IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Neiti etsivä suljetulla osastollaTiistai 29.08.2006 01:12

Kyllä vaan on kivaa taas mennä kouluun. Ja olishan sieltä kiva tulla illalla kotiin, mutta kun ei. Tila&turvallisuus on suuressa viisaudessaan päättänyt että ainoastaan kulkuluvan lunastaneet oppilaat kulkevat koulun ovista klo 16 jälkeen.

Tämä koskee molempia suuntia. Ovat laittaneet sinetin kahvan päälle ettei sitä saa sisältä auki. Itseasiassa ovat ottaneet sinetin alta koko kahvan pois. Ovatpa vielä varmuuden vuoksi ruuvanneet kuvut kaikkiin kellarin oviin lukkojen päälle. Ja ovessa (siinä sisäpuolella, lähellä kahvaa-jota-ei-enää-ole) on kyltti joka kieltää ankarasti avaamasta ovea kahvasta koska se aiheuttaa varashälytyksen.

Siinä myös kehoitetaan käyttämään avauspainiketta. Sen sijaan siinä ei kerrota missä tuo avauspainike sijaitsee koska siinä ovessa se ei ainakaan ole. Kävin sen itse jälleen tänään perusteellisesti toteamassa klo 16:57. Myöskään kukaan kanssaopiskelijoistani, joita olen kaksivuotisten tutkimusteni puitteissa haastatellut, ei ole onnistunut selvittämään avauspainikkeen mysteeriä. Etsinnät jatkuvat edelleen...

Suunnittelin vapauteen murtautumista ikkunoiden kautta, ja olin jo soittamassa Otaniemessä asuvaa kaveria karauttamaan paikalle valkoisella saabillaan ja pelastamaan minut kun paikalle osui ylitöihin jäänyt vanhempi tieteenharjoittaja avaamaan oven.

Jäin pohtimaan salaliittoteoriaa opintoaikojen rajaamisen ja ulospääsyn vaikeuden mahdollisista yhteyksistä.

Ja olis muuten Ville kiva lukee sunki kuulumisia välillä. Mutta ei, niistä saa sitten kuulla jostain kaverinkaverin tutun kautta...

Musta tulee vielä hyvä teiniPerjantai 09.06.2006 16:34

1. Mitä on yöpöydälläsi?
- Jos ikkunalauta lasketaan yöpöydäks niin: pehmohevonen, lamppu, kaks ruukkukasvia, pussi kissanameja, pussi turkinpippureita (Jannen), Akin joskus vuonna kivi tekemä saviruukku, pieni rosè skumppapullo (tyhjä), kaks satiinityynyä ja narupallo.

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- Hansonin joulucd. Saatu Jenniltä vittuilujoululahjaks :)

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- Empä juuri. Paitsi jos olen juuri tullut kotiin.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
- Kaunis elämä

5. Mitä pelkäät?
- tulevaisuutta

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- Hiusten räplääminen tai käsi pään päällä (outoa)

7. Tunnetko ketään julkkista?
- Ibi Laav sammui kaverin sohvalle uutenavuonna mut sitä ei kai lasketa. Me kirjotettiin opettavaiset terveiset sen käteen ennen ku luovutettiin se poliiseille :)

8. Kuvaile sänkyäsi.
- Rautainen pylvässänky, Otto-pappa (vaarini isä) osti sen joskus 1907 tai 1908 kihlatulleen. Mummu maalasi sen valkoiseksi (alunperin musta) ja äiti nimesi sen Rosalindaksi. Nykyään se on täynnä kissankarvoja.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- Kuvittelen olevani spontaani mutta suunnittelen kuitenkin kaiken (ja mieluiten vielä paperilla)

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- varmaan Renée Zellweger...

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- niin huonolla menestyksellä ettei sitä kannata mainostaa

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- kodin ulkopuolella avaimia

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- Sitä huolettomuutta ettei tarvinnut itse tietää mistään mitään. Nyt ahistaa kun pitäis tietää eikä vieläkään tiedä.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- Alan pikkuhiljaa tottua siihen.

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- Groove fm:ää, en muista mikä siellä soi

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- Olen, jostain syystä en saanut lauluroolia...

17. Pidätkö itsestäsi?
- Me tullaan toimeen kesenämme.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- Kiltit tytöt ei jää koskaan kiinni.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- Toisinaan.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- Tavaroiden järjestäminen, se kestää kauan kun millekkään ei meinaa löytyä paikkaa.

21. Syötkö roskaruokaa?
- Jos olen tarpeeksi epätoivoinen.

22. Viilaatko kynsiäsi?
- Välillä vahingossa nauhahiomakoneella.

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- kiinnittämällä (satunnaisesti) huomiota pukeutumiseen

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- Odotan edelleen Annan järjestämää karaokekierrosta Helsingin baareihin.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
- tai siis

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- Ei oo telkkarii.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- Ehkä ennen kun sain ensimmäiset arvet jalkoihin.

