IRC-Galleria

laihdutetaanPerjantai 16.01.2009 14:59

Ohjeet:

1. Jos syöt jotakin, eikä kukaan näe, siinä ei ole kaloreita.

2. Jos juot kevytlimsan ja syöt suklaapatukan, kevytlimsa mitätöi suklaapatukan kalorit.

3. Jos syöt toisen henkilön kanssa, etkä syö enempää kuin hän, kaloreita ei lasketa.

4. Lääkkeeksi syödyn ruoan kaloreita ei milloinkaan lasketa, esimerkkinä kaakao ja juustokakku.

5. Jos lihotat ihmiset ympäriltäsi, näytät itse hoikemmalta.

6. Elokuviin liittyvät ruuat, kuten popcorn ja perunalastut, eivät lihota, koska ne ovat osa elokuvaelämystä, eivätkä ravintoa.

7. Keksin, munkin tms. puolikkaissa ei ole kaloreita. Puolittaminen saa kalorit valumaan ulos.

8. Jos valmistat ruokaa, ei välineistä nuolluissa aineissa ole kaloreita.

9. Samanvärisissä ruoissa on sama määrä kaloreita, esimerkiksi pinaatti ja päärynäjäätelö, herkkusienet ja vaniljajäätelö. HUOMAA: Suklaa on universaali väri ja siksi sopii yhteen minkä tahansa muun värin kanssa.

10. Kylmissä ruoissa ei ole kaloreita, koska kalorit ovat lämmön yksiköitä (esim. pakastetut piiraat, jäätelö, hyvin temperoidut juomat, erityisesti jääpalalliset). Ulko-olosuhteissa alle 15 C-asteen lämpötilassa mikä tahansa nautittava lasketaan kylmäksi, esim. hiillostettu makkara, vohveli kerma-hillolla.

snift;(Tiistai 13.01.2009 13:32

ny on sit joulu loppu, ja kuusikin kohta poltettu...nyyh...

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.01.2009 00:08



<3

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !


[Ei aihetta]Lauantai 10.01.2009 16:06



MIESTEN ETUNIMIANALYSOINTIA

Aleksi = todennäkösesti skeittaa ja pipo pääs jopa
ruokapöydäs eli ei mitää tapoja

Antti = voi olla iha mukava luonteeltaan, mut juntti

Arttu = ystävällinen luonne, hyvä kuuntelija, osaa
arvostaa naista, unelmavävy

Dani = nuorempiin menevä, hoppari, aika wannabe

Daniel = nuorempiin menevä, fruittis, aika wannabe, alkaa 3-
kymppisenä pitää pukua ja laittaa astetta pidempiä hiuksiaan geelillä

Eerik = kohtelias & korrekti, tosielämän Mark Darcy (kts.Bridget
Jonesin päiväkirja)

Eero = vaikuttaa ihan naapurin pojalle, mut en haluis tavata
yksin pimeellä kujalla

Esa = omaa usein kieroutuneita perversioita

Harri = päästään vajaa runkkari, ei tajuu naisist mitää

Heikki = vähä slippery fish, vaikee saada minkäälaista otetta,
toisaaltanimiki saa jo vähä epäilee.. vai mistä luulit termien
helppoheikki tai häntäheikki saaneen alkunsa?

Henri = tietää olevansa hyvännäkönen eli ylimielinen paska, ei ota
huomioon muiden tunteita, vitun kylmä

Ilkka = paha runkku, nynny

Jaakko = rento tyyppi, hauska, rakastaa college-housujen pitoo

Jani = tyhmä runQ

Janne = no jaa.. Jannen kans kannattaa olla varuillaan, ei
koskaan tiiä mitä saa

Jari = njää, ei

Jarkko = syvältä, monet vitun sekasin ellei jopa psykopaatteja,
älli ei riitä älykkääseen debattiin, joten turvautuu väkivaltaan

Jarmo = sama ku Jarkolla

Jarno = jauhaa vitusti paskaa, ei tiiä itekään ollako lintu vai kala,
upaukset 100 teot 0

Jere = jääkiekkoilijan nimi, pää voi olla ottanu vähä liikaa hittiä
kaukalos

Jesse = rento, hyvää seuraa

Jimi = söpö, mut vaikee ymmärtää sen aivotuksia

Joni = mukava äijä, välittää toisista, ei tekis pahaa kärpäsellekään, mut kiinnostuu vääristä naisista

Jori = pervo, ei oo kuullu yksiavioisuudesta (toisaalta voiko siitä
syyttää, ku nimiki on ku vanhalla likasella pervolla?)

