IRC-Galleria

Voi erkki että meitsi osaakin olla sitten tyhmä! Aamuksi kaheksaan oli sovittu tapaaminen lukiolle, siellä siis olisi pitäny tavata amiskan opo, lyseon opo ja mahiskoordinaattori. Tottakai olin sitten sen verran hölmö etten älynny laittaa nukkumaan mennessä kelloa soimaan. Voihan kilin v***t sentään.. Sitten kun lopulta sain puoli yheksän maissa lyseon opon puhelimen päähän kiinni niin voin kuvitella sitä huulen mutruutta kun ei oikein minun ja hänen ajatukset kohdanneetkaan.. Kuulemma pitäs koulupsykologin juttusille lampsia. Ja vitut.
Ensi viikolla sitten tiistaina pemolle, siellä opon juttusille ja ihana ryhmänohjaajamme Huuskokin saa luvan liittyä seuraan :D ajattelin jättää eropaperit ja jäädä töihin kesään asti. Sitten kevään yhteishaussa pyrin Kuopioon, parturi-kampaajaksi :) (jäisinhän minä tänne Iisalmeen mutta syksyllä ei ole täällä alkamassa kyseistä koulutusta, aivan minun tuuria)
Niin. Että lapset hyvät, elkee ottako minusta mallia! Vaikka niin, en minä sittenkään ehkä ole ihan pohjamutia, oon minä sentään työssäkäyvä ihminen enkä mikään sosiaalipummi :D

p.s. on ne ehkä sittenkin vähän huolissaan minusta, eka vastasi lyseon opo puhelimeen ja juteltiin, sitten soitti amiskan opo minulle ja äsken vielä mahiskoordinaattori. No jaa, minkä sille voi jos ei koulu vaan nyt maistu. Mari hermolomalle, mars.

[Ei aihetta]Maanantai 04.12.2006 21:37

plaah, ihan just pitäs lähtee töihin.. ei siinä etteikö se ihan kivaakin olis kunhan siihen vaan oppii (olen siis siivoojana prismalla). Ei oikein vielä tietoa että mitkä tarkalleen on mun hommat, onko ne aina samat vai miten.. nooh, mut eiköhän sitä kohta ala oppia, tänään vasta toista iltaa tartun mopin varteen.. :D kohtahan se eka palkkakin tulee, hih :))
Tämä kappale tekee sinut iloiseksi.
Biisi: Turn it up
Esittäjä: Paris Hilton
Kommentti: no jaa.. en nyt tiiä :D

Tämä kappale taas tekee sinut surulliseksi.
Biisi: Mystery of love
Esittäjä: Mephisto
Kommentti: Lähinnä naurattaa tuo alun "torvisoolo" :DD

Tämä kappale soitetaan hautajaisissasi.
Biisi: What is love
Esittäjä: Haddaway
Kommentti: <3

Tämä kappale soi häissäsi.
Biisi: A neverending dream (the real booty babes rmx)
Esittäjä: Cascada
Kommentti: No niistä tulee sitten ainakin kunnon shake shake partyt! :D

Tämä kappale on mielestäsi maailman paras.
Biisi: Pari kaunista sanaa
Esittäjä: katri Ylander
Kommentti: niin on <3

Tätä kappaletta vihaat yli kaiken.
Biisi: The colour of my dreams
Esittäjä: BG the prince of rap
Kommentti: no ei tuo kyllä mikään paraskaan oo.. ysäripoppia :D

Tämä kappale soi, kun näit ensikertaa ihastuksesi.
Biisi: Trust me
Esittäjä: Pandora
Kommentti: jahas jahas.. :D

Tämän kappaleen esität karaokessa seuraavalla kerralla kun menet baariin.
Biisi: Generation of love
Esittäjä: Masterboy
Kommentti: No se! :D ei siinä, hyvä biisi.

Tämä kappale soi, kun kuolet.
Biisi: Miracle (rmx)
Esittäjä: Cascada
Kommentti: eli siis kuolen metästäessäni jotain miestä.. surullista :D

Tämä kappale muistuttaa sinua ihanasta lomamatkasta.
Biisi: Summertime
Esittäjä: Captain Jack
Kommentti: ainaki osuva nimi kappaleella :)

Tästä kappaleesta vanhempasikin tykkäävät hirveästi.
Biisi: Stan
Esittäjä: DHT
Kommentti: I don't think so.. :DD

Ilman tätä kappaletta et voisi elää.
Biisi: Sexual revolution
Esittäjä: Army of lovers
Kommentti: no just.. :D :D

Osaat tämän kappaleen sanat ulkoa.
Biisi: Samantekevää
Esittäjä: Tiktak
Kommentti: niin osaankin <3

Humalassa ollessasi tämä kappale on helppo laulaa, mutta todellisuudessa se on hyvin vaikeaa.
Biisi: Protect your ears (video edit)
Esittäjä: Dj Dean
Kommentti: Eipä tässä kauheemmin lauleta :D

Tätä kappaletta maantiedon opettajasi laulaa seuraavalla tunnillanne.
Biisi: Noidun sinut
Esittäjä: Maybee
Kommentti: hih..

