IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Niin..Tiistai 10.11.2009 13:25

Normaalisti rokotteet testataan ensin aikuisilla ja sitten lapsilla. Tähän prosessiin menee vähintään 7 kk, helposti jopa vuosi. Nyt aikatauluista ja normaaleista testirutiineista tingitään turvallisuuden kustannuksella. Rokote on saatava markkinoille nopeasti. Normaalin rokotteen kehittämis- ja testausprosessin mukaisesti turvallinen sikainfluenssa rokote voisi olla valmiina aikasintaan vuoden 2010 keväällä. Kuinka turvallinen on kiireessä kehitetty rokote käyttäjälleen?

<3Tiistai 10.11.2009 00:22

Lapset untenmailla, kynttilämeri ja iltapalaa kera aviomiehen <3 ihanaa<3

Jaahas..Keskiviikko 04.11.2009 20:01

Alle kolmevuotiaat lapset poistetaan sikainfluenssan riskiryhmästä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei jatkossa pikkulapsille anneta automaattisesti viruslääkettä, jos heidän epäillään sairastuneen tautiin.

Tämä koskee kuitenkin vain lieväoireisia sairastumisia.

Sosiaali- ja terveysministeriö perustelee muutosta sillä, että pikkulapset sairastavat runsaasti eri virusten aiheuttamia hengitystieinfektioita, ja suuri osa oireiden perusteella määrättävästä lääkityksestä olisi turhaa. Pikkulapset eivät ole sairastuneet sikainfluenssaan erityisen usein, eikä taudinkuva ole ollut heillä poikkeuksellisen vakava.

menee hermo.Lauantai 31.10.2009 12:05

En siis saa vieläkään mitään kuvia siirrettyy Vilin kansioon sillee siirtämällä. o.O Muihin kansioihin kyllä... Nyt toi yks Vilin kuva seilaa ihan jossain muualla ku pitäs. Pikkuasia joo,mut vituttaa ku ei mee sillee mä haluun ...ja ku sen pitäis onnistuu! ugh!

Hjelp!Maanantai 26.10.2009 12:12

Eli, Vilin 2-vuotis kakku. Aion tehdä siitä Fröbelin Palikoitten logon... ongelma vaan on,et en oikeen tiä,millä/miten se kannatttas tehdä... Vinkkejä kiitos! :)

;)Tiistai 20.10.2009 20:55

Tekis mieli mennä ehtoolla kaupungille ...vois vaikka käydä yhellä jossai kans.. =) Kukaa lähös minnekkää tänäpä Porissa?? :)

Meri-PoriinSunnuntai 18.10.2009 21:13

pariks - kolmeks yöks lasten kanssa :)
Moido!

Sataa LUNTA <3Sunnuntai 18.10.2009 14:15

Vihdoin täälläki päässä Suomea!! <3

PainonvartijatLauantai 17.10.2009 02:01

Perustin yhteisön pisteille:) Eli kaikki kiinnostuneet mukaan vaan :) Ja siis vain niille,joita oikeesti kiinnostaa:) Ja tätä tekee/haluaa kokeilla tai haluaa vaan tsemppausta yms. :)

Sinebrychoff Brewery Light Beer IIILauantai 17.10.2009 01:08

Suosittelen! :) Ei ollenkaan pahaa ja raikas jälkimaku! On myös gluteeniton! 4,1prom.