IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 19.09.2009 23:26

Olen nyt täällä kotipuolessa käymässä ja tällä hetkellä olen käymässä kaverilla. Opiskelut lohjalla ovat sujuneet loistavasti ja olen tavannut paljon ihania ihmisiä siellä. Siellä on tosi kivaa! Jos haluat opiskella nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi tai tykkäät piirtää, maalata tai jotain tule ehdottomasti suorittamaan kolme vuotinen tutkinto nuvalle (nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja) tai vuoden kestävälle taidelinjalle Kanneljärven opistoon Lohjalle! Tällä on hyvä ilma piiri ja hauskoja ja rentoa tyyppejä. Tää koko koulu on kun joku yhteisö kun täällä tutustuu lähes kaikkiin!! mukavia ihmisiä täällä.. varmasti vuoden jälkeen jään heitä kaipaamaan. :)

Maanantaina (17.8) Lohjalle..Torstai 13.08.2009 02:55

Nonniin lähtö tuli ja maanantai aamuna suuntana Kanneljärven Opisto Lohjalla. Menen sinne vuodeksi taidelinjalle. On kivaa vaihtaa välillä itsekin maisemaa. Keväällä sitten haen uudestaan ammattikorkeaan toivoen että pääsisin sisään Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan muoti-/vaatesuunnittelijaksi. Viikonloppusin ja lomilla käymään kotipuolessa. (silloin kun en ole käymässä Hämeenlinnassa) ;) kotipuoleen kumminkin jää rakkaita, joita pitää käydä moikkaamassa. :) lomaa siis maanantaihin asti ja viimeset loma päivät vietetään tyylillä. ;) jei! o/

[Ei aihetta]Lauantai 08.08.2009 03:08

♥ Suudelma vatsaan = "Haluan seksiä kanssasi"
♥ Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
♥ Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
♥ Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
♥ Suudelma käteen = "Palvon sinua"
♥ Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
♥ Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
♥ Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
♥ Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

♥ Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
♥ Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
♥ Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
♥ Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
♥ Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
♥ Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
♥ Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

♥ Neuvo -
Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

♥ Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa.
♥ Jos et kopioi tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut

joo tervemenoa..Keskiviikko 29.07.2009 05:08

En jaksa ees tarkistaa milloin viimeksi kirjotin tälleen niinkun "omia kuulumisia".. Olin tässä lauantaina (25.7) Sonisphere festareilla Porissa.. Oli todella hauskaa ja se reissu piristi mua niiden masentavien asioiden jälkeen mitkä oli tapahtunut ennen lauantaita. (reissun yksityis kohdista olen kertonut vain parhaille kavereille) Oli kuitenkin siistiä nähdä Linkin Park ja Metallica hyvässä seurassa. Kiitos seurasta Timolle, isosiskolle Lauralle ja kumppaneille.

Olen tässä pikku hiljaa alkanut edetä suunnitelmissa ja jos kaikki menee hyvin niin luultavasti olen jo viimeistään keväällä omassa kämpässä ja frendit hei.. sitten pidetään kunnon bileet ^^<3

Nyt on muuten laskelmien mukaan 66 päivää eli n. 2 kuukautta ja 3 päivää mun 20-vuotis synttäreihin. Kovat bileet silloin siis.. ^^<3

Inspiraationi puhkesi kukkaan..Keskiviikko 29.07.2009 04:49

"Milloin viimeksi kuulin jonkun sanovan "minä rakastan sinua"?
En muista,
enkä tunne mitään muuta kun viiltävää kipua.
Kyynelten virrassa olen yksin öisin,
hymyllä piilotan tuskani päivisin
Kuuletko minua?
"minä rakastan sinua."
Siitä saan voimaa..
Turvallisuuden tunnetta ja suojaa."

"Jos sulta suudelman saisin..
Vahvistaisit sä sen,
että mä löysin..
Aidon rakkauden."

"Kun herättiin päivään uuteen,
sinä yönä valvottiin aamu kuuteen.
En tänäänkään voinut olla huomaamatta..
Sykkivää sydäntäni.
Se sykkii sanojesi tahdissa,
kun olet kuiskaamassa ne..
Tässä vieressäni."

Toivon että kommentoisitte päiväkirjaani, kun näytätte ahkerasti täällä käyvän.. Kiitos ja kuittaus ^^<3

-maron

Alicia Keys - No oneMaanantai 20.07.2009 06:01

I just want you close
Where you can stay forever
You can be sure
That it will only get better
You and me together
Through the days and nights
I don't worry 'cause
Everything's gonna be alright
People keep talking
They can say what they like
But all I know is everything's gonna be alright

kertosäe:
No one no one no one
Can get in the way of what I'm feeling
No one no one no one
Can get in the way of what I feel for you
You you
You you
Can get in the way of what I feel for you

When the rain is pouring down
And my heart is hurting
You will always be around
This I know for certain