Haluaisit laulaa tämän kappaleen koulusi keskusradiosta.
Biisi: Paradoxx
Esittäjä: 666
Kommentti: Rokrok!! :D

Tämän kappaleen sanoista tykkäät valtavasti, vaikka et ymmärrä mitä ne tarkoittavat.
Biisi: House babe
Esittäjä: C-Bool
Kommentti: jep :) jotain ihmeellistä tuo "penska" vaan tuossa söklöttää :D

Haluat, että ihastuksesi laulaa tämän kappaleen sinulle keskellä koulun aulaa.
Biisi: Living on video
Esittäjä: Pakito
Kommentti: paras biisi <3 mutta mites laulat tän? :D

Tämän kappaleen tahdissa tanssit ensimmäiset hitaasi.
Biisi: Noche del amor
Esittäjä: Andy Lopez
Kommentti: just :D

Tämä kappale soi aina discossa, kun menet sinne.
Biisi: Vie mut minne vaan
Esittäjä: Mira
Kommentti: en oo kyllä muistaakseni koskaan kuullu missään..

KYSYMYKSIÄ

Mikä on nimesi?
Biisi: Come & get me
Esittäjä: Evelyn
Kommentti: ahaha :D

Mistä haaveilet juuri tällä hetkellä?
Biisi: Univiidakko
Esittäjä: Chorale
Kommentti: ee ee :D

Mitä kappaletta kuuntelet tällä hetkellä?
Biisi: Muthafucka
Esittäjä: Xzibit
Kommentti: jep

Mikä sinusta tulee isona?
Biisi: Listen to your heart
Esittäjä: DHT
Kommentti: hmh? mut ihana biisi <3

Ketä/mitä rakastat?
Biisi: Shikaka
Esittäjä: Ace ventura
Kommentti: :DDDDD

Mitä haluaisit saada huoneeseesi?
Biisi: Your so sexy
Esittäjä: French Affair
Kommentti: seksii, seksii, seksii... :DD

Mitä harrastat?
Biisi: Pienen pojan elämää
Esittäjä: Klamydia
Kommentti: Kova juttu :D

Mitä mieltä olet koulusta?
Biisi: Take me back
Esittäjä: Francine
Kommentti: Oho. Taitaa mennä koulu persiilleen ja yritän anoa armoa lukion reksiltä :DD

Mitä teet, jos joku pettää sinut?
Biisi: e.v.v.k
Esittäjä: Klamydia
Kommentti: eli haistakee vaan vittu kaikki!

Mistä saat hankittua rahaa?
Biisi: La la superstar
Esittäjä: Me & my
Kommentti: minusta tulloo stara!

Montako lasta saat?
Biisi: Mihin vain meen
Esittäjä: I7. taivas
Kommentti: hmh?

Mitä kannat aina mukanasi?
Biisi: Rusketusraidat
Esittäjä: PMMP
Kommentti: no se! :DD

Mitä ilman et voisi elää?
Biisi: Klack
Esittäjä: Klack
Kommentti: öö?

Mitä ostat ainakin kerran viikossa kaupasta?
Biisi: Rhytm take control
Esittäjä: 666
Kommentti: kjeh..

[Ei aihetta]Perjantai 01.12.2006 08:05

Oon lopen kyllästyny näihin mun hiuksiin. En tiedä onko muilla hiusten vaalentajilla sama ongelma mutta yhtäkkiä ne ennen niin sileät ja kiiltävät hiukset muuttuu sellaseks puuvillapalloks hetkessä. Ei hyvä, ei.
Päätinkin että varaan tänään ajan kampaajalle, tuli hirmo himo.. vois vaikka repästä ja kokeilla jotain lyhempää mallia, mutta toisaalta.. hmh. No, sen näkee sitten ensi viikolla millanen uusi mari pompsahtaa kampaajan tuolista! Tällä kertaa perehdytään vaan tohon hiusmalliin, tammikuussa pitää miettiä tätä väriäkin sitten uudelleen ;>

[Ei aihetta]Torstai 30.11.2006 18:29

1. Onko sinulla jo joulufiilis?
-Ei oo oikein vielä kerenny tulemaan, niin paljon kaikkea muuta hommaa ollu..

2. Pidätkö joulusta?
- Tottakai, kukapa ei pitäs! :D

3. Mikä joulussa on parasta?
- Se että saa syödä niin paljon kun haluaa, kuusenkoristelu, sillon tulee kaikki parhaimmat lastenohjelmat, lahjojen saanti ja ostaminen..

