IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

No nyt otti ohraleipa...Sunnuntai 29.10.2006 03:49

Ma tosiaan ajoin eilen KOKO paivan meidan rakkaalla Pololla ja ilmeisesti siina oli palanut varoitus (jossain laidassa ja himmealla) oljyn loppumisesta... Mitaan varoitusvaloa ei kyllakaan ollut! Nyt se sitten ei enaa kaynnisty...
Ups.

Toita jalleenSunnuntai 29.10.2006 03:46

Porukat kavi ja viikko meni nopeasti. Vaikka nousimmekin aamuisin kohtuu aikaisin ja haarasimme paivan aikana kaikenlaista niin olo on kuin loman jalkeen. Ja sitahan se tietysti olikin. Lomaa.
Lauantaina hain siis porukat kentalta yolla ja saavuimme kotiin joskus kolmen maissa. Porukat olivatkin tosi vasyneita matkastaan ja pikaisen esittelyn jalkeen painuimme pehkuihin.
Sunnuntaina otimme sitten rauhallisesti vasymyksen ja huonon ilman takia. Vetta tuli kuin Esterin perseesta ja kavimme lahinna ajelemassa ja hakemassa lisaa ruokaa jaakaappiin. Chepstow oli ihan tukossa erikoispaivan takia, emmeka sitten loppujen lopuksi menneet katsomaan sita. Jonot kaupunkiin olivat parin mailin paassa...
Ilta meni sitten kokkaillessa, paikkoja esitellessa ja kuulumisia vaihtaen. Maanantaina ajoimme aikaisin aamulla Tanjan ja Johnin luokse ja lahdimme sielta Tanjan ja hanen vanhempien kanssa ajamaan Breconin kansallispuistoon. Tarkoituksena oli lahtea viela kauemmas, mutta meidan ah niin ihana Polo automme oikutteli heti aamusta, joten paatimme tyytya johonkin turvallisempaan. Ja ajoimme kuitenkin monta monta mailia paivan aikana ja se kylla tuntui sitten illalla nukkumaan mennessa. Kavimme siis paivan aikana katsomassa eri paikkoja kansallispuistossa ja ajoimme sen yli kaupunkiin nimelta Hay-on-Wye. Se oli todella viehattava pikkukaupunki, joka oli taynna vanhoja kirjakauppoja (katsokaa kuvia!) ja pikkuliikkeita. Kirjat olivat siis ulkotiloissa ja kaytannossa kukaan ei valvonut, maksoitko niista vai et. Loistava kierratysmuoto ja kylla ma uskon, etta ihmiset jattivat sen 50 pencea mielellaan pikku laatikoihin, jotka olivat varattuja rahaa varten. Kavimme siis kapottelemassa pitkin kaupunkia ja soimme hyvin ravintolassa. Sitten jatkoimme taas ajamista kansallispuistossa joka oli korkealla vuorilla. Tiet olivat kapeita ja aiti kirkui takapenkilla, koska pelkasi korkeita paikkoja. Lampaita tallusteli autojen laitamilla eika heita ollut aidattu mihinkaan. Ilma sattui vaan olemaan aika kylma, emmeka tarenneet heilua ulkona kovin kauaa.

Tiistaina menimme Bristoliin shoppailemaan ostoskeskukseen. Isa ja Veijo olivat tietysti aika kypsia siihen, mutta istuimme me kahvilla ja kiersimme yhdessakin vahan. Mina ostin ihanat uudet kengat ja aiti monta paitaa. Veijo sai pitkaan haluamansa Risk strategia pelin. Se tuntui olevankin koko reissun kohokohta hanelle... Illalla menimme Tanjan ja Johnin luokse illalliselle ja meilla oli oikein mukavaa. Ihanaa saada tutustua sukulaisiin paremmin ja viettaa heidan kanssaan aikaa.

