IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Torstai 22.03.2007 23:45

onko todella sellainen paikka kuin Taivas? Ja jos on, niin miksi sinne pääsee vain niin, että kuolee ensin? Mitä varten elämä sitten on jos vasta kuoleman jälkeen on hyvä olla? Onko elämä sen takia niin paskaa, että Taivaassa olisi aivan mahtavan ihanaa! Koska jos mentäisin ensin sinne Taivaaseen, ei se paratiisi tuntuisi miltään, siellä vaan oltaisin ja voivoteltaisiin kuinka tylsää on ja kun koskaan ei tapahdu mitään. Tai ehkä joskus "JIPII! PÄÄHÄNI PUTOSI OMENA!" tai "JEE! TAISIN KOMPASTUA KIVEEN!" jos edes sitäkään. Ja jos vasta sen jälkeen, kun on ensin oltu Taivaassa, tiputtaisiin maan päälle, maa olisi niin paha paikka, että moni hyppäisi junan alle jo ensimmäisenä päivänä. Onko olemassa vain jono jota "elämämme". Maanpäällistä elämää ennen oli ehkä Meri, jossa elimme veden alla ja sitten tulimme Maahan ja Maasta Taivaaseen ja Taivaasta ties minne! Jos elämme kuin filminauhalla, joka kuva vuorotellen, ja filminauha olisi loppumaton. Mutta miksi emme muista minkälaista oli ennen kuin tulimme maahan? Jos olisimme vaikka ennen maata olleet jossain hieman pahemmassa paikassa, tämä tuntuisi melkein taivaalta ja osaisimme nauttia enemmän asioista. Mutta nyt kaikki vain valittavat (minä mukaanlukien) että kaikki on niin paskaa ja vituttaa ja ihan perseestä koko elämä. Ja miksi se on niin, että ne jotka kuolevat nuorena (tai vähän vanhempanakin) ja tahtoisivat vielä elää, kuolevat, ja ne jotka ovat jo kyllästyneet tähän iankaikkiseen ruikutukseen, jäävät tänne?! Eihän tässä ole sitten minkäänlaista järkeä?!
Ja jos on se taivas, niin minkälaista sielä sitten ihan oikeasti on? Mistä kukaan voi tietää! Mistä tiedetään että siellä on kaikki hyvin? Onko joku saanut sieltä postikortin missä on kuva läheisestä ihmisestä istumassa keskellä kukkapeltoa? Ei, empä usko. Mitä jos siellä onkin asiat paaljon paaljon pahemmin kuin Maassa? Ja jotkut tappavat itsensä "päästäksen parempaan paikkaan" mutta löytävätkin itsensä keskeltä aavikkoa parin sadan hyttysen kanssa? Mutta jos kuolema onkin vain portti tai ovi toiseen paikkaan, esim maasta taivaaseen.

Ja entäs se kolmas vaihtoehto. Että tämän elämän jälkeen ei ole mitään! Niin, sitä en kyllä voi uskoa. Tai voin, mutta en aina. Tuntuu vain kummalta ajatella että POKS, katosin iäksi. Ei niin vain voi olla. Siinä on jotain mikä ei kuulosta aidolta. Ruumis saattaa kulua loppuun kuin patteri, mutta entä sielu? Sehän ei vanhene. Vai jääkö kuolleet todella kummittelemaan? Mitä jos kummitukset ja me eletään tässä samassa paikassa? Mutta kummitukset on näkymättömiä ja me ei nähä niitä ja niitä ei haittaa vaikka niiden päälle istutaan ja niitä tallotaan. Ne elävät vain omaa elämää.

Vastatkaa mulle pliis, haluun tietää jatkuuko tää paska ja ainainen valitus, vai löydänkö joku päivä itseni jostain vihreästä paikasta, missä on jotain hevilettejä siipien kanssa?

[Ei aihetta]Tiistai 20.03.2007 22:59

voi vittu ku vituttaa sellatteet saatanan paskat! tappaa tollatteet pitäis!

[Ei aihetta]Tiistai 06.03.2007 20:55

meidän perhe ruokapöydässä:

Ä: voi isä! kato nyt! toi uuni on ihan vinossa ku kakku valuu vuuassa ihan tohon etureunaan!
I: No käännä sitä!
K: No saapahan jotku sit isomman palan.
I: niin just! tai annat vieraille pienen puolen ja syöt ite isomman.
Ä: ei oo yhtään hauskaa.
K: hei, samalta se maistuu vaikka olis kuinka vino!
I: ellei kaikki mausteetki valu tohon toiseen reunaan ehehehe
Ä No ei se siitä johdu! mut mä tavoittelen aina täydellisyyttä!
K: NO OISIT TEHNY SITÄ SILLON KU LAPSIA TEIT
I: *kuolee nauruun*