Joonas = hyvä seuramies, useimmiten naistenmies, luulot itestä
kuitenkiturhan isot

Juha = kusipää, hakkaa CS 24/7

Juho = kusipää, näsäviisas, hakkaa tattia 24/7, ei kuitenkaa yhtä
paha ku Juha

Jukka = impotentti, kyttää naisia pusikoissa

Jussi = juntti kusipää, ois loukkaus maalaisia kohtaan sanoo Jussia landeks.. joutaa silppuriin

Juuso = rehti ja suoraselkäinen (maalaispoika)

Kalle = leffadiggari, kaikkien kaveri

Kari = jätä väliin

Kimmo = vähä avuton, voi olla myös luuseri ja ärsyttävä, hellyttävä jos tykkää peräs juoksevist koiranpennuist

Lauri = iha jees, tuntee yleensä trendit ja tykkää bilettää, juo
mieluummin drinkkejä ku kaljaa

Marko = kusipää

Markku = tylsä

Markus = diplomi-insinööriön tutkinnon nimeen pitäis yhdistää nimi
Markus, enough said?

Matti = kiltti luonne, suurimmalla osalla vaaleet hiukset

Miika = haluaa naisista vaan itselleen pelinappuloita, joilla pelata
miten tahtoo

Mika = player, vähä tylsä niinku nimiki

Mikael = hyvä seuramies, ensivaikutelma OK, pilaa kumminki kaiken loppupeleis, wannabe-player, mut ote lipsuu

Mikko = onneton hönö, lapsellinen, kaverina jees

Miro = aika uniikki kuten nimikin, uskaltaa olla erilainen

Nico = kato Niko, vielä enemmän wannabe-cool, liukas ku saippua

Niklas = yleensä söpö fruittari, mut suuttuu ja unohtaa jos ei saa
haluamaansa

Niko = itserakas, outo, ärsyttävä paskiainen

Olli = on joskus kuullu käytöstavoista, toisinaan jopa noudattaa
niitä, ihan jees tyyppi, tunteellinen jätkäks (eli ymmärtää pienen
vinkin jälkeen kirjottaa meses moi ku lähtee)

Olli-Pekka = kaksosaset nimet ei oo koskaan hyvä merkki..

Otto = osaa antaa hyvän ensivaikutelman, mut useimmiten se jää
valitettavasti pelkäks ensivaikutelmaks

Pasi = vähä hajuton ja mauton, useimmiten juntti

Pekka = vähä pelurin vikaa, mut legendan mukaan Pekan saa myös kesytettyä

Pete = muista ihmisistä välittämätön paska, täysin lost case.. en
suosittele

Repe = syy miks ammattiapuu on, kuolematon lause Repe älä hakkaa kuultu laivalla viereisestä hytistä

Sami = juoppo, haiskahtaa luuserille

Sebastian = kiltti ja söpö, saa muijia sympaattisuudellaan

Teemu = kiva jätkä, mut kontaktin saaminen/sielunelämän tulkitseminen avaruusfysiikan tasosta

Tero = tykkää ottaa chillisti, hauska ja sympaattinen, mut vähä valju

Timo = jees tyyppi, mut ei saa aikeita teoiks ts. saamaton

Tomi = vaikee ja vaikeesti lähestyttävä, kumminki ihanan miehekäs

Tommi = luokan todennäköisin häirikkö, monella Tommilla on myös ad/hd, mut Tommit on iha jees

Toni = kylmä, vaikee ja vittumainen

Tuomas = itsekäs kusipää, ei osaa käsitellä naista

Vesku = aina kupilla, cool tyyppi, mut Veskuista ei ota selvää

Ville = yleensä söpö amis, mut voi olla myös tyhmä trendipelle, hyvä pussaamaan, voi olla kiltti poika tai sitten todella villi tapaus

näin se on nähtävä...Torstai 08.01.2009 14:31

Heli Laaksosen runo naiseudesta

Naise elämää?

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla.
Jua pari lasi kuaharii.
Venytel tualis semmottos, et pää menee taakse ja kattelet maailmaa
ylösalasi.
Hiukka hianon näköst.
Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si
kaikil, joil halut viesti laitta.

Kyl o helppo ol naine!!!!

miehiä, miehiä, miehiä...Sunnuntai 14.12.2008 02:27



1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat. Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla. Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa, jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 01:56

Tässä on 150 elokuvaa. Jos olet katsonut niistä yli 70, olet hieman pimahtanut.

(1) Pikkunaisia
(2) Sinussa on se jokin
(3) Harry Potter: Viisasten kivi
(4) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(5) Harry Potter: Azkabanin vanki
(6) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(7) The Mexican
(8) Nemoa etsimässä
(9) Leijonakuningas
( ) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
(10) Fight Glub
(11) Meet Joe Black
(12) Seven
(13) Thelma & Louise
( ) Grease
(14) Seitsemän yötä Tiibetissä
(15) Pirates of the Caribbean
( ) Troija
(16) Starsky and Hutch
(17) Saw
( ) Moulin Rouge
(18) Scream
(19) Scream 2
(20) Scream 3
(21) Scary Movie
(22) Scary Movie 2
(23) Scary Movie 3
(24) The Grinch
(25) American Pie
(26) American Pie 2
(27)American Wedding
( ) i, Robot
(27) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
(28) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(29) Men in Black
(30 Men in Black 2
(31) The Village
( ) Along Came Polly
(31) Forrest Gump
(32) Deep Impact
( ) The Terminal
(33) Halloween
(34) The Ring
(35) The Ring 2
(36) Space Jam
( 37) Chigaco
(38) Riku Rikas
(39) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(40) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(41) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(42) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
(43) Just Married
(44) Painajainen Elm Streetillä
(45) Titanic
(46) Romeo & Julia
(47) Tiedän mitä teit viime kesänä
(48) Independence Day
(49) Bad Boys
(50) Bad Boys 2
(51) ET
(52) Yksin kotona
(53) Yksin kotona 2
(54) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(55) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(56) Catch Me If You Can
(57) Spider-Man
(58) Spider-Man 2
(59) The Fifth Element
(60) Air Force One
( ) Sound of Music
( ) Terminaattori
( ) Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
(61) Addams Family
(62) Ace Ventura
(63) Valehtelija, valehtelija
(64) Hevoskuiskaaja
( 65) 8 mile
(66) Die Hard
(67) Eurotrip
(67) Deep Blue Sea
(68) Kasper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
(69) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
(70) Uneton Seattlessa
(71) Top Gun
(72) Sairaan kaunis maailma
(73) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(74) Vuosi nuoruudestani
(75) Shrek
(76 Shrek 2
( ) Viimeinen Samurai
(77) Kimpassa
(78) Fucking Åmål
(79) Vihreä maili
( ) Amelie
(80) The Truman Show
(81) School of Rock
(82) Big Fish
( ) Pelastakaa sotamies Rayan
( ) Austin Powers
( ) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
(83) Blues Brothers
(84) Blues Brothers 2000
(85) Aristokatit
(86) Piano
(87) American Beauty
(88) Pahat Pojat
(89) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
(90) Notting Hill
(91) Kummelin kultakuume
(92) Morsian karkuteillä
(93 ) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
(94) Pieni suklaapuoti
(95) Kauna
(96) Helmiä ja sikoja
(97) Erin Brochowich
(98) Ihmeperhe
(99) Kellopeliappelsiini
(100) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(101) Unbreakable
( ) Jali ja suklaatehdas
(102) Boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
(103) Kuutamolla
(104) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
(105) Häjyt
(106) Kukkia ja sidontaa

juu`u näimpä...

pippeli asiaa...Torstai 11.12.2008 18:19



Tässä on lääketieteen ammattilaisten paljastamia tosiasioita peniksestä, jotka voivat tuntua yllättäviltä.