Keskiviikko meni isan ja aitin kanssa Cardiffissa. Veijo halusi jaada kotiin katsomaan videoita ja pelaamaan peliaan. Kavimme siis katsomassa 1100-luvulla rakennettua linnaa jonka joku okyrikas pariskunta oli sisustanut 1800-luvulla luksushuvilaksi. Aivan uskomatonta miten valtava ero heidan elamallaan oli tavalliseen vaestoon. Heilla oli siis keskuslammitys, juokseva lammin vesi ja ties miten monta kullalla sisustettua huonetta. Ma olin yllattynyt miten mielenkiintoisen kierroksen saimme. Mina tietysti yritin kaantaa samaan tahtiin oppaan tekstia porukoille ja tietysti hairitsin hanen tyotaan puhumalla yhta aikaa. Mutta eipa se hanta tuntunut hairitsevan. Painvastoin joka paikassa (kaupoissa, linnassa jne.) ihmiset olivat uteliaita tietamaan mita kielta puhuimme. Suomi on sitten hieno kieli! :)
Kiertelimme sitten linnan jalkeen kaupungilla ja ajoimme illalla kotiin hakemaan Veijo kyytiin pubi ateriaa varten. Pitihan mun nayttaa miten taalla paikalliset syo/juo tavallisesti. :) Isa ja aitikin ottivat tummat oluet, koska Kalle (Tanjan isa) oli mainostanut niita niin kovasti. Hyvin tuntui maistuvan molemmille.

Torstaina me otimmekin taas rauhallisesti ja kiersimme lahinna Chepstowissa, joka ei siis ole kovin iso paikka. Illalla kokkasimme lasagnet Tanjan poppoolle ja istuimme jalleen iltaa yhdessa. Ilta oli tosi onnistunut ja oli hauska kokkailla pitkasta aikaa porukoitten kanssa yhteistuumin. John tietysti oli vahan tylsistynyt kielimuurin takia, mutta Tanja yritti aina valilla kaantaa parhaita paloja. Meidan isa ja Tanjan isa eivat siis osaa englantia ollenkaan ja aiti ja Tanjan aiti ymmartavat, mutta ovat tosi arkoja puhumaan sita. Harjoituksen puutetta vain.

Perjantai meni pakkaillessa ja autossa istuessa. Ajoin porukat siis asemalle ja kaytannossa vietin koko paivan autossa. Perjantaisin ruuhka on aivan hirvea moottoritiella, ainakin siis Lontoon lahella. Meinasi olla vahan stressia, etta ehdimmeko kentalle ajoissa.
Mutta kaikki meni hyvin, koska ennakoimme ruuhkan ja ehdimme jopa pysahtya hetkeksi levahtamaan, joka teki mulle enemman kuin hyvaa...
Niin ne porukat sitten lahti ja mulle jai suru puseroon. Tajusin autoon mennessani paluumatkalla, etta naen heita vasta ensi kesana. Tippa linssissa sitten ajelin ensimmaiset mailit ja mietiskelin tata matkustelun hintaa. Kaippa mulla on viela voimakkaampi palo nahda maailmaa kuin olla siella missa rakkaimmat. Ja niinhan se on, etta napanuora pitaa katkaista jossain vaiheessa. Viimeistaan aikuisena...

Nyt sitten alkoi jalleen arki ja aamu on mennyt siivotessa ja haaratessa. Ihan kiva toisaalta olla nyt toissakin, on kuitenkin tullut nahtya paljon uutta viikon aikana ja mieli on levannyt. Chris on menossa maanantaina sairaalaan ja se tietaa meille TYLSAA viikkoa hanen seuranaan. Siella ei oo siis yhtaan mitaan tekemista. Mutta onhan tassa viela tama ja huominen paiva joista nauttia.

Tassapa oli siis meidan viikko tiivistettyna. Lisaa yksityiskohtia tulee varmaan myohemmin, kun ehdin rauhassa istua ja ajatella.