I: on noilla 5kymppisillä sitte huono huumorintaju!
K: joo, ne tajuu kaiken 50:50

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.02.2007 21:24

Eilen mietin, et onko elämä minkään arvosta, jos ei nää tai kuule. Jos en olis koskaan nähnyt kuinka sininen taivas on tai kuinka tähdet loistaa tai kuinka kaunista on talvisin ku hanki kimaltaa, ni olisko elämä mitään? Jos en ois koskaan kuullut musiikkia, tai mulle tärkeitten ihmisten ääniä tai naurua! On ihan kamalaa ajatella kuinka paljon sokeet ja kuurot menettää. Tai jos näkee elämästään ekat 10 vuotta ja sit sokeutuis ja ei sais nähdä koskaan miltä näyttää aikuisena, tai kuinka kaverit muuttuu. Mua ihan itkettää ku kirjotan tätä. Mä en tiedä kuinka joku selvii siitä. Mä osaan onneks nauttia pienistä asioista. Muistan yhen päivän, kuukausia sitten, ku kävelin pipun kaa, ku tuli yhtäkkii sellanen olo et voi hitsit täällä on kaunista. Katoin ympärilleni ja hymyilin, nauroin. Tai se yks päivä Marilla ku maattiin trampoliinilla ja katottiin tähtiä. Se oli aivan mielettömän ihanaa nähdä kuinka suuri avaruus on siinä silmien edessä. Tai sillon hymyilyttää ku kuulee vaikka oman ihastuksensa äänen, siitä tulee sellanen jännän ihana olo. Mut entäs jos ei koskaan kuulis sitä. Entä jos ei koskaan kuulis kavereitten naurua tai näkis niitten hymyä! Tai tuntis sitä jännää tunnetta, ku joku josta sä välität kattoo sua suoraan silmiin ja kertoo kuinka tärkee sä oot. Et vaikka oot pieni ihminen, merkitset sille enemmän ku mikään muu. Mieti jos et sais koskaan katsoo auringon laskua tai täysi kuuta. Joskus mä pistän kauniin ja hitaan kappaleen soimaan ja katon ulos. Sillon tulee just sellanen olo et voi ku on kaunista. Kattokaa peiliin ja hymyilkää! :) Siellä on jotain kaunista <3

mut onhan elämä elämää, vaikka ei näkis eikä kuulis. Sanotaan et jokainen elämä on ainutlaatuinen, mut onko sen sanoja koskaan ollut sokea?

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 22:52

aaaa, oon jäässää :S

tiiän, et haluutte kuulla mun hiihtolomasta, joten tässä tulee :

Maanantai:
Lopella Hannan synttäreillä ja sit jäin yöksi <3 Katottiin Silent Hill ja Hide and Seek, oli ihan jees <3 Hannalla ja Sannalla oli oikee nörtti kerho :P molemmat koneel koko aja :D Käytiin me muuten luistelees jäälläki! Sit mä moikkasin vähä kaikille :"D

K: noku on pikku teemu ja iso metri!
s ja h: MITÄÄ?!
k: ei vittu! :"DD piti sanoo iso teemu! en tajuu mistä toi metri tuli :"DD
s ja h: :"DDDDDD

Tiistai:
Heräsin Hannan huoneesta ja menin suihkuun. Mummolle lähettiin kahen yhen aikaa? sitä ennen tappellin teemun kaa leffoista. Käytiin Tarjan synttäreilläkin :) ja sit olin niillä mesessä ja oli ihan oudot keskustelut :"DDD Katottiin illalla/päivällä Linnunradankäsikirja liftareille.

Keskiviikko:
Mummolassa jee! Siivosin lelukaapin. Ja mummo teki ihan mielettömän kasan lettuja! Niit ei jääny yhtää ja ne oli tosi hyviä! Päivällä Elina ja Elisaki tuli mummolaa :) sit laskettiin pulkkamäkee ja wilma veti meitä potkukelkassa ja mua pulkassa. Elisa halus leikkii mun kaa barbeilla mut mä en yhtääään jaaksaanuu..

Torstai:
Jep, mummolla edelleen. Mentiin Hannan kanssa laskemaan mäkee ja sit potkukelkoilla järvelle. Siellä kierrettiin yks saari ympäri ja otettiin aurinkoa :) Illalla äiti ja isä tuli hakeen mut kotiin.