1. Peniksellä on oma mieli.
Oletkin jo saattanut huomata, että penistä voi joskus olla vaikea hallita. On totta, että penistä ei voi hallita samalla tavalla, kuin monia muita ruumiinosia, kuten käsiä tai jalkoja. Tämä johtuu siitä, että penis kuuluu hermojärjestelmän osaan, joka ei kaikissa tilanteissa ole tiedostetun kontrollin alla. Sitä kutsutaan autonomiseksi hermostoksi, ja se säätelee muun muassa verenpainetta ja sydämen sykettä.

Seksuaalinen kiihottuminen ei yleensä ole tahdonalaista. Mielellä on tietenkin kuitenkin osuutensa asiassa. Esimerkiksi nukkuessa REM-vaiheessa aivojen impulssit aiheuttavat erektion, vaikket uneksisikaan seksistä. Myös painavien esineiden nosto ja suolen toiminta voivat tuottaa erektion.

Penis voi toisaalta myös kutistua tahdosta riippumatta. Kylmä vesi ja ilma voivat kutistaa peniksen kokoa. Psykologisella stressillä on sama vaikutus kuin kylmällä. Rentona ja hyvän olon vallitessa veltto penis on isompi kuin stressaantuneena.

2. Kovan ja velton peniksen koon välillä ei ole yhteyttä.
Velton ja erektiossa olevan peniksen koon välillä ei ole yhteyttä. Erään tutkimuksen mukaan velton peniksen ja seisovan peniksen koon vaihtelu on suurta: 80 tutkitulla miehellä penis saattoi kasvaa puoli senttimetriä tai yhdeksän senttiä jäykistyessään, eli pukuhuoneissa tapahtuva oman ja muiden varustuksen vertailu kannattaa unohtaa, sillä velton peniksen koosta ei voi päätellä mitään.

3. Penis on kuin bumerangi.
Penis on tosiasialliselta muodostaan kuin bumerangi. Sitä ei vain voi silmällä kokonaisuudessaan nähdä, sillä peniksen juuri on lantion sisällä kiinnittyneenä häpyluuhun. Magneettikuvasta sen voi kuitenkin nähdä.

Peniksen suurennusleikkauksessa leikataan jänne, joka kiinnittää peniksen juuren lantion sisään. Leikkauksella voidaan antaa pari lisäsenttiä miehelle, mutta sillä on sivuvaikutuksensa: kyseinen jänne tekee erektiosta tanakan. Näin ollen penis vain huojuu paikallaan ja tämä vankkuuden puute voi johtaa loukkaantumiseen.

4. Penis voi murtua.
Peniksessä ei ole luuta, mutta siitä huolimatta penis voi murtua, ja se ei ole mikään pikkuvamma. Peniksen murtuessa kuuluu napsahdus, jonka jälkeen penis muuttuu tummansiniseksi. Sitä seuraa voimakas kipu.

Peniksen murtuminen on harvinaista, ja sitä tapahtuu yleensä nuorille miehille, sillä heidän erektionsa on usein hyvin jäykkä. Älä siis käytä penistä liian kovakouraisesti. Useimmiten penis murtuu tilanteessa, jossa mies työntyy liian voimakkaasti ja liian nopeasti seksin aikana, ja hän osuu naisen häpyluuhun.

