IRC-Galleria

kaikkeus

kaikkeus

Vapaus, järki ja tasa-arvo!

voittokulkuTorstai 05.02.2009 20:33

taidan jättää koko elämän kesken
ja mennä pelaamaan bilistä
en ole koskaan oikein pelannut

en ole pelännyt turhia turhaan koska

kesä kuivaa minkä kastelee
elämä korjaa
pois
kuinka satoisa oletkaan
hedelmä kuivuudessa
satoja sateettomia öitä
väärään aikaan kasvamassa
eikä äiti enää huulia rasvaamassa
puna poskilta siirtynyt huuliin ja silmien ympärille
vaahto villeiltä koskilta tylsään sinkkulihaan
ja olet pelottavampi kuin kuolema
joukkoitsemurha
haluaisin nuolla kanssasi märäksi
kypsyä rauhassa mädäksi

puu nousee
ja leikkelee itsestään köö-keppejä joilla
voi vaikka tähdätä ja sohia kuuhun

elämän oksat taputtavat selälle ylistystä
raivoisat aplodit pelin voittajalle
pelurimiehet pelaavat koska eivät pelkää
ja katoavat mutta pussitus pudottaa maahan omenan
joka kerrankin lössähtää herukkaasti
ja amorin nuoli lävistää pään
kuin automaattiase refleksinomaisesti
siemenet lentelevät kauas puista ja unelmoimme
myöhemminkin lentävämme

mutta kuu putoaa kanssamme maan alle, nyt
ja nousee uuteen aikaan
toiselle puolelle, taikamaailmaan
jossa jo odotamme samaa tehtävää
uudestisyntyneinä syntisinä

niin kuvittelimme

mutta miksi aurinko jäi maan ytimeen?
luulimmeko että se lämmittäisi eikä katkaisisi kierrettä
ihanaa jatkumoa
vai luulimmeko olevamme itse vain ikuisen vuoren syöksylaskijoita
kierrekorkillista viiniä, joka paranee vanhetessaan
ja itse heiluriliikkeellisiä maapalloja

kuivuus iskee siihen joka on liikaa
krapula maakrapuihin jotka eivät osaa suodattaa suolaisesta
nesteestä juomavettä
viattomille vain kaikkein puhtainta
etanolia ja auton moottoriin myös

teollistumisemme tekisi meistä jumalia
mutta nyt olemme sentään yhtä etäällä kuin ne

ja vain haukka voisi nähdä niin kauas häikäistyen aurinkoa
sitä joka on kaiken luonut

tie ei ollut kuiva ja siksi kai haukkasimmekin sitä liian nopeasti
vaikka yhtä sileällä pinnalla olimme
vedettömyydessä, mitättömyydessäkin, tasaisella ja peilityhjällä
ja katsoin viimeisiä meikkejäsi
kuinka lämmin ja kostea valoviima koski poskiasi ja irroitti ne kuin maalin
ja näytit kerrankin luonnolliselta
lihaa ja verta joka repiytyy lihaksi ja vereksi ja luutomuksi
irroittaen puisen taikaluudan metsästä aivan kuin se olisi maali

metsästä meidän olisikin pitänyt etsiä sitä rakkautta
ja vedestä
mutta söimme kaikki laudat ja katkoimme kivet ja muinaiset esi-isämme
itkivät savuna ilmaan autoistamme
pelti rätisi kuin lempimusiikkimme

miksi edes puhun me-muodossa?
kai olimme niin hajanaisia persoonia

nyt voisin vaikka pelatakin taas
mutta räjähdys sulatti jo sydämeni vedeksi

ehkä joku ilmastonmuutostutkija polttaa minutkin joskus vesipiipussaan
niin kuin mekin kaiken jään suolasimme ja meren kuolasimme tylsäksi vetiseksi
ehkä joskus mekin olemme kulkuvälineitä taas

sitten luottaisin kuun ja taikametsän olemassaoloon
kaappikellon heiluriin

suureen spiraaliin joka voittaa kaiken

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.