Perjantai:
Lomankohokohta! RIKSUUN! TANJAN <3 VELI-MATIN <3 JA MIIKAN <3 KAA! Mulla, Tanjalla ja Miikalla oli ainaki ihan superhauskaa, mut vaikka Veli-Matti väittää et sil oli tylsää, ni en usko sitä :) :P ei voinu olla ku se mun kaa jutteli wowista! Ihan mielettömän hauskat jutut ja ihanat muistot! <3 Uudestaan! (ja Veli-Matti tulee kans! <3) Meiän piti mennä Tanjalle yöks mut ei menty koska saatiin eri vastauksia että saako intercitystä ostettuu lippuja. No mentiin sitte meille yöks.

Lauantai:
Ellulle yöks! Oli villiä menoa :"DD ja sit tapahtu myös jtn mikä oksettaa oksettaa ja oksettaa! Siitä ei sen enempää etten oikeesti oksenna! :x

Sunnuntai:
Kotona, mutta ei turvassa. Verhot kii heti ku pääsin kotii! YÖÖÖK!

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.02.2007 23:53

Sinä kysyit:

Kuka musta tykkää!


Oraakkeli vastasi:

Matti Nykänen

MATTIII<3<3<3<3<3

[Ei aihetta]Lauantai 24.02.2007 14:02

lol katri

[Ei aihetta]Lauantai 24.02.2007 00:13

Ookei, tänää olin Riksussa Tanjan, Veli-Matin ja Miikan kaa :D Oli ihan helmee <3

Ja mun piti aina herättää Veli-Matti ku se jäi kyylää tyttöjen peppuja! hyi sitä!

Sit vm:n pitsa näytti ihan eläimeltä minkä päälle oli ajettu :"DD
vm: ota katri vähä pitsaa!
k: no iu en ota! toi näyttää ihan kamalalta! mitä toi punanenki on!

ja sit mä ja tanja kuulemma käyttäydyttiin huonosti ku se pitsa mies toi salaatin ja me revettii ja sit ku se toi sen pitsan ni huudetaan vaa "yööök!" :"DD
no minkäs teet ku siin pitsassa oli herkkusienii ja se mies oli untouchtable <3

ja miika tais tykätä ku röyhtäilin <3

istuttiin riksun kirjastossa ja vm ihmetteli et miks pitää olla kirjakauppa jos kirjastossaki voi lukee kirjoja.
ulkona se sit huus et mennää kirjakauppaa! :"DD mitä järkeä? pyörittii siel ties kui kauan ettimäs veli-matille kirjaa missä on eniten munia pystyssä, eli siis oltiin vaan munan perässä.

kirjastossa
k:tanja, onkohan tääl sitä kirjaa mitä mä aattelen?
t: AI KAMASUTRAA!
k: no eiiiiiiii

oltiin ihan kamalan isossa kaupassa ja jotenki vm onnistu törmäämään oveen :""DD hajosin ihan sikana! :"DD

vm: hei vuokrataan leffa ja mennää kattoo se miikalle!
vuokraamossa:
vm: mitä jos ei otetakkaa mitää leffaa

---

hesessä:
ikkunan ohi kävelee mies ja moikkaan sille
k: ei reps se moikkas takas! :"DD
vm: sä oot kyl katri outo ku repeet jo jostain miehestä joka kävelee ikkunan ohi!
k: no eeen! repesin sille ku se moikkas mulle!
vm: nii varmaa

t: miten teet ton kana-äänen?
vm: nö työnnät niinku kurkkuus ulospäin
k: mitä?! ulospäin!
t: tääh?!
vm: ja sit teet niinku sellain et änkisit paskaa
k: reps :"DD
t: mitää? :"DD
vm: no mä autan, laita silmät kii *tanja laittaa silmät kii* olet vessassa ja istut pöntöllä ja sit sä niinku änkeet paskaa. mut se on sellanen paska et se ei tipu vaan sun täytyy ottaa se paperilla pois
*katri ja tanja hajooo* :"DDD

vm: katri hei, mis kohtaa on se ku ne traktorit piereskeli

sit hei vm lupas opettaa mua pelaa wowii, ja sen se joutuuki tekemään! mitäs lupas!
vm: pelaatsä wowii?
k: no en!
vm: pelaatko jos opetan?
k: okei!
vm: noku painat *sitäjasitä* niin ne sun ukkelit tekee "tätäjatota"
k: ahhaaaaa, ookei :D eiks siel muuta tehä ku hakataa ja ammutaa ja tapetaa
vm: no on siin kaikkii tehtävii ja sit jotai täytyy tehä kaverin kaa
k: okei, en tajuu niiku mitää :D
vm: voi.. mihin noi yhet jäi!
k: jälkeen..
vm: minne suuntaa mennää?
k: mä en ees tiiä minne me mennää!
vm: miika hei! kumpaa suuntaa me käännytää?
m: no täs on niinku neljä suuntaa mihin kääntyy!
k: reps :"DD

