IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

24.96Maanantai 22.01.2007 22:20

Joo-o. Ikä on vain numero, mutta silti se ahdistaa. Kohta 25!!! Ja mä en vieläkään tiedä mitä tekisin elämälläni... En edes suuntaa. Oon kiinnostunut vähän kaikesta, mutta pelkään, että tapan sen vähän intoni alkamalla opiskelemaan aiheesta ammattia. Ja lukeminenkaan ei kiinnostais. Työt vielä vähemmän.
Plaah.

Elämän pitäis olla vasta aluillaan ja mä ootan jo eläkeikää. Ja en sitten kuitenkaan. Innostuispa kerrankin jostain ja säilyisipä se into seuraavat nelkyt vuotta...
Ok. Tää on nyt vaan huono päivä.

[Ei aihetta]Lauantai 20.01.2007 19:53

Chrisillä on tänään hautajaiset. En voi sanoa, että oisin mitenkään surullinen tai edes kaihoisa. Mä oon vaan niiin tyytyväinen, että pääsin sieltä pois. Toivon vaan, että Chris ymmärtää sen.

Oma elämä on nyt aika tasaista, muttei kuitenkaan tappavan tylsää. Eilen katottiin leffaa ja syötiin ja Antero teki mulle energiahoidon. Mulla on vissiin kaikki virrat täysin tukossa, sillä se ei tuntunut toimivan. Noh, pitänee yrittää joskus uudelleen.
Tänään me ollaan taas istuttu syömässä yhdessä. Anterolla tuntuu olevan virtaa kokata meille, joten ei mulla oo mitään sitä vastaan. :) Illalla menemme taas hänen luokseen paahtamaan kastanjoita. Meri ja Kristiinakin ovat tulossa, joten saa nähdä mitä keksimme yhdessä. Tältä porukalta voi odottaa mitä tahansa. Eilinen energiahoitokin oli aika outo kokemus, mutta täällä toisaalta ihan normaali.

Huonoina yllätyksenä täällä on ollut kuulla, etten saakaan vr:n opiskelijakorttia, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Olen yrittänyt metsästää itselleni ompelukonetta, jos vaikka pääsis elvyttämään vanhan harrastukseni. Aikaa ainakin ois. Ja toisaalta on hyvä, että mun elämä on täällä nyt vähän aikaa. Mieli ei voi levätä, jos mietin mitä kotona, tai Oulussa tapahtuu ja mistä jään paitsi.
Täällä on kuitenkin paljon mielenkiintoisia juttuja ja nyt näyttää, että alan tutustua ihmisiinkin. Toivottavasti vietämme paljon iltoja yhdessä meditoiden ja äännellen. Tuun sitten outolintuna takaisin.

Ari, joka opettaa meitä perjantaisin, sanoi, että meille on eri ohjelmaa perjantaisin just siksi, että rauhoittuisimme "lentelevän" viikon päätteeksi. Noh, pitäähän jonkun varmistaa, että olemme yhteiskuntakelpoisia tämän kokemuksen jälkeen. Vaikka ei tää mun mielestä niiiiiin erilaista oo. Lehmät ei lentele, eikä astiat liiku itsekseen.

Mut nyt pitää mennä laittaan jotain pientä purtavaa.

Uusi alkuKeskiviikko 17.01.2007 21:09

Niin se vaan aika kuluu ja nyt on taas keskiviikko.
Mulla on siis tosiaankin alkanut uusi vaihde elämässäni ja alkushokin jälkeen asiat ovat alkaneet sujua paremmin.
Räisälän kansanopisto on tosi vapaa ja rento paikka olla. Tällä viikolla olemme käsitelleet homeopatiaa, joka on ollut jokseenkin tylsää ja teoreettista, mutta olen mä siitäkin jotain oppinut. Enhän mä oo tiennyt siitä yhtään mitään ja nyt on tullut aika läjä infoa. Mielenkiintoista siinä on lähinnä se, että omat siinä on pakko käsitellä omia tuntemuksia ja fyysisen sairauden laatua. Elikkä vaikkapa flunssa ja kuume ei ole vain sitä, vaan siinä voidaan miettiä, että ollaanko myös pahantuulisia ja vetäytyviä, vai haluttaako käpertyä jonkun syliin. Ja flunssa itse voi olla monenlaista.

