IRC-Galleria

Kuulin tässä päivä, pari takaperin, että yksi poika (tai mies, saman ikäinen se on, oli, kun minäkin) on menehtynyt hirvikolarissa matkalla Metallican keikalle. Yläasteella M oli rinnakkaisluokalla ja lukiossa samalla luokalla... Ja aina kun Seinäjoella tavattiin sattumalta Palaverissa tai baarissa, niin moikattiin ja intin jälkeen juteltiinkin pitkä tovi Du:nissa. Ollaan taidettu joskus jossain samoissa pippaloissakin olla. Noh, joka tapauksessa olin todella järkyttynyt, ihmeissäni ja epäuskoinen asiasta. Koska eihän kuolema koskaan osu kenenkään tutun "nimen" kohdalle, eihän?

En voi kuin kuvitella M:n perheen, tyttöystävän (jos hänellä oli sellainen) ja lähimpien kavereiden tuskan, kun jo itselläkin on kyseinen asia mielessä pyörinyt uutisen kuulemisesta lähtien. Edelleenkään ei voi olla liikaa korostamatta, että on se niin väärin, että nuoret ihmiset lähtee täältä aivan liian usein. Toisaalta sitten miettii, että täytyisi todellakin osata nauttia jokaisesta päivästä, jonka täällä maan päällä saa viettää, koska koskaan ei tiedä, onko se viimeinen. Liian vähästä sitä tuleekin valitettua, ja silti voi olla että elämän ruletti pyörii viimeisiä pyörähdyksiään. Toki, eihän kuolemaa ja onnettomuuksia voi olla koko aikaa miettimässä, enkä minä aio tämän takia lopettaa esim. autolla ajamista, koska entisen valmentajani sanoja lainatakseni: kotiakin on moni kuollu. Pitää vaan toivoa, että oma elämä kantaa vanhuuteen saakka.

Voimia ja osanottoni kaikille M:n läheisille ja tutuille!


]l\/l[