IRC-Galleria

with canon u can.Maanantai 23.03.2009 20:56

whiuuu.
nyt se on vihdoin ohi. toiset ne jo tuuletti perjantaina. mutta mää raahauduin vielä tänään tekemään ranskan kokeen</3
ja ah olin semi väsynyt. kun eilen oli vähän piupiu menoa. mutta pysyin hereillä vaikka välillä vähän silmäluomet tuntui raskailta.
ja sitten piti kipaista nopeesti vaan koululla kattomassa ruottin tulokset ja kertomassa kaupille että juu minun työstäni saa laittaa kuvan koulun nettisivuille.
mutta sitten, vastoin suunnitelmia, siellä koululla vierähtikin pidempi tovi. sain samantien nääs diplomityön kotiin<3 tosin oli vähän härdelliä sen kanssa. kun ensin piti ottaa siitä kuvia ja sitten se piti saada seinältä alas. ja sitten saada irti taustalevystä. ja saada jotenkin pakattua. taittamatta tai käärimättä. hemmetin maali kun olisi lohjennut. yritä siinä sitten saada paketoitua maalausta joka on jonkun metrin korkunen ja melkeen kahen metrin levynen.
ainii sain mukavan lapsen hoitoon. pitää palauttaa parin viikon päästä. jahka oon napannu sillä muutaman kuvan. mau
että semmottii.
ainiin ja voi. sanna tilaili vähän myötätuulirock lippuja. piu.
olen käpy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.