IRC-Galleria

aiinoo-

aiinoo-

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 04:09

Ystävä kuulee nekin sanat,

jotka jostain syystä jäävät sanomatta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 07:39

olipas kiva paiva pitkasta aikaa. ja nyt jo aluksi tiedotan kaikille, ettei tama merkinta viittaa yhteenkaan kaksilahkeiseen. ei alkuunkaan.

aamulla, olo oli hiukkasen nuhainen, mutta paatin lahtee kouluun kun omatunto ei antanu lupaa jaada kotiin. oikeestaan olo parani heti koulussa, kummallista kylla. kuoron tunnilla lahti aani, ei ihan kokonaan, mutta ei paljon jaany jaljellekaan, plaah sille.

kuviksen tunnilla heitin punasta maalia vaatteilleni, loistavaa. onneks ms.lockwood autto mua peseen sen pois.

niin, ja sitten. koko paivan sato vetta, ja oltii melkein varmoja et futisreenit ois peruttu. no eiko vaan, niin varsityt treenas tietysti sisalla. plaah. no ei muutakun palloa potkimaan uuteen liikuntasaliin. oli kylla kivaa, ja oon tiimissa mukana.. mutta. en pelaa isoissa matseissa. kayn harkoissa ja treenaan niin kuin muutkin, mut tositoimiin musta ei kolmessa vikossa ole, joten tarviin lisa aikaa. mutta olen siis tosi hyvalla tuulella nyt.

harkat loppu puol kuus, odotin annea ja hannahia jonku puol tuntia et ne toi mulle ruokaa ja kouron uniformun.. oli naet konsertti nyt illalla. hyvin meni joo, aanta ei tullu, ja auoin vaan suutani. :D haha, no ei sita kukaan huomannu. huoh, oon puoli kuollu. oikeesti.

kello on 22:38, nukkuun. jee. ja huomenna taas reenit. i love it!<3

ja btw, taklailin tanaan tyttoja enemman kuin ois ehka sisatiloissa saanu... ja tein pari maaliaki. :D parempi kuin backham? ;>

[Ei aihetta]Tiistai 04.03.2008 02:14

i'll never break your heart

just let me closer

i'll stand here, like forever if you want so

if you fall down

i'll catch you

don't be scared 'cause i am too

i'll love you like sky loves stars

if you give me change

i'll be safe with you

it cover both of us

Miettikääpä sitä...Sunnuntai 02.03.2008 08:19

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin.Olen valinnut.
Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen: "Tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan
tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä,nuori nainen,että kun annetaan lahja jollekkin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin kun hän vastasi: "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen, ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppu elämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä, tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaan täällä maan päällä kuin tämä.

Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
1.Lähetä tämä eteenpäin ystävillesi
2.Pyyhi tämä pois ja ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä,jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista miten tehdään kun lennetään.
Jos saat tämän takaisin, tiedät, että ystäväsi ajattelevat myös sinua!

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 08:18

Jos olet nähnyt yli 70 niin sinulla ei ole elämää.

