IRC-Galleria

lady_marmelade

lady_marmelade

When darkness Falls

Nummirock 19-21.6.08Maanantai 23.06.2008 23:10

Juhannusseikkailulta palanneena…
Torstai-aamuna pakkasimme huoneen verran tavaraa Erskan perhe-autoon ja suuntasimme matkan kaupan kautta Nummijärvelle. Matka sujui kivuttomasti siihen asti, kunnes auto sammui neljän kilometrin päähän ikaalisten kylpylästä. Kaameasta kärystä ja jostain starttiobjektin ongelmasta huolimatta auto yskähti pienen käsittelyn jälkeen kiltisti taas käyntiin.

Paikan päällä minä keskityin availemaan ja sulkemaan prinsessasateenvarjoani poikien kootessa telttaa. Ämpäreille kaivettiin kupat ja haettiin ne täyteen vettä juomien viilentämiseksi. Pojat askarteli mulle myös prinsessatuolin retkituolista ja vaaleansinisestä röyhelösateenvarjostani. Tomppa (Rohva), tuo metsien sankari, oli tietysti ostanut mukaan vain makuupussin. "One man, One desire," -festareilla kuulemma voi ihan hyvin nukkua ulkonakin. Torstaina ei juurikaan ollut mitään musiikillisesti katseltavaa mutta hulluutta, humalaa ja grillausta sitäkin enemmän. Lihaa meni varmaan neljään pekkaan joku viis kiloa päivässä; oikeesti, en ole koskaan syönyt noin vitusti ja koko ajan. Toista kertaa soimaan pärähtävä uusi Turmion Kätilöiden biisi kipinöi enemmän kuin hiillos. ”Olen kuin hehkuva rauta, Jumalauta, tulkaa takomaan!” Ajoissa nukkumaan meneminen oli toki hyvä idea siihen asti, kunnes yhdeksän aikaan Tomppa kömpi vesisateesta perhetelttaan sisälle.

Perjantaina aamulla pojat reippailivat kauppaan ja pystyttelivät pressua sadesuojaksi. Mulla särki ihan jumalattomasti päätä, mutta suurimmaksi osaksi kivusta, joka säteili jostain niskan tienoilta huonosti nukutun yön jäljiltä. Erska linnottautui runkkaamaan autoon ostamansa pornolehden kanssa ja Tomppa, joka jo puoliltapäivin oli kännissä kuin ankka, te tuttavuutta naapurileirin kanssa. Siitähän ei tunnetusti seurannut mitään hyvää. Tomppa sammui meidän telttaan heti sen jälkeen kun oli hukannut pitkähihaisen, antanut stetsoninsa jollekin naiselle ja hävittänyt sytkärin. Sieltä minä sen kävin hakkaamassa ulos loistavan Vicars of Hellin Judas Priest coverkeikan jälkeen. Viimeinen muistikuvani pikkutunneilta oli naapurileiristä kantautunut, pikkukakkosestakin tuttu teknoversio "Varokaa heikkoja jäitä."

Lauantai alkoi lupaavasti väkivaltaisella herätyksellä puoliltapäivin kovaäänisen ja "ooleeoleeoleeoleee" :n voimin. Koska kiuas oli jo missattu, oli seuraava etappi toki Mokoma. Mun oli pakko saada pinkillä tekstillä olevan Mokoman huppari ja tietysti nummipaita. Jotku kitarasankaripaidat saatiin kun käytiin stagella soittelemassa biisi GH:ta. Tuoni yllätti iloisesti, vaikka laulajalta olikin ajoittain korkeat äänet hukassa, kuulosti hieman käheältä. Vessoissa ei enää pystynyt käymään paitsi hengittämällä suun kautta. Elämysmatkailua siis. Paluu leiriin osoittautui erittäin viinavoittosaksi valinnaksi. Leirissä olikin pelipöytä pystyssä ja leirikyrvän pystytys täydessä vauhdissa. (älkää pliis kysykö mikä se on....) Kun kirvessankankarimme Erska oli saanut vuoltua reilu parimetrisen tolpan pään, pystytettiin se kuoppaan ja naapurimme pikkuapina kiipesi sen päähän tarkkailemaan ympäristöä. Oman mankkamme musiikki hukkui naapurien hittibiisin alle, jonka sanat kävivät hämmentävän tutuiksi. ”kahen kilon siika, SIIKA, SIIKA, kahen kilon siika, mikä mötkö, JUMALAUTA, tulkaa kattomaan!” Tätä sitten rallattaen kolmisen minuuttia ja taas uudestaan....

Illan pääesiintyjänä toki In Flames, jonka keikka ei jättänyt yleisöään kylmäksi. Räjähtävällä ilotulitetulishowlla aloittanut flames sytytti yleisön ensimmäisistä tahdeista lähtien, eikä klassikoiden kuten my sweet shadow ja quiet place kohdalla solistin ei tarvinnut houkutella yleisöään; nyrkkimeri ulottui lavan reunasta rinteelle ja kaljateltan reunaan saakka. Kyllähän sitä niskat kipeytyi ja ihan vitusti. Vaikka bändi lopettikin auringonpeittävään paperisilppusateeseen kovien paukahdusten ja tulten saattelemana ilman encorea, oli keikka ihan vitun loistava. Puolitoistatuntia ei vain olisi millään riittänyt ruokkimaan tulessa rypevää festarikansaa.