You and me together
Through the days and nights
I don't worry 'cause
Everything's gonna be alright
People keep talking
They can say what they like
But all I know is everything's gonna be alright

kertosäe

I know some people search the world
To find something like what we have
I know people will try
Try to divide
Something so real
So till the end of time
I'm telling you that

No one no one no one
Can get in the way of what I'm feeling
No one no one no one
Can get in the way of what I feel for you
oh oh oh

<3Maanantai 20.07.2009 03:54

Kaikkeni annoin
vastaukset mulle kannoit
vähiten kun odotin
elämääni tulit

uskon vihdoin löytäneeni
sen mitä koko elämäni etsin
sen mikä mulle tarkoitetiin
puolet itsestäni
ja sitä kautta jotain
minkä tahdon pitää
elämäni lopuun asti

[Ei aihetta]Tiistai 14.07.2009 21:22

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Henriikka on ihan harmaa.

2. Henriikka on harrastanut ratsastusta 7 vuotta.

3. Henriikka on purkka-addikti

4. Henriikka on sanan Henrik feminiinimuoto.

5. Henriikka on naisen nimi, jonka nimipäivä on Suomessa suomenkielisessä kalenterissa 20. tammikuuta ja ruotsinkielisessä 19. tammikuuta.

6. Henriikka on 114-asiakaspaikkainen savuton ravintola Loimaalla. (repesin pahasti)

7. Henriikka on positiivinen, avulias, iloinen ja hyväkäytöksinen nuori, joka on oiva esimerkki kenelle tahansa.

8. Henriikka on hassu nimi, mutta Kaisla on tosi ihana.

9. Henriikka on pieni ja hän tsemppaa aina jäällä.

10. Henriikka on offline-tilassa.

Oli pakko tehdä uudestaan. :DD

WiccaMaanantai 13.07.2009 19:10

Wiccan juuret ovat eurooppalaisissa luonnonkeskeisissä uskomusjärjestelmissä ja länsimaisessa seremoniallisen magian perinteessä. Sen koosti uuspakanalliseksi uskonnoksi 1940-50-luvuilla Gerald Brosseau Gardner. Wicca on dogmivapaa uskonto, jonka kantava peruslähtö kohta on elämän kunnioittaminen ja siitä iloitseminen. Wiccan maailmankuva on yleisimmin panteistinen ja polyteistinen; koko maailma ja kaikki elämän aspektit ovat pyhiä ja jumaluus on kaikkialla läsnä.

Wiccalaiset jakautuvat kahteen erilaiseen ryhmään, jotka ovat traditionaalinen wicca eli "tradwicca" ja tradwiccan pohjalta kehittynyt "neowicca". Tradwiccan suuntauksia ovat mm. gardnerilainen ja aleksandrialainen wicca. Neowiccan yleisemmin harjoitettava suuntaus on yksinkertaisesti eklektinen wicca, johon ryhmään itse kuulun.

Lähde: www.pakanaverkko.fi sieltä löydätte lisätietoa tarvittaessa. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta ja artikkeleja, jos haluaa tutustua aiheeseen ja ymmärtää mistä wiccassa on todella kyse. Mutta sanon tämän: wiccaan ei käännytä, eikä siihen käännytetä. Moni on ollut maailmankuvaltaan aina wicca, mutta se on käsitetty/käsitelty vasta myöhemässä iässä.

-maron

Kaapista ulos..Maanantai 13.07.2009 18:26

Nämä ovat ensi askeleitani kaapista ulos.. Nyt varmaan ajattelette jo otsikon lukiessanne että "Oh my god! nyt se tunnustaa olevansa lepakko" no joo.. edelleen olen 101% hetero (tarkoittaa umpiheteroa) harva tietää mistä tässä on oikeasti kyse..

Olette tietenkin ehkä jotkut huomanneet/kuulleet että erosin kirkosta melkein heti sen jälkeen kun täytin 18-vuotta ja nykyään kuljen pentagrammikin kaulassa. Täten siis tunnustaudun luonnonuskonto wiccan harjoittajaksi.. Saatte ajatella siitä mitä haluatte, mutta itse olen ainakin ajan myötä löytänyt itseni wiccasta.

Joissakin piireissä wicca tuomitaan suoralta kädeltä ja sitä pidetään saatananpalvojien touhulta ja sen harjoittajat ovat satanisteja.. tosin kuitenkin on. wicca, saatananpalvonta ja satanisti on kolme eri asiaa, eikä niillä ole juuri mitään yhteistä. Onhan satanismi pakanauskonto siinä missä wiccakin, mutta nämä ovat kaksi eri asiaa ja saatananpalvonta on kaukana niistä. Wicca on yksi monesta pakana-/luonnonuskonnosta.

Minulla on aiheesta kirjallisuutta kotona, joten jos ette usko voitte vapaasti tulla lukemaan, mitä arvostetut asiantuntijat ja muut kirjoittavat aiheesta. Tähän päätän tällä erää tämän..

-maron