IRC-Galleria

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa. Voit
luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin laajasti.


Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään
toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita
kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.



Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia.
Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja on vähemmän kuin
pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan
säntäilemään aidatulla kentällä.

Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty
vaarallisen liukkaaksi

ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi
toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.


Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti
istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies, joka jauhaa koko
ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen
tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden
tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja
käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.


Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä
joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä näkövammainen,
mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku. Jos Mulkku ei
ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa
istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen
on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.


Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli
maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa vuorollaan olevat
pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään
em. mailoilla.



Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia.

Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti
seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla
maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava
salamannopeasti. Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko
osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja
kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla
äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.



Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen
edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan
esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa pelaajaa
tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o"-huudoilla.



Nyt vain sitten seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen!