IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

1067Lauantai 10.01.2009 20:01

Nyt tuli nähtyä hauska uni :D jaankin sen teidän kanssa.

Minä, Impressio ja ^HumAnimal mentiin jostain syystä Australian aavikoille tutkimusretkille. Ihan alkuun juoksimme karkuun hirveätä kengurulaumaa. Meidät pelasti KaitoKid hänen Yariksellaan ja vei jonnekin leirintäalueelle. Sinne tuli verenhimoinen leijona, mutta se muuttui vompatiksi, kun Janne kertoi, ettei leijonia ole Australiassa.

No, siin oltiin vähän aikaa, kunnes joukko verenhimoisia aboriginaaleja tuli ja kaappasi meidät mukaansa. Yksi heistä oli Tahantos ja muitakin tuttuja näkyi, mutta en nyt tarkkaan muista keitä. Meidät sidottiin puihin ja aijottiin syödä, mutta minun venytyskoruni ansiosta pelastuimme, olin kuulemma yksi heistä tämän vuoksi :D

Muuta en muista

1066Perjantai 09.01.2009 21:19

Kuulumisia. Tjaa, oon kyllästynyt tähän perinteiseen galtsu(pakollisiin) kyselyihin, joihin kuuluu esim "moi mitäs sä?", "mitä sulle kuuluu?", "mitäs sinun elämääsi" ja niin edelleen. Siihen tulee yleensä vastattua "Ihan hyvää" tai vastaavaa, vaikka kaikki menis perseelleen. Samaan vastaukseen päädytään vaikka kirjoittaisi ensin romaanin omista tekemisistä. Yleensä, jos tuon romaanin kommentoisikin, vastauksena tulee jotain, mikä ilmiselvästi tarkoittaa rivienvälistä, ettei henkilöä kiinnosta paskaakaan. Miksi kysyä, jos ei kiinnosta? Minä yleensä kerron esim viimeaikaisista tekemisistäni ja muista. Jos jotain ei kiinnosta tekemiseni, ei sitten kysy kuulumisia, kiitos. Tulee aina paha mieli vastaavista.

Samanlaisia tapauksia ovat sellaiset, joilta itse kysyt kuulumisia, eivätkä he vastaa tai kertovat vain omat tarinansa, kysymättä kysyjältä. Tää on tätä nettimaailmaa joo, mutta jos tulisin vastaan kadulla ja kysyisin kuulumisia, ei siinä voi olla kysymättä toiselta samaa. Ei livenä voi vaan kertoa itsestään ja häipyä pois. Yleensä en vastaa tällaisissa tapauksissa takaisin mitään, koska selkeästi myös kyseistä henkilöä ei kiinnosta jutella meikäläisen kanssa.

Sitä "mitä kuuluu" ei silti tarvitse kysyä koko ajan. Ei ne kuulumiset muutu miksikään päivässä tai parissa. Voi kysyä jotain mielekkäämpää, joka vaihtuu useammin, kuten illan suunnitelmia tai päivän tapahtumia.

Tässä hieman käytösopasta. Sitten ne kuulumiset.

Tässä oon nyt mölläillyt elämässäni, pelannut Star Warsia vähän liikaa ja käynyt koulussa. Juuri tänään kävin herra Qummalla balettikuvissa, ja pidin pitkästä aikaa hauskaa. Taitan Crimsonin seuraavaa numeroa ja suunnittelen tulevia. Huono puoli on, että taitaa virtsatulehdus tehdä tuloaan.

Sain myös uuden kännykän, hintana 1 euro :D No pitää siitä maksaa 2 euroa kuussa, mutta se lisätään kuukausittaiseen Minun Sonera -kuukausimaksuuni. Ei paha diili, 150 euron kännykkä 48 eurolla. Faija saa aika varmasti sellaisen kosketusnäyttöisen. Jos hää ei osaa käyttää sitä, saan aika varmasti sen :} Nyt siis mulla kaksi kännykkää. Toisen numeroni saa Crimson Magazinen toimitus-osasta.

Sellaista tänään, toista myöhemmin.

Näkemisiin

1065Perjantai 09.01.2009 21:04

Listaa tähän kuusi henkilöä, jotka ovat viimeksi kommentoineet oletuskuvaasi ja vastaa kysymyksiin.
Haasta heidät sen jälkeen tekemään tämä.

