IRC-Galleria

Jos haluatte todella uskoa johonkin
Te teette siitä itsellenne totta

Ote kirjasta "Hiljaisuuden lapset" (Torey Hayden):

Dissosiaation käsitteessä pulmana on se, että dissosiaatio on oikeastaan jatkumo, jonka toisessa päässä ovat lievät ja toisessa päässä vakavat tapaukset, ja me kaikki olemme tällä jatkumolla. Dissosiaatio on normaalia. Dissosiaatioilmiöitä on meillä kaikilla. Jos me keskitymme johonkin puuhaan niin täydellisesti, ettemme huomaa mitä ympärillämme tapahtuu, kysymyksessä on dissosiaatio. Useimmat aikuiset ihmiset kokevat tällaisia ilmiöitä kaiken aikaa autoa ajaessaan - he uppoutuvat ajattelemaan illallista tai työtään tai perheasioita tai jotakin niinkin arkista kuin mitä ostaisivat ruokakaupasta ja unohtavat ohjaavansa ajoneuvoa. Eivät he menetä ajoneuvonsa hallintaa. He eivät vain näe enää tietä ja ympäristöään vaan sen, mitä heidän päässään liikkuu. He pystyvät ajamaan erinomaisen hyvin "automaattiohjauksella" ja havahtuvat ajatuksistaan heti, jos tiellä sattuu jotakin mikä vaatii heidän huomiotaan. Ollessaan "uppoutuneina omiin ajatuksiinsa" he eivät kuitenkaan tietoisesti tee havaintoja tiestä, jota he parhaillaan ajavat. Tämä on normaalia käytöstä. Kaikki tekevät näin. Ja kuten käyttäytymisessä yleensäkin, tässäkin "normaalin" käytöksen vaihtelut ovat suuret. Joillakin dissosiaatiota on tuskin ollenkaan; toisilla sitä tapahtuu helposti ja usein. Kuitenkin molemmissa tapauksissa kyse voi olla tarmokkaista, täysin normaaleista aikuisista ihmisistä.

On myös normaalia turvautua dissosiaatioon stressitilanteissa, yrittää lievittää kipua tai korjata negatiivinen tilanne "ajattelemalla jotain muuta". Tätä pidetään yleisesti suorastaan hyvänä asiana; on opaskirjoja, joissa kerrotaan miten voimme käyttää tätä menetelmää tehokkaasti. Vanhemmat rohkaisevat usein lapsiaan tekemään näin. Lisäksi henkilöitä, jotka ovat taitavia dissosiaation käyttäjiä, pidetään usein luovina, sopeutumiskykyisinä ja älykkäinä. Kysymys ei siis kuulu: käyttääkö dissosiaatiota vai ei? Ei edes: kuinka paljon käyttää dissosiaatiota? Paremminkin on kysyttävä, missä kohden jatkumoa se lakkaa olemasta hyvä apukeino ja muuttuu vahingolliseksi, sopeutumista haittaavaksi. Tähän kysymykseen on vaikea vastata, eikä vähiten siksi, että tuo kohta ei ole kaikilla ihmisillä sama, eivätkä kaikki dissosiaation tilat - edes ne, jotka kuuluvat asteikon ääripäähän - ole pahasta.

Se, mitä Anthony DeMello kuvaa kirjassaan Havahtuminen "unessa olemiseksi", on käsittääkseni juurikin dissosiaatio.

Dissosiaatiohäiriöstä kärsivä ei osaa erottaa enää, mikä on totta ja mikä ei.

Ajatusten kohdistaminen vaikuttaa paljon siihen, miten me näemme todellisuuden. Toisin sanoen, dissosiaatiomme, se mitä päässämme liikkuu tälläkin hetkellä, vaikuttaa siihen, miten koemme tämän hetken, mihin kiinnitämme tässä hetkessä huomiota.

Tietynlainen dissosiaatio ei ole hyväksi, oli kyse terveestä yksilöstä tai ei. Haaveilusta saa toki kuka tahansa nauttia, mutta minä tarkoitankin sitä, että me emme ole tässä hetkessä; elämme jotain mennyttä tai tulevaa hetkeä. Kuitenkin, ainoa mihin voimme vaikuttaa, on tämä hetki. Elämällä toista hetkeä, me menetämme mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin nyt. Olemme unessa, emmekä edes huomaa, kun olemme eksyneet polulta. Emme tiedä mitä teemme, koska emme ole keskittyneitä siihen mitä teemme, vaan siihen mitä ajattelemme.

