IRC-Galleria

Zagero

Zagero

"Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'!" - Audrey Hepburn

Hmmm...Tiistai 01.12.2009 22:30

Olen istuskellut kotona koneen vieressä melkein kaksi tuntia äidin vanha itse tehty villapaita päällä, omatekoiset villasukat jalassa ja palellut. Olen vähän kanssa miettinyt.

Tällä viikolla on viimeiset iltatunnit. Abikurssit alkaa torstaina. Kirjoitukset häämöttää tuolla maaliskuulla. Sitten se on loppu. Apua?
Pääsen vihdoinkin pois siitä vihuliaisesta paikasta, jossa olen ollut vähän yli kolme vuotta? Mitäs kummaa meikäläinen tekee sitten? Apua.

Jos saisin valita itse ja olisi rahaa vaikka kelle jakaa, niin lähtisin kieliohjelmaan vuodeksi tai pariksi Etelä-Koreaan ensisyksynä ja sitten kun osaan kielen tarpeeksi hyvin, kouluttamaan itsestä jotain neljäksi vuodeksi. Ja sen jälkeen voisi jo hyvin sanoa, että minulla olisi elämä siellä. Mutta se ei ole realistinen haave.

Todennäköisempää on että haen yliopistoon/ammattikorkeaan ja opiskelen jotain. Paikan valinta omassa mielessä on kiinni siitä, pääsisinkö vaihtoon ulkomaille jossain vaiheessa opintoja, kohteen arvanette. Ei ole realistista hakea opiskelupaikkaa ja linjaa valita sen perusteella että pääsisi joskus mahdollisesti vaihtoon. Maailma ei toimi niin.

Kallistuin tuon ensimmäisen vaihtoehdon puoleen, tällä hetkellä houkuttelisi niin paljon. Mutta se ei varmaankaan tule toteutumaan, koska äidillä on jotain suunnitelmia meikäläisen varalle aivan varmasti, eikä se minua päästä lähtemään vaikka haluaisin. Sanoo jotain sen suuntaista, että yritä nyt täällä ensin, ei ole mikään kiire vielä minnekään. Onpas.

Ei ole mieleni muuttunut, vaikka olen lukenut maasta vaikka mitä, hyvää ja huonoa. Haluan sinne, ihan oikeasti. Muuta ei mielessä oikeastaan pyörikään enää. Mietin vain miten Etelä-Koreaan pääsisi järkevästi niin, että olisi realistiset mahdollisuudet luoda uraa, tutustua ihmisiin. Haluan tehdä töitä kansainvälisesti, vaikuttaa jotenkin, liikkua pitkin poikin.

Käväisin AVO:ssa tekemässä testin. Taas. Teen sen joka vuosi - useammin. Tänä vuonna ensimmäisellä sijalla oli puvustonhoitaja. Kuullostaisi niin hyvältä, työ kuullostaa sellaiselta, jota voisin tehdä vaikka kuinka kauan. Kondiittorikin siellä listalla oli parhaiten sopivissa. Yksi unelmista olisi perustaa kahvila Seouliin, käsityökahvila - joku sellainen meikäläisen näköinen. Haaveeksi jäännee näillä näkymillä.

Olisi kiva tietää mitä haluaisin tehdä oikeasti tulevaisuudessa. Tiedän jo missä haluan olla, missä päin maailmaa haluan työskennellä. Kun vielä keksisi mitä tekisi, mitä haluaisi tehdä työkseen. Ja se pitäisi keksiä nopeasti. Haut alkaa aivan liian pian. Ja olen miettinyt eri vaihtoehtoja aivan liian kauan. Haluaisin, että joku tekisi päätöksen puolestani, mutta en kuitenkaan.


26. päivää lähtöön, vajaa. Ööö, toivon ehtiväni ajoissa lahjojen kanssa.

Freddie MercuryTiistai 24.11.2009 11:30

18 vuotta sitten, Freddie Mercury, Queen yhtyeen solisti, upea laulaja, lahjakas säveltäjä, poistui keskuudestamme. 18 vuotta 19 vuotta pitkästä elämästäni on kaikista eniten kunnioittamani muusikko ollut poissa. Sen takia pukeudun tänään mustaan, kuuntelen Queenia, muistelen kaikkia niitä tapahtumia, joissa Queen tai Freddie ovat olleet elämässäni vaikuttamassa.