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- Sillon kun ne selvittelee ihmissuhteitaan kovaäänisesti klo 3 yöllä tai on sammunut rappukäytävään ni joo. Tervetuloa Kallioon :)

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- Viimeks vuonna -96 jalkaleikkauksen jälkeisen verenhukan takia. Nykyään Jannen äiti pitää meijät vitamiineissa ja kalanmaksaöljyssä.

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- Hankkisin uuden polkupyörän, läppäriin uuden akun, kännykän joka pysyy päällä ja saumurin. Loput pistäisin säästöön hevosen ostoa varten.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- ruuan Alvarissa, 2e

32. Odotatko jo kesää?
- En, nautin siitä.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- Laudalla, välillä myös mahallani.

34. Turhin juhla?
- Naistenpäivä

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- Suomea, huonoa ruotsia, englantia ja auttavaa saksaa. Ranskaks osaan sanoa etten osaa sitä enkä ymmärrä ja portugaliks olkaa hiljaa

36. Edellinen matikan numerosi?
- Magna cum laude abrobatur

37. Onko sinulla lävistyksiä?
- korvalehdissä

38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- Hankkisin isomman asunnon.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- No ei kovin.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- 2kk vanhempi (ja toinen 20 vuotta nuorempi)

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
- huhtikuussa ostamassa kanaverkkoa lohikäärmeen pääksi.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- Ainahan lapset ovat auttaneet vanhempiaan perheen töissä, mutta niiden ei kuuluisi huolehtia perheen toimeentulosta.

43. Onko sinulla nälkä?
- vähän..

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- En ole, katotaan uudelleen kun neljänkympinkriisi iskee.

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- Olen, emme ole koskaan tarpeeksi kaukana 90-luvun alusta.

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
- Rippileirin, oli niin hauskaa että piti ottaa muutama kerta uudestaan.

47. Teetkö kotitöitä?
- Liian harvoin ja pakon edessä.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
- Tottakai mut jos ne samperin tirpat tulee karjumaan korvan juureen klo 5 aamulla niin alkaa sulat pöllyämään.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- Mä haluan sokkeloisen puutalon, 1,4 lasta ja hevosen. Ja ehkä pari koiraa ja kissan ja varmaan toi Kasperkin sillon vielä maisemissa roikkuu. Ja Janne.

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- Muotoilu. Musta Nokia vois sponsoroida jokaiselle Suomen koululaiselle 3 kiloo muovailuvahaa niin saatas tähänkin maahan joskus hienoja kännyköitä.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- Haluaisin olla aikaansaavampi. Ja ehkä vähän pidempi ja hoikempi ja urheilullisempi...

52. Mikä sinusta tulee isona?
- Jonkun keskinkertaisen arkkitehtitoimiston CAD-orja

53. Mitä aiot nyt tehdä?
- Suunnitella ostokset majareissua varten ja pakata.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- Ehkä toiseen kotiin.

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- Ei tuu vapaa-ajan ongelmia.

56. Kuinka monta levyä omistat?
- About 40, en nyt muista kunka moni on lainattuja.

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- Lahjoittanut kuukaisittain rahaa Nepalilaisten lasten koulutukseen.

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- Satunnaisia kolikoita jos löytyy taskusta.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- En ymmärtänyt kysymystä.

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- Ei

61. Mitä tahtoisit juoda?
- Appelsiinimehua kun kaadoin edellisen lattialle. Kysy myöhemmin niin haluun banaanidaquirin :)

62. Miten vietät viikonloppusi?
- Lauantaihin asti olen killan majalla, sunnuntaista ei vielä tiedä mutta varmaan pitäs iskää mennä moikkaamaan.

63. Se normaali, haasta kolme kaveriasi!
- Ihan ku kukaan mun "kavereistani" viittis vaivautua... :)
):
-Kasper ei rakasta mua enää
-unelmahevoseni saatetaan lopettaa ensiviikolla jalkavamman takia
-menneen vuoden ovarisaalis ei riitä tukien nostamiseen
-myöhästyttiin Pariisista tullessa koneesta ja jouduttiin ostamaan uudet lennot
-mulla ei ole kesätyöpaikkaa
-kahdesta edellisestä johtuen rahat alkaa olla loppu
-todennäkösesti tulen reputtamaan vuoden ainoat tentit (2) joissa olin
-lokakuussa alkaa putkiremontti eikä vielä ole asuntoa tiedossa sille ajalle
-saumuri hajos korjauskelvottomaks
-langaton verkko ei toimi ja johto ei yletä sängylle
-Janne ei osaa arvostaa mun saavutuksiani puzzlenratkojana
-mahamakkarat on taas kasvanu
-keskiviikkoksi pitää tehdä kirjastotentti
-pyörä pitäis huoltaa
-unohdin käydä kaupassa ennen kun ne meni kiinni
-nyt on nälkä
-huomenna alkaa ruotsin kesäkurssi