Toita jalleenLauantai 28.10.2006 19:54

Kahden "tulen" valissa.Lauantai 21.10.2006 04:26

Oon kaynyt talla viikolla muutamaan otteeseen kuuntelemassa klassisia konsertteja. Tiistaina istuin Chrisin ja jonkun toisen miehen valissa. Huvittavaa tilanteessa oli se, etta kummatkin nukkuivat konsertin aikana. Ma yritin siina valissa sitten olla herattamatta kumpaakaan... Tanaan naureskelin vieressa istuvalle pikkukoiralle (alkaa kysyko rotua, koska ma en todellakaan tieda!!!) joka laahatti kieli ulkona koko konsertin ajan. Se kieli roikkui toisella puolella kuonoa ja se oli aivan valtava suhteessa koiran kokoon. Mietiskelin, etta miten ihmeessa se saa sen mahtumaan suuhunsa. Sitten katsoin toiselle puolelleni, josta loysin Chrisin nukkumasta suu auki ja kieli ulkona. En oikein tieda kumpi oli hellyyttavampi naky :)

Mutta joo. Porukat tulee huomenna ja oon yrittanyt keksia mihin ma heita retuuttaisin. Kaikkia kolmea on aika vaikea miellyttaa. Chepstowssa on kuulemma sunnuntaina jokin erikoispaiva, joten varmaan kayda kattomassa mita siella tapahtuu. Voi olla, etta olen loman tarpeessa viikon paasta...

KuulumisiaKeskiviikko 18.10.2006 15:54

Henna lahti eilen aamupaivasta Lontooseen. Han oli taalla kokonaisen viikon ja meilla oli mukavaa. Ei me oikeastaan tehty kovin paljoa, mutta jotain sentaan ja mika tarkeinta, me saimme juteltua pitkasta aikaa. Sunnuntaina tapasimme myos serkkuamme Tanjaa ja hanen miestaan Johnia. Johnilla oli Blender niminen esitys Cardiffissa ja me kavimme kuuntelemassa taman mielenkiintoisen aani/musiikki naytoksen. Hennan mielesta siita puuttui jotain, mutta ma kylla uppouduin ihan taysin. Kavin varmaan koko nykyisen elamantilanteeni lapi.
Hennan kanssa tuli katottua leffoja, kokkailtua ja kierreltya ihan vaan maaseutua lenkkeillen. Maija kavi taalla myos sunnuntaina leikkaamassa Hennan hiukset ja pesemassa pyykkia. Molemminpuolinen hyotysuhde siis.

Viedessani Hennaa asemalle eilen auto tietenkin teki tenat ja jouduimme soittamaan kotijoukot apuun. Onneksi Chris ei yleensa pahastu siita jos joutuu lahtemaan jonnekin ajelulle, joten mina kavin sitten Chrisin kanssa viemassa Hennan Cardiffiin. Nyt sitten olen vankina taalla kotona, koska odotamme, etta saamme vieda auton korjuulle.

Eilen kavimme Chrisin kanssa Cheltenhamissa katsomassa naytoksen nimelta The French liutenant's woman. Esitys oli ihan torkean hyva, enka ma edes muistanut katsoa kelloa valilla. Tietysti jokaiseen hyvaan iltaan kuuluu jotain huonoakin ja talla kertaa se oli yksi "hieno" rouva, joka alkoi valittaa kun Chris yski ja kohi. Henna ja Paivi tietavat, etta se kuulostaa silta kuin Chris ois tukehtumassa, mutta minkas sille tekee? Noh, tama nainen sitten kesken esityksen alkoi huudella muutaman penkin paasta, etta tuo on ihan liikaa ja etta han ei voi nauttia esityksesta. Ma sitten nostin kateni ihmettelevasti pystyyn ja kysyin, etta mitas han luulee mun pystyvan asialle. Sitten han vain jatkoi esityksen katsomista ja kavi viela tauon aikana sanomassa, etta Chris pilaa heidan esityksensa. Ma pyysin Chrisin puolesta anteeksi ja sanoin, ettei han mahda sille mitaan. Siihen han vaan pyoritti silmiaan ja jatkoi matkaansa.
Chris sai eilen tasan yhdesti yskakohtauksen, eika se varmasti kestanyt montaa sekunttia. Tama rouva olis varmaan ollut tyytyvainen vasta, kun me oltais poistuttu teatterista. Ihan kuin kukaan muu ei yskis esityksen aikana... Arsyttava amma!!! Huomaan kylla, etta mulla alkaa olla aika suojeleva asenne Chrisia kohtaan. Yleisesti ottaen ihmiset on tosi ystavallisia ja antavat tieta ja kyselevat tarvinko apua. Sitten on aina muutama idiootti, jotka ajattelevat, etta ovat jotenkin parempia eivatka edes tajua, etta Chris kylla ymmartaa mita he sanovat hanesta.

