IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Siis huhhuh, oon ihan sanaton. En osaa kuvailla tätä tunnetta sanoiksi. Lauri ei enää lähe takasin inttiin, enää ei tartte angstata sunnuntaisin, että kohta se taas lähtee, viikoks tai pariks. *__* Ihan ku ois jossai aineissa, ku ei tajuu mistää mitää.
Muistan ku Lauri lähti armeijaan, olin niiin kuollu. Viimisenä iltana itkin ja itkin vaan niillä ja pyysin Laurilta pehmoleluja. <virne> Olin töissä enkä päässy saattamaa omaa kultaani intin leipiin 7.7.08. Mut nyt mun ei tarvii enää saattaa sitä yhtää mihinkää. Muistan kuin tuskasta oli olla erossa ne ekat kaks viikkoo. Sitä ennen oltii oltu lähes joka päivä yhdessä ja viikonloput nukuttu tiukasti kiinni toisissamme. Noh, päivät vieri ekalla viikolla, tuli viikonloppu. Lauri ei ollutkaan nukkumassa mun vieressä ja sain painaa pään tyynyyn ihan yksin viikonloppuna ekaa kertaa n. vuoteen. Se oli aika kamalaa, ku oli jotenki niin totuttautunu siihen. Mut huomasin et siitäki selvittii. Aloin saleilemaan ja lenkkeilemään ja mulla oliki omia juttuja. Voin tunnustaa, että ennen inttiä niitä ei ollu läheskään niin paljon kun mitä intin aikana tuli. Näin enemmän ystäviä ja sellasiakin joita en ollu nähnyt valovuosiin! Noh, kuitenkin. Alko toinen viikko yksin. Se hurahtikin ohi huimaa vauhtia ja koitti ensimmäiset lomat, ai että! :') Tuntu niin hyvältä nähdä kahden viikon jälkeen toista, ettei mitään järkeä. Olo oli ku vastarakastuneella!
Viikot on vaan vieriny, päivät on vieriny ja tässä sitä nyt ollaan nollat taulussa.
Haluun kiittää ihan eritoten mun omaa äitiä. Ihminen joka tuki mua loppuun asti, niin kauan ku pysty. Ei koskaan vähätellyt mun ikävää ja itkuja. Oli varmaan ainut jota selvästi ei kyllästyttänyt kuunnella mun vinkumista ja valittamista. Kiitos äiti sulle sinne Taivaaseen! <3
Sitte kiitän Minnaa, Hannaa ja Niinaa. Teki ootte ollu ihan tooosi suuri tuki, teille mä oon eniten valittanuki. SUUURI kiitos teille, teitä kultasempii ystävii saa hakee oikeesti! Minnan kanssa lähennyttii tosi paljon poikien inttiaikana. Kun Janiki oli armeijassa. Samat oli murheet meillä melkeimpä. Eli kiitti paljon sullekin, että oot mun kanssa sinnitelly vaikka Jani pääski "jo" 9 kkn jälkeen. Hyvä teille. :)
Oon tutustunu myös ihaniin muihin inttileskiin! Teistä oon monestaki saanu hyvän ystävän ja meitäki on lähentäny se yks ja sama asia.
Laraah = Ihana nuori äiti, jolla on tooodella söpö pieni tyttö. Muistan kun kerroit mulle, että oot raskaana. Sitä ennen olit tukenu mua, ku kerroin äidin tilanteesta. Sitä hyvänolon tunnetta ei voinu sanoin kuvailla kun mese piippas ja sanoit et sulla ois tosi tärkeetä asiaa. :')
Noh, Elena = ihana tyttö, joka on tukenu mua ihan kauheesti kun äiti kuoli. Sulle aina sai avautuu ja tuntu että sä ymmärrät mitä tarkotan. Kiitti sinulle kanssa muru!
Sitten, Mepu = Juteltiin aika paljon kun mun äiti kuoli ja mä tiedän että sä olit se joka ihan tasan tiesi miltä musta tuntu, koska ollaan kohtalotovereita. Annoit tukee ja se tuntu aivan mahtavalta sen kaiken synkkyyden keskellä.