On olemassa hyvää ja pahaa dissosiaatiota. Dissosiaatio voi siis värittää maailmamme vaaleanpunaiseksi, tai mustaksi ja synkäksi. Maailma ei ole hyvä eikä huono; ajatuksemme tekevät siitä meille hyvän tai huonon.

Emmekä me näe asioita niin kuin ne ovat; näemme ne, niin kuin luulemme niiden olevan. Täytämme aukkokohdat omalla sepityksellämme ja alkuperäinen merkitys muuttuu... tai annamme merkityksen asioille, joilla ei todellisuudessa merkitystä ole.

Psykoosissa oleminen on eräänlaista jatkuvaa dissosiaatiota, jossa todellisuus ja ajatukset ovat pahasti sekaisin, tai jossa asioille annettu merkitys poikkeaa paljon massan niille antamasta merkityksestä.

Ihmismieli on mielenkiintoinen.

http://www.youtube.com/watch?v=Dm8YHq9dXEc&feature=fvst

Joku heitti aika hyvin läppää Shakiran musavideosta!

:D

Teille kaikille, jotka olette ystäviäni
Tai ystävieni ystäviä
Tai edes jonkun ystäviä
Tai vaikka ette edes olisi

Hyvää ystävänpäivää <3

Usein ihmettelen olemassaoloani.

On se vaan niin kumma juttu!

Miten onkaan syntynyt tällainen maailmankaikkeus, jossa me olemme.

On se vaan niin ihmeellistä.

En oikein edes löydä sanoja kuvailemaan hämmästystäni, mutta välillä se tunne iskee; ihmetys tästä hetkestä.

Ihmetys siitä että aurinko nousee uskollisena joka aamu,
kummastus siitä kuinka hengitämme tätä ilmaa,
hämmästys kehostani, käsistäni ja jaloistani

Jopa ajatukseni tuntuvat uskomattomilta....

Kuinka ihmeessä jotain tällaista, kuin tämä maailma, voi olla olemassa?

On se vaan ihme.

Toivon
teille kaikkea hyvää
onnea elämäänne
ja että kärsimys irrottaisi teistä otteensa

Toivon
että viisastutte vastoinkäymisistänne
ja niin opitte kääntämään
myös ne voitoksi elämässänne

Toivon
että annatte minulle ilon auttaa teitä
kun seilaatte myrskyisillä vesillä
ja tarvitsette apua soutamiseen

Toivon
että olette armollisia itsellenne
ja annatte anteeksi omat virheenne
ette moiti itseänne, vaan otatte vain opiksenne

Toivon
että olette armollisia myös muille
myös minulle, siitä etten aina ole
sellainen ystävä kuin ansaitsisitte

Toivon
että saatte rakkautta osaksenne
käytätte omaa kykyänne rakastaa
ja olette myötätuntoisia sekä itsellenne että muille

Toivon
että pidätte lempeästi huolta
yhteydestänne tähän maailmaan
ettekä tuhoa sitä myrkyttämällä itseänne

Toivon teille, sekä myös itselleni
Onnea ja menestystä
Rauhaa ja rakkautta

Toivon kaikkea hyvää

**

Ai että tuntuu hyvälle sanoa tämä kaikki!

Eläintä kiinnostaa, miten asiat ovat.
Ihmistä kiinnostaa, miksi asiat ovat, niin kuin ovat.

Mutta kummalla on nykyhetken kannalta enemmän merkitystä?

Näemme usein nykyhetken vain seurauksena jostain. Me jopa elämme itse asiassa sitä hetkeä, joka oli jo, emme sitä, joka on nyt... Ajatuksemme ovat suuntautuneet johonkin, joka meni jo.

Olisiko meidänkin joskus tärkeää opetella olemaan, kuin eläimet ja jättää kysymättä "Miksi"?

En sano, että kysyminen olisi pahasta.
Eikä ole pahasta tietää, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat; se voi olla hyvinkin tärkeä tulevaisuutemme kannalta, jotta osaamme saman tilanteen tullessa taas toimia parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Mutta joskus me murehdimme aikaisempia tapahtumia niin paljon, ettemme osaa nähdä mahdollisuuksiamme tässä hetkessä.