Mutta joo.
Porukat on tulossa kaymaan lauantaina ja auto pitais saada kuntoon ennen sita. Saapa nahda mita tekemista me keksitaan. Porukat on kylla yleensa aika vahaan tyytyvaisia, mut ongelmana on se, etta aitilla, iskalla ja Veijolla on ihan erilaiset intressit... Pitanee sitten yrittaa loytaa jokin kultainen keskitie, eli ostari, jossa aiti saa shoppailla, isa istua kahvilla ja Veijo hiplata eri tietokonepeleja. Ma voisin sitten vaikka juosta naissa kaikissa kolmessa. *huokaus*. Mut oikeasti on tosi kiva, etta tulevat kaymaan!

Lindan kanssa on nyt menny paljon paremmin. Ma oon yrittanyt aina nielaista jos han on ilmaissut itseaan kaskymuodossa ja han on selvasti myos yrittanyt miettia sanojaan. Han on jopa nyt siivonnut ilman suurempaa metelia! Meilla on tosiaan ollut kommunikaatiovaikeuksia, mutta jospa se tasta kun tutustuu viela paremmin ja ymmartaa mita toinen millakin tarkoittaa. Riitaan tarvitaan aina kaksi ja nyt tuntuu, ettei meista kumpikaan ole innokkaita enaa tappelemaan.

Jepulis.
Rakkaat ihmiset kirjoitelkaa!

ViehattavaaMaanantai 16.10.2006 04:42

Oon monesti miettinyt (ja erityisesti tanaan), etta mika tekee ihmisesta viehattavan. Henkilon ei tarvi olla kaunis eika komea ollakseen jotain tosi lumoavaa. Ja se on tietysti yksi elaman ihanista asioista. Yleisesti ottaen luulen, etta ma pidan viehattavana tiettya tasapainoisuutta ja herttaisuutta. Ei siis niin, etteivatko muunlaiset persoonat olisi viehattavia.
Ja onko viehattava ihminen jollain tavalla luotettavampi kuin ei viehattava? En oikein osaa vastata kysymykseeni mitaan.
Luotettavuudesta tulee jollain tavalla aina isa ja aiti mieleen. He eivat ehka puhu paljoa asioistaan, mutta nayttavat ajatuksensa pienilla teoillaan. Se jos mika on viehattavaa! Jollain tavalla luotettavuuden ja viehattavyyden taytyy siis kulkea yhdessa. Omalla tavallani huomaan vierastavani ihmisia, jotka nakevat asiat TOSI mahtavina tai/ja sitten AIVAN kauheina. Mielipiteet muuttuu ja ne jotka eivat mainosta ajatuksiaan niin voimakkaasti saastyvat silta nololta sanojensa syomiselta... Joku tietysti ajattelee, etta tuollainen itseaan "saasteleva" ihminen on tylsa tai sisaanpain kaantynyt. Ja voihan se olla, etta se joka ilmaisee itseaan tosi voimakkaasti, tietaa mista tykkaa ja mita haluaa. En voi tietaa mita kenenkin paassa liikkuu. Mutta se, etta ihmisen sanat ja teot kulkevat samaan suuntaan on tosi tarkeaa. Itsessani inhoan sita, etta voivoittelen tiettyja asioita ja sitten kuitenkin teen niita uudelleen ja uudelleen. Yksi esimerkki on juominen. Ei mulla voi olla hyva olo, jos olen kaveleva ristiriita.

