IRC-Galleria

Näin unta Danista taas jälleen. Ne tuntuu aina niin aidoilta. Ja joka kerta aamulla herätessäni masennun enemmän ja enemmän kun huomaan pojan olevan taas vain unissani ja muistoissani. *Huokaus ja katse seinälle, jossa roikkuu sen antamat ruusut* Voi Dania.. En ikinä unohda sitä ku tulin töistä maailman väsyneimpänä ja kiukkuisimpana ja sä olit laittanu suitsukkeet ja kynttilät palamaan, siivonnut kämpän, tiskannu ja käyttäny koiran ulkona. Ostanu mulle tuon ruusun ja ensimmäiseksi kysyit haluanko, että hierot mua. Voi luoja. Kukaan muu ei ole koskaan tehnyt moista. Sä olit niin ainutlaatuinen. Ajattelit muita enemmin kun itseäsi.
Kun olin pahalla päällä katsoit muhun, hymysit ja tokaisit: "Hymyilisit sinäki joskus"
*Pientä hymyä* Ihan mielettömiä muistoja.
Kuten viime joulukin, kun halusin joulukuusen. Sanoit samantien: "No sit hommataan semmonen, tiedänki mistä saadaan täydellinen kuusi." Ja soitit mummillesi ja lähdettiin heti parin päivän päästä hakemaan sitä. Ja se todella oli just meiän kuusi. Enska oli just kaatanut sen, laitto sen jätesäkkiin ja saatiin se just ja just mahtumaan sun pikkuseen autoosi. ^^ Innostuit itsekkin kuusesta ja ku olin töissä ni kävit Tanjan ja Akselin kanssa Ikeassa, ostit joulukuusen koristeita ja samalla mulle sellasen ison pehmolelu käärmeen, joka nimettiin Pyhäksi Yrjöksi. Se päivystää vieläkin mun sängyssä. Taitaa muuten olla ainoa pehmolelu, johon Lohmo ei ole koskenut. ^^

Ja muutenki olit aina messissä, mitä ikinä mä keksinki. xD Millon lähdettiin keskellä viikkoo auton kanssa reissaamaan millon mentiin sirkukseen. On niin ikävä sua, vaikka loppu aika ku tunnettiin ni tapeltiin enimmäkseen. Silti kaikki hyvät asiat on niin paljon antaneet, etten niitä riitoja enään oikeastaan muistakkaan. Ikävä kylläkin, muistotkin hälvenee ajan kanssa. Siksi kirjoitan kaikkia asioita ylös - täten niitä voi muistella myöhemmin lukemalla niitä.

Tässä on huomannnut sellaisen seikan, kuinka jotenkin kaikki läheisen lähdön jälkeiset vaiheet on käyty läpi. Ensin tuli epäusko: "Ei Dan voi olla kuollut". Sitten tuli karu totuus: "Hän on mennyt pois" Tämän jälkeen syntipukki oli pakko löytää: "Se on sen ja sen ihmisen vika että näin kävi" Sitten tuli suruaika, joka oli ehdottomasti vaikein aika. Se helpotti hieman muistotilaisuuden ja ns. hautajaisten jälkeen. Sitten tuli muistelu vaihe, aina kun katsoin kuvaasi. Itkin.
Mutta nyt on sellainen vaihe päällä, että pystyn ja katsomaan kuvia ja nauramaan hassuille asioille mitä tehtiin yhdessä jne. Nyt alkaa pikku hiljaa oppimaan siihen, ettet enään tule takaisin ja että elämä jatkuu ja loppuu kaikkien kohdalla aikanaan. Sun aikasi oli vain aikaisemmin kuin meillä muilla.

*Pieni hymy ja lentosuukko taivaisiin päin* Forever yours. Missing you.

~YoOdi~