IRC-Galleria

Hyvää päivää, hyvät ystävät. Tai siis te jotka luette tätä, olitte ystäviä tai ette. Tajusin äskettäin, etten ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan mitään, vaikka olisin voinutkin. Tästä lähin en missään nimessä lupaa parantaa tapojani, sillä minullahan ei tunnetusti koskaan ole ollut mitään tapoja, joita voisi parantaa puhumattakaan siitä, että niitä voisi pahentaa. Rutiinini on rutiinittomuus ja silloin tällöin minusta tuntuu, että olen sen vanki. Mutta koska edellisen virkkeen päälause kuulostaa tekotaiteelliselta ja sivulause turhankin suurelta kliseeltä, jätän koko aiheen tähän ja siirryn seuraavaan.

Seuraavaa aihetta ei tietenkään vielä ole olemassa, sillä kirjoitan tätä tekstiä täysin intuitiivisen inspiraationi pohjalta. En tiedä, mitä "intuitiivinen inspiraatio" tarkoittaa, mutta se kuulosti niin hauskalta sanayhdistelmältä, että sitä oli pakko käyttää. Ihmiset käyttävät turhan paljon sivistyssanoja, mutta tämän kirjoitukseni tarkoitus ei olekaan miellyttää teitä, hyvät lukijat, saati sitten että yrittäisin miellyttää itseäni. Toisten ihmisten miellyttäminen on äärimmäisen vaikeaa, enkä onnistu siinä kovinkaan usein, mutta siltikin on todettava, että itseni miellyttämisessä onnistun vielä harvemmin. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen perfektionistinen narsisti, joka odottaa itseltään liikoja vaiko siitä että vesinokkaeläimiä on kenties ihan yleisellä tasolla vaikeampi miellyttää kuin ihmisiä. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja siksi jos onnistut miellyttämään yhtä, olet jo aika lähellä sitä pistettä, että kaikki hyväksyvät sinut. Kaikki paitsi vesinokkaeläimet. Me vesinokkaeläimet hyväksymme ainoastaan sellaiset oliot, jotka ovat valmiita hyväksymään meidät, eikä sellaisia olioita valitettavasti hirveän montaa tällä planeetalla astele.

Juuri äskenPerjantai 27.06.2008 18:37

Lapsi osoitti minua sormella ja huusi kovaan ääneen: "Tuossa kävelee setä!"

MITÄ, OLENKO MINÄ VANHA???!!!

KeikkakalenteriLauantai 16.02.2008 13:19

Kiirastorstaina 20.3. Aurinkokenno kahden muuden orkesterin ohella Semifinalissa. Ovet klo 20, showtime 21.00, liput 7€.

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 23:35

"Häpeä ja kateus
- niistä saa voimaa
häpeän ja kateuden
kun oikein oivaltaa!"

- Ismo Alanko

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 22:09

Aurinkokennon kolmen biisin mittainen demo on nyt kuunneltavissa osoitteissa www.mikseri.net/aurinkokenno sekä www.myspace.com/aurinkokenno

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.12.2007 16:38

Jos kiinnostaa, käykää allekirjoittamassa vetoomus soittolistavapaan suomalaista musiikkia soittavan radiokanavan puolesta:

http://www.maki-lohiluoma.fi/vetoomus/index.php

[Ei aihetta]Torstai 06.12.2007 16:39

"Mä tahdon elää ja kuolla
tuolla taikka täällä
päällä maan
vaan mä en vanno mitään!"

Sielun veljet - On mulla unelma (san.: Ismo Alanko)

Päivän mietelausePerjantai 23.11.2007 14:23

"Kaikenlainen sopeutumattomuus on aina pohjimmiltaan sopeutumattomuutta siihen ajatukseen, että ylipäänsä pitäisi sopeutua johonkin."

- Vesinokkaeläin

Kahden ällän ylioppilas...Perjantai 18.05.2007 17:32

...eikä kumpikaan niistä ole matematiikka tai fysiikka

[Ei aihetta]Tiistai 20.03.2007 15:38

No, eduskuntavaalit meni aika perseelleen sitten lopulta. No jos nyt tulee porvarihallitus, niin eiköhän kansa kuitenkin herää, kun huomaavat miten palveluja aletaan ajaa alas. Niin että neljän vuoden päästä tulee oikeistolle turpaan niin että raikaa. Mutta ennen seuraavia vaaleja täällä laitetaan köyhät kyykkyyn ja rikkaat nostetaan vielä entistäkin suuremmille jalustoille. Ainoa valopilkku näissä vaaleissa oli Paavo Arhinmäen läpimeno Helsingistä. Pidä, Paavo, kovaa ääntä oppositiossa! Olet ainoa, joka siihen kykenee.