IRC-Galleria

klara vappen.Tiistai 23.06.2009 00:26

oli ihan rattosa juhannus vaikkei homma kovin positiivisesti lähtenny käyntiin.
mutta ei se mitään.
hippaloitiin kuopiossa porukoiden kanssa pe-ma.
perjantai ilta meni grillaillessa.
JA KERÄSIN JOPA NE SAAMARIN KUKKASET.
tosin unet oli sen verta epämääräsiä että mun tulevaisuuden rakkauselämä voi olla aika...
tehtiin myös oma kokko.
paperilautasen kokonen söpö kasa risuja.
ei se kyllä palanu puoltakaan minuuttia.
mutta eihän se mitään haitannu.
lauantaina sit syötiin aamiainen jossain rantsussa.
ja mitä olisi juhannus ilman kunnon hiekkalinnaa!
iltasella käytiin sit vähän grillailee jossain rantsussa.
ja inkku ja lauri vähän kalasteli lahnoja.
ja kakku oli oksentaa hajusta.
JA MÄ MELKEIN SAIN KALAN PALJAIN KÄSIN!
sunnuntaina sit oli kiva sää ni mentiin vähän keskustaan kierteleen kauppoja.
ei hyvä.
lompakko kärsi taas.
ja tänä aamuna sitten lährettiin kohti eteläistä suomea.
matkamme taittui kuopiosta jyväskylään. jyväskylästä tampereelle. ja tampereelta riihimäelle.
eipä sen kummempia.
tosin ens vkl en saa ostaa mitään tampereelta.
muuten oon vararikossa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.