Eläin näkee mahdollisuutensa tässä hetkessä. Se miettii, kuinka voi käyttää tämän hetken parhaiten hyväkseen, eikä itke "Miksi kävi näin...?" Mitä väliä sillä on miksi näin kävi, jos asiat ovat kuitenkin mitä ovat?

Luulen niin...

Oletteko koskaan miettineet sitä, että nykyhetki on ikuinen?

Mun puhelin tipahti ilmeisesti taskusta ku olin koiran kanssa lenkillä. Täl hetkel käytän prepaidia, 0417216444 et pistäkää siihen viestiä ja kirjottakaa vaikka nimenne siihen viestiin niin saan teidän numerot (ja miel. koko nimi, koska tunnen paljon samannimisiä ihmisiä!)

Vanha numero tulee viikon kahden sisällä taas käyttöön.

"Kamelin voit viedä lähteelle, muttet pakottaa juomaan siitä."

Niin totta! Ja semmoisia kameleita tuntuvat monet ihmiset olevan, ehkäpä itsekin joskus.

"Ei se kuitenkaan auta, niin en mä viitsi edes yrittää."
Ei se varmaan auta, jos sä et edes yritä.


Naurattaa vaan :D Näihin ihmisiin törmää niin usein! Kaipa niiden pitää vaan kärsiä kärsimistään, niin kauan että ne törmää seinään; sitten niiden on pakko kääntyä!

Niin kuin uisi valtameressä mukanaan säkki, joka painaa paljon. Siinä säkissä on jotain, josta ei halua päästää irti (arvoja, ajatuksia, normeja, tietynlaisia kaavoja, itse tehtyjä ongelmia). Lopulta säkki painaa niin paljon, että on kaksi vaihtoehtoa: HUKKUA TAI PÄÄSTÄÄ IRTI!

Vasta sen jälkeen siitä raaskii päästää irti, kun ei ole enää muita vaihtoehtoja.

Kamelikin juo vasta, kun se on ollut juomatta niin kauan, että kuolee ellei juo!

Vasta kehittelemäni metafora, jota voi hyvin hyödyntää esim. meditaatiossa.

Olen viime aikoina ihastunut kasveihin ja niiden hoitamiseen, kenties siksi tämä metafora sopii minulle.

**

Mieli on kuin maaperä,
jolle pystytämme puutarhamme.

Kätemme ovat täynnä siemeniä,
joista meidän pitäisi valita
mitkä kylvämme
mitkä jätämme kylvämättä.

Osa kasveista kasvaa hitaammin,
mutta suuremmiksi kuin muut kasvit.
Osa kukkii ja kukoistaa nopeasti,
mutta myös kuihtuu äkkiä pois.

Joskus kukkapenkkien keskelle
ilmestyy rikkaruohoja.
Kovalla työllä ja päättäväisyydellä
meidän on itse kiskottava ne pois.

Jos annamme rikkaruohojen kasvaa
ne vievät kaiken alan muilta kasveilta.
Ja kasvit joiden haluaisimme kasvavan
eivät saa enää tarpeeksi valoa!

Mutta kun tarpeeksi kauan
pidämme huolta muista kasveistamme
Ei rikkaruohoille jää enää sijaa,
ja niitä kasvaa entistä harvemmin.

Joskus kylvämme väärän siemenen
ja siitä kasvaa erilainen kasvi
kuin me halusimme.
Tehtävämme on kitkeä se pois.

Puutarhaa ei rakenneta yhdessä päivässä
Ja hoitamattomana sen tilalla on pian viidakko.

Vaalikaa mieltänne

Älkää antako pahojen ajatusten
juurtua liian syvälle
Älkää antako niiden kasvaa
liian suuriksi ja viedä valoa hyviltä

Valitkaa itse tietoisesti,
mitkä ovat niitä ajatuksia
joiden haluatte kasvavan
Ruokkikaa niitä ja hoitakaa niitä.

Pian teillä on kukoistava puutarha
Joka tuottaa suurta iloa katsojalleen

***

Kiinalainen sananlasku:
"Ei ole mitään yhtä tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää" (tässä tapauksessa se kyllä on, mutta ei ole mikään sitä tärkeämpääkään!)