja koitamme etsiä toista ryhmää. Yhtäkkiä puskasta juoksee Jani ihan kalpeanaa ja me tietysti säikähdettiin kuoliaaksi.
-"Se.. se vitun seko sai Tiian ja Markun! Ne putos sellaseen kuoppaan ja sit mä niinkun vilkasin taakseni ni sit ne oli kadonnu johokki sieltä kuopasta." Jani selitti pienessä shokissa.
-"Missäs Terhi on?" Jani jatkaa vielä pienen hapen oton jälkeen.
-"Mitä vittua, vastahan se oli tossa meidän takana" sanon
-"Niin, OLI... TAKANA." Jaska vastaa painottaen.
Lähdemme kolmestaan ripeästi pois päin metsästä kunnes tulemme aukiolle paikalle.
-"Tää on tän metän keskiosa, täällä me leikittiin pentuna Jaskan kanssa eiks ni?" Jani kertoo hieman hymy huulilla
-"Niinhän me tehtiin juu, mut ei nyt oikein jaksa muistella vanhoja aikoja ku kolme kaveria jossai vitun huru-ukon kanssa ja mekii ollaan keskellä mettää." Samaan aikaan kun Jaska selitti näin ison montun aukion vieressä.
-" Kattokaa tonne monttuu!"
-"Voi saatana! nyt se äijä teki viimesen virheensä!" Jaska huutaa
-" Hyi vittu! Mikä vitun pervo tää äijä o?!" Jani sanoo silmiään peitellen.
Kaverimme riippuivat päät alaspäin naruista ison puun oksasta. Silmät oli peitetty ja heidät oli riisuttu kaikki alastomiksi ja kaikki oli viillelty, joten he eivät enää kauan ole tajuissaan. He ovat juuri ja juuri hereillä ja he kuulivat että tulimme.
-"Apua! Auttakaa meitä! Se on joku vitun sekopää millä on täällä metässä omat tunnelit ja kaikkee!" Jompikumpi tytöistä sanoi.
-"Menkää helvettiin täältä! Juoskaa niin nopesti ku pääsette!" Markku huutaa kivulialla äänellä. Lähdimme juoksemaan sen minkä jaloista pääsimme. Näimme jo leikkikentän ja talot, mutta yhtäkkiä Jani ja Jaska kattuvat ja nousevat nopeasti puuhun viritettyyn ansaan. He roikkuivat jonkunlaisessa verkossa ja kumpikin koitti sanoa minulle jotain ja jäin kuuntelemaan, mutta en saanut selvää siitä. Jokin pisti minua ja alkoi pyörryttämään ja kaaduin.
Olo on kuin olisi ryypännyt viikon putkeen ja nyt alkaisi tulla krapula. Katson kelloa ja se on jotain 12 paikkeilla ilmeisesti päivällä, koska ikkunasta paistoi aurinko. Nousin omasta sängystä ja kävelin keittiöön. Soitin poliisille heti kun löysin kännykkäni. Kerroin heille tapahtuneesta, mutta poliisit eivät ottaneet sanaakaan tosissaan joten lähdimme metsään katsomaan.
Metsässä oli kaunista, mutta siinä se ongelma olikin, missään ei näkynyt mitään. Ei ruumiita, ei ansoja, ei mitään. Hermostuin vielä enemmän tilanteesta ja sanoin poliisille:
-" No vittu! Sanokaas sitten missä mun kaikki kaverit on?" Poliisit ottivat asian ja tutkivat sitä.
Viikon kuluttua puhelin vihdoinkin soi ja vastaan.
-"Nämä henkilöt, siis nämä kenen nimet sanoit, ovat kuolleet kaikki noin 50 vuotta sitten. Tampereella kylläkin, mutta ei viikko sitten. Valitan nuori mies."
He kaiken lisäksi väittivät että nimeni ei ole Petri Paavilainen vaan joku ihmeen Kalevi Sundvall. Vanhemmilleni oli soitettu tapahtuneesta ja he myönsivät luvan laittaa minut joksikin aikaa hullujenhuoneelle.
Ensimmäiset päivät kuluivat raastavan hitaasti ja ulkona oli koko aika +25 astetta lämmintä. "Kalevi Sundvall, hmm, jostain se nimi on minulle tuttu." Mietin itsekseni. Hoitaja tulee huoneeni ovelle.
-" Kalevi, teille olisi puhelu, isänne soittaa sinulle."
-" Ok, tuun iha just." Kävelen osaston toimistoon ja nostan luurin pöydältä.
-"No mutta hei ystäväni, vai pitäisikö oikein sanoa Kalevi. Hahahahh!.
-"Hoitajat! Tulkaa tänne! Tääl on tää seko äijä kenen oikeesti pitäis olla täällä!"
-"Ei ne kuule sinua, järjestin puhelun sillä tavalla että, melkein kaikilla hoitajilla on ruokatauko menossa."
-"Kuka vittu oot? Miks vainoot mua?"
-"Voi voi voi. Niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän aikaa. Noh, minun nimeni on nykyään Petri Paavilainen, nimen ja elämän varastin sinulta. Olen sinulle tuttu henkilö lapsuudestasi, muisteleppa."
-" No niin vittu! Sä oot se vanha naapuri!"
-" Kyllä, kutsuit minua taikuri-sedäksi pienenä ja kävit aina minun luonani ja vahdin sinua välillä, koska olin niin hyvä ystävä vanhempiesi kanssa. Mutta enkös olekkin vieläkin aikamoinen taikuri-setä?"
-"Haista vittu ja kiitos vinkeistä miten löydän sut! Soitan porukoilleni ja ne ettii sut käsii ja sä pääset tänne mun tilalle."
-"Noh noh, minuthan löytää tietenkin metsästä!"
-" Vitttu kun olet vitsikäs"
-" Niin olen pitänyt kyllä vanhemmistasi huolta. Kävin teillä ja söimme ja kyselimme kuulumisia toisiltamme kunnes kumpikin heistä nukahti ruokailun aikana. Aika törkeää, eikö?"
-" Mitä vittua menit tekemään niille!?"
-"Kävin ostamassa heidän nimissä liput Cayman-saarille ja he "katoavat" siellä "mysteerisesti" eivätkä tule ikinään takaisin. Mutta nyt alkaa aika loppua, hei hei Kalevi ja hyvää loppuelämää!"





