IRC-Galleria

Of momentsKeskiviikko 18.08.2010 19:41

Kouluun oli kyllä aamulla erittäin mukava lähteä about neljän tunnin unien jälkeen. Though olisin voinut aamullakin nukkua vähän pidempään, jos en olisi päättänyt datata ennen kouluakin, mutta... Aamudataus on välttämätöntä. Oli pakko. Eikä sitä nyt aina voi mennä ajoissa nukkumaan, varsinkaan jos ei väsytä. Eivät ne täysin unettomatkaan yöt ole ihan vieraita, niin niihin verrattuna viime yö oli hyvin onnistunut. Ja muutenkin. Anyways.

Oli tänään ensimmäinen enkuntunti melkein vuoteen. Oli muuten mahtavaa. Ihan jo siksikin, että se opettaja on yksi koulun mukavimmista ja myös ihan hyvä opettaja. Eikä aineessakaan ole mitään vikaa. Ja well, sitten kun siinä on ystävä vieressä, ainoina meidän luokalta sillä tunnilla, niin kaikki oli erittäin hauskaa. Pokalla puhuttiin eturivissäkin vaan homopornosta. Englanniksi tietty, niin opettajaa ei haitannut, jos se sattui jotain kuulemaan. Se on hyvä juttu, kun luokalla on edes yksi toinen ficci-ihminen. Vaikka onkin väärän fandomin parissa, dammit.

Hmm. Kotimatkalla sitten mietin, että mitä kaikkea on muuttunut vuodessa. Year ago olin justiinsa aloittanut Omniassa ja koulumatka kesti melkein puolitoista tuntia yhteen suuntaan. Nyt asuu poissa kotoa, about vartin pyörämatkan päässä kummastakin koulusta. Se on varmaan se näkyvin muutos. Mutta ei tosiaan se ainoa. Sisko meni naimisiin, pääsi taas näkemään toisia sisaruksia, joitain kavereita katosi omille teilleen ja tilalle tuli saatua uusia ystäviä. Tärkeitä ihmisiä, tärkeitä asioita. Vähän kaikkihan tässä on mennyt päälaelleen, ehtiihän sitä vuoden aikana tapahtua melkein mitä vaan.
Sappy.

These are the moments that you keep inside your heart
to guide you then
The day you fail again

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.