IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

« Uudempi -

Pitkästä aikaanLauantai 25.09.2021 11:04

Viime kerrasta onkin aikaa. Mitä sitten oppinut siitä ajasta? Ehken tärkeimpänä pidän ettei ihan kaikkea tulisi kertoa saatika kirjoittaa. Varsinkaan nettiin. Jaan mielelläni mielipiteitä jos pystyn tarjoamaan mielipidettä.

Ne asiat jotka aikoinaan ovat häirinneet ovat lähinnä johtuvia omasta nuoruuden tuomasta tyhmyydestä ja osittain traumoista. Onko niistä sitten päästy? Tuskin ja tuskin koskaan pääseekään.

Mieli on hyvin oikukas ja toisinaan alkaa keskittymään vääriin asioihin, kun pitäisi keskittyä muuhun tai muihin juttuihin

Minusta ei kannata ottaa esimerkkiä toisinaan ja vaikka ottaisikin, niin kannattaa muistaa, että olen yhtälailla erehtyväinen. Tuskin tarvitsee muuta lisätäkkään.

Itsestään oppien tunnistaa paljon ja kun alkaa vertaamaan omia oppejaan muiden mielipiteisiin, huomaa kuinka jokaisella on omia vivahteita, eikä kenenkään pitäisikään olla täysin samanlainen. Se on rikkautta, mutta sitäkään tietona ei tulisi väärin käyttää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.