(:
-Janne rakastaa mua vielä
-Kasper rakastaa vielä Jannea
-Janne tekee mulle ahvennanmaalaista pannaria
-ollaan hengissä ja terveitä
-reissussa oli kivaa
-alan päästä hiljalleen yli kevään kriisistä
-täti ylipalkkaa mut kesällä maalaushommiin
-huomenna alkaa ruotsin kesäkurssi

Eli kyllä tästä melkein plussalle jää..

Paluu todellisuuteenMaanantai 30.01.2006 23:34

Oli muuten mahtava reissu.

Ja oli kiva tulla Suomeen eilen illalla kun tänään oli välikritiikki:
"No, mitäs olet tehnyt tänä aikana?"
"ömmm.. totaa.. "

Skippasin kritiikin sattuneista syistä.. Pitäs vissiin ruveta hommiin iha tosissaan.

Mä en voi uskoa, me elettiin ihan yltiöhyveellista elämää:
Ylös seittemältä, kaheksan maissa oltiin jo lähössä mäkeen. Rinteet meni kiinni neljältä ja sitten mentiin kämpille laittaa ruokaa (no okei! Mentiin baarin kautta kämpille laittaa ruokaa mut entä sitte) Yheksän maissa alko jo nukuttaa. Mä oon ollu ulkona n. kaheksan tuntia päivässä, syöny jokapäivä kaks lämmintä ateriaa (melkein.. no jos Jägertee lasketaan lämpimäks ateriaks) ja nukkunu 12-14 tuntia yössä.

Mä kerroin ton äidillekki ku se epäili meijän teekkariporukalla tehtyä reissua jotenki paheellseks, mut se ei ottanu uskoakseen.

Nyt on muuten rautaset pohkeet ja reidet! Sitä se teettää kun lautailee kaks viikkoa metrisessä puuterissa.

Must tulee isona hiihtopummi..

Henkisesti HochmontafonissaSunnuntai 08.01.2006 00:56

Järkyttävää ku lähtöpäivä lähestyy ja hommat vaan kasaantuu.. Vakuutus pitäs hommata ja lautapussi nyysiä takasin pikkusiskolta (JANNE oli lainannu MUN pussin sille MUN tietämättä). Pitäs vissiin hankkia uudet aurinkolasit. Ja pestä toppahousut ja takki ekaa kertaa niiden kuuden vuoden aikana jotka me ollaan yhdessä vietetty.

Mutta me ollaan kissan kanssa vaan vietetty Lomaa. Päivä on sujunu lokoisasti poistumatta sängyltä kuin pari kertaa (kissa kävi vessassa, mä kävin keittiössä JA vessassa)

Lopun alkua vai alun loppuaTorstai 15.12.2005 00:53

Yksiössä ei paljoa parane riidellä. Voihan sitä aina paiskoa eteisen ja sen ainoan huoneen välistä ovea mutta mitä iloa siitäkin on jos se pitää kuitenkin sitten avata raolleen että kissa pääsee vessaan.

Myöskään ei ole mahdollisuutta mennä mielenosoituksellisesti olohuoneen sohvalle nukkumaan kun ei ole olohuonetta eikä sitä sohvaakaan. Pitäsköhän mun viedä Jannelle edes makuupussi tonne eteiseen..?

Elämää yksperin jälkeenPerjantai 02.12.2005 13:46

16:58 <@knome> moro
17:02 <@flea> moro
17:05 <@knome> mitäs liisa
17:07 <@knome> muutkin saa kertoa
17:09 <@flea> sain tänään migreenikohtauksen ja pakkasin kuus tuntia lahjoja
stoccalla ja meil on yhdyskuntasuunnittelun palautus kahen tunnin
päästä
17:09 <@knome> aw :(
17:09 <@knome> joko särky on lakannu?
17:10 <@flea> on vähä vaimennu
17:10 <@knome> no hyvä että ees niin
17:11 <@flea> stoccan henkkarikahvilassa oli kaks mukavaa naista jotka syötti
mulle buranaa ja mandariinia
17:11 <@knome> no onko teidän yhdyskuntasuunnitelma valmis?