Joo, sitten toinen asia mika on mietityttanyt mua tanaan on meidan negatiiviset ajatuksemme. Se, etta pyoritamme jotain noloa tilannetta paassamme tai pohdimme mita voisi tapahtua jos tekisimme niin tai nain johtaa pelkotiloihin ja se taas voi estaa meita tekemasta joitakin asioita. Mun yksi iso ja rajoittava pelkoni ovat (niin naurettavaa kuin se onkin) tietynlaiset koirat. Joskus huomaan sen rajoittavan mua niin paljon, etta valitsen kavelyreittini tiedostaen missa mahdollisesti voisi olla koira vapaalla.
Tama tietysti on viela pieni ongelma/rajoite elamassani, mutta senkin voisi opetella pois. Mitapa jos se pelko koskisi vaikka sosiaalisia tilanteita tai avaria paikkoja? Tuosta tulee vaan mieleen, ettei meilla ole varaa ajatella negatiivisesti, jos se kerran voi johtaa pahimmillaan rajoittuneiseen elamaan.
Yksi syy miksi ma olen alkanut tanssia vasta nyt on se, etta olen aina ajatellut, ettei mulla ole rytmitajua. Okey, ehkei mulla olekaan, mutta jostain syysta silla ei enaa tunnu olevan niin suurta merkitysta. Ennen se tuntui tosi nololta ja ajatus siita, etta kammailen tanssitunnilla piti mut kiltisti kotona. Luulenpa, etta aika moni tyytyy asioihin, koska ei usko, etta pystyisi parempaan. Toisinsanottuna pelkaamme, etta teemme itsestamme pellen, jos edes yritamme. Ja mika nyt olisikaan pahempaa kuin epaonnistuminen!!
Uskon, etta menestyneimmat ihmiset ovat vain epaonnistuneet rohkeasti useammin ja lopulta loytaneet tiensa sinne, minne ovat halunneet.
Menempa tasta siis latailemaan akkujani positiivisilla ajatuksilla.
Oita!

Perjantai kolmastoista paivaLauantai 14.10.2006 03:01

Aika Hennan kanssa on mennyt tosi akkia. Tietty ma oon ollut myos valilla toissa, joten ei me nyt ihan hirveasti olla keretty yhdessa haarailla. Torstaina kavimme Newportissa shoppailemassa ja yritimme lunastaa Hennan ensimmaista shekkia. Se ois kuitenkin vaatinut, etta Hennalla olisi vakiosoite ja todistus siita, etta oikeasti asuu siina osoitteessa. Jostain syysta taalla on tosi vaikea saada pankkitilia auki tai shekkeja lunastetuksi ilman kamppaa. Mut onneksi ma voin lainata Hennalle ja kohtahan han paasee aloittamaan hommat.
Eilen illalla kavimme kiertelemassa clubeja Cardiffissa, koska kumpikaan emme ole paasseet tanssimaan aikoihin. Ma olin siis autolla ja muutenkin vietan nyt valkoista kuukautta (paikallinen sanonta tipattomasta), joten mikaan ryyppyreissu se ei ollut. Cardiffissa tuntui olevan pubeja ja clubeja vaikka muille jakaa. Kyselimme matkalla parilta tytolta vinkkeja mihin menna ja saimme tayden opastuksen eri paikoista. Mutta koska eilen oli torstai, ei meininki ollut ihan samaa kuin viikonloppuisin. Ja ongelmia tuotti myos sekin, ettemme tienneet minkalaista porukkaa missakin paikassa liikkui. Ensimmainen paikka johon menimme olikin sitten suunnattu selvasti meita nuoremmille. Henna tunsi olonsa mummoksi, mutta ma olin ihan tyytyvainen kun paasin tanssilattialle. Paikka ei kuitenkaan ollut yhtaan minua, se muistutti lahinna Onnelaa valkoisen sisustuksen takia. Tormasin myos yhteen tyyppiin joka on ovimiehena Cardiffin teatterissa. Mulla on aika hyva kasvomuisti ja yhdistin hanet. Luulenpa, etta han joutui miettimaan muutamaan otteeseen missa han oli nahnyt minut.
Tassa meidan tyossa on se varjo/hyva puoli, etta tulemme huomatuiksi. Tyontekijat muistavat minut ja Lindan ulkonaolta ja Chrisin nimelta! Hassua olla niin "tunnettu".
Noh, kuitenkin. Kiersimme eilen myos muissa clubeissa ja yhdesta pyysimme jopa rahat takaisin, koska siella ei ollut ketaan sisalla. Parissa muussa paikassa oli sitten liian pieni tanssilattia.
Mitaan lempparipaikkaa emme siis viela loytaneet, mutta aion jatkaa yrittamista joskus myohemmin. :)

