IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 27.11.2006 15:01

11 syytä hankkia lapsi:

1.)PYSYT VIREÄNÄ.

Aivosi saavat kaivattualiikuntaa,koska tavarateivät milloinkaan ole
siellä,minne ne laitoit,vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa.

2.)TAJUNTASI LAAJENEE.

Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella
1457 kertaa samaa ohjelmaa,mutta Teletappejen kohdalla se ei tuota ongelmia.

3.)OPIT ERIKOISTAITOJA.

Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei olepikkuvauvan
vanhemmalle temppu eikä mikään.Erityisen hienoa on oppia
bravuuri,kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4.)OPIT SOSIAALISEKSI.

Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5.)SAAT UUDEN SISUSTUKSEN.

Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään,nykyään siellä on kolmesta viiteen
kiloa erilaisia ruuantähteitä,eikä auta,vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa.
Pöytä erittää murusia.

6.) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE.

Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon
tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle.

7.)OPIT KOMMANDOKSI.

Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti,että onnistut
riisumaan nukkuvan ihmisen&vaihtamaan hänelle vaipat,pukemaan
hanskat,haalarit,sukat&kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan
B-ilman,että hän herää.

8.)SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA.

Base-hyppy ei ole mitään verrattuna siihen,että saat juoda kokonaisen
kahvikupillisen rauhassa.Et kylläkään saa.

9.)ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ.

Yksinkertaisinkiin asioihin,kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin
piiitkän tunnin.

10.)MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI.

Samastut James Bondiin,sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä
kuolemanvaaroja:tuoleja,joille voi kiivetä, legoja ja
peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua.

11.)KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET.

Kuten että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin
selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli;
tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne,
vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä,
mikä estää nukkumisen. Siis vanhempien nukkumisen. :D

[Ei aihetta]Perjantai 03.11.2006 13:28

Jos mielestäsi kauppareissut ovat tylsiä, tässä vinkkejä, joilla
piristät ainakin omaa ostoksilla käyntiäsi:


1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä
sattumanvaraisesti ihmisten ostoskärryihin niin, etteivät he huomaa
sitä.

2. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10 minuutin välein

3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan
ovelle.

4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella äänellä, että
kodinkonepuolella taitaa olla "koodi 3". Katso mitä tapahtuu.

5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja
sano ihmisille, että kutsut
heidät sisään vain, jos he tuovat liinavaateosastolta tyynyjä
mukanaan

6. Jos joku kysyy sinulta,voiko teitä auttaa, ala itkemään ja
huudahda: "Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!"

7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat
nenääsi.

8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi ja
hyräile samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.

9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä millä
osastolla masennuslääkkeet ovat.

10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset
hypistelevätvaatteita, kuiskaa: "Osta minut, osta minut..."

11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia,
jähmety paikallesi ja kirkaise: "Ei! Ei! Kuulen taas niitä
ääni!"

12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: "Hei! Täällä ei
ole vessapaperia!"

- Vanhemmat »