IRC-Galleria

Wiltson

Wiltson

elä, nii teet historiaa!

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 18:22

Kello oli neljä iltapäivällä. Sylvester oli taas myöhässä. Leisku Leijona oli harmissaan. Hän ei jaksanut enää odottaa, että saisi kertoa ystävälleen mitä oli nähnyt ja tehnyt päivän mittaan ja mitä vielä aikoi tehdä.
Yksin ei ollut yhtään hauska juoda teetä ja syödä piparkakkuja. Ei ollut juttukaveria.
Äkkiä Leisku kuuli Sylvesterin lukertavan ruohon läpi.
"Olet myöhässä!" Leisku sanoi.
"Ehkä myönsi Sylvester. "En käsitä miksi minun pitää aina tulla sinun luoksesi. Yhtä hyvin sinäi voisit tulla meille."
"Älä naurata!" sanoi Leisku. "Et taida muistaa kuka minä olen. Leijona eläinten kuningas."
"Pöh. Mitä kummallista siinä on?" Ihmetteli Sylvester.
"Me käärmeet olimme olemassa paljon ennen kuin leijonia oli edes syntynyt."
"Se on mennyttä!" Leisku pilkkasi. "Voima on se joka jyllää. Ja leijona on vahvin kaikista!"
"voi olla", sanoi Sylvester. "Mutta unohdat tykkänään, että käärmeet ovat ällistyttävän paljon älykkäämpiä kuin leijonat!"
"Vai niin!! mutisi Leisku. " Mutta leijona osaa karjua mahtavammin kuin mikään muu eläin!"
Ja Leisku karjahti kammottavasti.
Sylvester ei siitä piitannut. "Mutta minä olen parempi uimaan kuin sinä!" Hän sujahti yli joen ja takaisin rannalle yhdessä vilauksessa.
"Sen lisäksi", jatkoi Sylvester, "minä keksin paremmat piilot."
"Mutta minä voin kiivetä puuhun ja tähystää yli koko metsän!" Leisku sanoi.
"Onpa ihmeellistä!" pilkkasi Sylvester.
"Minä voin pujahtaa vaikka kuinka pieneen koloon -sin et."
"Minä yletyn ainakin kilometrin ylemmäs kuin sinä!" sanoi Leisku.
"Ja minä olen ainakin kilometrin pitempi kuin sinä!" sanoi Sylvester.
"Lyön vaikka vetoa, ettet pysty pidättämään hengitystä yhtä kauan kuin minä," sanoi leisku.
"Ja minä lyön vetoa, ettet pysty seisomaan päälläsi yhtä suorana kuin minä", leuhki Sylvester.
"Minulla on leiskuva huiskuharja, mutta sinulle ei!" Leisku ylpeili.
"Kuka tahtoo näyttää pölyhuiskulta?" vastasi Sylvester
"Sitä paitsi minä olen paljon etevämpi tekemään temppuja kuin sinä!"
"Etkä ole", sanoi Leisku, "Kyllä minä pystyn hyppäämään korkeammalle kuin sinä!"
"Mutta minä juoksen kovempaa kuin sinä!" Sanoi Sylvester.
"Etkä juokse!"
"Kyllä juoksen!"
"Et juokse!"
"Kyllä juoksen!"
"Höpöhöpö!" Leisku ulvahti. "käärmeet eivät juokse yhtä kovaa kuin leijonat!"
"Totta puhut", sanoi Sylvester. "Käärmeet eivät jujokse yhtä kovaa. Ne juoksevat paljon kovempaa."
"Hyvä on", sanoi Leisku. "Minä lasken kolmee. Valmiina? Yksi...kaksi...kolme...NYT!"

Leisku aivan pihisi kiukusta. "Nyt katsotaan kuka nopeimmin juoksee. Haastan sinut kilpajuoksuun!"
"Selvä!" huusi Sylvester.

Ja niin he lähtivät matkaa. Tasangon pokki, ojien yli, puiden ympäri, läpi pitkän ruohikon...

...kunnes maa äkkiä petti. He humpsahtivat oksien ja kuolleiden lehtien läpi syvään aukkoon! He putosivat, kunnes he lopulta tömähtivät kuopan pohjalle.
"Voi pyhä jysäys!" voivotti Leisku.
"Mikä tämä on?"
"Arvattavasti olemme pudonneet ansaan", sanoi Sylvester.
"Ansaan? Ei ikinä! Täältä on päästävä ulos.
Ja vähän äkkiä!"
"Ei täältä pääse ulos", sanoi sylvester synkällä äänellä. " Sivuseinäit ovat liian korkeat. Täällä ollaan, ellei kasva siivet selkään!"
"Mutta minä en halua jäädä kiinni", Leisku parkui, "ja joutua sirkushäkkiin."
"en minäkään" sanoi Sylvester.
Mutta minkäs teet."
"Älähän nyt. Ei saa luovuttaa niin helposti. Tuumataan! Sinähän sanoit, että käärmeet ovat älykkäämpiä kuin leijonat?"
"Niin sanoin, mutta ei tässä ole apua leijonan voimistakaan."

Leisku alkoi kulea ympyrää.
"Se on selvää, ettei kannata odottaa apua seeproilta tai kirahveilta. Luultavasti ne jo juhlivat täyttä päätä sitä, että leijona on pudonnut ansaan."
"Miksi et istu?" Sylvester alkoi hermostua. "Tallot vielä häntäni. Monttu on täynnä kuin Turusen pyssy - jos sallit ilmaisun."
Leisku vilkaisi ylös ja näki oksan korkealta kuopan yläpuolella.
"Turusen pyssy?" hän sanoi. Sitten hän nauroi.
"Juuri niin! Loistava ajatus!"

"Vai että kuoppa on täynnä kuin Turusen pyssy. siispä ammutaan!" Leisku ilakoi
Hän tarttui Sylvesteriä hännästä ja pyöritti....
...ja linkosi hänet kohti oksaa. Älykäs käärme kietaisi itsensä solmuksi oksan ympäri. Nyt leiskulla oli erinomainen köysi mitä pitkin kiivetä ulos ansasta.
Ystävykset olivat ikionnellisia, kun huomasivat olevansa taas vapaita.

"Ikävä myöntää", sanoi Sylvester, "mutta olen varsin iloinen siitä, että leijonat ovat niin vahvoja."
"Ja minusta on mukabvaa, että käärmeet ovat niin nokkelia", vastasi Leisku. "Loppuen lopuksi, sinähän sen keksit."
"Mutta ilman sinun voimiesti en olisi millään ylettynyt puun oksalle", Sylvester myönsi.
"Luultavasti me kumpikin olemme erinomaisen eteviä, mutta ihan eri tavalla", sanoi Leisku.
"Ja siitä olen valtavan kiitollinen!"


Sen jälkeen Leisku ja Sylvester eivät enää kinanneet siitä, kenen luona iltapäivätee piti juoda. He tapasivat toisensa joka päivä vanhan apinanleipäpuun alla. Molempien kotoa oli sinne täsmälleen yhtä pitkä matka. Ja he tulivat aina ajoissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.