IRC-Galleria

amap

amap

Will you be here forever?
"Sinä kuljet ajatuksissani, annat pientä energiaa, joka jaksaa kuljettaa minua silloinkin, kun olen kaukana. Pieni toive siitä, että sinä olet onnellinen, pitää minut hengissä. Että sinä olet onnellinen, kun istuudun viereesi, että olet onnellinen, kun tulen luoksesi. Että olet onnellinen saapuessasi syliini ja onnellinen jopa silloinkin, kun välimatka nauraa ivallista nauruaan ja ikävän peto raatelee sisältämme. Se pitää minut elossa. Vain pieni ajatus, että olet onneton, peloissasi tai yksin saa sydämeni kavahtamaan. Energiavana kapenee ja painautuu kivuksi rintaani, keuhkoihini ja koko ruumiiseeni. "
Keskiviikkoon on pitkä aika.
Perjantaihin on vielä pidempi aika.


"Ikävä seuraa minua päiväkirjamerkintöihin, uniin ja lihaksiini. Ikävä raatelee minua sisältä kuin villikissan lohduton hätä. Se repii terävillä kynsillään sieluni verille, enkä minä osaa sitä kesyttää. Se ei kuuntele puhettani eikä usko rauhoittelevia sanojani. Se nostaa vain selkänsä kaarelle ja karvansa pystyyn ja sen silmät kiiluvat soikeina ja säikkyinä. Sen kynnet paljastuvat etutassujen alta, ja ne ovat pedon kynnet, enkä minä pääse sitä karkuun." -- Heli Kruger, "olen koskettanut taivasta"


Rakastan niin paljon.

AhihiTorstai 16.10.2008 12:42

Jos saat
10-15 olet hetero
20-25 wnb hetero
30 You are so gay
40:ltä olet ihan vitun homo
52: Homompaa saa ettii


[1] Olet kävellyt korkokengillä
[2] Et usko Jumalaan
[3] Etkä varsinkaan jeesukseen
[4] Olet käyttänyt vastakkaisen sukupuolen vaatteita
[5] Ja sinusta ne pukivat sinua
[6] Etkä oikeastaan nähnyt niiden käyttämisessä mitään pahaa
[7] Pidät sateenkaaren värejä kauniina
[8] Olet kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta
[9] Ja uskonut että teistä voisi tulla jotain
[10] Tyttörakkaus on mielestäsi oikeastaan aika kaunis asia
[11] Kyllä mielestäsi ihminen voi rakastua samaan sukupuoleen vaikka on joskus seurustellutkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
[12] Muut ovat haukkuneet sinua homoksi
[13] eikä se pahemmin edes loukannut
[14] Naurat ihmisille jotka uskovat että homous on sairaus josta voi parantua
[15] Välillä jopa ilman syytäkin
[15,5] Viihdyt enemmän yksin kuin ystävien seurassa
[ ] Olet emo
[ ] Pidät vaaleanpunaisesta väristä oikein paljon
[16,5] Seuraat L- koodia
[ ] Pelkäät pimeää
[en, vaikka mieli tekisi.. ] Jos joku ei pidä homoista niin hakkaat sen tyypin
[JOO ] Ja lopuksi käännytät hänetkin homoksi
[17,5] Exäsi on homo
[ ] Olet nimennyt jonkun ihmisen ruumiinosia
[ ] Sinulla on homofobia
[ ] Koska pelkäät muiden huomaavan sinusta että olet ihastunut saman sukupuolen edustajaan
[ ] Inhoat räkimistä
[18 - haluaisin vähän ja harkitsin, mutten mene kuitenkaan] Menet armeijaan
[18,5] Valistat ystäviäsi päivittäin homoseksuaalisen hyväksymisestä
[ ] Tykkäät banaanista
[19,5] Pidät korkokenkiä seksikkäänä
[ ] Ystäväsi kutsuvat sinua sukunimelläsi
[ ] Tissifetissi
[20,5] Silikonit on ihan perseestä
[ ] Koska ne ei tunnu luonnollisilta
[21,5] Olet hieronut saman sukupuolen edustajaa
[ ] Istut päivät pitkät katselemassa poikien peppuja
[ ] Perheeseesi kuuluu homoja
[22,5] Ystäväpiiriisi kuuluu homoja/homo
[ ] Äidilläsi on tyttöystävä
[ ] Isälläsi on poikaystävä
[ ] Olet syntynyt sateenkaariperheeseen
[ ] Ja aiot jatkaa vanhempiesi jalanjälkiä
[ ] Sinua kutsutaan/on kutsuttu pupuksi
[ ] Ja tiedät kyllä miksi
[23,5] Olet luonnonlapsi
[ ] Olet riidellyt papin kanssa
[24,5] Inhoat ihmisiä jotka tuomitsevat homoja tietämättä ihmisestä lainkaan
[25] Elät päivä kerrallaan
[25,5] Biiseissä tärkeintä on sanat ja sanoma