5. Suurin osa peniksistä on ympärileikkaamattomia.
WHO:n mukaan vain noin 30 prosenttia yli 15 vuotiaista miehistä on ympärileikattuja. Ympärileikkausten yleisyys vaihtelee suuresti maan ja uskontojen välillä. Lähes kaikki juutalaisista ja muslimeista on leikattu, ja he muodostavatkin 70 prosenttia kaikista ympärileikatuista miehistä.

Eniten uskonnosta riippumattomia ympärileikattuja miehiä on Yhdysvalloissa. Noin 75 prosenttia ei-juutalaisista tai ei-muslimeista on leikattu.

Nykyään ympärileikkauksen tärkeyttä on kyseenalaistettu.

martta vai tosinainenSunnuntai 07.12.2008 15:01

Marttojen Tapa 1:
> > Sullo mini-vaahtokarkki
> > jäätelötötterön pohjalle estämään sulan
> > jäätelön tippuminen pohjan läpi.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Imaise vain jäätelö tötterön pohjan läpi,
> > hyvänen aika sentään.
> > Todennäköisesti makaat kuitenkin sohvalla, jalat
> > ylhäällä syömässä sitä.
> >
> > Marttojen Tapa 2:
> > Estääksesi perunoiden
> > itämisen, laita omena perunapussiin.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Osta perunamuusijauhetta, joka säilyy vuoden.
> >
> > Marttojen Tapa 3:
> > Kun kakkureseptissä kehotetaan
> > jauhottamaan kakkuvuoka, käytä vähäsen
> > kuivakakkujauhetta sen sijaan,
> > jolloin valmiin kakun pinnassa ei ole
> > valkoista sotkua.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Mene leipomoon. He jopa
> > koristelevat sen sinulle.
> >
> > Marttojen tapa 4:
> > Jos vahingossa lisäät liikaa suolaa ruokaan kun se on vielä
> > kypsymässä, lisää sinne kuorittu peruna ja se
> > imee liian suolan ruoasta hetkessä.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Jos ylisuolaat ruoan kun se on vielä kypsymässä, huono homma.
> > Toistakaa perässäni Tosinaisen motto:
> > Siten kuin valmistan sen, siten syöt sen, ja siten pidät siitä.
> >
> > Marttojen Tapa 5:
> > Kiedo selleri alumiinifolioon kun laitat sen
> > jääkaappiin, ja se pysyy hyvänä viikkoja.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Selleri? Ikänä kuullutkaan.
> >
> > Marttojen Tapa 6:
> > Sudi hieman vatkattua kananmunaa
> > piirakkakuoren päälle saadaksesi
> > kauniin kiiltävän viimeistelyn.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Pakastepiirakoiden ohjeissa ei lue
> > mitään kananmunilla sutimisesta,
> > joten hyppään sen yli.
> >
> > Marttojen Tapa 7:
> > Päänsäryn parantamiseksi: Ota limetti, leikkaa se kahtia ja
> > hiero puolikkaita otsaasi. Jyskytys katoaa.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Ota limetti, sekoita joukkoon vähän Tequilaa jne. Jäähdytä ja juo.
> > Sinulla saattaa olla edelleen pää kipeä, mutta viis siitä.
> >
> > Marttojen Tapa 8:
> > Jos sinulla on vaikeuksia saada purkkeja auki, kokeile
> > lateksisia tiskikäsineitä. Ne antavat lipsumattoman otteen joka tekee
> > purkin avaamisesta helppoa.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Pyydä 'Hyödytöntä' tekemään se, samalla kun istuu persiillään
> > katsomassa teeveetä.
> >
> > Marttojen Tapa 9:
> > Älä heitä pois kaikkea jäljelle jäänyttä
> > viiniä. Jäädytä se jääkuutioiksi tulevia patoja ja kastikkeita
> > varten.
> >
> > Tosinaisen Tapa:
> > Jäljelle jäänyttä viiniä?????????

no huh huhTiistai 02.12.2008 00:42

olipas siinä taas virtain reissu, mut kivaa oli kaikinpuolin, ja sehän siinä on kai pääasia, toivottavasti en saanu ikuisia vihoja päälleni keltään...enhän????