Tanaan olemme nukkuneet pitkaan, kayneet lenkilla ja mina olen hoidellut asioita punaisen ristin myymalassa. Sain sielta paksun pinon papereita taytettavaksi ennen kuin voin aloittaa vapaaehtoishommat. Outoa. Illalla kokkasimme Hennan kanssa ja mietimme ihmissuhteita ja niiden kiemuroita.

Katsoimme aamulla Tommy Tabermanin runoja ircista yhden tyypin sivuilta ja mulle tuli ikava suomalaista kirjallisuutta ja runoutta. En ma oo koskaan hirveasti runoja lukenut, mutta silloin kun luen niin yleensa innostun niista. Sama juttu se on varmaan musiikin kanssa. Joskus on kausia, jolloin ihastuu johonkin bandiin ja sita on sitten kuunneltava aamua iltaa. Silloin aina tuntuu, etta sanoitukset ja melodia ja koko universumi on just niin kuin pitaa. Ja sitten se taas hiipuu ja unohtuu. Voi etta kun osaisi pysahtya joka paiva silloin kun nakee tai kuulee jotain kaunista. Yksikin paiva kuljin takapihan kautta autolle ja hoksasin, etta meillahan on erilaisia ja kauniita kukkia takapihalla. Haistelin niita sitten vahan aikaa ja paatin, etta katsoisin eteeni vahan paremmin tulevaisuudessa. Yleensa kaikki mita tarvimme on ihan siina meidan nenamme alla.

Otsikko ei talla kertaa kuvasta tekstiani yhtaan. Tanaan on ollut ihan mukava ja rauhallinen paiva ja tuon "epaonnen" perjantain hoksasin vasta aloittaessani tata kirjoitusta. Ehkapa me ihmiset vedamme puoleemme sita, mita ajattelemme jatkuvasti. Aina ei kannata pelata pahinta.
Toivottavasti kolmastoista paiva (ja perjantai) ei tuonut kenellakaan teista vastoinkaymisia.