Elämää, ei sen enempääPerjantai 25.11.2005 00:46

Viimeaikoina vuosikurssin harrastukseksi on noussut työtuntien laskeminen. Nämä työtunnit on laskettu suositustyötuntien mukaan tavoitteena arvosana 3 (=keskiverto asteikolla 1-5)

Esimerkki Putelta:

8<
arkper: 6 ov / 12 vk >> 0,5 ov /vk >> 20 h / vk arkper = 10+10h/vko
yks: yks:n websivuilta (>> 22 h / vko) yks = 6+16h/vko
hissa: 6 ovaria / 24 vk >> 0,25 ov / vko >> 10 h / vko arkhis = 6+4h/vko
maisarkper: 4 op = 107 tuntia >> 18 h / vko maisu = 5+13h/vko
taidehissa: 3 ov / 24 vko >> 0,125 ov / vko >> 5h/vko taidehissa = 2+3h/vko
kuvataide: 3 ov / 24 vko = 5 h vko kuvis = 4+1h/vko
talonrakennustekn: 6 op = 160h (/24vko) >> 7 h / vko talonraktekn = 2+5h/vko

yhteensä tunteja kuluvassa jaksossa: 35 ohjattua + 51,7 itsenäistä
= 86,7 tuntia opiskelua / vko
8<

Laskelmaan oli myös liitetty voimassa oleva mallilukujärjestys, johon oli lisätty itsenäisen työskentelyn tunnit. Lukujärjestyksen mukaan koulua oli maanantaista lauantaihin klo 8-23. Maanantaisin ja keskiviikkoisin oli tunnin ruokatauko.

Vertailun vuoksi: normaalin ihmisen työviikko 40-45 tuntia / viikko

Jos siis kaipaatte, minut löytää arkkitehtiosaston kellariluokasta, ensimmäinen pöytärivi vasemmalla, rivin viimeinen paikka, todennäköisesti pöydän alta...

Ja turha sitten tulla nillittämään että valmistumisajat venyy! Mutsis valmistu viidessä vuodessa!

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.11.2005 02:05

Joskus tulee ihmiselle elämässä eteen se päivä kun alkaa miettiä mitä haluaa elämältä.

En halua enää tehdä kouluprojekteja puoleenyöhön.
En halua stressata palautuksia.
En halua istua luennolla kuulematta sanaakaan.
En halua pelata puoleenpäivään tai -yöhön tietsikaa.
En halua tulla kotiin vain kaatuakseni sänkyyn loppuunajettuna vain herätäkseni seuraavana päivänä lähteäkseni takaisin kouluun.
En halua keittää pastaa yhdeltä yöllä koska en ole syönyt mitään ja on pakko saada joten että saan nukuttua.
En halua tuijottaa seinää koska en tiedä mitä tehdä.
En halua että kotona on ensimmäisenä vastassa kissanpaskan haju.
En halua että ruuat pilaantuvat jääkaappiin.
En halua kompastella lattialla lojuviin tavaroihin.
En halua olla surkea nahjus.
En halua vain haaveilla paremmasta elämästä sitten joskus.
En halua.

Halua herätä rauhassa ja syödä puuroa.
Haluan olla koululla heti aamusta.
Haluan olla kotona alkuillasta.
Haluan paijata kissaani kiireettä.
Haluan jutella aamuyön pikkutunneille asti.
Haluan käydä kirjastossa ja uimahallissa.
Haluan elokuviin, teatteriin ja näyttelyihin.
Haluan käydä kaupassa aamulla kun ei ole ruuhkaa ja kassat eivät vielä ole vittuuntuneita.
Haluan tehdä ruokaa ennen iltakahdeksaa.
Haluan perunamuusia, paistettuja silakoita, lihapullia, salaatteja, makaroonilaatikkoa, wokkia, kanaa, keittoja, lämpimiä voileipiä, lasagnea...
Haluan istua yhdessä rakkaani kanssa syömään rauhassa.
Haluan leipoa.
Haluan että kotona on kodikasta.
Haluan pestä pyykit ennen kuin kaikki vaatteet ovat likaisia.
Haluan olla iloinen.
Haluan käydä kirpputorilla.
Haluan muistaa kastella kasvit ennen kuin ne muuttuvat risuiksi.
Haluan välittää.
Haluan että minusta välitetään.
Haluan tavata kavereita.
Haluan muistaa sisarusten syntymäpäivät.
Haluan lukea hyviä kirjoja.
Haluan maalata.
Haluan ommella.
Haluan käydä kävelyillä.
Haluan nauraa niin että mahaan sattuu.
Haluan rakentaa mäkiauton ja valaa betonista linnunpöntön.
Haluan piirtää ja tehdä pienoismalleja.
Haluan käydä kahvila-aamiaisella ja torilla.
Haluan tehdä tämän kaiken vapaaehtoisesti koska haluan.

Voiko ihmisen onni olla haluamisesta kiinni?
- Vanhemmat »