IRC-Galleria

Myyntimiestä kerrakseen....Maanantai 27.10.2008 20:27


Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea, siis todellakin aivan kaikkea.
Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui
ujohkon oloinen maalaispoika.

"Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo'o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mie siellä maalla..."
Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö
jotenkin piti hänestä ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt.
"No, montakos kauppaa olet tehnyt?"
"Yhden."
Päällikkö on vähän pettynyt ja toteaa:
"Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä.
Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?"
"200 000."
"Kaksisataa tuhatta!! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??"
"Niin no, mie myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa ja mie myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudan kestävää extrasiimaa.
Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mie vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein. Seuraavaksi se totesi, ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika
tarkkaan 199 760 euroa."
"Ei hyvänen aika, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"
"No ei ihan... itte asiassa se tuli ostamaan muijalleen tamponeja ja mie sitten sanoin sille, että siun viikonloppus on joka tapauksessa pilalla, mikset lähtis vaikka kalaan.."


<virne><virne><virne><virne>

Niimpä niin... :DLauantai 23.08.2008 20:15

Amerikkalaiset ja venäläiset huomasivat eräänä päivänä, että jos he
jatkavat tätä asevarustelua, jonain päivänä he vielä posauttavat koko maailman.
Niinpä he tekivät sopimuksen; kumpikin osapuoli vetäytyy taholleen 5 vuodeksi.
Sinä aikana kumpikin puoli kouluttaa itsellen tappelukoiran.
Kun 5 vuotta sitten on kulunut he tapaavat jälleen koiratappelussa.
Ja se, kumman koira voittaa, voittaa koko asevarustelukisan.
Venäläiset ryhtyivät heti toimeen: He etsivät koko siperian ilkeimmän
susi-nartun ja vahvimman susi-koiraan. Tämän jälkeen he tekivät näillä pentuja.
Poikasista he valitsivat sen joka oli muita pentuja isompi. Muut pennut
tapettiin, jotta yhdelle valitulle pennulle riittäisi enemmän maitoa.
Sitten he ryhtyivät kouluttamaan sudenpennusta tappajaa. He onnistuivat
niin hyvin, että ruoka piti heittää kepilla sudelle ja sen häkit kalterit
olivat vahvinta terästä ja yli 10 cm paksuiset.
Sitten lopulta koitti odotettu päivä. Venäläiset toivat paikalle sutensa
ja olivat varmoja voitostaan, varsinkin nähtyään amerikkalaisten koiran,
joka oli pieni mäyräkoira.
Koirat vietiin areenalle ja laskettiin toistensa kimppuun. Susi hyökkäsi heti
pienen mäyräkoiran kimppuun, mutta mäyräkoira nappasikin hämmästynyttä sutta
kaulasta ja yhdellä napsaisulla puraisi suden kaulan auki.
- Miten tämä on mahdollista, venäläiset ihmettelivät, meidän parhaimmat
kouluttajamme tekivät tuosta sudesta tappokoneen.
- Voi olla, sanoivat amerikkalaiset, mutta meidän parhaat plastiikkakirurgimme
viettivät 5 vuotta tehden tuosta alligaattorista koiran näköistä.



<virne><virne><virne>

POHOJOLAANE HOROSKOOPPIKeskiviikko 20.08.2008 00:07


Kyseene horoskooppi on kirijootettu piliket silimäkulumas, eikä
kirijoottaja ota vastuuta jos joku saa hernehen nöösähänsä!


Sarvipää (23.12.-20.1.)
Sinoot ikuune haaveelija, joka orottaa saavansa vaikka tähäret ja kuun
taivahalta. Mitä vielä täs istut, mee hakemahan ne siältä jos miäles teköö.
Vai orotakko, notta joku tois ne sullen? Justihin tuallaane saamatoon oot,
orotat vaan, notta joka napsahros tuataas nenäs ethen. Ei kuule sellaanen
vetele. Jos jotakin taharot tee itte!


Lotraaja (21.1.-19.2.)
Kevätpuali on oikeen lotraajien aikaa. Lotraajakki kukoostaa ku
naapukrannin akan naurispelto kesääsin. Lemmen asioos sen sijaha lotraajat
on koko alakuvuaren meleko pakkaasen pualella. Mutta syssymmällä törmäät
yhtehe häjyhy, ni siinon vakka, kansi ja klapsahrus. Irti ei
penteleelläkään!