Tänään oon siivonnut yhteisiä tiloja ja järjestellyt omaa huonettani. On se vieläkin aika hirveän näköinen, mutta ainakin vähän enemmän minä. Ja sitten oon vaan kuunnellut musiikkia lukenut yhtä kirjaa, jonka lainasin kirjastosta. Tuli eilen käytyä keskustassa ja suorastaan liimauduin tutkimaan kaikkea kirjastossa. Ihana lukea suomeksi!!!

:) :)Maanantai 15.01.2007 00:24

Sweet homeLauantai 13.01.2007 01:02

En oikeastaan edes osaa sanoin kuvata tätä tunnetta. Eihän tämä toisaalta ole miksikään muuttunut siitä, kun lähdin viime kesänä ja sitten kuitenkin tunnen suonissani, kun alan vihdoin tuntea oloni paremmaksi. Olen oikeasti tullut kotiin.

Matka tänne oli hidas ja pitkä. Liftasin lentokentältä kotiin ja olin yli vuorokauden matkan päällä. Nyt olen yrittänyt soitella kavereille ja tarkoitus olisikin nähdä Viiviä, Johannaa, Sannaa, Erjaa ja Katjaa huomenna. 45een pitkästä aikaa. :)

KOHTA KOTIINKeskiviikko 10.01.2007 05:23

Mulla on viela kasa asioita hoitamatta ja huomenna tulee kaiken kukkuraksi Chrisin sisko kaymaan taalla!!!!!!!! Paniikkia pukkaa, kun tuntuu, etta matkalaukku painaa ihan liikaa ja kasimatkatavaraakin ois kahden edesta. Ja olen jo pistanyt osan serkun mukana suomeen ja lahetan huomenna kaksi laatikollista. Minako muka ei-materialisti?

Mutta kohta kotiin. :)
Hymyilen niiin, etta hymykuoppia pakottaa.

Keskiviikkoa odotellenSunnuntai 07.01.2007 01:48

Mikahan siina on, etta musta tuntuu kuin aina vain odottaisin jotain. Ennen joulua laskin, etta kunhan vaan joulu ois ohi, niin pahin ois takana. Sitten olikin jo aika viettaa uutta vuotta ja vaikka mulla oli mukavaa, niitakin paivia tuli laskettua. Siina tietenkin varjona oli koko ajan Chrisin huono tila ja ehkapa ma tosiaan mietin siella, etta mun pitais menna katsomaan hanta.
Sairaalasta paastyamme olen vain lukkiutunut taloon Lindan kutsuista valittamatta lahtea ulos. Mulla ei nyt vaan kiinnosta nahda ketaan eika jutella Chrisista. En kesta sita muka huolehtivaa (ja ennen kaikkea saalivaa) asennetta mika ihmisilla on. Chrisista tuli tarkea monelle vuosien varrella, mutta silti musta tuntuu yhtakkia, ettei mulla oo mitaan yhteista niiden ihmisten kanssa. Ja ajatuskin pubista, jossa pitais olla olevinaan iloinen ja jutella niita naita lahinna puistatuttaa.
Nyt sitten laskeskelen paivia ja odotan, etta lentokone lahtisi jo Suomeen. En vain tieda mita mina sitten alan laskea, kun vihdoin paasen perille?

Ehkapa Viivi on oikeassa siina, etta mun nauru on kadonnut.

Eniten mua itseani huolestuttaa oma valinpitamattomyys. Nyt tuntuu silta, etta voisin ilman tunnontuskia pakata kamani ja haipya yon aikana kertomatta kenellekaan mitaan. Ma oon niiiiiin kypsa oottamiseen.