--


I´m so gay - or wnb straight. kröäh.
Rakastan ja arvostan sitä aika paljon.

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 14:27

I'm so tired I don't know what to do
I wonder should I call you but I know what you would do

Jos vain voisi olla aina yhdessä.Torstai 09.10.2008 01:39

When you're gone
The pieces of my heart are missing you
When you're gone
The face I came to know is missing too
When you're gone
The words I need to hear to always get me through the day and make it ok
I miss you

I've never felt this way before
Everything that I do reminds me of you
And the clothes you left, they lie on the floor
And they smell just like you, I love the things that you do



IKÄVÄ ;< jo nyt ja taas.

2kk rakkauttaMaanantai 06.10.2008 02:45

I see a light in the sky
Oh, it's almost blinding me
I can't believe
I've been touched by an angel with love


Kiitos kun olet olemassa.

Kiitos Lärssi.Sunnuntai 28.09.2008 16:18

Teen tämän:
hyvästä kaveristani [ ]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [x]

. Missä hän asuu?
- Helsingissä ;<

. Missä kuussa hän on syntynyt?
- Maalis

. Miten kuvailisit häntä?
– Yhdellä sanalla? Tärkein.

. Milloin hän itki viimeksi?
– Ääw. On siitä kai nyt jo pieni tovi. Olen niin huono muistelemaan, kuinka monta päivääviikkoa välissä.

. Mikä hänet saa yleensä itkemään?
– Paha olo, eikö se yleensäkin saa ihmisen itkemään? Tarkoittamatta siis mitään vatsakipua.

. Miten hän pesee hampaansa?
– Se pesee ne aina kun vaan muistaa omistavansa hammasharjan, hih. No eikä, kiusaan.

. Onko hänen vaatekaappinsa siisti?
– Siistimpi kuin minun.

. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden?
– Kyllähän se katselee.

. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä?
– Toivon totisesti että rakastaa erästä merileijonauroksen näköistä.

. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekään?
– Ei minun tehtävä ole sellaisista puhua, mikäli hän itse ei niistä puhu.

. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran?
– Minulta ei ihan oikeasti saa kysyä tällaisia kysymyksiä.. ää. Farkut oli ainakin. Ja hei se musta hihaton paita, missä on oikein kunnon kaulus. Vai kuvittelenkohan vaan.

. Miten hän pukeutuu nykyään?
– Samalla tavalla, perus kauniisti.

. Milloin näet hänet seuraavan kerran?
- Keskiviikkoon taitaa venyä.

. Osaako hän tehdä ruokaa?
– Tarpeeksi hyvin pitääkseen minut tyytyväisenä.

. Onko hän hyvä koulussa?
– Olisi, jos tekisi jotain sen eteen.

. Mitä teette yleensä?
– Ollaan. Tavalla tai toisella. Hähä.

. Oletteko riidelleet kertaakaan?
– Emmepä ole.

. Nostavatko kalliit lahjat hänen eroottisia haluja?
– ..voiko niinkin käydä. Waaau.

. Polttaako hän?
– Satunnaisesti.

. Kuka on hänen paras kaveri?
– Hmm. ö_ö

. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon?
– Mieleni tekisi sanoa Iso-Britannia.