Sintit (20.2.- 20.3.)
Susso sitte pikkuusen flatkutehe vikaa. Ookku pahimmakki akat! Taharot
pärvööttää omat ja muittenkin asiat siinä sivus oli kyset sitte mistä
tahansa. Koita ny tukkia suuvärkkis, tahi pese vaikka saipualla.


Pässi (21.3.-20.4.)
Pässiillen tämä vuasi on meleko rakkaurenknapsetta. Alakuvuasi menööki
Pässiillä ihimetelles mistä surraa. Kesäkorvalla alakaat kuitenki ittekki
havaata, jotta vaapsahaaset ne on jokka korwias kutitteloo. Pässit nähärän
tänä vuanna pelekästään suupiälet korvis saakka.


Jästipää (21.4.-21.5.)
Sinoot alati eheroon taharoon krätyysellä päällä, mutta eipähän tua liä
sullen mitään uutta. Jästipää jukuri ku oot. Älä ny kuitenkaan vaivu
epätoivohon, kyllä sä viälä kehityskelepoone oot, kunhan sullon vaa hyvä
kouluttaja!


Pahapari (22.5.-21.6.)
Sinoot sellaanen, joka ei taharo millänsäkkään antaa periks, vaan aina
taharot pitää pääs. Koita ny lopettaa tuallaane tyhyjänpäivääne nuhuraaminen
ja ota ittiäs niskasta kii, eihän sua tuallaasena kukaan kattele. Josset
lopeta häjyylyjäs toukokuuhu mennes, isköö rometiisi takuulla kesäkuulla.


Saksiniakka (22.6.-23.7.)
Sinoot ikuune kihinuttaja ja siällä mihinä liikukki kuuluu melekoone
hörötes. Sus sitä tarmua sitte riittää vaikka pikkuuse toisillenkin
annettavaks. Sinoot ihiminen, joka teköö kerralla miton päätetty, mitä
turhia sitä sitte paapoomahan.


Häjy (24.7.-23.8.)
Luulet notta oot kovakin rooroo. Orotat jotta kaikki menöö justihin siihe
lajihin mitä orotat. Ja nuan yleensäkki elät meleko ameriikkaa. Työasias
alakaa retajamahan ja sun olis aika antaa itteles ympäri korowia, notta
tuallaane loppuus.


Impi (24.8.-23.9.)
Sinäki oot jästipään tavoon krätyysellä päällä vuaren alakupualella, notta
sukulaasekki rupiavat epäälemähän, nottet oo saanu sitte viime mittumaarin.
Kesää kohoren miälialas kuitenki kohenoo ja rupiat saamahan pläsiäs pikkuuse
iloosemmalle ilimehelle.


Puntari (24.9.- 23.10.)
Sinoot alati yhtä tasaasen rauhallinen, notta sivullisiakin välillä
hirwittää. Sua ei sitte palijua paina onko juhula vai askaresaika. Kaikki
menöö samalla raitillansa. Mitä jos koittaasit vähä rävähyttää ja pistää
lekkeripeliksi?


Sarvijaakkoo (24.10-22.11.)
Viäntiä sitte piisaa sarvijaakoolla. Alavariinsa hyppäät, jotta
sivullisiaki hirvittää. Koita pikkuusen hirastaa tahtias, muuten saat
peräpukamat ennen kesän korwaa riasakses. Tämä koskoo erityysesti
miespuaiisia sarwijaakkoja, joita naispeijoonit aharisteloo.


Ritsapoikaane (23.11- 22.12.)
Sinet sitte tajua ku ihimiset vetää sua pulukassansa minkä kerkiää, vaan
hymyylet koriasti ja luulet, notta kaikki on hianosti. Sakia saa olla muttei
tyhymä! Hyppää ny hyvä ihiminen rannallen kun vielä kerkiät ennenku käy ryättääsesti!


<virne><virne><virne><virne><virne>

Rats on Cocaine Sunnuntai 03.08.2008 22:24

1. Se on yleisempää ja hyväksytympää. Yli 90% suomalaisista aikuisista juo alkoholia. Raittiita ihmisiä katsotaan helposti kieroon, mutta urheilemattomuutta ei tarvitse selitellä kenellekään.

2. Se on muiden mielestä kiinnostavampaa. Kavereitasi ei kiinnosta kuinka puristit kympin lenkin alle 40 minuutin tai millaisella lyönnillä nujersit Peran sulkiksessa. Mutta kyllä he hykertelevät kun kerrot ryyppyputkesta, jonka päätteeksi teit tarpeesi Mäntsälän kunnantalon pihalle.