Ma tarvin nyt kipeasti lomaa kaikesta. Haluan olla itsekseni ja rauhoittua, mutta ainakaan viela se ei ole mahdollista.

Chrisin pojan luona ollessamme to-pe valinen yo, Linda lupasi meidan puolesta, etta hoitaisimme erinaisia asioita talossa. Siina vaiheessa mina olin hyvin vasynyt ja artynyt, kun Linda lupailee asioita minunkin puolestani, mutta nyt taalla taas olen lahinna ollut mielissani, kun olen saanut haarailla. Se on minun terapiamuotoni ja pakopaikkani.

Huomenna menemme aamulla kirkkoon (??!!!!) kuulemaan kun Chris mainitaan messussa ja hanen puolestaan rukoillaan. Kukaan meista (ei edes Chris) ole uskonnollinen ja tilanne tuntuu vahan kornilta, mutta onpahan tamakin yksi keino kokoontua ja muistella hanta. Iltapaivalla menemmekin sitten Chrisin lempiravintolaan syomaan ja illalla luultavasti ulos. Vasyttaa ja jo valmiiksi kaikki, mita huomenna on luvassa.
Normaalisti olisin varmaan tyytyvainen, mutta en enaa viime aikoina. En vain jaksais.

Viimeisilla voimillaLauantai 06.01.2007 03:12

Niin kuin tavallista, asiat eivat ole sujuneet suunnitelmien mukaan.

Lontooseen paasin ja tapasin Hennan ja Viivin. Meilla oli mukavaa ja aika meni nopeasti kierrellen, kunnes varjoksi lomaani tuli flunssa, joka iski varmaan just siksi, etta sai vihdoinkin rentoutua. Siina sitten kitistessa kurkkukivusta ja huonosta olosta sain viela viestia Lindalta, joka kertoo, etta Chris on joutunut taas sairaalaan. Tiesin, etta han olisi toivonut minun kiitavan hanelle kaveriksi, mutta siina tilassa se ei olisi vahempaa voinut kiinnostaa. Viivi ois jaanyt yksin ja mita minusta olisi ollut apua kipeana? En olisi voinut olla Chrisin lahella ainakaan ilman pelkoa siita, etta tartutan bakteerin hanellekin, ihan kuin han ei olisi muutenkin ollut huonossa kunnossa.
Seuraavana aamuna sitten Linda kirjoittaa, etta Chris ei ehka selvia seuraavasta yosta ja silloin viimeistaan tiesin, etta minun pitaisi menna sairaalaan Lindalle kaveriksi. En tieda oikeastaan miten ma voinkin olla niin kylma, mutta itseani ma siina ajattelin. En ma halunnut menna sinne, koska en halunnut nahda sita, mita oli luvassa.
Alison ja Izzy onneksi sitten menivat sinne Lindalle kaveriksi ja mina sain siirrettya menoani muutamalla paivalla. Torstai sitten kuitenkin tuli ja mina lupasin menna vapauttamaan Alisonin ja Izzyn. Olivathan laakarit jo elatelleet toivoa, etta Chrisin tila kohentuisi sittenkin. Meninkin sitten sinne jo aamupaivasta sydan pamppaillen ja tietaen, etta Linda on mulle vihainen. Ja olihan han. Luulenpa, etta han leppyi siina vaiheessa, kun naki minun reaktioni Chrisin nahdessani. Chris naytti niiin hauraalta happinaamarin ja muiden letkujen kanssa! Eihan siina auttanut muuta kuin juosta seuraavaan huoneeseen itkemaan, vaikka eihan Chris enaa tajuissaan ollut.
Me sitten istuttiin ja oltiin Chrisin seurana ja oma jarkytys alkoi kadota. Illalla istuimme sitten Lindan kanssa kahdestaan Chrisin vierella ja juttelimme niita naita toivoen, etta Chris kuulisi meidat ja heraisi. Hanen tilansa oli ollut vakaa koko paivan ja kaikki arvot ihan kohdillaan. Luulenpa, etta han jopa haukottelikin jossakin vaiheessa.
Siina sitten Linda jutteli Alisonin kanssa puhelimessa ja kertoi hyvalta nayttavasta tilanteesta kun yhtakkia Chrisin kaikki veriarvot alkoivat laskea. Mina juoksin hakemaan hoitajan ja silla valin kun han haki lisaa hoitajia, arvot olivat jo tosi alhaalla ja nain kun Chrisista alkoi elama karata. Ma en oo varmaan koskaan tuntenut oloani yhta avuttomaksi. Chrisin muuttuessa keltaiseksi hoitajat tyonsivat meidat ulos ja me menimme Lindan kanssa itkemaan ja soittamaan sukulaisia paikalle. Kaikki tapahtui parissa minuutissa.
Meidat talutettiin hoitajien huoneeseen ja kuulimme, kun laakari juoksi paikalle. Siina vaiheessa tiesimme jo, etta han oli myohassa. Eipa siina varmaan muutenkaan olisi ollut mitaan tehtavissa. Jonkin ajan kuluttua hoitaja tulee kysymaan meidan suhteestamme Chrisiin ja kuultuaan, etta olemme hanen avustajia, han kertoi, etta Chris on nukkunut pois.
Hoitajat saattoivat meidat Chrisin luokse viimeisen kerran ja taytyy sanoa, etta yllatyin itsekin reaktiotani. Itkimme Lindan kanssa sankyn laidalla ja sanoimme kumpikin Chrisille hyvastit. En ole koskaan ennen nahnyt kuollutta ihmista, enka varsinkaan ketaan, jonka olisin tuntenut. Mutta ei se mies, joka siella makasi ollut enaa Chris. Hoitajat olivat siistineet hanet ja laittaneet hanelle kukan tyynyn viereen. Han naytti tosi levolliselta ja tiedan, ettei han ollut karsinyt.
Vaikka kokemus kaikessa kauheudessaan oli aivan hirvea, niin olin silti tyytyvainen, etta sain hyvastella hanet kunnolla. Sukulaisten tullessa paikalle tilanne alkoi rauhoittua ja me lahdimme Chrisin pojan Davidin kotiin yoksi. Kaikki olivat tosi ystavallisia meille ja aamulla kaikki naytti jo paljon valoisammalta.

