IRC-Galleria

Vitutuksen tuntomerkit

Vittuuntuneen ihmisen tunnistaa epätoivoisesta katseesta ja haluttomuudesta tehdä mitään mielekästä. Vitutusta on vaikea peittää, joten se tulee kyllä esille selvästi näkyvän yleisen turhautumisen ja ärtymyksen muodossa. Myös ihmisen puheesta voi päätellä vitutuksen. Esimerkiksi lause "Vittu ku vituttaa niin jumalattoman vitusti" kertoo asian suoraan.

Vitutuksen syyt

Vitutuksen syitä on kaiketi niin paljon kuin ihmisiäkin. Usein harmaa arkikin tarjoaa niin paljon erilaisia harmituksen aiheita, että ihmiset vittuuntuvat pahanpäiväisesti jo pelkästään niihin. Samoin laajemmat ongelmat ja yhteiskunnalliset ilmiöt vituttavat ihmisiä usein. Tyypillisiä vitutuksen aiheuttajia ovat erilaiset ihmisryhmät, yksittäiset henkilöt, arkielämässä käytettävät laitteet tai arkielämän periaatteessa helpot mutta käytännössä vaikeat rutiinit. Hyvin pitkän aikavälin vitutusta voi aiheuttaa esimerkiksi koulunkäynti, eurytmia tai päivittäinen työnteko.

Lääke vitutukseen

Monien ihmisten mielestä vitutukseen auttaa kunnon perskännit. Toisaalta vitutus voi yllättää milloin vain, eikä ole mahdollista aina vetää kännejä. Lisäksi runsas alkoholin käyttö voi helposti johtaa elämäntilanteeseen, jossa henkilö on entistä alttiimpi vitutukselle. Varsinkin pitkäaikaisemmasta vitutuksesta on vaikea päästä eroon. Samoin, jos vitutuksen aiheuttaja ei poistu, myös vitutus uusiutuu helposti. Monet ihmiset ovat tulleet siihen tulokseen, että vitutuksen kanssa pitäisi oppia elämään. Jotkut ovat yrittäneet nähdä asiassa positiivisia puolia ja sanoa, että vitutus on luova tila.
Ns. taustavitutus on yleistä varsinkin liikealan alipalkatuilla työntekijöillä ja heidän protestinsa asiaintilaan purkautuukin usein sekä kyynisyytenä että sarkasmina. Eräänä vitutuksen muotona mainittakoon myös nk. perusvitutus, jonka kanssa yleensä opitaan elämään, mutta joka ei missään tapauksessa ole luova tila. Perusvitutus on hyvin yleistä tämän päivän hektisessä ja jatkuvasti muuttuvassa työelämässä.

Ihmisiä joita todistetusti vituttaa

* Esko Aho
* Juho Kusti Paasikivi
* Kaarle Kustaa Korkki
* Risto Backman
* Ilkka "Ike" Kanerva
* MIIA ROUKALA

näin kertoo hikipedia http://hikipedia.info/wiki/Vitutus

i know TOO INTRESTINGTiistai 18.11.2008 22:45

vedin tos muutama päivä sitte kynsitikun oikeasta keskisormesta vege ku vaivas, hetken helpotti. eilen sit rupes ilmenee punotusta, jomotusta, kuumotusta ja kaiken lisäks se oli ihan kova, tuntu lähinnä niinku ois ollu toinen sydän keskarissa.. vaiva sit paheni iltaa kohden ja päättelin et sen sisällä vois olla mätää. keitin vedenkeittimellä vettä jola "huuhtelin" sormen, kasvoit vedessä myös nuppineulan, jota lämmitin myöhemmin tulitikulla. Painoin nuppineulala sormeen ja sattu ihan v****ti. Pienen pieni reikä siihen tuli, ilman minkäänlaista tulosta.. sit vähän ajan päästä siit tuli jonkinlaista kudosnestettä ja hieman helpotti. aamulla kn heräsin kipu oli poissa. kuitenkin ennen töihin lähtöä kipu oli taas ilmestynyt. Menin kuitenkin töihin (vaikkakin hieman myöhässä (ehkä jtn 3min)). Kipu on kamala ja puristettaessa kynsivallista tulee säälittävä määrä kudosnestettä, ihoa kuumottaa ja se on lähestulessa (muut sormet hypotermian partaalla)

diagnoosi on vissiin kynsivallin tulehdus, ja on muuten ikävä ja toimintaa rajoittava vaiva.



Kymmenes Miss Pohjois-Suomi Beauty on kokkolalainen Miia Roukala, jota tuomaristo kiitti erityisesti hymyilevän varmasta esiintymisestä sekä iloisesta pr-henkisyydestä. 19-vuotias Miia on kotoisin Kaustiselta ja valmistuu pian lähihoitajaksi. Ammatista on hyötyä myös missin tulevissa tehtävissä, joita muodin ja messujen lisäksi ovat tiedotustyöt Suomen MS-liiton apuna.

aika läppä. :'DTiistai 11.11.2008 22:13


Se noin 4 kuukautta. Syntynyt toukokuu 20, 2008, 5 kilon painon. Nyt sen kasvu 32 senttimetriä.
Tehneet kaikki rokotukset. Asui vanhassa hylätyssä talossa, yhdessä äitinsä ja sisaret.
Kuukautta myöhemmin, äiti mennyt ja ne on jätetty yksin. Sitten se löytyi ja kyytiin. Nyt asuu maan talossa.
Iloinen ja hyvä koira. Käyttäytyy rauhallisesti muiden koirien. Syö rauhallisesti.
Lasten kanssa ja kissat eivät kommunikoida. Älykäs ja itsenäinen, hyvin pelattu.
Älä pure. Eivät pidätuntemattomia ihmisiä, ei voi olla lähellä itsesi.
Ei asunut talossa, vain luonteen ja aitauksia. Se tarvitsee mukauttamista ja koirat.

http://www.freewebs.com/kkgalleria/kodittomatnartut.htm

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.11.2008 23:46

Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.
Älä unelmoi elämääsi, vaan elä elämääsi.

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:25

onneks tänään sentään tulee huippumallihaussa ja täykkärit.. ees jotain sellasta millon saa ajatukset vittuun!!!

VITUTUS!!! Maanantai 03.11.2008 19:24

miks kaikki tuntuu niin turhalta?!? mitään ei saa aikaseks, mitä pitäis saada!!!

tuntuu ettei enää vaan jaksa tätä paskaa!!!

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 00:30

ikävä <3
miks kaikki asiat voi muistuttaa niin paljon siitä toisesta? miks asioita oppii arvostaan vasta sitten ku ne menetää ja tajua ettei niitä voi saada enää takas? voi kumpa ajassa vois vielä palata takas ja tehdä asioita hieman toisin.