Iloisena yllätyksenä mainittakoon myös illan lopettanut Teräsbetoni, jota oli oikeasti ihan mukava seurata. Tompan päälle oli heitetty vadelmasiideriä kuin päästä vuotanutta verta. Uhoaminen pitkään valvomisesta kaatui viinanhajuisen rakkaani (Nihti) nuokkumiseen nuotiolla ja huijasin humalaisen aarteeni telttaa raiskattavaksi, mikä olikin riittävän tehokas tapa sammuttaa viimeisetkin (järjen)valot.

Sunnuntaikooma oli kaamea; nukkua olisi voinut aina ja ikuisesti. Pakotin itseni aamulla vielä vessaan ja polulla minua tervehti iloisesti jo mustuneet, roihuavat kengät. Tomppa upotti makuupussinsa kuoppaan ja leiriimme oli ilmestynyt useampi tyhjä teltta; ilmeisesti yksi niistä oli ostettu vitosella ja toinen ilmestynyt taivaasta sisällään avaamaton paketti makkaraa. Kotimatkalla hampurilaisen kautta kotiin koomalle. Meinasin huutaa onnesta huoltoasemalla kun sain pestyä käteni saippualla ja kuumalla vedellä. Kotona suihku oli taivas.

Uninen maanantai ja vitusti viinaa jäljellä.
Jos sitä ensi viikonlopun olisi kotona.

Truly, Madly, DeeplyPerjantai 30.05.2008 15:46

Radio aalto soitti teinivuosieni kesien Jumalaa,
puhkikuunneltua levyä, jonka mustavalkoiset kannet
ovat aikojen saatossa haalentuneet.

Hetken aikaa olin jälleen hädintuskin teinin mitat täyttävä,
sydämeni mitan verran rakastunut rääpäle,
jonka vihkojen kansiin oli piirrelty sydämiä.

Olen yhä rääpäle, sydämeni mitta yhtä täynnä
ja biisi kaikkien kesienkin jälkeen yhtä rakas.

Truly, Madly, Deeply,
Mon Chéri ♥

**

I'll be your dream, I'll be your wish
I'll be your fantasy, I'll be your hope
I'll be your love , be everything that you need.

I love you more with every breath
Truly madly deeply do..
I will be strong I will be faithful
'Cos I'm counting on a new beginning.
A reason for living, a deeper meaning.

I want to stand with you on a mountain.
I want to bathe with you in the sea.
I want to lay like this forever.
Until the sky falls down on me...

And when the stars are shining brightly
In the velvet sky, I'll make a wish
Send it to heaven
Then make you want to cry..
The tears of joy for all the pleasure and the certainty.
That we're surrounded
By the comfort and protection of..
The highest power, in lonely hours.
The tears devour you..

Oh can't you see it baby?
You don't have to close your eyes
'Cos it's standing right before you.
All that you need will surely come...

-Savage Garden-


Eniten vituttaa kaikkiTiistai 27.05.2008 02:53


Eikä suihkusta tule edelleenkään lämmintä vettä.

[Ei aihetta]Perjantai 23.05.2008 13:08

Väsy-yyyttäääähhhhhhh

*Haukotus*

Mutta tänään saa lättyjä :)

[Ei aihetta]Perjantai 25.04.2008 23:14


Tänään hakkaa Stam1na, Kouvolasta Tampereelle asti :P

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 18:13

Piti jo eilen laittaa tää...
Ei lisättävää
Kuka haluaa mun suosikkinaamaks? :P ♥

...ja winamppi vihaa mua :DLauantai 22.03.2008 02:03


Tää ei nyt varsinaisesti auta mun oloa.
pitää poistaa kaikki mössö listalta.

artistihan on toki ihku Bryan Adams

"Oceans apart, day after day
And I slowly go insane
I hear your voice, on the line
But it doesn't stop the pain
If I see you next to never
How can we say forever

Wherever you go, whatever you do
I will be right here waiting for you
Whatever it takes, or how my heart breaks
I will be right here waiting for you"

Ystävänpäivä ♥Torstai 14.02.2008 02:33

Sinulle, joka luet tätä,
ihanaa ystävänpäivää :)

Ja teille kaikille,
joille aivan liian harvoin kerron korvaamattomuutenne:
Olette maailmaks ihanimpia!

Rakrak! ♥

Ihkua joulua kaikille!Maanantai 24.12.2007 13:40


Tehkää siitä onnellinen,
tehkää siitä itsenne näköinen.

RakRak! ♥

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 23:57


<@Gema> oot kyllä parasta draamaa telkkarin ulkopuolella <3

Ehkä parasta, mitä mulle on sanottu pitkään aikaan :D