IRC-Galleria

eevis

eevis

Aita on vihreempää ruohon toisella puolen

[Ei aihetta]Maanantai 22.05.2006 04:23

Eevis päätti bornata maailmaan eräänä rakeisena iltapäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli kuuluisa ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä kiusattiin etunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan lehdet, niinpä mielipuuhaksi tuli leikkituuletuskanavat.

Eevis kehittyi kolmannellakymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä vihreät silmät.
Hämähäkeistä seuraten hän oli erittäin fantastinen. Lempiruokaansa makaroonilaatikkoa hän sai työskennellen rikollisena.

Eevis ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä haravaan.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.