1. Tahantos
2. No`Recess
3. Qumma
4. Chuki
5. Impressio
6. Yrjötäti


1 :
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - "öö hä" :D
-Mitä hän merkitsee sinulle? - Hyvä ystävä
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - Huumorintaju ja kiltteys
-Kuolisitko hänen vuokseen? - Voisin kaikkien ystävien puolesta
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - Joo, ei oikeen tullu mitää :D
-Tunnetko hyvin hänen perhettään? - Njoo ihan vähän, kerran kai syöny yhes
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - En mitään, miks :D Ei se olis jokke enää
-Miksi hänellä on kuvia galleriassa? - Et sais stalkattuu pieniä animeteinejä :DD:D:
-Seurusteleeko hän? - Enpäs tiiäkään :D
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - En muuten muista

2 :
-Milloin tutustuit häneen? Ja missä? - Hää halus malliks
-Kerro tasan yksi muisto hänestä ja sinusta? - Espanjanmatka ^^
-Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - Häneltä itseltään
-Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - On se
-Miksi tunnette toisenne? - No me ny ollaan kihloissa
-Sano yksi negatiivinen puoli hänessä? - Itsekäs
-Veisitkö hänen haudalleen kukkia, jos hän nyt kuolisi? - :'(
-Minkä ikäinen hän on? - 22
-Milloin näet hänet seuraavan kerran? - Huomen tai sunnuntaina

3 :
-Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - Juuri tänään
-Millainen suhde sinulla ja hänellä on? - Kuvaaja ja kuvattava :D ollaan kuulemma "kilpailijoita" (paskanvitut)
-Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - En ajattele tällaisia
-Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? - Tänään ku sovittiin kuvausajoista yms
-Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - En
-Tai onko hän koskaan pelastanut sinua pulasta? - Sain varmaan hyviä kuvia, ohan sekin pelastus :D Ja suostui haastatteluun
-Soitteletteko usein? - Eip
-Mikä muistuttaa sinua hänestä? - Hänen taiteensa
-Koska viimeksi näitte? - Tänään

4.
-Milloin tapasitte ensi kerran? - Crimson kuvauksissa
-Millaista silloin oli? - Järjetöntä :D
-Onko hänellä mese? - Joop
-Oletko koskaan keskustellut henkeviä hänen kanssaan? - "Henkeviä hepuleita"
-Millainen musiikkimaku hänellä on? - Hmm, varmaan aika moninainen, rokkiin menevä varmaan
-Missä hän asuu? - Vandaalissa
-Oletko käynyt hänen luonaan? - En

5.
-Milloin tapasitte ensi kerran? - Arkadiassa
-Onko hän sinulle hyvinkin tärkeä? - On hän
-Riitelettekö usein? - Ei
-Onko hänellä kuvia jossain? - Ainakin galleriassa :D
-Mitä luulet pitääkö hän sinusta? - Inhoo sydämensä pohjasta :D
-Oletteko saman ikäisiä? - Puol vuotta ikäeroo
-Onko hän paras ystäväsi? - Ei hän
-Koska olette tavanneet viimeksi? - Tänään

6 :
-Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - Emt mut tulee "glamour" ekan mieleen :D
-Mitä hän merkitsee sinulle? - Paljon
-Mikä hänessä on kaikkein parasta? - Sekoilut :D
-Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - Ollaan joo
-Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - En muuttais
-Onko hänellä kuvia ii2? - Ei toivottavasti :D
-Oletteko kommentoineet toisillenne? - Joo
-Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - En

1064Sunnuntai 04.01.2009 14:34

Mene kännykkäsi nimilistalle

Nimi 2
Oletko ollut yötä hänellä?: En, mut samas huonees nukkunu
Oletko ollut kaupungilla hänen kanssa?: Njaa joo :D
Minkä värinen paita hänellä oli viimeksi kun näit hänet?: En muista, se ainanen keltanen varmaan

Nimi 9
Tunnetko hänet hyvin?: Aika lailla
Oletko pussannut häntä?: En
Jos et ole, haluaisitko?: En

Nimi 12
Onko hän hauska?: On
Oletko halannut häntä?: Joo
Joku muisto hänestä?: Sekoilut töissä :D

Nimi 17
Missä tapasitte ensimmäisen kerran?: Nykissä
Onko hän sinulle tärkeä?: Joo
Hänen nimensä viimeinen kirjain?: A

Nimi 23
Tyttö vai poika?: Poika
Rakastatko häntä?: Ystävänä
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa?: Joo

Nimi 27
Kuinka kauan olette tunteneet?: Pari vuotta
Oletko ikinä pussannut häntä?: En
Oletko kertonut hänelle salaisuuksias?: En muista