1. Kuka hän on:
- Miiiiiim

2. Mikä on hänen kengännumeronsa?:
- 34-36? Pieni kuitenkin.

3. Onko hän pitkä:
- Miim on pieni soma.

4. Hänen silmiensä väri:
- Harmaat

5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä:
- Onhan noita puolikkaista ja kaikkien nimetkin tiedän.

6. Hänen lempivärinsä:
- Violetti? Miiman näköinen väri.

7. Millainen on hänen musiikkimakunsa:
- Tasaisen sekalaisesti kaikkea.

8. Milloin viimeksi näit häntä:
- Eilen 8<

9. Seurusteleeko hän:
- Totta munassa.

10. Parasta hänessä:
- Parhauksia on monia.

11. Mitä hän vihaa:
- Sanon poltiaisia, koska ne kiusasi sitä olemalla pahoja 8<

12. Mitä hän rakastaa:
- Kittanoita. (ja minuakin voisi hihi)

13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka:
- Kotonaan on.

14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan:
- Kyllä vain.

15. Syökö hän mitä tahansa:
- No ei.

16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa:
- Hummani hei, hummani hei.. Heppailu toisinsanoen.

17. Osaako hän laulaa:
- Nätistihän tuo livertää.

18. Mitä lehtiä hän tilaa:
- ...iär?

19. Mikä saa hänet raivostumaan:
- Idioottimaisuus oikein isolla ja typerällä I:llä. Ketäpä ei.

20. Omistaako hän puhelinta:
- Luojan kiitos omistaa

21. Mitä lemmikkejä hänellä on:
- Kissa

22. Juoko hän alkoholia:
- Joskus

23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua:
- No auttaisi todellakin, minä vain en ottaisi apua vastaan..

24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta:
- Voisin.

25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi:
- Toivottavasti olisi.

26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen:
- ...krhm.

27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä:
- Ei siinä pitäisi olla mitään pelättävää 8<

28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla:
- En ole.

29. Mitä mieltä hän sinusta on?:
- Miiiiu.

30. Millainen hän on humalassa, jos käyttää alkoholia:
- Todistettu ei ole, kuuleman mukaan aika peruskauraa, kuten yleensäkin.

31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä:
- Simpsonit? 8)

32. Miksi hän pitää sinusta:
- En tosiaankaan tiedä.

33. Osaatko hänen numeronsa ja osotteensa ulkoa:
- En..

34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä:
- Lasketaanko mäkki?

35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä:
- Hyyi likainen galluppi 8<

36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa?:
- ö_ö Kiltteys? hih.

37. Missä ulkomailla hän on käynyt:
- Siellä, täällä ja tuolla. (alkaa tämä kysely kyllästyttää)

38. Onko hänellä lapsia:
- Onneksi ei

39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle:
- En ole pettänyt, enkä toivottavasti tule pettämään, joten en tiedä.

40. Arvostaako hän vanhuksia:
- "Maija, vanhuksia kuuluu arvostaa!" "aaijaaa 8D"

41. Oliko tapaamisenne "rakkautta ensi silmäyksellä":
- No riippuu miten ajattelee.. tuitui.

___________

Epäkypsä rakkaus sanoo;
rakastan sinua, koska tarvitsen sinua.
Kypsä rakkaus sanoo;
tarvitsen sinua, koska rakastan sinua
Don't you know, the snow is getting colder,
And I miss you like hell,
And I'm feeling blue

Wish You Were Here

I've got feelings for you,
Do you still feel the same?
From the first time I laid my eyes on you,
I felt joy of living,
I saw heaven in your eyes

Wish you were here

I miss your laugh, I miss your smile,
I miss everything about you
Every second's like a minute,
Every minute's like a day
When you're far away

The snow is getting colder, baby,
I Wish You Were Here...
A battlefield of love and fear,
And I Wish You Were Here
I've got feelings for you,
From the first time I laid my eyes on you

Wish You Were Here

Wish You Were Here...
Wish You Were Here...
Wish You Were Here...