Tanaan miettiessani tapahtunutta tajusin, etta omalla tavallaan olen helpottunut. Mulla on ollut syyllinen olo siita, etta olen lahdossa ja jatan Chrisin huonossa kunnossa uuden hoitajan kasiin. En mina tietenkaan tatakaan toivonut, mutta nyt on jotenkin sellainen olo, etta asiat ovat tulleet paatokseen ja minun on aika lahtea. Aika itsekasta, mutta minkas ajatuksilleen mahtaa...

Tassa hassakassa on tullut opittua taas tosi paljon itsestani. Ma oon tajunnut miten pirun kylma ma osaan olla ja se on jarkyttanyt tata mun pienta maailmaani aika paljon. Ma en tykkaa yhtaan siita mika musta on tullut, enka siita, etta kaikki mita ma teen tuntuu epavarmalta tai vaaralta. Enka sitten kuitenkaan pysty tekemaan asioita toisin. Ma tiedan, ettei tama oo mun paikkani, eika nama ihmiset ole sellaisia, joista valittaisin tosissani. Tai valitan mina, mutta en silla tavalla kuin minun "pitaisi". Mutta se, mika ei tule sydamesta, ei ole aitoa, joten turha mun on yrittaa jatkaa tata roolia. Sitahan tama on ollut jo jonkin aikaa.

