IRC-Galleria

amap

amap

Will you be here forever?

8kk!Sunnuntai 05.04.2009 17:03

Tottakai jaan tämän ihanan asian teidän kaikkien kanssa! <3
Ei minun lapsiviha ole mihinkään kadonnut.

Heräilevät äidinvaistot?Torstai 02.04.2009 00:58

Tänään pelästyin hieman ajatusmaailmaani. Se on muuttunut. Aika radikaalisti.
Totesin sen tänään, kun rättiväsyneenä saavuin kotia kohti teoriatunnin jälkeen. Olin väsynyt ja äkäinen ja yllättäen minua vastaan tuli nainen ~kolmivuotiaan lapsensa kanssa.
Lapsi katsoi minua ja hetken ihmeteltyään levitti suuren hymyn kasvoilleen.

Ja se lapsi näytti aika söpöltä.

Nyt kun olen vakituisessa parisuhteessa, ja olen ollut siinä jo jonkin aikaa, olen alkanut miettiä asioita. Ennen lapset ovat olleet suurin kauhuni ja olen vakuuttanut, että koiranpennut ovat ainoita lapsiani. Nyt olen alkanut miettiä.. olisiko se niin kamalaa? Että olisi pieni ihminen, jonka kehitystä katsoa ja joka ei pärjäisi maailmassa ilman minua. Että pitäisin huolen, että tulevaisuudessa olisi yksi täysjärkinen penikka. Sellainen siitä lapsesta tulisi, jos minä ja rakkaamme tehtävässä hyvin onnistuisimme.

Olenko alkanut pehmetä?
Heräävätkö äidinvaistoni?
Pelotan jo itseänikin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 14:34

MITEN PÄÄSEN EROON TUOSTA PERKELEESTÄ JOKA ESTÄÄ KOMMENTOIMISEN.

Ja äh kissa oksensi matolle. Ainakin kuulosti siltä.

Plus olen ihan hukassa, mitä teen huomenna.

Noora leikisti haastoiTiistai 31.03.2009 02:40

Selitä tähän yhteisöistäsi, miksi olet missäkin. Sen jälkeen haasta viisi ihmistä tekemään sama.


HARRASTUKSET
Hevosten valokuvaus - no tykkään valokuvata hevosia..
Puskaratsastus - HeÖ tasoinen perstuntumalla ratsastaja olen

LEMMIKIT JA ELÄIMET
Eläinlääkärin ammatti unelmana - no se on..
Keep smiling, you have a toller! - :)
Kissat - löytyy sohvalta
Leobardigekot - löytyy terrasta
Novascotiannoutajat - löytyy sängystä
Suomenhevoset - löytyy tallista
Suomenhevosten omistajat RY - pitää vähän lesota

MIELIPITEET
Pim, olen homo! - ai etkö tiennyt?

RAKKAUS
♀ + ♀ = ♥ - mainostan

URHEILU JA LIIKUNTA
Ratsastus - tykkään paljon

MUUT
Andriaana - paras rope ikinä!




Ole hyvä ISH, Vlip, Rigetzu, Neco ja öö MissPauli

On se kumma Maanantai 30.03.2009 13:58

..kun ei ihmisillä näköjään saa olla omia mielipiteitä.
Ellei siis halua saada muiden kiukkuja niskaansa.

Ääh...

[Ei aihetta]Tiistai 10.03.2009 00:55

Olenpa muuten huono tyttöystävä, kun minulle ei pysty enää yhtään mistään puhumaan. Ennen oli suruista keskustelu ongelmana, nyt on sitten hyvätkin.
Ja minä kun ajattelin ennen, että minulle voi puhua mistä vaan.

[Ei aihetta]Tiistai 10.03.2009 00:42

ihan vitun huono olo.
Henkisesti.

;______________;Maanantai 09.03.2009 18:32

Joskus olen sitä mieltä, että rakkaus on koko maailman tunteista suurin, mutta samalla petollisin.
Oikea sairaus.
Sairaus, jota kaikki haluavat, mutta joka myös saa monen käymään jopa hulluuden, masennuksen ja ahdistuksen partaalla.

Rakkaus on mukautuvaista, säännötöntä - rajoja ei ole.
Rakastaa voi ketä vaan ja mitä erilaisemmilla tavoilla.

Termi "suhteen edetessä rakkaus alkaa haihtumaan, kun alkuhuuma häviää" on väärä. Terveessä suhteessa rakkaus ei ajan myötä katoa, se vahvistuu. Rakastuminen loppuu ajallaan, mutta rakkaus pitää huolen, että joka ikinen kerta, kun eron hetki koittaa, tulee itkua ja surua. Vaikka väliä tulisi vain pari hassua päivää, pitää terveen suhteen rakkaus huolen, että tuntisi menettävän jotain ikuisesti.
Kuin itsestään menettäisi suurimman osan.
Ja siksi tämä rakkaus on niin sairasta. Koska se saa itsensä tuntemaan voimattomaksi, yksinäiseksi. Keho ei jaksa, kyyneleet eivät lopu ja pään täyttää jyskyttävä kipu.

Ja silti me kaikki sitä haluamme, koska rakkaus pitää huolen, että aamulla voit käpertyä turvalliseen syliin ja herätä nähden kasvot, joita et halua koskaan unohtaa.