4. Mistä et pidä joulussa?
- Niitä jouluvaloja voitas käyttää himpun verran vähemmän.

5. Mitä toivot joululahjaksi?
- En oikein usko että minä mitään lahjoja saan.. mutta jos nyt tästä extemporella heitettäs niin salikengät ois aika jees, että bring it on vaan santa! :D

6. Odotatko joululomaa?
- Juu, tottakai.

7. Mikä on ensimmäinen joulumuistosi?
- Taitaa olla joskus pikkutyttönä kuusenkoristelu kotona..

8. Paras joulusi tähän mennessä? Miksi juuri se?
- Joskus lapsena.. sillon ei ollu huolia eikä murheita.. ainakaan minä en niistä tienny.

9. Oletko käynyt ikinä Rovaniemellä moikkaamassa joulupukkia?
- En mutta haluaisin kyllä! :D

JOULUN VIETTO

10. Missä seurassa vietät yleensä joulusi?
- Nykyisin setien luona.

11. Missä vietät yleensä joulusi?
- Pielavedellä.

12. Käykö teillä joulupukki?
- Ei.

13. Uskotko joulupukkiin?
- En.

14. Missä aiot viettää ensi joulusi?
- Pielavedellä, siellä setien luona.

RUOKA & HERKUT

15. Pidätkö perinteisistä jouluruoista?
- Juu! Tottakai. Ainut johon en koske on nuo lihapitoiset ruoat.. ;D

16. Paras jouluruoka?
- Laatikot ja joulutortut.

17. Pidätkö joulutortuista?
- Todellakin.

18. Entä pipareista?
- Menettelee maidon kanssa.

19. Entä piparitaikinasta...?
- Njäh..

20. Leivotko joulutorttuja tai pipareita joulun aikaan?
- Torttuja ainakin miljoonia ja sit syön ne kaikki.. ei taida paljon salilla käyminen maria auttaa.. :D

21. Aiotko rakentaa piparkakkutalon jouluksi?
- En tiiä.. ehkä voiskin, en oo vielä koskaan tehny.

JOULURUTIINIT/-TAVAT

22. Käytkö joulualennusmyynneissä?
- Jep jep.

23. Käytkö joulukirkossa?
- Joo, se on vakio.

24. Käytkö jouluisin hautausmaalla?
- Juu, yleensä.

25. Pidätkö joululaulujen laulamisesta?
- Tottakai!

26. Mikä on lempi joululaulusi?
- Kun niitä on niin paljon.. melkein kaikki :)

27. Käytkö joulusaunassa?
- Juu, puusauna paras sauna! :)

28. Kuuluuko mielestäsii kynttilät joulun tunnelmaan?
- Jep.

Joululahjat ja -kortit

29. Paras saamasi joululahja kautta aikojen?
- Oi voi kun muistasin.. ei taida tulla mitään erityistä nyt mieleen.. ei ne lahjat nyt niiiiin tärkeitä oo :)

30. Paras saamasi joululahja viime jouluna?
- Serkulta saamat pinkit satiinilakanat oli aika hot ;D :D

31. Ostatko joululahjoja?
- Sen verran kun vaan raha antaa periks.

32. Jos kyllä, kenelle?
- Äitille, kavereille ja tottakai elukoille :D

33. Osaatko paketoida joululahjoja?
- Juu juu.

34. Paketoitko lahjat itse?
- Jep.

35. Pidätkö lahjojen paketoimisesta?
- Todellakin! :)

36. Joissain liikkeissä ostaessasi lahjaa myyjä kysyy että paketoidaanko se. Annatko myyjän paketoida vai paketoitko itse mielummin?
- No en varmasti anna.

