IRC-Galleria

copy pastePerjantai 22.12.2006 13:02

Vain muutama tunti ehti kulua terrori-iskuista Yhdysvalloissa, kun sähköpostit ympäri maailmaa alkoivat täyttyä tapahtuman ennustuksista ja muista asiaan liittyvistä omituisen epäilyttävistä mystisistä seikoista…



Kuten tiedämme, terroristien lentokoneiskut New Yorkin World Trade Centeriin ja Washingtonin Pentagoniin tapahtuivat 11.9. Amerikan maalla, jossa kuukausi ilmoitetaan ennen päivämäärää, tapahtuma sattui siis päivänä ”9/11.” Kyseinen ”nine-one-one” taas on Yhdysvaltain yleinen hätänumero.

Eräässä viestissä huomattiin, että kaiken lisäksi 11.9. oli vuoden 245. päivä, josta voi helposti laskea: 911-245=666!

Ei voi olla sattumaa!

Ei voikaan, sillä 11.9.2001 oli itse asiassa vuoden 254. eikä 245. päivä.






”Hämmästyttävä” luku 11
Kun hyökkäyspäivän luvut 911 lasketaan yhteen, saadaan luku 11. Syyskuun 11. oli vuoden 254. päivä. 2+5+4=11! Syyskuun 11. päivän jälkeen vuotta oli jäljellä 111 päivää. Ja juuri syyskuun 11. vuonna 1941 aloitettiin Pentagonin rakennustyömaan kaivuutyöt!

Terroristilennolla numero 11 oli mukanaan 92 henkilöä (9+2=11!). Lennolla 77 henkilöitä oli oli 65 (6+5=11!). Huomatkaa, että WTC valmistui vuonna 1977. Ja se, että erään terroristilennon numero oli 93 – juuri samana vuonna räjähti WTC:ssä edellisen kerran pommi!

Ei voi olla sattumaa!

Entä se, että WTC:n tornit näyttivät pystyssä ollessaan juuri tuolta tapahtumaan liittyvältä maagiselta luvulta 11? Ja se, että ensimmäinen kone, joka osui torneihin, oli lento numero 11? New Yorkin osavaltio muuten oli Yhdysvaltojen 11. osavaltio. Ja seuraavissa sanoissa on kaikissa 11 kirjainta: ”New York City”, ”Air Force One”, ”Afghanistan”, ”The Pentagon”, ”George W. Bush”, ”Colin Powell”, ”World War III” ja ”Ramzi Yousef” (vuoden 1993 WTC-iskusta tuomion saanut)!

Ei voi olla sattumaa!

Ei voikaan. Samanlaista mystisyyttä löytyy vaikkapa polkupyörän mittasuhteita tutkimalla.


ööh..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.