( ) Napoleon Dynamite
( ) Oldboy
( ) The Proposition
( ) The Anchorman
( ) Wake up, Ron Burgundy
( ) Crybaby
( ) Battle Royale
( ) Battle Royale 2
( ) Sin City
( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(5) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
(6)Nemoa etsimässä
(7) Leijonakuningas
(8) Ocean's eleven
(9) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
( ) Seven
( ) Thelma & Louise
(10) Grease
( ) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(11) Pirates of the Caribbean
( ) Troija
( ) Starsky and Hutch
(12) Saw
(13) Saw 2
( ) Moulin Rouge
(14)Scream
( ) Scream 2
( ) Scream 3
(15) Scary Movie
( )Scary Movie 2
( ) Scary Movie 3
(16) Scary Movie 4
(17)The Grinch
(18) American Pie
(19) American Pie 2
(20)American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(21) Men in Black
(22) Men in Black 2
( ) The Village
( ) Along Came Polly
(23) Forrest Gump
( ) Deep Impact
( ) The Terminal
( ) Halloween
( ) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chicago
( ) Riku Rikas
( ) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(24) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(25) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(26) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(27) Ten Things I Hate About You
(28) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(29) Titanic
(30) Romeo & Julia
(31) Tiedän mitä teit viime kesänä
(32) Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
( ) Independence Day
(33) Bad Boys
(34) Bad Boys 2
(35) ET
(36) Yksin kotona
(37) Yksin kotona 2
(38) Yksin kotona 3
(39) Yksin kotona 4
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(40) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
(41) Spider-Man
(42) Spider-Man 2
(43)Spider-Man 3
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
(44) Sound of Music
( ) Terminaattori
( ) Terminaattori 2
(45) Vanilla Sky
( ) Addams Family
( ) Ace Ventura
(46) Valehtelija, valehtelija
(47) Hevoskuiskaaja
(48) 8 mile
(49) Die Hard
( ) Eurotrip
( ) Deep Blue Sea
( ) Casper
( ) Alexander
(50) Save the Last Dance
(51) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
(52) Sairaan kaunis maailma
(53) Mean girls
( ) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(54) Vuosi nuoruudestani
(55) Shrek
(56) Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(57) Fucking Åmål
(58) Saksikäsi Edward
( ) Vihreä maili
(59) Amelie
( ) The Truman Show
(60) School of Rock
(61) Big Fish
( ) Pelastakaa sotamies Ryan
(62) Austin Powers
( ) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(63) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(64) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(65)Aristokatit
( ) Piano
(66) American Beauty
(67) Pahat Pojat
(68) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
( ) Notting Hill
(69) Kummelin kultakuume
( ) Morsian karkuteillä
(70) Karhuveljeni Koda
(71) Herrasmiesliiga
(72) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(73) Helmiä ja sikoja
( ) Erin Brochowich
(74) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
( ) King Arthur
( ) Requiem for a Dream
( ) The Phantom of The Opera
( ) Koirankynnen leikkaaja
(75) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(76) Star Wars Episode I The Phantom Menace
(77) Star Wars Episode II Attack of The Clones
(78) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
(79) Star Wars Episode IV A New Hope
(80) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
(81) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
( ) Sleepy Hollow,
( ) Unbreakable
(82) Jali ja suklaatehdas
( ) Boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(83) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
(84) Häjyt
(85) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa
( ) Kolmetoista
( ) Alien vs. predator
( ) Braveheart
( ) Narnia
( ) American history X
( ) Jarhead
(86) Rukajärven tie
(87) Levottomat
(88) Bridget Jones- elämäni sinkkuna
( ) Armageddon
(89) xXx
(90) Ice Age
( ) Trainspotting
( ) Tank Girl


90- no life at all.. :<

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 21:51

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 08:41

puolikuollut.com

reenit meni hyvin. jeih. koko paivan oli sellanen olo et ois saattanu olla kuumetta, kun oli nena tukossa ja kurkku sairaan kipeena. mut kummasti kahen tunnin reeni paranti oloa, hetkellisesti. nyt siis sellanen olo etta voi tseus. silmia ja paata sarkee, nena niin tukossa kuin vain voi olla, ja aani lahteny. loistavaa. ehka oisin voinu vaan kattoo kentan reunalta kun toiset potki palloa... mutta itsepaisyys ei antanu periks. jos sita huomenna makais vaan sangyssa ja parantuis rauhassa.. tai yrittas ainaki.

ja joo. ei muuta taas tanaan. vasyttaa. joten unia kaikille!

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 06:37

Tyttö ja poika ajavat moottoripyörällä 160 Km/h.
”Pysäytä, minua pelottaa”, sanoo tyttö. ”En tää on hauskaa!” ; ”Ole kiltti…”,tyttö pyytää. ”Ok”, sanoo poika, ”mutta sano mulle, että sä rakastat mua!”; ”All right. Rakastan sua. Pysäytä!” ”Halaa mua!” *tyttö halaa poikaa* Poika: ”Otat tän mun kypärän pois ja laitat päähän!”Seuraavana päivänä lehdessä: ”Poika kuoli moottoripyöräonnettumuudessa , tyttö on hengissä. ”
Poika oli tajunnut, että arrut eivät toimi, mutta ei halunnut kertoa tytölle. Hän halusi että tyttö sanoisi rakastavansa häntä,ja halaisi häntä, vielä viimeisen kerran…ja pelasti tytön hengen, antamalla hänelle kypäränsä.

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 04:32

kuolin. vai kuolinko sittenkaan... hmm.. naytan elavalta kahden tunnin reenien jalkeenkin. huhhuh.

oli ihan hauskaa.. enemman oisin saanu taklailla, mut huomenna sit kaadan kaikki nurmelle. :D haha, oispahan valmentaja tyytyvainen. :D plaah.

kahesti iski hirmu kramppi pohkeeseen, luulin oikeesti kuolevani siihen kipuun.. :< mut edelleen hengissa kuten jo aiemmin totesinkin. :D

meidan piti juosta alkulammittelyks 10 kertaa futiskentta ympari, aikarajana oli 15min! ja meitsi suoriutui tehtavasta hyvin. :D jee.

viikonloppuna ei muutaku ostaan omat nappikset ja saarisuojat.. :D

niin ja btw, pelaan sit muute varsity joukkueessa, ku olin liian vanha JV joukkueeseen. varsityt on niita joilla on enemman virallisempia matseja ja parempia pelaajia. :D hahaha. jooh. huomenna nakee oonko joukkueessa vai en.

peukkuja mulle nyt kaverit !