Voin ylpeänä sanoa, että Freddie Mercury ja Queen ovat vaikuttaneet koko elämääni; isä kuunteli Queenia jo ennen kuin olin syntynyt, äitini samoin. Kuulin Queenia ensimmäisen kerran ennen kuin olin syntynyt. Tosin Queenia kuuntelemaan rupesin vasta kun oli 13 vuotias, syynä oli siskoni joka oli jostain keksinyt, että pitää saada kotiin Queenin kokoelmalevy. Yritin sitten oppia kilpaa siskon kanssa sanoja kappaleisiin, ja samalla jäin koukkuun, josta en ole päässyt eroon. Siitä olen iloinen.

Kun kuuntelen musiikkia, uusia artisteja, minulla on aina vertailukohta. Olen oppinut kuuntelemaan musiikkia, joka on kaikinpuolin laadukasta, hyvin tehtyä, mietittyä, kaikella tapaa loistavaa. Floppejakin toki on matkalla ollut, kun Queenia ja Freddietä olen kuunnellut, mutta nekin kappaleet ovat tehty loppuun hyvin, ja ovat parempia kuin useimmat nykyiset kappaleet joita kuulen. Olen kuullut pari kertaa, että minulta saa vinkkejä hyviin artisteihin, että minuun voi luottaa jos haluaa hyvää musiikkia. Tästä syytän suurimmaksi osaksi Queenia, joka on nostanut odotukseni musiikkia kohtaan korkealle.

Joskus ihmettelen kuinka voin muistaa sanat 187 kappaleeseen, joita minulla tällä hetkellä Queenilta ja Freddieltä on. Osaan nimetä kappaleen ensisekunneista. Miksi?
Jostain syystä ne ovat joutuneet päähäni, selkäranganjatkoksi, eivätkä lähde pois.

Miksihän sitten pidän Queenista taikka Freddiestä? En tiedä. Mielestäni Freddien ääni on loistava, upea, voimakas, kertova... Listaa voin jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Herra on tehnyt upeita sävelmiä, joita ei voi sanoa pelkästään yhden genren kappaleiksi. Mutta Queenissa ovat vaikuttaneet myös Brian May omatekoisen kitaransa Red Specialin kanssa, Roger Taylor rummuissa ja John Deacon bassossa. John Deacon rakensi äänentoistojärjestelmän Queenille. Kaikki bändin jäsenet sävelsivät, loivat upeita kappaleita, joita en ole kyllästynyt kuuntelemaan vieläkään.

Olen kerran elämäni aikana päässyt kuulemaan Queenin kappaleita suurella orkesterilla soitettuna ystäväni ja siskoni kanssa. Muistan koko viikon jännityksen, joka kasvoi junassa mentäessä ja kun lopulta päästiin Hartwall Areenalle tuntia ennen konserttia en ollut uskoa koko hommaa. Kun sitten päästiin istumaan permannolle, täyteen saliin, ja Innuendo rupesi soimaan, kyyneleitä oli hankala pitää poissa. Lauloin koko konsertin, ahmin musiikkia, jota olin aikaisemmin kuunnellut stereoista, tietokoneelta, korvanapeilla. Tunne siitä, että musiikki kulkee läpi kehon, musiikki jota on oppinut rakastamaan, oli valloittava. Vaikka ketään Queenin alkuperäisestä kokoonpanosta ei ollut paikalla, tunsin läsnäolon, kunnioituksen. Ilta oli upea.