37. Oletko jo aloittanut joululahjojen ostelun?
- Noup.. mikäli rahatilanne antaa periks niin sit..

38. Teetkö itse ikinä joululahjoja?
- Lemmikeille, kyllä.

39. Lähetätkö joulukortteja?
- Juu.

40. Jos kyllä, kenelle?
- Ainakin kummeille.. muut taitaakin asua sen verran lähellä että käyn mielummin kun laitan kortin :)

41. Pidätkö enemmän itse tehdyistä vai kaupasta ostetuista joulukorteista?
- Itsetehdyt on kivoja.

42. Lähetätkö joulukortit postilla vai vietkö ne itse perille asti?
- Lähetän.

43. Kumpi on kivempaa, antaminen vai saaminen?
- Molemmat. Mut on se ostelu kivempaa, varsinkin kun löytää jotain sellasta mistä tietää toisen varmasti pitävän :)

Joulukoristeet

44. Onko teillä joulukuusi?
- No mulla kämpillä ei kyllä.. mut setien luona juu.

45. Jos kyllä, osallistutko sen koristeluun?
- Tottahan toki, ryntään sinne ensimmäisenä :D

46. Kumpi on parempi, muovinen vai ihan aito joulukuusi?
- No aito hemmetti sentään.

47. Koristeletko kotiasi/huonettasi joulun aikaan?
- Juu, sen verran mitä nuita koristeita nyt on :)

48. Käytätkö tonttulakkia?
- Joskus.

49. Pitääkö tonttulakissa olla kulkunen?
- Juu.

Televisio

50. Katsotko joululastenohjelmia?
- Aina!

51. Katsotko Lumiukko-leffan?
- Aina.

52. Katsotko Joulupukin Kuumaalinjaa?
- Juu :D

Joulukalenterit

53. Onko sinulla jo joulukalenteri?
- Joo, sellanen ilmaisjuttu.

54. Aiotko ostaa joulukalentereita?
- Sellasen veikkauksen joulukalenterin voisin ostaa mikäli niitä vielä tänä vuonna on.

55. Jos kyllä, montako?
- 1

56. Minkälaisen joulukalenterin aiot hankkia?

[ ] suklaakalenterin
[ ] pahvisen/kuvakalenterin
[ ] karkkikalenterin
[ ] purkkakalenterin
[x] raaputettavan kalenterin

57. Oletko koskaan tehnyt itse joulukalenteria?
- Joo.. paperiversion ja sellasen kankaisen johon isä sai joka päivä laittaa rahaa tms.. :D

58. Onko nyt enemmän joulufiilistä?
- On kyllä :)

[Ei aihetta]Tiistai 28.11.2006 19:15

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.

Horoskoopin tulkintaa.Tiistai 28.11.2006 05:44

"Älä tee nyt lopullisia valintoja vaan poimi parhaat hedelmät ajan kanssa. Kiinnitä hieman huomiota ruoka- ja juomatapoihisi."

Mitäköhän valintoja tässä sitten oltas tekemässä? No jaa. Mutta loppu osu kyllä aivan kohilleen, tuli eilen töissä taas vedettyä annos ranskalaisia, vähän niinkun työsuhde-etuna.. ai jai jai mari &lt;puna&gt; ja juomatavoista ei nyt sitten tarvii ees puhuakaan, verraten minun ja allun viime lauantaiseen juomakilpailuun! &lt;virne&gt;
No mutta, onneks päätin alottaa sen salilla käymisen heti kun vaan opintotuet tulee, sitten eikun vaan salikorttia ostamaan ja kunto-ohjelmaa hommaamaan! Mites se nyt menikään.. laihdutan eli oon vielä joskus hot.. jep jep! &lt;virne&gt;

Nyt vois ehkä lähtee jopa nukkumaankin, jos nyt enää saa unen päästä kiinni.. piru vie tuon flunssan kanssa, vie unenlahjat kokonaan.

Väärä hälytys.Perjantai 24.11.2006 20:15

Ei mulla olekaan tänään töitä. Työnantaja juuri soitti että olivat kattoneet työvuorot väärin. Pentele! Juuri kun olin henkisesti valmistautunut iltaan känniääliöiden kanssa itse selvinpäin ollen :D Nooh, tänään voiskin viettää sit harvinaisen pe-illan, ihan vaan kotona ollen.. siitä onkin aikaa.. hmh? Kuukausia? Ei näin, ei todellakaan näin! :DD

Pakko lähteä kohta lenkille koiran kanssa, vielä tämän päivän pitkä lenkki tekemättä. Jos sitä sitten vaikka samalla pyörähtäs tosta siwan kautta.. jotain hyvää pakko saada :P

[Ei aihetta]Perjantai 24.11.2006 19:48

olen:

[x] Gallerian VIP
[ ] työtön
[ ] ihkudaa
[ ] syönyt multaa
[x] pelannut spritismiä
[ ] ollut lavatansseissa
[ ] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[ ]vähän outo
[ ] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kuukauden sisällä
[ ] häiriintynyt
[x] onnellinen
[x] hypännyt katolta
[ ] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[ ] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä en tarvitse
[ ] masokisti
[ ] viherpiipertäjä
[ ] vasenkätinen
[ ] mökkihöperö
[ ] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[x] lentänyt baarista (vieläpä alaikäsenä, olin kuulemma liian kännissä! :DD)
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[x] laulanut karaokea (ja kuinka monesti..)
[ ] käynyt Zoolandiassa
[x] heittänyt puhelimen seinään

Tällä hetkellä...

[ ] on nälkä
[ ] väsyttää
[ ] on krapula
[ ] musiikki soi
[ ] tv on päällä
[ ] joku puhuu
[x] huoneessa on jokin eläin
[ ] joku tiirikoi varmaan ovea
[ ] on viikonloppu
[x] olen pirteä kuin peipponen
[ ] on kylmä
[ ] on kuuma
[ ] joku asia ärsyttää
[x] olet yksin
[ ] olet yleisellä koneella

Pitäisi...

[x] siivota
[ ] laittaa ruokaa
[ ] käydä kaupassa
[ ] katsastaa auto
[x] maksaa laskuja
[x] etsiä elämä (mutta senhän voi ostaa netistä! :DD)
[ ] heittää kannat kattoon
[x] lukea jokin kirja loppuun
[ ] lähettää sähköpostia
[x] laittaa uusia kuvia galleriaan
[ ] ostaa kissanhiekkaa
[x] viedä koira lenkille
[ ] mennä nukkumaan
[x] vähentää koneella istuskelua
[ ] tehdä remonttia
[x] mennä parturiin
[ ] hyppiä tasajalkaa

Kotonasi/Sinulla on...

[x] vaal.pun vaatteita
[ ] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[ ] ruoska
[ ] leipää
[ ] sähkölasku maksettu
[ ] käsiraudat
[x] epämääräisiä esineitä
[ ] nahkatakki
[x] sohvakalusto
[x] Arabian astioita
[x] kummilusikka
[ ] hiirimatto
[ ] Nalle Puh-pehmo
[x] pakkomielteitä
[x] suuret suunnitelmat
[ ] komeat näköalat
[ ] kaakaoriippuvuus
[ ] fanipaita
[x] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] poistettu alimmat kylkiluut
[ ]BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[ ] suklaata
[ ] kirves
[x] aapinen
[ ] makuuhuonekarsastus
[ ] säkkituoli
[x] muki, jossa on nimesi

Tänään olet...

[x] herännyt
[x] saanut jotain aikaiseksi
[ ] käynyt kaupassa
[ ] nähnyt äidin tai isän
[ ] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] tervannut keuhkojasi
[ ] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[ ] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] meikannut
[ ] korjannut jotain
[x] puhunut yksiksesi
[ ] kiroillut
[x] käynyt ulkona
[ ] voidellut leipää

Mitä näistä asioista omistat?
[x] Kännykkä
[ ] Kannettava tietokone
[ ] Kondomi
[x] Stringit
[ ] Yli 50e rahaa lompakossa
[x] tyttöystävä (juunou :D)
[x] Korkokengät

Mitä näistä asioista osaat?
[x] Tanssia
[ ] Näytellä
[x] Jonkun biisin sanat kokonaan ulkoa
[ ] Vaihtaa vaipan vauvalta
[ ] Puhaltaa ison purkkapallon
[ ] Puhua saksaa
[ ] Puhua ranskaa
[x] Kävellä hienostuneesti korkokengillä


Valitse näistä kolme asiaa, jotka ottaisit mukaan New Yorkiin
[ ] Tietokone
[x] Kännykkä
[ ] Perhe
[x] Kaverit
[ ] Kamera
[ ] Lemmikki
[x] Rahat
[ ] Mp3-soitin

[Ei aihetta]Perjantai 24.11.2006 18:06

"Olet vauhdissa niin työ- kuin huvielämässäkin. Ammenna silti energiaasi tasaisesti, sillä terveytesi ei ole paras mahdollinen. "

Yah, that's right. Ainakin toi terveyspuoli. Samperin flunssa pääs taas yllättämään, ja tänään olis yövuoro töissä.. istu sitten viiteen asti siinä tiskillä kattelemassa kun humalaiset on tilaamassa ruokaa :D nice.