IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

Michael Monroe 20.4.2013Sunnuntai 21.04.2013 22:50







Awww olipas ihan mielettömän ihuna Michael Monroen keikka eilen Virgin oilissa. Siellä onkin tosi ihanaa käydä katsomassa hyviä musakeikkoja. Meillä kaikilla , jotka siel oltiin oli varmasti hauskaa ja pidettiin tuosta energisesta keikasta . Vaikka muutamia juntteja siel lähettyvillä oli:D

Hardcore SuperstarTiistai 02.04.2013 22:41




Nykyään ei sitä taidakkaan tähän blogiin lisäiltyä kun joitain hassuja keikkakuvia.

RokkikeikkaMaanantai 24.12.2012 01:13




Viimeksikin jonkun blogikirjoituksen tänne tein keikasta ja sehän olikin edellinen keikka missä olin ollut. No täytyyhän jotakin taas lisäillä kun meinaa kuolla tylsyyteen. Mutta jee onneksi huomenna on jo jouluaatto <3

Keikalla 22.9.2012Sunnuntai 23.09.2012 19:13


Eilen tuli sitten pitkästä aikaan käytyä keikalla. Viimeksi taisi olla toukokuuta kun jossakin kävin. Siellä esiintyi ainakin märvel ja The Flaming sideburns. Ois siel varmaan joku kolmaskin bändi ollut, mutta sitä en jäänyt katselemaan. Piristävän hauskaa oli. Oli ihanaa tehdä jotain mukavaakin stressaavien viikkojen jälkeen. ^^

KesäistäSunnuntai 22.07.2012 02:48

KesäkakkuMaanantai 25.06.2012 20:17

Kaikki Hyvä Loppuu AikanaanKeskiviikko 06.06.2012 16:02

takatalviMaanantai 02.04.2012 11:15




Eikö se kevät pitänyt jo olla täällä?! Odottelen edelleen et kesä tulee tänne sillä mua ei nyt yhtään innosta mikään talvinen sää. No paras ottaa talvikengät esiin takaisin ja hyväksyä tämänhetkinen säätilanne

PLAAH !!!Perjantai 23.03.2012 00:24



PLAAH PLAAH PLAAH Ehkä mä alan avautumaan rankan päivän päätteeksi itselleni tai enemmänkin pohtimaan. Mikä sen ihanempi tapa siihen kuin kirjoitella ja avautua ajatuksistaan vaikka se oiskin tää surkimus blogi, jota tylsistyneet ihmiset ohimennet lukaisevat . Viimeisen kuukauden ajan oon stressaillut monen monista asioista. mä tiedän olevani ikuinen stressaili siksi ihmiset sanookin et mun pitäis ottaa rauhallisemmin eikä murehtia turhista. Eniten tästä opintojen loppumisesta seuraavien 2 kk jälkeen stressaan. Sitä mitä mä tuun tekee? Mikä musta tulee tai mitä mä haluan? Oonko mä riittävän hyvä mihinkään kun hölmöilen ja sähläilen vaan vai jämähdänkö taas samojen kysymyksien ääreen mitä vuosia sitten?! Sitä mä en osaa sanoa . Ehkä mä jostain löydän ratkaisuja mun pään sisällä oleviin kysymyksiin nimeltä tulevaisuus tuntematon . Toisaalta positiivisina päivinä päässäni pyörii sanat viime vuonna yhestä työssäoppimispaikasta. " sä tulet vielä menestymään". Kaikki on lopulta kiinni omista valinnoistaan ja millaisia ratkaisuja tekee elämässään joko huonoja tai hyviä. Lapsena sitä haaveili laulajan ja kampaajan urasta. Nyt sitä ollaan vähän umpikujassa eikä tiedetä mitä halutaan. Ehkä joskus sitä löytää oman tiensä ja tietää mitä haluaa. Se tältä illalta ^^

Kvaak KvaakLauantai 11.02.2012 17:54

« Uudemmat -