Synkkia pilviaSunnuntai 08.10.2006 16:06

Ne jotka tata mun sivustoa joskus kayvat lukemassa, ovat varmaan huomanneet miten paljon mun mieliala heittelee. Eilinen oli aika hirvea paiva monestakin syysta.
Aamulla heti kiristelimme hampaita Lindan kanssa ja tilannetta ei yhtaan helpottanut se, etta myos Johanna oli taalla. Linda esitti jalleen asiat niin, etta ne kuulostivat kaskyilta ja ma olin valittomasti varpaillani...
Sitten illalla me istuttiin Chrisin kanssa viisi tuntia pitkassa oopperassa!!! Ajatuskin siita oli jo unettava, ja vaikka esitys oli ihan hyva, mulla vaan oli asenneongelma. Lisaksi toiden jalkeen jouduin hakemaan iloisesti humalaisen poppoon pubista ja heita piti ootella tunteroinen. Eipa siina mitaan muuten, mutta tiesin, etta aamulla pitaa taas nousta aikaisin ja mua vasytti ihan torkeen paljon. Lisaksi se, etta mun piti ootella heita siella pubissa arsytti, koska en ollut yhtaan sosiaalisella tuulella.
Tama aamu sitten alkoi massiivisella vitutuksella. Ajatus siita, etta menemme yhdessa koko porukalla (siis mina, Chris, Linda, Johanna ja Nino) sunnuntailounaalle ja mahdollisesti sen jalkeen viela ostarille, sai mun mielen maahan. Ma taidan tosiaan inhota Lindaa... Aivan hirveeta miten ma voinkin ajatella niin, koska han on oikeasti mukava ihminen. Ma en vaan kesta asua hanen kanssaan!!! Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, etta mua arsyttaa jo hanen kavelytyylinsakin. Puhumattakaan siita, miten han sanoo hyvaa huomenta.
Ma taidan tarvita ammattiapua...

Noh, Henna laitto just viestia, etta se tulee kaymaan viikoksi tiistaista lahtien. Ma oon kylla osan ajasta toissa, mutta voin luultavasti sopia jonkun paivan vapaaksi. Ihanaa, etta voin puhua jollekin.

Mutta voikaa te rakkaat ihmiset hyvin ja pitakaa huolta kropasta ja paakopasta!

Torstai toivoa taynnaPerjantai 06.10.2006 04:16

Taalla Walesissa on siis viela torstai, kun kirjoitan tata.
Tanaan kavimme Lindan kanssa Cardiffissa shoppailemassa ja kahvilla. Paiva oli oikein mukava vesisateesta huolimatta. Linda rukka sai juuri ostettua uuden sateenvarjon (onneksi halvan sellaisen) joka hajosi vain pari tuntia sen jalkeen kovassa tuulessa. Ostin itselleni pipon (talvi on tosiaan tulossa) ja yhden peruspaidan. Pitais viela ostaa talvitakki ja kengat. Mutta tanaan en oikeastaan edes yrittanyt etsia mitaan tosissani. Ehtiihan tuota viela. Ehkapa mulla on nyt ollut ihan muut jutut mielessa.
Eilen kavin tosiaan kyselemassa punaisen ristin myymalassa tarvivatko he apua ja lupasin tulla sinne vapaaehtoistyontekijaksi. Kiva saada jotain tekemista. Katselin lisaksi netista ensiapukursseja ja paatin, etta jotain voisin vaikka sivistaa itseani silla taidolla.
Lisaksi olen lukenut Aiti Teresan elamankertaa ja ollut nyt vakuuttunut siita, etta yksi ihminen voi saada paljon aikaiseksi. Ehkapa minakin joku paiva. Pitais vaan paasta alkuun jotenkin.

Illalla olen sitten istunut serkullani Tanjalla. Hanen puolisonsa John kokkasi meille aterian ja istuimme ja juorusimme viimeisen kuukauden tapahtumat. Lisaksi meidan seuranamme kavi kodittomien kissojen "edustaja" kertomassa Tanjalle ja Johnille kissan adoptiosta ja siita, etta heille voisi olla yksi sopiva ehdokas tiedossa. Koko tapahtuma kuulosti tosi viralliselta ja monimutkaiselta kaikkine vakuutuksineen. Vaikka ma tykkaankin kissoista, niin en silti osaa suhtautua asiaan niin perusteellisesti. Kissa on kissa eika sen kasvattamiseen mitaan erityistaitoja tarvita. Tanja ja John naureskelivat myos tilanteelle, mutta olivat mielissaan tulevasta perheenlisayksesta. Miettivat, etta laittavat sille nimeksi Kissa. :)

Joo.. Koko viikonloppu meneekin toita tehdessa, koska Johanna (eli entinen Chrisin hoitaja ja Lindan hyva ystava) on tulossa kaymaan ja Linda viettaa aikaa hanen kanssaan. Omalla tavallaan olen ihan tyytyvainen, etta saan olla toissa. Hassua.