En voi olla kuuntelematta näitä. Muistan äidin pari vuotta sitten ihmetelleen, että mikä minua oikein alkoi vaivaamaan, kun aloin kuuntelemaan vanhaa bändiä, vanhoja biisejä. Taisin kysyä itseasiassa mitä äiti oli musiikkimaustani mieltä. Vastasi, että huonompaakin musiikkia voisin kuunnella. Mielestäni kuuntelen maailman parasta.

http://www.youtube.com/watch?v=HaZpZQG2z10
Siinä on yksi yksi lempimusiikkivideoistani Queenilta. Queen - You're My Best Friend.
Se on kuvattu joskus aikaa ennen HD:tä, kuumana kesäpäivänä, jolloin kynttilät meinasivat sulaa ennen kuin niihin sytytettiin edes liekki. Mutta musiikkivideo on kaunis, biisi yksi lemppareistani.

http://www.youtube.com/watch?v=5L8-FTvSVxs
Queen - Who Wants to Live Forever
Upea kappale, joka parhaillaan soi korvissani. Nämä ovat mestariteoksia. Rakastan tuota kitaraa, sanoja, laulajan ääntä, harmonioita. Upea.

"May all of you have champagne for breakfast" - Freddie Mercury

The Imaginarium of Doctor ParnassusPerjantai 13.11.2009 15:35

Voi apua. Olemme menossa teattereihin katsomaan tuon heti, kun mahdollista. Ensi-ilta 18.12.

Jos et ole jo traileria nähnyt, katso se:
http://www.youtube.com/watch?v=6jU3AimFaz0

Pikkuisen näyttelijä kaartia: Heath Ledger, Johnny Depp, Jude Law, Lily Cole...

APUA. Ken haluaakan tuon nähdä?

saklfnsd¨väsdvnm'

!!!Torstai 05.11.2009 17:04

No nyt se on tullut sitten kokonaan. K.Willin uusi albumi on ilmestynyt.
Saanen esitellä teille K.Will feat. Outsider - Hypnotism (최면)
http://www.youtube.com/watch?v=j-tjpvtdytE

Se on. Ihana. Loistava. Upea. Koukuttava. Kaunis. Sanat on kauniit, tarina hieno. En voi harmikseni ladata levyä vielä, ja kuunnella autossa ;____; Haluaisin kovasti.

Syön suklaata, nautin musiikista, odotan siskoa ja iltatunteja.

당신은 즐거움으로 날 죽일 수있습니다

Halleluja~!Torstai 05.11.2009 00:44

Olen parantunut migreenistä, isä käväisi hakemassa lääkkeitä. Olen saanut koneeni takaisin. Windows 7 käytössä eikä minkäänlaisia valituksia vielä. Meikä haluaa, että toimit nyt sitten.

Ööö... Olen ollut puoli päivää jo ihan hyvässä kunnossa. Tarkoittaa sitä, että olen vaihteeksi kattellut videoita. Haluan jakaa niitä teidän kanssanne~

Ensinnä Park Hyo Shin ja Tei. Kaksi upeaa laulajaa. Jotka on jo pari vuotta sitten esiintyneet yhdessä. Rakkautta noiden kaden duetto.
http://www.youtube.com/watch?v=Y-muI1IyIN4
Siinä on kaksi biisiä.
http://www.youtube.com/watch?v=kEl8YqnLBdY
Ja tuossa yksi toinen. Par Hyo Shin, luulin pitävän noista hiuksista kun teit comebackin tässä vähän aikaa sitten. En tiedä piänkö siitä enää...

Kaksi miestä, joiden äänet on toisaalta niin rauhoittavia, kertovia, valloittavia, toisaalta taas selkäpiitä pitkin menee kylmiä väreitä, kun tekevät juttuja äänillään. Pieni fanityttyö on innoissaan ja toivoo kuulevansa tulevaisuudessa lisää.

Sitten toinen duetto. Olenko maininnut rakastavani Outsideriä? Rakastan sitä enemmän aina, kun korviini kuuluu uusia uutisia. Outsider tekee dueton K.Will:in kanssa. Siitä on 1:11 pituinen teaser.
http://www.youtube.com/watch?v=qpzOXE5Ilk4
Korvia hivelevää. Upeaa. Outsider on sanoittanut biisin. Loistava. Kiljaisin ääneen tuossa 0:16 alkaen. Voi hyvä luoja. En malta odottaa, että se tulee kokonaisuudessaan. Sisko tuossa vieressä alkaa jo kyllästyä meikäläisen reaktioihin. Mutta kun.