Nimi 31
Onko hän kaunis/komee?: No ei mikään ruma mut ei komeekaan
Tunnetko hänet hyvin?: Tunnen hyvin
Onko hän varattu?: Ei

Nimi 35
Onko hän sukua sinulle?: Ei
Millainen hän on luonteeltaan?: Vauhdikas
Tunnetko hänet hyvin?: En

Nimi 39
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä?: Joskus kai
Onko hän tyttö?: Mies
Onko hän samassa koulussa?: Meidän opettaja :D

Nimi:44
Minkä ikäinen hän on?: 18
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä?: Asuu
Vihaatko häntä?: En

Nimi 55
Oletko käynyt hänen luonaan?: Joo
Onko hän hauska?: Joskus
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?: M

Nimi 61
Onko hän poika?: Mies
Oletko soitellut hänen kanssaan?: En
Mitä haluaisit sanoa hänelle?: Et hää on hyvä kitaranopettaja ja popeda on hyvä :D

1063Sunnuntai 04.01.2009 03:01

VUODEN 2009 ENSIMMÄINEN

biisi:
- Paco de Lucia - Entre Dos Aquas

ihminen, jolle puhuit:
- Nico varmaan

riemun aihe:
- <3

ruoka:
- Murot illalla

henkilö joka suuteli/pussasi sinua:
- Nico

juoma:
- Paha siideri

limppari:
- Fanta limon

ajatus:
- "Vittu ampuis niit raketteja enemmän ni sais kuvii" :D

ohjelma/elokuva:
- Ei muista

henkilö jolle lähetit tekstiviestin:
- En ny muista

henkilö, jolle soitit:
- Mutsi

surun aihe:
- Tapeltiin heti nicon kans :D

henkilö, joka toivotti uutta vuotta:
- Tiina

1062Torstai 18.12.2008 22:26

Gallup:

Jos sulle annetaan hyvä neuvo, jonka olet ehkä jo kuullut jo aijemmin, alatko käyttäytymään huonosti ja tekemään pahan mielen neuvojalle

:(

1061Maanantai 15.12.2008 23:37

Miksi on näin?

*Vastaan faijalle puhelimeen*
Mä: Haloo?
Faija: No moi.
Mä: Muista et ulkomaanpuhelut maksaa mullekkin
Faija: No moikka sitten


Ja hirveet kilarit molemmilta vanhemmilta -___- Kertokaa miks vitus aina on pakko ymmärtää mielummin väärin. Stn jos mä oikeesti haluisin olla ilkee niin jumankauta osaan vittuillakin.

Äh parempi vaan ettei puhu yhtään mitään.

Suljen paskan pääni.

1060Maanantai 15.12.2008 11:16

1. MINKäLAISET VäLIT MEILLä ON?
2. MILLOIN NäIMME VIIMEKSI?
3. PIDäTKö SINä MINUSTA?
4. JOS SINUN PITäISI KUOLLA PUOLESTANI, KUOLISITKO?
5. JOS SUUTELISIN SINUA, SUUTELISITKO TAKAISIN?
6. MIKä SANA KUVAA MINUA PARHAITEN?
7. JOS SANOISIN ETTÄ RAKASTAN SINUA, MITÄ SANOISIT TAKAISIN?
8. HALUAISITKO NäHDä MINUT TäLLä HETKELLä?
9. HALUAISITKO KERTOA MINULLE JOTAIN?
10. USKALLATKO LAITTAA TäMäN OMAAN PäIVäKIRJAASI

1059Perjantai 12.12.2008 20:49

Identiteettikriisi :(

PISSIS
[x] Olen blondi
[ ] Meikkaan huulet nudeksi
[ ] Pinkki on ihq<3
[/] Siideri(juoma) on parasta
[ ] Kuuntelen Voicea ja NRJ:ä
[x] Kikatan
[x] En lähde mihinkään ilman että hiukset on laitettu (no kun nousee pystyyn jos en laita)
[ ] Valkoiset kajalit silmäkulmissa
[ ] Minua haukutaan pissikseksi
[x] Käytän lyhyitä hameita
[ ] Omistan valkoiset pillit
[ ] Puhun pissisaksentilla
4½

NÖRTTI
[x] Minulla on silmälasit
[x] Teen läksyt
[x] Koulu on jees...
[ ] .. vaikkei mulla siellä kavereita ole
[x] Pidän Harry Pottereista
[ ] Minulla on hammasraudat
[ ] En käytä meikkiä
[x] Olen paljon tietokoneella
[x] Osaan heti luetella 10 tieteisleffaa
[ ] Keskiarvo yli 8.5
[/] Matikka on mun juttu
6½


