Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Toinen.Keskiviikko 12.12.2007 00:28


Tulimme asunnollesi ajeltuamme ensin aikamme pitkin kaupunkia ja kaupungin ulkopuolisia alueita. Astuin sisään kotiisi otit takkini ja käskit olla kuin kotona. Hassua, että sanoit sen aina kun tulimme sinun kodillesi. Istahdin sohvalle ja vilkuilin huonetta, vaikka olin sen jo moneen kertaan nähnyt. Kahden hengen sänky ahdettuna yhteen nurkkaan, musta nahkasohva keskellä huonetta. Olit rakentanut tiilistä televisiopöydän itsellesi, lasinen sohvapöytä täynnä tavaraa. Mutta vain yksi kiinnitti huomioni täysin, iso maalaus sängyn yläpuolella. Nousin ylös ja menin katsomaan lähempää tuota taulua. Siinä oli kaksi vanhanaikaista taloa. Säpsähdin, kun ilmestyit taakseni tee mukien kanssa. Vilkaisit minua hymyillen ja raivasit tilaa muutenkin täydelle pöydälle.
-Katsotaanko joku elokuva?
-Miten vaan, vastasin ja kävelin ottamaan minulle tarkoitetun mukin. Valitsit elokuvan ja istuit sohvalle.
-Tule vain viereen. Ei sinun tarvitse seisoa koko aikaa.
Tulin istumaan sohvan reunalle. Vedit minut kunnolla sohvalle. Lähemmäs sinua, lähemmäs turvaa, jota olin pitkään kaivannut. Katselimme hiljaa elokuvaa. Väsymys alkoi painamaan ja käperryin kainaloosi tarkkaillen reagtiotasi koko ajan. Virnistit ja kiedoit kätesi ympärilleni. Lähelläsi oli niin hyvä olla. Suljin silmäni hetkeksi.

Kun avasin silmäni, olin sängylläsi ja sinua ei näkynyt missään. Hiivin etsimään sinua. Ulko-oven vieressä ollessani posti kolahti luukusta ja sai minut säikähtämään. Mietin paljon kello oikein on. Vilkaisin kelloa ja huomasin sen olevan jo viisi. "Ja minun piti vain sulkea silmät hetkeksi" ajattelin. Jatkoin etsimistäsi ja löysin sinut vessasta pesemästä kasvojasi.
-Huomenta, sanoin hiljaa
-Huomenta, huomenta. Pikkuinen taisi olla aika väsy illalla, kun nukahdit kainalooni. Nostin sinut sängylle, kuten varmaan huomasit, puhelit iloisesti. Punastuin hieman ja katsoin lattiaa.
-Ei minun ollut tarkoitus nukkua... Mutta... Mutisin ja punastuen yhä enemmän. Kävelit luokseni, hipaisit hiukseni kasvoiltani ja veit sormesi leukani alle ja kohotit päätäni niin kauan, että katsoin sinua silmiisi. Nuo silmäsi.. Niin kylmän siniset, mutta samalla niin pehmeät.
-Ei se haittaa pikkuinen. Ei nukkumisessa ole mitään pahaa, kuiskasit lempeästi korvaani. Kiedoin käteni ympärillesi ja rutistin hieman.
-Kiitos, se oli ainoa sana mitä pystyin sanomaan. Katsoit minua yllättyneenä ja sanoit sitten.
-En ole tehnyt mitään. Turhaan kiität. Olit tehnyt enemmän kuin tiedätkään. Nyt minulla on joku, johon luottaa, jolle kertoa kaikki mikä mieltä painaa. Hymyilit suloisesti ja halasit minua vielä.
-Lähdetäänkö kävelylle?
-Eihän kello ole edes kuutta vielä, sanoin hämmentyneenä.
-Mitä se haittaa? Parempi vain kun ei ole muita.
-Ok. Mennään sitten, myönnyin. Menin olohuoneeseen ja katsoin sitä maalausta taas. Katsoin niitä vanhoja taloja. Ne on kauniita, vanhanaikaisia. Tunsin kuinka kylmyys tunkeutui paitani sisään, silti vain seisoin siinä ihailemassa noita taloja jotka eivät kuulu aikakauteeni. Talitinttiparven siipien kahina kantautui korviini. Katsahdin ylös. Näkyi vain pilvetön taivas ja puiden latvoja. Tuuli keinutti puiden latvoja hiljaa, kuin tanssittaen niitä.

Tunnen kuinka kosketat olkapäätäni. Lumous särkyi. Käännyin ja katsoin sinua, kun seisoit takanani katsoen minua kuin kysyen "mennäänkö?"
Olin taas uppoutunut tuohon lumoavaan maalaukseen. Vilkaisin vielä sitä maalausta. Noin tunsin aina kun katsoin sitä maalausta.
-Mennään, hymyilen ja lähdin kohti ovea.

sellasta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.