IRC-Galleria

cheni112

cheni112

pää kouluun

voi kankkunenLauantai 28.06.2008 19:06

istuttii eilen rannassa ja juopoteltiin, hyvät pohjat ja pulloon, on se kumma kuinka kahes/kolmes tunnis voi rahaa tuhlata ja kiskoo viinaa. nyt on aikasta karu olo.
Me pläänättii ihan huippu leffa idea , ja kyl me viel someday otamme kalsarit, kameran ja viinaa mukaan samaan aikaan ja kuvaamme maailman pelastus leffamme =D

kuveja tahtoopiTiistai 24.06.2008 03:56

Jenni odottelee paria hassua kuvaa seinäjojelta, ei voi sanoa olleensa provinssissa kun edes leirintä alueelle ei mahtunut), oltiin stuertin/sorsan pesän ees autossa, työnnettiin se käyntiin aamu viideltä ja lähettiin nihkeessä kanuunassa kotia kohti, taivas se jano meinas mut tappaa.

Nummiskassa sateli pitkin päivää, lämmin oli heti kun aurinko itteensä näytti, rusketustakin vahingossa ehdin saada, kai se aika kuluu höröttäessä. Lauantaina lopetin juomisen 5-8 bissen jälkeen, paree lopettaa juominen kun se kerran päähän ei nousekkaan, krapulahan siitä vain tulisi, sääliks melkein kävi niitä ihmisiä jotka humalassa pööpöilivät keskiviikosta tai torstaista asti, miten se todellisuus sattuukaan =D mut ehkäpä se on sen arvoista sitten. Musiikki ei juurikaan mieltä liikuttanut, teräsbetoni avas silmät, sen kaks biisii mitä jaksoin kuunnella, ei ne ehkä niin suuri vitsi loppujen lopuks ole, mutta nummiskaan se ei kuitenkaan sopinut, manovaaria suomalaisittain, toki mutta edes paidat päällä, nätti äänihän sillä on jos laulais kunnolla.

Ja pari hassua kuvaa sielläkin poseerattua, olin vaan niin harvinaisen selvinpäin ja sen meikki kerrostuman keskellä meikitön naamani ei montaa ihmistä kiinnostanut, yksikin poika kyseli josko sais runkata mun kollareille, se ei tiennyt mitään mukavuudesta se.
rakastan, se on sellanen "pieni ja pörröinen"
ainaki karvaa paikoitellen, sellasen vois laittaa pakkaseen ja ottaa esiin mummon päivillä ja ihastella kuin veistosta.
Vaikka se onkin suurimman osan vuorokaudesta työn touhussa, jaksaa se uurastaa vielä kotonakin. Laitan sille ruokaa ja katson kun se ahmii itsensä tyytyväiseksi, minä syön itseni mukavaksi.
Aina ei tohdi vain aika riittää, kun pitäisi 12h jakaa unen, minun ja muun kesken, eikä mikään vaihtoehto vaadi vähempää.
Voisin silitellä sen mahaa tunneittain, se käsi vaan tapaa lipsahtaa.
Nälkäinen nuori nainen, on oppinut vaatimaan vähemmän, huomannut ettei oikeastaan edes mitään aina kaipaa.

Näin asioiden välillä poukkoilen, on myöhä, aamulla aikaseen herätys, jos vain vielä jaksais juhlia iltaan asti, ehkä maanantaina on asiaa oikeasti, tuskinpa.

lab - ding dongLauantai 07.06.2008 20:41



Just make a wish and anything you want, it can be done you'll have eternal life and you'll be rich
Oh, ain't it a bliss! You soon will end up having all the earthly pleasures you don't wanna miss

Ding ding dong, dong dong ding: go commercial be a sexy thing
Ding ding dong, dong dong ding: do the sexy thing!

Just make a wish! And anything the little narcissist in you is itching for is yours and if
You don't pinch, you can be so disgustingly good-looking no-one cares if you're a bitch!

Ding ding dong, dong dong ding: go commercial be a sexy thing
Ding ding dong, dong dong ding...
Ding dind dong, dong song ding: go commercial be a superthing
Ding ding dong, dong dong ding: do the sexy thing!

jos nyt sitLauantai 07.06.2008 20:24

ihkuiltas kahen ja puole vuoden eestä
jenni syrän mika
noin

poltinpa nuudelit kattilaan, prkl, avasin koneen ja siinä se unohdus oliki sit

rovinssiin käymään ens viikonloppuna jaah nummizkaan tietty ja sit se iron maidenin keikka ois ja sit viel se mikkelin reissu (jurassic rokkiin kattoon volbeatia) jah ai niin ne iiran kaverin häät ja kuopiorock. ja yleensä mä käyn max kesäl treel ja rockberrys, selvää edistystä

perskuta just gööglasin ja huomasin et volbeat on kyl ankkarockissaki, hmm peräkkäisinä viikonloppuina, eka ankka ja sit jurassic rök rök

volbeat - soulsweeper#2Lauantai 24.05.2008 02:08

Settle down for a moment cause your heart is beating hard
Baby you've been my lover, and I told you from the start
Better no promises, and I'll do you no harm

But you're keep on the question I tell you not to pop
But maybe it's been a hurting, it's been hurting from the start
Do you not coping then tear it apart

Never wanted it this way
Oh baby I'm dying I'm crying over it
Maybe you feel it to, oh baby I'm blue

A barren winter came over and your mood was like a fire
7 years and a summer, and you still sit there cry
You're better without me, and you're one of a kind

If I knew that December should bring a silent part
Shaded truth and partisian between disperated lines
Truly now drifting alone in the dark

Never wanted it this way
Oh baby I'm dying I'm crying over it
Maybe you feel it to, oh baby I'm blue

Well it's over and a letter is flying high
Out the window to catch a hand of thine
Could the founder release it's bloody words
Scream the anger and sorrow of a girl

But you're keep on the question I tell you not to pop
But maybe it's been a hurting, it's been hurting from the start
Do you not coping then tear it apart

Never wanted it this way
Oh baby I'm dying I'm crying over it
Maybe you feel it to, oh baby I'm blue
Maybe you feel it to, baby I'm blue

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.04.2008 13:22

Mustatukkainen tyttö, istuu ristien jalkansa
tyytyy televisioon
hymyilee huomiselle tuntemattomalle.

Mustatukkainen tyttö, pyristelee syleilystä
levottomana kohti kesää
viettelys hameen helmassa

Mustatukkainen tyttö, haluaisi koskettaa
tutkia toisten kasvoja ja laskea pisamat
persikoita kupissaan

Mustatukkainen tyttö, kiehnaa kotiovella
takkuja hiuksissa ja huonoja suudelmia
on jo syksy

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.04.2008 12:42

"sinä olet voittanut ja minä väistyn.
Mutta tämän jälkeen olet sinäkin kuollut,
kuollut maailmalta, taivaalta ja toivolta.
Minussa sinä elit
- ja katso tästä kuvasta,
joka on sinun omasi,
miten täydelleen olet murhannut itsesi."

-Edgar Allan Poe-

[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 22:43

murtunut
turtunut
jäljelle jäänyt vuotaa

naapureiden askeleet kumisee
joku jossain juhlii
toisaalla soi herätyskello

maailma irrallaan
odottaa itseään
seuraavassa junassa

radiosta soi blues