EMO
[ ] Kerään sääliä
[/] Tennarit jalassa
[x] Etuhiukset menee silmien päälle
[/] Näytän vastakkaisen sukupuolen edustajalta
[x] Kuuntelen surullista musiikkia
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to mars, Aiden
[ ] Luulen, että nämä ovat kunnon angstibändejä
[/] Olen usein surullinen
[ ] Pakotan itseni sellaiseksi, koska se on cool
[ ] Minulla on oma emojengi
[x] Minulla on H&M:n raita-/ruutuhousut
[x] Tiedän mitä emonationaalisuus on
5½

GOOTTI
[ ] Kuolema kiinnostaa
[x] Korsetit ja new rockit<3
[x] Melankolisuus on kaunista
[x] Mulla on piilokalju (keskellä päätä, tullu värinpoistoista :DDD)
[x] Käytän huomiotaherättävää meikkiä
[/] Gothic Metal, Gothic Rock, Black Metal, Death Metal
[ ] Marilyn Manson <3
[ ] Lävistyksiä löytyy
[ ] Olen sairasmielinen
[x] Vampyyrit on kivoja
[ ] Rakastan kauhua
[x] Olen hyvin romanttinen
6½

PUNKKARI
[ ] Sid Vicious on mun idoli
[x] Misfits, Ramones, Sex Pistols, Anal Thunder
[ ] Minusta ei tule koskaan kunnon aikuista
[ ] Anarkiaaaaaa!!!!
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä (korviksia ei lasketa)
[ ] Lävistykset itsetehtyjä
[ ] Muoti on perseestä
[x] Tykkään shokkivärisistä hiuksista
[ ] Mulla on keesi
[ ] Pogoon
[ ] Riehun
[ ] Teen asiat usein viimeistelemättömästi
2

TOKIO HOTEL-FANI
[ ] Teeskentelen erilaista
[ ] Tokio Hotel on maailman ihanin<3333
[ ] Bill on hot<3
[ ] Vittuku ne ei oo vielä päässy Suomee!
[ ] En osaa päättää olenko pissis vai "ernu"
[x] Meikkaavat miehet on hot
[ ] Mulla on huone täynnä Tokio Hotel julisteita
[/] Lävistykset on kivoja
[ ] Vihaan ihmisiä, jotka eivät pidä Tokio Hotelista
[ ] Ihkutan 24/7
[ ] Olen teinin stereotypia
[ ] "Ei Tokio Hotel oo teinibändi!!!!!1"
1 ½

HEVARI
[ ] Mulla on hoitamattomat hiukset
[ ] Parrat on hienoja
[/] Metallica, Iron Maiden, Sonata Arctica, Stratovarius
[x] Hiukset tekee miehen
[ ] Moshaus on komeeta
[x] Tiedän mitä \,,/ tarkoittaa
[x] Revityt farkut on makeita
[ ] Pukeudun hieman huolimattomasti
[x] Niittivyö on must
[ ] Maastohousut jalassa
[ ] Ketjuja n. 2 kg
[x] Karjuminen on asiallista
5½

JAPSI
[/] Japanilaiset on kauniita!
[ ] Ayabie, The Gazette, Dir en grey, Miyavi
[ ] Kyo on hot
[ ] Lolitat on kauniita (mä en nää niis mitään kaunista sori, satunnaista aww-tunnetta vaan)
[x] Tykkään yhdistellä joitain värejä mustan kanssa
[x] Japani on kaunis kieli
[x] n__n
[ ] Tykkään Kaunasta
[ ] Koska siinä on japanilaisia
[x] Tykkään pehmoleluista
[ ] Manga<3
[x] Anime<3
5 ½

ROKKARI
[x] Bändipaidat on hienoja
[ ] Mottoni on 'Sex, Drugs and Rock'n'roll!'
[x] Kuuntelen Radio Rockia
[x] Tiedän Rockin alalajeja
[x] Sekaiset hiukset on siistejä
[ ] Lävistyksiä on
[x] Minua on sanottu pervoksi
[x] Mötley Crüe, Red Hot Chili Peppers, Alice Cooper, Rolling Stones
[ ] Kapinaa!
[ ] Olen aina kännissä
[ ] tai huumeissa
[x] Tiedän mistä musiikista rock-musiikki on kehittynyt
7