Viime keväänä kävi aika tylsäksi ja tein tällasen..

100 tietoa minusta:Torstai 03.01.2008 21:34

1. Etunimi: Urho
2. Lempinimi: Uke, Uge jne jne.
3. syntymävuosi: -91
4. syntymäpaikka: Mikkeli
5. horoskooppi: Neitsyt (ikuinen :oops: )
6. mies vai nainen: mies
7. Tämänhetkinen koulu: mikkelin amis
8. Aiemmat koulut: r-kylä, kalevankangas (7lk.)
9. Asema: Iso-Johtaja
10. Asuinpaikka: Mikkeli
11. Nettinimet: Uke, Uge jne jne.
12. Hiusten väri: purkki-blondit
13. hiusten pituus: lyhyet atm.
14. Silmien väri: sinivirheeharmaa EMT:D
15. parasta ulkonäössä: ööh :)/
16. pituus: 180mm
17. Näkyviä arpia: --
18. Silmälasit: --
19. lävistyksiä: oli korvis vuonna -97 :D
20. Tatuointeja: ei
21. oikea vai vasuri: oikea
22. Ensimmäinen paras ystävä: Jesse :D?
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: Oon huono, en voita :/
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: lyllerrys
25. Ensimmäinen lemmikki: kissa tai seeprapeippo
26. Ensimmäinen oikea loma: jossai ruotsis
27. Ensimmäinen konsertti: Frööbelin palikat @ Sokos tai Nylon Beat isin ja äitin kaa ^_^
28. Ensirakkautesi: Enhä mää ny kaikil sitä kerro :oops:
29. paras elokuva: Hohto taikka tuoooooooo It ;p
30. paras TV-ohjelma: Salkkarit, simpsonit.
31. lempiväri: valkone, vihree, kirkas punanen, vaaleenpunanen, musta (se hoikistaa :p), ruskee
32. Paras laulaja: Freddie Mercury
33. Paras bändi: Enemmän artistien puolella, mutta Queen, Billy Talent.. Onhan noita :)
34. Lempibiisi juuri nyt: Kaikkiko? 3 parasta atm: Timbaland f. One Republic - Apologize, Sonata Rabidus ja Akon - Blame It On Me
35. Paras ystävä: Monone:D?
36. Paras karkki: Kirpeet pääkallot:P
37.Paras urheilu: Laskettelu
38. paras ravintola: Our own.. GrillCafe Uno :P
39. Lempivaatteesi: H&M:ltä ostetu ruskiat housut
40. Lempikauppa: H&M tai öö s-market
41. lempiaine koulussa: äikkä varmaan heti ammatin lisäks
42. Lempieläin: kisuliini :P
43. paras kirja: Stepppen Kingin joku (ei niin utopistinen)
44. paras lehti: AKU ANKKA
45. lempikengät: Jack&Jonesin kengät