tanja haki mulle PEHMIKSEN ja sillä välin ... :
vm: kerran *sejase* pissas *sinnejatänne*
katri: onks teil vähä outoi oppilaita..
miika: niiku kaikki kusee ja paskoo joka paikkaa!
katri: ne ei muuta teekkää! tervetuloa turenkiin jos hätä yllättää!
vm: eiku löyttymäkee

kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös

hajottiinhajottiin :"DDDDDDDDDdd

kesken kaiken tanja osotti mua ja huusi "miika kato ton nenää!"
siinä oli jäätelöö :"DD osataan syödä jätksiä.com

miika ja vm teki aika hienon vohvelitornin :"D ne rikko vohveleita ihan rikki ja sit se oli semmosta sotkuu vaan mut kyl vm sitä viel söi :DD

vm: mikä toi on toi "titanicin salaisuudet"?
k: se on tiekkö dokumentti.
m: se on ateria!
k & vm: eii miikaa :""DDDD
m: mitää :DD
k: se on DVD!
m: no mä katoin et.. no joo :"DD


ja tanja suuttu mulle liikaa ku en kuunnellu sitä :D

ja vm söi mun ranskalaiset :"<<

k: mikä multa tippu?!
vm: ei kai taas se koru??
k: no en mä sille mtn voi et se hyppii itestään :DD

t: kato katri tuol lukee "karit"
K: jee melkein ku katri! jos kääntäis iitin toistepäin ni siin lukis katri!
t: ööö...
k: voi paska! ei lukiskaan :"DD siin lukis karti :"DDD
muut: reps :"DDDDD

oli oikeesti ihan sairaan kivaa <3 haluun uudestaan teiän kaa riehuu <3<3<3<3

vm haettiin sitte ekaks ja sen äiti ei vilkuttanu mulle vaikka kuinka heilutin, mut sit ku vm sano sille ni sit se vilkutti

ja autossa meiän äiti kysy
"minnekkäs se vp jäi?"
k: JAA KUKA?!? tarkotaks SÄ veli-mattii?! :"DDD

käytiin muuten elisassa kattoon kännyi, ja vm kuvas videoo yhteen niistä, et ei kannata mennä kattoo ku siel näkyy muaki vähä ."DD

p.s kyl se vm lähtee toisenki kerran ;D

[Ei aihetta]Torstai 15.02.2007 19:21

"Hän on kohta kuudentoista, tuskin suulle suudeltu, käsin kosketettu ja hänestä tuntuu usein, että hän on vain puoliksi olemassa, leijuu päivien pintavesissä"

Anna-Liisa Haakana "ruman tytön rakkaus"

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.02.2007 23:13

oli taas helmi päivä <3
musta, tanjasta ja ellusta tulee kyl pianisteja! ja ehkä otostaki.... :"DD se ei hei ihan vakuuttanu mua! :"DD kannattaa jatkaa ihan sen kitaran kaa :"DD

vm: katri kato tää on semmonen tehtävä et jos vaikka sun mummos täyttäis 70..
k: TÄYTTI JO!
vm: no voi.. no jos se täyttää 80...
k: öö.. kai se senki on jo täyttäny
vm: eih.. no jos se täyttää 100!?"
k: no ööö.. ehkä mun kolmas mummo on sen ikänen!
vm: kolmas mummo :""DDDDD
k: no joo, on mul kolme... mitä ne oli
vm: no jos sun mummos täyttää viis
t: ja sun lapsenlapses kolme!
k: täh? miten mun mummo voi olla 5 jos MUN lapsenlapsi on kolme?
vm: KATRI!

no kyl mä oikeesti ymmärsin :"DD

vm: "hei miettikää mitä kalat sanois jos niil ois keuhot?"
t: "ai keuhkoilla sanois?! :"D"
k: "ei kalat osaa puhuu!"

k: "no vittu ellu repes ihan täysii ku joku sano penis luokassa"
e: "reps"
k: "penispenispenispenispenis"
vm: "REPS"
k: "mitä sä naurat"
vm: "no joku katri sanoo tollai penispenispenis"
k, e ja t: ":"DDDDD"

mun peppu on vielki ihan märkä :"<<<< KIITOS OTON!

ja sit teemu oli vaan ainoo joka halas mua :oo okeeei, tanja kans :) <33

t: ellu on ihan tyhmä ku se ei pussaa!"
k: "ELLULTA EI HERU!"

oot ellu aika pökäle ku et lukenu sitä :< me muut saatin tehä kaikki työ ;D
tai oltais, MUT EMPÄHÄN SAANU KIRJOTTAA!

ja marin keskustelu <33 vähä on ihanaa et on tollanen parasystävä ku sä <3