IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Syyskuun neljäs lauantaiLauantai 25.09.2021 23:58

25.9.2021. Tänään on syyskuun neljäs lauantai. Perjantai ja lauantai lauantai ovat minun lempipäiväni. Olin tänään isäni kanssa lenkillä jokiasemalla ja laululavalla. Kävin isäni lenkin jälkeen omalla lisälenkillä keskustassa ja katsoin samalla, että k-market Suvantokatu on suljettu tänä päivänä. Tänään siellä myytiin kaikki tuotteet - 50%. Sen tilalle tulee s-ryhmän kauppa ja kerrostalo, ensin puretaan koko rakennus. Menin tänään vanhemmille illalla leipomaan mokkapaloja minun vanhimman siskoni nuorimman lapsen huomisille syntymäpäiville. Ajattelin huomenna mennä hyvissä ajoin lenkille ja käyn aamulla ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni. Tänään en jaksanut käydä ostoksilla, koska tänään minulla oli aika kiireinen päivä. Huomenna menen kello 14 aikaan minun vanhimman siskoni nuorimman lapsen syntymäpäiville. Menen syömään luonaan huomenna vanhemmille kello 13 aikaan ja lähdemme sieltä sinne syntymäpäiville. Menen hyvissä ajoin nukkumaan ja yritän mennä joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku. Katsoin tänään tanhupallon omaa ohjelmaa ja se on todella hyvä ohjelma. Ajattelin katsoa sen ohjelman myös ensi lauantaina ja olen tanhupallofani. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia ja juon enemmän teetä. Tee on minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin kahvi, koska se on maullisesti hyvää ja on vatsalle paras vaihtoehto. Söin kahvin kanssa mustikkarahkaa ja päätin, että en ota herkkuja kahvin kanssa, vaan syön jogurtin tai marjoja kahvin kera. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa /voi tutustua minuun ihan kaverina(minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Tänään oli aika sateinen päivä ja sää lämpenee lähipäivinä. Blogin kirjoittaminen on hauskaa ja se on oiva harrastus iltaisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.