MoiTiistai 03.11.2009 14:45

Olen kotona. Eilen alkoi migreeni, lääkkeet loppu. Äiti antoi jotain myrkkyä illalla ja sitten aamulla, kun ei ihan toiminutkaan suunnitelmien mukaan. Olo on vieläkin pikkuisen kummallinen.

Mutta.

En ole vähään aikaan katsonut korealaisia sarjoja. Draamoja. Tällä hetkellä seuraan paria. Big Bangin TOP näyttelee yhdessä näistä. Iris on sarjan nimi. Nam. Aseita, toimintaa, upeita henkilöhahmoja, mieletön juoni, loistavat näyttelijät. Lee Byun Hun, myös Hollywoodissa G.I. Joessa näytellyt, näyttelee yhtä pääosaa. Ja TOP yhtä kans. Unelmieni täyttymys.

Nyt saatiin Big Bangin biisi sarjan soundtrackiltä.
http://www.youtube.com/watch?v=66iJsJUiucs
Olen kaivannut Bangin musiikkia. Kun ovat Japanissa, kuulostavat melko kamalilta mielestäni. Koreassa, korealaisen draaman soundtrackillä jätkät kuulostavat loistavilta. Ja nuo kohtaukset tuossa musiikkivideossa. Haluan kattoa seuraavat kaksi jaksoa, mutta kun ei ole vielä subeja missään ;___;

//Kello vähän vajaa yhdeksän. Vuorokauden päällä ollut tuo migreeni. Päivällä oli melkein hyvä olo, kun olin yksin ja hiljaa kotona. Tultiin tunti sitten takaisin erään sukulaisen 80v. päiviltä, jossa oltiin kolme tuntia. Nyt tuntuu, kuin joku poraisi isolla porakoneella ohimoistani läpi.

ÖrömMaanantai 02.11.2009 23:40

Olen viel henkissä.

Viime viikko ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Meikäläisen pitäisi olla nyt parin viikon sairaslomalla. En ole. Perjantaina menin leikkaukseen, pääsin leikkaussaliin ja nukutettiin. Herättyäni kerrottiin, ettei oltu pystytty operoimaan. Kirosin hieman. Saa nähdä tuleeko takaisin kirjoitusten aikaan. Mur.

Jotain hyvääkin tässä viikon alussa on ollut. Sain lainakoneen siksi aikaa, kun sitä taas tarvitaan. Milloin saan oman koneeni kuntoon, sitä en tosiaan tiedä.

Siskoni on koukuttunut Beastiin, koukuttanut minut samalla. Ensimmäistä kertaa olen nähnyt siskoni fanityttöilemässä jonkun bändin takia. Olen naureskellut kerran jos toisenkin sen takia. Kokenut nyt myös saman kuin minäkin pariin kertaan.

Äidillä oli tänään 40v. synttärit.
... ainakin uutisissa Etelä-Koreasta. Onneksi on loma.
Olen menossa keskiviikkona toivottavasti leikkaukseen. Mutta nyt jotain muuta.

Rakastan kpoppia, jos joku ei vielä sitä tiennyt.
Rakastuin juuri uudelleen Outsideriin. Mies on tehnyt yhteistyötä rock-bändin kanssa:
Shin Tae Kwon & Outsider - Happy Ending: http://www.youtube.com/watch?v=YqY1Zy789Ak&feature=player_embedded

Ja ja sitten on tapahtunut musiikin saralla vaikka kuinka. Ensinnä kaksi uutta poika bändiä. Luvassa live-esiintymisiä, en jaksa hakea teille musiikkivideoita.

MBLAQ - Oh Yeah
http://www.youtube.com/watch?v=Qfr7IVq5164&feature=player_embedded
Sopii meikäläisen makuun. Ovat Rainin kouluttamia. Huomaa tanssin koreografiasta ja kuulee joten kuten biisistäkin.