GLAMROKKARI
[x] Pörrötetyt hiukset on hienot
[ ] Leikittelen identiteetilläni
[/] Queen, David Bowie, Hanoi Rocks, The Ark, KISS, Ratt,
[x] Homoudessa ei ole vikaa
[x] Kiinnitän paljon huomiota pukeutumiseeni
[x] Miehetkin voi meikata
[x] Olen ironinen
[ ] Käytän silkkihuiveja
[x] Olen hyvin esteettinen
[x] Minua pilkataan paljon
[x] Hiukset on kerroksittain pätkityt
[ ] Mua sanotaan homoksi
8½

DIIVA
[x] Haluan olla glamour
[x] Käytän suuria korviksia (koht 2 cm :D)
[x] Käytän muutenkin kaikenlaisia helyjä
[x] Olen naisellinen
[ ] Vihaan mustaanpukeutumista
[ ] Minulla on erityisen pitkät hiukset
[x:D] Olen kunnon munahaukka
[/] Minulle kelpaa vain paras
[ ] Kusi noussut päähän
[ ] Rihanna on mun esikuva
[ ] Kauneus on välttämätöntä
[ ] Ilman meikkiä ei voi olla edes kotona
5 ½

DATIS
[x] Koodaan
[x] Mulla on kuvia IRC-Galleriassa
[x] IRC-Galleria ei ole irkki
[x] Irkkaan
[x] Mulla on maksullinen muokkausohjelma (maksamattomana)
[x] Silmälasit löytyy
[x] Pystyn olemaan koneella yli 2 tuntia
[x] Mulla on mese
[ ] Ja puhun siellä ainakin kahdensadan tuntemattoman kanssa
[x] Mulla on enemmän nettikavereita kuin muita kavereita
[x] Piirrän muokkausohjelmilla
[x] Itkisin jos kone joutuisi korjaukseen
11

HIPPI
[x] Mulla on hyvät tavoitteet
[ ] Pilveä 24/7
[x] Tykkään rastoista
[ ] Omistan rastat
[ ] Boikotoin kaikkea
[ ] Ihmiset ovat tasa-arvoisia
[ ] Värikkäät vaatteet on mun juttu
[/] Oon kasvissyöjä
[ ] tai ainakin haluaisin
[ ] Minulla on joku värikäs lävistys
[x] Turkistarhaus on väärin
[ ] Olen lukinnut itseni puuhun, jottei sitä kaadettaisi
[x] Haluan paljon rauhaa ja rakkautta
4 ½

HOPPARI
[ ] Isot vaatteet on kivoja
[ ] Olen massateini
[ ] Karl Kanin vaatteet<3
[x] Bling bling!
[ ] Elastinen, Cheek, Ezkimo
[ ] Rasismi on väärin
[ ] Olen tummaihoinen
[ ] Tummaihoiset naiset ovat muita kauniimpia
[ ] Elehdin
[x] Dissaan muita
[ ] Kovistelen
[ ] JOU!
2

FRUITTARI
[ ] Sukat punteissa
[x] Huulirasva on must
[ ] Nostan hiukset geelillä hyppyrille
[ ] Kaikki rikkinäinen on rumaa
[ ] Kaikki erilainen on rumaa
[x] Koruja löytyy paljon
[x] Tykkään laittaa hiuksiani
[x] Värjään hiukset usein
[ ] ... mutten uskalla tehdä niille erikoisia muutoksia
[ ] Räppiä ja poppia 24/7
[ ] Mulla on mopoauto
[ ] Olen miespuolinen diiva
4


Datisglämäri :DD

1058Torstai 11.12.2008 01:15

Paljastan siis itsestäni kymmenen totuutta. Ja haastan No`Recess, yrjötäti, Impressio, -Aditu- ja vaikka Iiriva :D

1. Olen todellisuudessa aika rasittava ihminen
2. Osaan iloita muiden puolesta, mutta silti olen kateellinen
3. Vaik oon hyvä valokuvaaja ja tykkään siitä, haluun lakiuralle
4. Mua vituttaa nykyään tosi usein
5. Mul on syndrooma olla kaikessa paras, muuten en ees ryhdy hommaan
6. Itken oikeesti tosi paljon ja pienistä asioista
7. Mul on ihan hemmetin ärsyttävä kalju keskellä päätä, tullu kemikaaleista
8. Musta Nikon on parempi kun Canon
9. Oon oikeesti ihan hiton hikke kaikes ja vituttaa jos kokeesta tulee joku kasi tai amikses kolmonen
10. Mun toinen korva on sentin ylempänä kun toinen, sen takii on "rillit vinossa" kun optiikot ei osaa vääntää laseja enkä näit muovisii uskalla vääntää