IRC-Galleria

Jäin miettimään mun viimeisintä merkintää ja äitiä. Oon ollut sokea. Kaikki merkit oli ilmassa, en vaan halunnut/voinut uskoa ettei äiti olisi halunnut meitä. Minua ja Heidiä. Uskon että tilanne oli jo hieman eri, kun Mia syntyi. Hieman tasaisempi, ainakin hetken aikaa.

Lapsena en saanut kokea turvallista kotia. Aina oli jokin kriisi päällä. Muistan yhden Heidin tarinoista, siinä Heidi soitti äitille (ja) iskälle ambulanssia koska iskä oli lyönyt äitiä ja äiti oli iskenyt veitsen sen reiteen. Mä en ollut vielä edes syntynyt. Miksi ne edes päättivät tehdä toisenkin lapsen vai olinko vain vahinko? Se on kyllä todennäköisempää että olin.

Sosiaalityöntekijät reagoi todella hitaasti ja imo niiden toiminta saisi olla tehokkaampaa. Heidi vietti jonkin aikaa lastenkodissa, kunnes äiti oli taas tarpeeksi selvä valehtelemaan että pärjää. No ei pärjännyt.

Mulla on vaikeuksia hahmottaa asioita, eikä mun muisti toimi hyvin. Luulen, että ne juontaa juurensa äidin raskauden ajoille.

Ilmeisesti iskä oli tappanut (ainakin yhden) ihmisen ja istui siitä jonkin aikaa linnassa. Meistä kiersi huhuja pitkin tesomaa. Kaikki pelkäs meidän iskää ja syystäkin. Se oli todella ankara meille. Onneksi mummi oli siinä henkisenä ja fyysisenä tukena meille ja äitille. Vihdoin äiti sai tarpeeksi ja jätti isän. En tiedä minne me muutettiin välissä, mutta sitten äiti tapasi meidän isäpuolen Esan.