Beast - Bad Girl
http://www.youtube.com/watch?v=T0XYeOf7Suc&feature=player_embedded
Haha :''''D Ei ihan nimensä mukainen, mutta iskee paremmin kuin MBLAQ. Mee likes

Nyt sitten vanhoja tuttuja:
SNINee - Ring Ding Dong
http://www.youtube.com/watch?v=x82beYSNwKg&feature=player_embedded
Voi apua. En voi liikkua, kun enää kunnolla pysty istumaan. Nyt teikisi mieli vain juosta ympäri taloa kiljuen. Apua. Miksi nuoremmat pojat näyttävät näin syntisen hyviltä. Taemin, miksi kasvat noin komeaksi? Ja Onew, näytät ikäiseltäsi, komealta kuin mikä ja Key, sinun hiuksesi ovat syntisen ihanat.

G-Dragon - Boy
http://www.youtube.com/watch?v=bXSvL4huab8&feature=player_embedded
Sie teit sen! Billie Jean mix! Ja mainostat vielä Taeyangin uutta levyä ja esiintymistä. Hihi

MC Ming - Horror Show
http://www.youtube.com/watch?v=VvlGSfTdbdU&feature=player_embedded
Sopivasti ennen Halloweenia. Ahihihaha. Tämä mies on kultaa. Ei saa ottaa vakavasti.

Haen musiikkivideonkin: http://www.youtube.com/watch?v=IkNYYlGreP8
Siinä parodioidaan kaikenlaisia kpop tansseja ja kauhuleffoja :''''D
Sanat biisillä kuitenkin hyvät. Ka Ho Dong :'''D

Olen neulonut paljon kun ei ole ollut konetta käytössä. Lankamusiikkia en ole ehtinyt päivittää...

ApuaTorstai 15.10.2009 12:40

Ennen kuin tunnille karkaan esittelen teille SHINee - Ring Ding Dong:in.
http://www.youtube.com/watch?v=43e3fR03TcI

Se on kuin Seaside SM-Townilta, mutta ei kuitenkaan. Kuolin nauruun ekalla kerralla, mutta nyt jo jammailen. Ööö..
Tutustumisen arvoinen. Siellä on afrikkalaisia rumpuja..? Pidän~


Kello 14.00 on jo musiikkivideon teaser. Ja koko biisi tuli julki vasta eilen.
http://www.youtube.com/watch?v=z1avDc2nTbk&feature=player_embedded

Rakastan näitä höpsöjä :'''D Onneksi niistä on edes kaksi vanhempia kuin meikäläinen.

Omaa konetta ei ole vieläkään.

14.40 HUOMENNA TULEE KOKO VIDEO!!!! salknasfas¨ncasc
Onneksi olen kotona :''''D Ihana, ihana syysloma. Öröm Irene ryhtyy opettelemaan tanssia.

PahTorstai 08.10.2009 16:42

Olen vieläkin koneeton. Kävin juuri lankakaupassa, ostin 700g lankaa kolmella kympillä. Kuinka paljon ihminen voi käyttää rahaa lankoihin? Liikaa.

Olen koneeton, en saa uutta musiikkia ja vaikka mitä uutta on tullut nyt öö kahden viikon aikana? ;____;

Ja olen tuota Super Juniorin takia alkanut kuuntelemaan myös kiinalaista poppia. Öröm. Ihana ja todella kaunis, sointuva kieli. En ala opettelemaan, koskaan, toivottavasti, koska siihen menee jo ikä ja terveys. Korean kanssa sen sijaan menee melkoisen hyvin, jotain osaan jopa kirjoittaakin~

Sain kanssa tietää, että meidän oppilaitoksella on audiovisuualisen linjalla korealainen opiskelija. Olen herran pariin kertaan nähnyt ja olin aivan varma, että oli koreasta ulkonäön perusteella. Paria päivää myöhemmin herralla oli Etelä-Korean jalkapallojoukkueen paita päällä. Nyt pitäisi vain joskus uskaltaa sanoa sille sana tai kaksi. Saisin jonkun auttamaan opiskelussa. Ehkä.

Ostin toissa päivnä Jeff Dunhamin dvd:n. Muistui juhannus mieleen. Naurettiin vedet silmissä. Ei naurattanut ihan niin paljoa eilen siskon kanssa kattoessa.

Sisko palaa vartin päästä Hesasta AV-messuilta. Täytyy mennä autolle, niin päästään hakemaan sille jotain kaupasta ja noin päin pois.