3. Työpaikoilla arvostetaan enemmän viinanjuontia. Pomo ymmärtää, jos myöhästyt töistä krapulan vuoksi, mutta pitää sinua huonona työntekijänä, jos selität olleesi keilahallilla aamupalaverin aikaan. Työpaikkaliikunta on harvinaista, mutta joka puljussa järjestetään pikkujoulut ja niissä juovat kaikki.

4. Paremmat harjoittelumahdollisuudet. Helsingissä on 380 liikuntapaikkaa. Anniskeluravintoloita on yli tuhat ja niihin mahtuu yhteensä 353 643 ihmistä. Vuoroja ei tarvitse varata etukäteen ja harjoitella voi yömyöhään.

5. Viinanjuontiin ei tarvitse patistaa. Iltapäivä- ja naistenlehdissä annetaan usein vinkkejä, kuinka ihmiset saisivat itsensä motivoiduksi liikkumaan säännöllisesti. Viinanjuonti on niin houkuttelevaa, ettei siihen tarvitse patistaa. Ihmiset lähtevät mielellään baariin vaikka olisivat väsyneitä, masentuneita ja ulkona sataisi räntää.

6. Kehitys ei pysähdy. Monessa urheilulajissa tulokset kääntyvät laskuun viimeistään nelikymppisenä. Viinanjuonnissa annoksia voi kasvattaa vuodesta toiseen. Mestariksi kypsytään usein vasta keski-iässä.

7. Kansainväliselle huipulle pääsee helpommin. Viinanjuonnissa suomalaisilla on paremmat edellytykset päästä huipulle kuin vaikkapa jalkapallossa tai pituushypyssä, eivätkä ulkomaalaiset naureskele, että "Hah hah, suomalainen juoppo! En tiennytkään että niillä leveysasteilla juodaan viinaa."

8. Mieli ei muutu vanhana. Jotkut huippu-urheilijat ryhtyvät aktiiviuransa jälkeen juomaan viinaa. Juopot sen sijaan jatkavat uskollisesti valitsemallaan tiellä, usein kuolemaansa saakka. Ainakaan he eivät käännä takkia ja ryhdy huippu-urheilijoiksi.


<virne><virne><virne><virne><virne>

Auton vianetsintäLauantai 21.06.2008 19:00

Vianetsintä- ja ensiapuopas auton omistajille. Mitä tehdä seuraavissa tilanteissa:

1. Jää ryyppy päälle autossa
* Tarkastetaan miten pahasti ryyppy jäi päälle, röpöttääkö?
* Jos ei röpötä, tarkistetaan onko soppaa riittävästi, että ryyppy saa jäädä päälle
* Jos soppaa on riittävästi, kipataan ne loputkin huiviin ja ajetaan kotiin vasta aamulla, kun ajokunto sen sallii.

2. Kitinää autossa
* Kuunnellaan mistä suunnasta kitinä tulee.
* Jos tulee oikealta, kohta A, jos vasemmalta, kohta B
A. Jätä kitisevä emäntä tien varteen ja jatka matkaa.
B. Ole vähän aikaa hiljaa ja näyttele mahdollisimman selvää, niin rouva ei välttämättä käänny vielä kotiin.
C. Jos kyseessä on Englannista tuotu, tai Postin vanha jakeluauto, kohdat A ja B vaihtavat keskenään paikkaa.

3. Auto puskee runsaasti sinistä savua
* Älä välitä, öljyä saa lisää ja Biltemassa se on halpaa. Lisäksi voit leikkiä että sinulla on autossasi hieno tutka: näet heti kadulla kävelijöiden ilmeestä kuka on viherpipertäjä.
* Kiellä kyydissä olevien ketjupolttajien tupakointi.
* Painat vasemmalla jalallasi jarrua ja oikealla kaasua. Hellitä jarrupoljin.

4. Autossa on lehmä
* Tarkista mielipidettäsi vaimostasi. Jos olet edelleen samaa mieltä, heitä se ulos.
* Onneksi olkoon, olet oppinut tuntemaan uuden eläinlajin. Tämä on hirvi, eikä lehmä.

5. Autossa on kaikki herkut
* Huolehdi siitä, että et seuraavalla kerralla pysähdy grillille kun kuskaat kännisiä kavereitasi ravintolasta.

6. Auto käy kolmella
* Laita paljon vaatetta päälle. Wartburg on kylmä talvella.

<virne><virne><virne><virne><virne>