IRC-Galleria

HEI!Tiistai 29.12.2015 18:26

Hyvää uutta vuotta kaikille irc-kavereilleni! Toivottavasti ensi vuosi on jokaiselle parempi kuin mennyt vuosi.
Ampukaa raketit taivaalle varoen ja juokaa, jos tarve on, kohtuullisesti.

Hyvää Juhannusta!Perjantai 19.06.2015 16:13

Hvyää juhannusta 2015 kaikille irc-gallerialaisille!

Ei elämässä selviä helpollaKeskiviikko 10.06.2015 12:24

En minäkään ole kulkenut helppointa mahdollista taivalta. En tosiaankaan.

Jokaisella on tietysti vaikeuksia ja epäonnistumisia elämässään. Niin minullakin.

Olen aina ollut kaikkea muuta kuin luokkani hikipinko. Koulussa kiinnosti lähinnä reaaliaineet, mutta vieraat kielet ja matematiikka olivat minulle todellisia kompastuskiviä. Myös tietotekniikka tökki todella pahasti koulussa. Nämä aineet eivät todellakaan olleet niitä lempiaineitani.

Historia ja yhteiskuntaoppi, uskonto, kemia, biologia ja maantieto olivat minulla kiitettäviä numeroita. Samoin kotitalous ja maa- ja metsätalous.
Joten mies sentään joissain kouluaineissa oli hyvä ja osasin sentään jotain.

Peruskoulun jälkeen lähdin ammatilliseen koulutukseen. Näin jälkikäteen osaan yhä enemmän arvostaa suomalaista koulutusta, mikä on ilmaista ja todella korkeatasoista. Olen tyytyväinen tähän asti saamaani koulutukseen.

OnnittelutTiistai 02.06.2015 14:37

Paljon onnea valmistuneille opiskelijoille.

Yksi etappi on saavutettu ja edessä ovat elämän haasteet.

TyömahdollisuusTiistai 07.04.2015 14:07

Tässä tuli aiemmin viime kuussa todella mielenkiintoinen työtarjous. Harmi, koska tuskin pystyn tätä ainutkertaista mahdollisuutta riittävästi hyödyntämään tällä kertaa.
Näin tässä valitettavasti saattaa nyt käydä. Tämäkin mahdollisuus menee mieheltä ohi.

Hyvää PääsiäistäTorstai 02.04.2015 14:00

Toivotan kaikille irc-kavereilleni Hyvää Pääsiäistä vuodelle 2015.

Suomella ei mene taloudellisesti hyvinPerjantai 16.01.2015 17:39

Suomen talous nilkuttaa jälleen kerran. Vienti ei vedä eikä yrityksiä synny tarpeeksi.
Tämä kaikki tietysti vaikuttaa työllisyyteen. Työministeriön virallisen tilaston mukaan Suomessa on tällä hetkellä työttömiä 319 000. Se on hirmuinen määrä.
Paljon on myös koulutettuja ihmisiä työttöminä. Suomessa liian harvat haluavat aloittaa yritystoiminnan.

Toivon, että nuoristakin mahdollisimman moni ainakin harkitsee yritystoiminnan aloittamista. Vain sitä kautta syntyy tarvittavat uudet yksityiset työpaikat.

Irc-kaveritPerjantai 02.01.2015 16:35

Onhan noita. Irc-kavereita. 454-kaveria.

Kiitos kaikille irc-kaveruudesta.

Hyvää joulua 2014Tiistai 23.12.2014 10:18

Hyvää joulua vuonna 2014 kaikille irc-galleristeille ja irc-kavereilleni.

Hyvää uutta vuotta 2015

Koulut alkavat jälleen kerranKeskiviikko 06.08.2014 14:43

Tuntuu, että juuri äsken loppuivat koulut, niin ne taas alkavat ensi viikolla.
Osa kouluista aloittavat lukuvuotensa jo ensi viikon maanantaina eli 11.8.2014. Niin se taas yksi kesäloma meni koululaisilta opiskelijoilta.

Itsekin odotan pääsyä koulutukseen. Saa nähdä, alkaako seuraava koulutus joskus tässä kuussa vaan siirtyykö koulutuksen alku taas muutamalla kuukaudella myöhempään ajankohtaan.

Tähän mennessä on kuitenkin tullut jo ihan tarpeeksi opiskeltua.