Joka tapauksessa tanaan oli hyva paiva ja toivottavasti jatkuu sellaisena siihen saakka, etta saan laittaa paani tyynylle.

VapaapaivaKeskiviikko 04.10.2006 19:49

Tavallinen keskiviikko, taas. Nousin aamulla lenkille (kuten olen tehnyt jo yli viikon ajan) kahdeksalta ja tsemppasin itseani tulevaan vapaapaivaan. Paatin, etta tanaan saan aikaiseksi jotakin, en vain oikein tiennyt, etta mita.
Lenkki meni hyvin ja mieli virkistyi, sen jalkeen olikin taas motivaatio-ongelmia. Ongelmana on siis se, ettei ole mitaan tekemista. Ei mitaan, milla olisi mitaan merkitysta. Nyt kun Linda (vihdoin ja viimein) siivosi, ei ole mitaan haarattavaa talossa. Olen kuin karsimaton kakara, odotan, etta joku keksisi jotain mihin voisin upottaa ajatukseni. Joka kerta kun aloitan jotain pienta, sanotaan vaikkapa oman huoneen jarjestelyn, olen onnesta soikeana, kun minulla on jotain tekemista. Ja heti, kun se on tehty, mietin, etta mita ihmetta nyt tekisin!!! Mulla vissiin pitaisi olla pitka lista (merkityksellisia) asioita, joita alkaa tyostaa urakalla. Se pitaisi mut vauhdissa. Mutta eipa tassa talossa niin hirveasti ole tekemista. Ja muutenkin olen nyt odottanut, etta Linda vuorostaan tekisi jotain. Toisten jalkien siivoaminen alkaa tuntua merkitsemattomalta siina vaiheessa, kun kaikki pitavat sita itsestaanselvyytena. Ja muutenkin mua on huvittanut katsoa Lindaa, kun han on siivonnut kahtena viimeisena paivana. Han on pitanyt siita niin isoa metelia, etta siita puhutaan varmaan viela kuukaudenkin paasta. Kukaan ei tietenkaan ole huomannut, etta han imuroi talossa viimeksi puolitoista kuukautta sitten (joka siis kuuluisi tehda kerran viikossa)!!! Olen odottanut hanen siivousintoaan jo kolme viikkoa. Paatin vain yksi paiva, etten enaa tee mitaan ennen kuin han on tehnyt osansa. Nyt odottelen jannityksella milloin han hoksaa pesta ylakerran vessan. Tietaakseni han ei ole tehnyt sita kertaakaan sina aikana kun olen ollut taalla... No joo. Enpa ma itsekaan mikaan siisteyden huippu ole. En vain jaksa leikkia aitia saatikka jakattaa aikuiselle ihmiselle.

Mutta joo. Taman paivan saavutuksena on ollut se, etta kavin kyselemassa sairaalassa toimintaterapeutin hommasta. Yritin siis saada sovittua paivaa, jolloin voisin nahda mita tyo pitaa sisallaan, mutta ilmeisesti se ei ole ihan niin yksinkertaista. Tietysti terapeutin ja potilaan valilla on vaitiolovelvollisuus, eika sinne voi kuka tahansa tunkea katselijaksi. Sain sitten puhelinnumeron, josta tiedustella asiasta lisaa, mutta tietenkin kyseinen henkilo sattuu olemaan lomalla. Noh, eipa tassa auta muuta kuin oottaa. Ma vaan tarvin jonkun syyn nousta aamulla ylos ja pysya hereilla koko paivan! Jos meidan elamalla ei ole mitaan merkitysta, ma en tajua mita jarkea tassa kaikessa on? Tekis vaan mieli lahtea jonnekin kehitysmaahan auttamaan. Olisi ainakin tarpeellinen olo. Tietysti apua tarvitaan lahempanakin...

Noh, eipa mulla muuta.