Linda puolestaan on loytanyt paikkansa taalta ja meinaa nyt etsia asunnon jostain lahettyvilta. Meidan valilla on ollut paljon vaarinkasityksia ja kommunikaatio-ongelmia ja tiedan, etta se on suurelta osin minun vikani. Mutta uskon, etta ihmisesta joko tykkaa luonnostaan, tai sitten ei. Vaikka ihmisella olisi mita hyvia ominaisuuksia ja han tekisi hyvia asioita minun puolestani se on se kemia, joka ratkaisee. Ei jarkiperusteet.
Nyt mulla on viela muutama paiva taalla ja aika menee luultavasti pakkaillessa omia ja Chrisin tavaroita. Linda ei halua olla talossa yksin, joten senkin takia on hyva, etta olen taalla viela vahan aikaa. Minulla ei jostain syysta ole mitaan ongelmia olla taalla.

Noh, pitanee jatkaa ei minkaan tekemista ja tai sitten olla tekevinaan jotain. Kumpikin tuntuu nyt tasa-arvoisen tarkealta ja tavoittelemisen arvoiselta.

Voisinpa jattaa itseni jonnekin ja menna menojani.

jalkipuintiaKeskiviikko 27.12.2006 18:02

On outo ajatella, etta ma teen taalla enaa virallisesti kaksi tavallista tyopaivaa ja Lontoon loman jalkeen enaa koulutan Peteria muutaman paivan ja se on sitten siina. Ma oon oikeasti lahdossa kohta!!!

Joulu tuli ja meni ja taytyy sanoa, etta vaikka ihmiset olivat ystavallisia ja ruokaa oli paljon kuten kotonakin, niin joulusta jai aika tyhja olo. Tietenkaan kukaan ei ollut kiinnostunut mita mulle kuului, eika kukaan edes olettanut minun osallistuvan keskusteluun. Tapaninpaivana meita oli yhteensa 18 ja minun aikana meni hastaamiseen ja anteeksipyytelyyn, silla Chrisin pyoratuoli vie aika paljon tilaa.
Hyvina puolina joulusta voin sanoa sen, etta oli kiva nahda jonkun perheen joulutavat. Ensinnakin se, etta he kokoontuivat aika isolla porukalla ja istuskelivat ja pelasivat peleja. Anna, Chrisin tytar oli jopa tehnyt itse Arvaa kuka -pelin, jossa arvattavat henkilot olivat perheenjasenia. Se oli aika hieno ajatus se.
Lahjojen avaaminen oli hitusen erilainen tapahtuma kuin meilla kotona. Lahjoja tuotiin yleensa vain yks tai kaksi kerrallaan (joulukuusi oli toisessa huoneessa tilanpuutteen takia) ja lahjoihin oikeasti keskityttiin, eika vain revitty kiireella auki. Nain isolla porukalla lahjojen avaaminen keski aika kauan ja ma olin tosi jarkyttynyt lahjojen maarasta.
Ma olin lahinna nolona siita, etten ollut ostanut mitaan Chrisin siskolle ja hanen miehelleen. Olinhan sentaan "vieraana" heidan luonaan ja lisaksi viela sain heilta rannekorun. En ostanut lahjoja edes sihteereille ja sekin havetti. Toisaalta ma ajattelin, etta ostan jaahyvaislahjat, joten jokin raja lahjojen ostamiseen taytyi vetaa. Mulla on nyt sitten viela edes uusi ostoskierros...

Heidan jouluun verrattuna meidan joulu kotona on aika pienta ja rauhallista. Joskus on kylla ihmettyttanyt miksemme vieta joulua jonkun toisen perheen kanssa, koska onhan se aika tylsaa olla vain oman perheen kanssa kolme paivaa. Ensi jouluna voisinkin ottaa tehtavaksi kutsua ihmisia meille... Saa nahda mita porukat sanoo.
No joo. Omien sisarusten ja heidan puolisoiden kanssa ainakin toivoisin olevani jouluisin tulevaisuudessakin. Mutta nama asiat eivat ole minun paatettavissa.
Mutta pitanee taas menna. Tama on mun toiseksi viimeinen tavallinen tyopaivani!!! Jihuu!!!!!! :)

Joulu ohi, Halleluja!!!Keskiviikko 27.12.2006 04:25