IRC-Galleria

Niin siis vainoharhaisuus on petollinen vihollinen. Eikä pelottavan vilkas mielikuvitus auta asiaa tippaakaan! Mun elämää ei nyt pilaa mitkään epäilyt salaliittoteorioista (vaikka uskon, että niitäkin maailmassa on..), vaan se, etten osaa luottaa kehenkään/mihinkään. Epäilen vaan kaikkien motiiveja ja aikeita. Se hiukan vaikeuttaa elämää etten sanois :D emmä nyt tietenkään joka hetki mieti, mitä joku ihminen musta ajattelee tai mitkä sen aikeet on, mutta myönnettäköön että jos joku random jätkä esimerkiksi tulee ihan tohon iholle ihastelemaan mun silmien väriä tai sitä kuinka muka olen "baarin mukavin ja kaunein tyttö" niin kyllä siinä nyt hetken miettii, että onko tää heppu tosissaan! Ja yleensähän siinä tulee siihen johtopäätökseen, että sikahan se tyyppi oikeesti on. En nyt oikein edes tajua, miksi avaudun tästä mun ongelmasta näin yleisesti (okei, en ole nukkunut kahteen yöhön ja olo on ku kännisellä konsanaan, joten aamulla varmastikin poistan tämän merkinnän..), mutta uskon siihen että ongelmien purkaminen vaikka näin kirjoittamalla helpottaa oloa.

Ja lisää vainoharhaisuuden merkkejä: jos joku ei vastaa puhelimeen ku yritän soittaa ja menee vaikka tunti pari ennen ku se tyyppi soittaa takaisin niin ajattelen heti, että "okei, se on nyt kuollut tai sit mä oon taas tehnyt jotain, se vihaa mua". Kaikilla on varmaan tää ihan sama neuroosi, mutta se on hyvin ikävää. JOTEN YSTÄVÄT HYVÄT, JOS NENNU SOITTAA NIIN JUMALAUTA VASTATKAA, vaikka häiritsisinkin nukkumista tai höyläpenkkinä oloa(/höyläämistä) :p by the way, tekstareihinkin saa vastata mahdollisimman nopeasti.. Jos muhun ei oteta yhteyttä moneen päivään/viikkoon niin en itsekään uskalla sitä tehdä, koska oletan heti että musta ei haluta kuulla mitään. Yleensä siis odotan, että mulle soitetaan/tekstataan uskaltaakseni vastata.

Ja jos joku kaveri/ystävä/poikaystävä/äiti/isä/sisko/mummu/pappa/serkun kaiman tutun tutun tuttu kehuu mun hiuksia tai mun uutta paitaa tai sanoo että: "ei se sun nenän päähän ilmestynyt iso punainen finni näy mihinkään" niin en todellakaan usko! Just sekin että jokaisella on se oma minäkuva eikä ole mukavaa kun joku yrittää jankuttaa, ettei se nyt oikeasti ole niin tai näin ja haukkuu hulluks jos ei nyt satu olemaan samaa mieltä toisen ihmisen kanssa siitä miltä ITSE näyttää. Selitänpä taas sekavasti mutta mitä sekava sekavuudelleen tekee :D ja tiedän, että nuorten naisten/miesten minäkuvat on yleensä vääristyneitä, koska nyky-yhteiskunta määrittelee erinäiset ulkonäkönormit ja kauneusihanteet niin väärin. Mutta jos sitä joskus sanoo näyttävänsä lihavalta niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että kalastelisi kehuja vaan sitä, että oikeasti näyttää omasta mielestään lihavalta!

Ehkä eniten mua raivostuttaa se, etten anna itselleni lupaa antaa tunteiden viedä, en pysty asettamaan itseäni alttiiksi millekään, mihin en ole etukäteen varautunut. Mä "järkeilen" asiat aina päässäni ja teen sen, mikä missäkin tilanteessa on ns. järkevää. En tiedä miten tää nyt liittyy vainoharhaisuuteen, mutta yritän tätä koko ajan viedä sinne suuntaan :D paits että jos nyt vien tän jutun yhtään edemmäksi niin saatan ehkä kenties avautua vähän liikaa.. Eli siis koska en osaa kunnolla luottaa ja tämä ainainen epäluuloisuus kalvaa niin en uskalla toimia niin kuin sydän sanoo. Kuulostaa über kliseiseltä, mutta tässä mielentilassa aika osuvalta :p