IRC-Galleria

maijavilkkumaa

maijavilkkumaa

Maija Vilkkumaa

Aikatauluista!Maanantai 23.10.2006 13:55

Mainitsin jossain, että uutta studiolevyä ei tule ennen vuotta 2008, ja sitä jotkut ihmettelivät. Että miten voi niin kauan kestää!

Seuraavassa siis selitys siihen. Tämän syksyn aion pyhittää treenaamiselle ja opiskelulle (ajattelin tehdä maisterintutkinnon loppuun jossain vaiheessa!), samalla olisi tarkoitus tuulettaa päätä ja antaa uusien asioiden virrata aivoihin. Saatan tehdä huvikseni muutaman biisin, mutta periaatteessa uutta materiaalia en ehdi työstää. Sitten heti ensi vuoden alussa alkaa hurja treenaaminen konertiikiertueelle, ja sitten on se kiertue, ja sitten melkein heti alkaa kesä ja kesän keikkariennot. Ja tästä kaikestahan seuraa, että uusia biisejä pääsee tekemään vasta syksyllä 2007 oikein kunnolla. Tekemisessä menee aina muutama kuukausi, joten studioon päästään aikaisintaan alkuvuodesta 2008. Tätäkään en voi/halua vielä luvata, koska nyt tuntuu hyvältä ettei oo mitään deadlineja olemassa kun sellainen on ollut jatkuvasti päällä vuodesta 1999 alkaen.

Mutta älkää huoliko, kokoelmalla on sentään neljä uutta helmibiisiä joista toivottavasti riittää nautittavaa! Ja kohtahan se levy jo sieltä pullahtaakin, kovin jännittävää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.