IRC-Galleria

Olen väsynyt, henkisesti poikki. En jaksaisi enää välittää mistään, olisi hienoa vaan antaa kaiken olla ja tuhota itseään hitaasti mutta nautinnollisesti. Kaipaan päihtynyttä olotilaa, typeriä tekoja, välinpitämättömyyttä.

Haluaisin edes hetken, edes sekunnin, jonka aikana voisin olla stressaamatta, välittämättä muista ja murehtimatta mitä he ajattelevat minusta. Kun pelkään jokaista sanaa jonka sanon, jokaista hengenvetoakin. Pelkään olla ihmisten seurassa, satutanko heitä, vai satuttavatko he minua? En pidä henkisestä kivusta. Fyysinen auttaa pakenemaan siltä.

Joku varmasti tätä tekstiä lukiessaan ajattelee "Voi elämä mitä angstausta". Mutta juuri siksi olen tällaisella mielellä. Jos kukaan ei ajattelisi mitään, ei minun tarvitsisi murehtia... tai jos en vaan välittäisi.

Mitä teenkään, minkälainen olenkaan, aina on joku jolle en kelpaa ja joka minua halveksii. Haluaisin kuulla sen suoraan, sitten ainakin tietäisin sen. Vielä kurjempaa on epäilys, jota ei tiedä varmaksi.

Hienoa, galleriangstausta, avaudun taas. Masentaa.