Sitten sitten, Peko = <3 Susta on tullu mulle todella tärkeä YSTÄVÄ! meil on ollu riitaa ja känkkäilyä, mutta kuitenki olit aina se kenen puoleen käännyin, jos halusin todella jutella. Oli kiva nähdä sillon yks viikonloppu, ei paljoo nukuttu. <virne> Toivon todellaki että pidetää yhteyttä jatkossaki! Kuten kaikkien kanssa.
No sitte, Emma <3 = Oot aivan upee tyttö! *__* oli tosi kivaa teillä silloin bilettämässä ja ku mentii kattoo poikia Vekaralleki. ME PIDETÄÄN YHTEYTTÄ JATKOSSAKIN ja pojat kanssa, siitä me pidetää huoli. .)
Camilla = Oot ihana tyttö! Sun kanssa oli ja on niin kiva keskustella kaikesta! *_* Mukavampaa saa hakea! Oot mulle tärkee!
On niin paljon ihmisiä joita voisin tähän luetella ja ehkä vielä joskus tuun luettelemaanki ku tästä kerkiän. Älkää loukkaantuko jos teidän nimee ei tässä nyt sattunu lukemaan, en oo unohtanu ketään!
ICEFAIRY <3
MIRA <3
YUKKE <3
JANE <3
MAAJOMANSIKKA <3
NEENA <3
TIINA <3
MARJO <3
MAFIS <3
HANNA <3
SIMPUTI <3
Kaikki ketä oon maininnu + muut inttilesket ootte ollu ihan korvaamaton tuki! Ei ois tullu mitää ilman teitä mistää. KIITOS KULLAT!
Sitten on varmaan aika puhua tästä itse sankarista joka sieltä kotiutuu. .) Oon kulta niin ylpee susta. Sun tuki ja kaikki mitä tää inttiaika anto mulle ja meille. Tää on lujittanu meidän suhdetta ja nyt osataan ehkä hetki olla erossakin, EHKÄ. <vink> Sä oot mulle parasta mitä on ikinä tapahtunu, kiitän todellaki et oot kulkenu mun kanssa tän vuoden vaikka kaikki ei oo ollukkaa aina ruusuilla tanssimista, mutteihän elämä olekkaan aina eikä tarvitsekkaan. Viimiseen asti kuitenki oot jaksanu mua! Kaikki ne itkut mitä oon tänki vuoden aikana itkeny sun olkapäätä vasten, musta tuntu että puolet taakasta siirty pois. Anteeksi ja kiitos kaikesta rakas! En voi sanoin kuvailla kuinka onnellinen oon, ku oot poissa sieltä! :') Oon ikävöiny sua joka hetki ku et oo ollu mun lähellä. Mut silti oot tuntunu olevan niin lähellä, oot mun sydämessä ikuisesti! <3 Me muutetaan kohta yhteiseen asuntoon ja meillä alkaa oma elämä, ilman armeijan tuomia paineita tai mitään niin synkkää kun mitä se on ollut.
Pitää sanoa että tässä on kyllä ollu kestämistä, mutta KAIKKI OLLAAN KESTETTY. Leirit, jolloin toisesta ei kuulunut lähes mitään eikä tiennyt missä toinen oli ja mitä teki.
Kirjotan vielä lisää myöhemmin jos keksin jotain kirjotettavaa.
Kiitos myös Puolustusvoimille, että mies on selvinny suhtkoht hengissä ja siitä että Lauri on NYT VAAN MUN! <3 sitä täs on ooteltuki. -_- :DD
Tsemiä kaikille uusille inttileskille, koska sitä tarviitte. Luottakaa toisiinne ja rakastakaa toisianne! Se on kuitenki vaan puol vuotta, 9 kuukautta tai vuosi elämästä. Ja uskokaa tai älkää, se vuosi menee TODELLA nopeesti, nauttikaa omista jutuistanne!

Rakastan sinua Alikersantti Alanen! <3

mut pääasia on et OHI ON 362! miettikää sitä! ;)

Herra luutnantti, tänään on se aamu, jolloin nolla napsahti.
Tänään ollaan nollat taulussa.
TÄNÄÄN ON NOLLA!

KIITTIMOI! heipparallaa inttileskeys! :
)) <3

TERVETULOA KOTIIN RAKAS!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.