IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 11.01.2007 08:43

Olen tullut virallisesti vanhaksi. Jaa, että mistä sen tietää. No siitä, että ennen oli kellonaika mikä hyvänsä, olinpa nukkunut kuinka vasta tahansa, senkun laittoi pään tyynyyyn ja silmät kiinni. Kului vajaa minuutti ja olin tyytyväisenä untenmailla. Mikään mitä ympärillä tapahtui ei häirinnyt unta, kunhan oli tyyny ja peitto, kaikki oli hyvin. Nyt viime viikkojen aikana olen siis tullut vanhaksi. En saa heti unta, kun menen nukkumaan, jos olen vasta nukkunut, ei puhettakaan, että saisin unta,vieruskaverin kuorsaaminen saa heräämään kesken unien.. Pahimmillaan eräänä yönä en saanut unta ollenkaan. Ei edes koulutehtävien tekeminen saanut nukahtamaan (mikä on kyllä jo tosi huolestuttavaa..) No aivan kuin se ei riittäis ettei saa unta. Täytyy sitten myös herätä ennen sian pieremää. Tänäänkin ennen kuutta, eikä uni tullut enää millään!
Huoh, ei voi muuta kuin toivoa, että tämä unettomuus johtuu stressistä kaikista tekemättömistä koulutehtävistä ja sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun saan itseäni niskasta kiinni niitten suhteen, hyvät unenlahjat palaavat takaisin..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.