Juuri nyt;

46. olosi: ownaaja-olo
47. Sinkku vai varattu: Sinkku:(
49. syöt: just loppu marjasorbetti:)
50. juot: ---
51. Fonttisi: atm normi, yleensä ChopinScript
52. Online: Wtf..
53. kuuntelet: Play Radio Play - Decipher Relfections
54. ajattelet: :(?
55. Haluat: Et halua tietää...
56. katsot: näyttöä rofl..
57. olet pukeutunut: pitkähihane t-paita, hoosut sun muut peruskamat mitä päivällä on päällä.

Tulevaisuudessa;

58. haluatko lapsia?: Juu
59. Haluatko naimisiin: Juuu
60. Mille uralle menet?: Olen jo hotelli- ja ravintola-alalla (ravintolakokki)
61. Missä haluaisit asua: joko jossain missä paistaa aurinko vitun lujaa tai sit joku missä on lunta saatanasti
62. Auto: Gallardo tai bussi:D

parasta vastakkaisessa sukupuolessa;

63. Hiusten väri: Ei väliä lloll
64. Hiusten pituus: 15,73412cm
65. silmien väri: juu väliäkös tuolla
66. Hoikka vai tukeva: läskit on lepposia, mut ite ku oon jo ni hoikkaa sitten :D
67. Söpö vai seksikäs: Molempi parempi ;o
68. Silmät vai huulet: huulet
69. Suukkoja vai haleja: Suukkoja;P
70. Lyhyt vai pitkä: Ei pitempi ku minä
71. Humoristinen vai vakava: siltä väliltä
72. Romanttinen vai neutraali: en osaa päättää;D?
74. Herkkä vai äänekäs: en osaa päättää;D?
75. yhden illan juttu vai suhde: suhde
77. Häirikkö vai kiltti: Kaikki kelpaa :D

oletko ikinä;

78. Suudellut tuntematonta: Hmm, kylläpä kait voi luokitella.
79. Juonut alkoholia: Juuuuh
80. Polttanut: Juuuuh
81. Karannut kotoa: Oon kiltti;(
82. murtanut luita: Omia en.
83. Särkenyt jonkun sydämen: En toivottavasti:P
86. Eronnut jostakusta: Juuuuh
87. Itkenyt jonkun kuoltua: Juuuuh
88. Itkenyt koulussa: nauraessani kyllä

Uskotko;

89. Jumalaan: Tottavitus nyt Kaikkivaltiaasee uskon :D
90. Ihmeisiin: uskon
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: Juuuuh
92. Ennustuksiin: Juuuuh
93. Ufoihin: Juuuuh
94. Sielunkumppaneihin: Heh, SoulMate..
95. Taivaaseen: Juuuuh (onhan siellä pilviä ainakin ;o)
96. Helvettiin: Juuuuh (kirosanaan on hyvä uskoa ;o)
98. Ensitreffeillä suuteluun: uskon
99. Horoskooppeihin: No enpä pahemmin.

Vastaa totuudenmukaisesti;

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: Hmm, onhan tuolla ;>
- Vanhemmat »