IRC-Galleria

mayra

mayra

turn the lights off

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 23:05

Toby on aika ihana. <3

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 22:01

Declan kohautti olkiaan. "Kokaiinin takia. Kaikki hauska aina kielletään." Hänen papereissaan kyllä luki jotain keskittymisvaikeuksista, mutta niitähän hänellä ei ollut. Eikä kokaiinikaan hänelle mikään ongelma ollut. Ja kai Declan oli jotenkin.. järkyttänyt vanhemmat ulkonäöllään - heidän mielestään hän oli liian naisellinen ja hän keskittyi ulkonäköönsä ihan liikaa. Ja sitten kun otetaan huomioon se, että hän oli egoisti, todella negatiivinen ja ylivilkas. Mutta ei hänellä silti ollut mitään "ongelmaa", josta hänen täytyisi päästä eroon. Ensimmäinen aste paranemiseen on ongelmien myöntäminen. Kuinka monelta terapeutilta ja koulupsykologilta hän oli nuo sanat kuullutkaan?
"Puoli vuotta. Ehkä", Declan sanoi. Hän koskaan mitään päivämääriä muistanut. "Liian kauan kuitenkin."

//

Declan vain nyökkäsi. Hän oli usein miettinyt miksei alkoholia ollut merkattu hänen papereisiinsa. Ei hän nyt kovin montaa kertaa ollut käyttänyt kokaiinia selvänä.
"Mä kylläkin ajattelin häipyä heti kun täytän 18", Declan sanoi. Siihenkin oli.. melkein vuosi. Fuck. No, hän lähtisi silti. Omin luvin sitten, jos häntä ei päästetty. Hän vanhempiensa vastuulla enää silloin ollut, hän saattoi tehdä mitä ikinä sattui haluamaankin. Ja tylsyyteen kuoleminen näiden seinien sisällä ei kuulunut niihin asioihin, joita hän halusi tehdä. Tietenkin hän voisi lähteä vaikka heti, mutta tällä naamalla se ei onnistuisi - hän erottui liian hyvin.

DAMN, toi hahmo on niin ihana. Oi aww. Tyyliin paras ja mahtavin millä mä olen ikinä pelannut.

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 20:56

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 20:32

Damn. Miksen mä voi olla vanhempi?

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 20:41

Oi ällö noi ihmiset on irstaita.

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 20:26

But Come on let's party!

And this is what we do,
I'm starting something new
In front of a never ending line and it is true
the party is in you, the night is what you do,
of it and you see party hardy here with me

(vers)
Waking up in the morning man trembling hands,
shaking and waking to the best I can, to get on my clothes,
this is for those, who managed to party three night till' it close.
Further to dawn head-ache is gone,
drink some more liquor and let's get it on.
Youth's to young, sand on my tongue.
The spirits on top cuz tonight's coul' be fun.

Party party,people on it, on it,
drinkin' booze and beers and no-one cares bout' the future.

Get some more booze whateva' I choose,
it's gotta' be less or my wallet refuse.
Two days are tough, three days are rough,
but fuck it this party I'm shaking it up.
Calling my friend, and guess where he slept
With that house biggest hoe',
But he's okay, whatever they say.
You say you were drugged,
refuse it was you that she stood there and hugged.
three in the night outside the bar,
oh fuck it I fuck cuz you know how we are
765 click, think with the dick
and girls keep on yelling "you makin' me sick"

And this is what we do, I'm starting something new
In front of a never ending line and it is true
The party is in you, the night is what you do,
of it and you see party hardy here with me...

Now it is time, the evening is mine,
a couple of beers and some vodka and lime.
all of my friends are there till' it ends, free party here
and enough to the bar to spend all of my money,
but not on some honey, they ain't getting any free,
still they are testing me why are you buggin' me bitch?
I wouldn't buy you a drink if I were rich!

Party, party, people on it, on it,
drinkin' booze and beers and no-one cares bout' the future.

Dancing all out, screaming and shout,
tear the whole floor up and there is no doubt,
that we rule the floor, dancing and more,
drunker and crazy than ever before,
now it's my turn, sit down and learn,
get three four five girls without some concern.
Friends are the same it is a game,
but he're get pussy and maybe some fame.
take something good, take something nice,
take anything boy and never think twice.
Girls want it too, know how they do,
acting first tuff and follow and fucking with you...

And this is what we do,
I'm starting something new
In front of a never ending line and it is true
the party is in you, the night is what you do,
of it and you see party hardy here with me...

[oh with me, with me, with meehee...
Come on and party hardy with me
with me, with me, with meeehee...
yeahyeyea]

And this is what we do, [ we do, we do]
I'm starting something new [yeahyeaheyah]
In front of a never ending line and it is true
the party is in you, the night is what you do, [in youhoo , in youhoo]
of it and you see party hardy here with me... [yeahye yeahye]

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 22:10

"Rehellisesti sanoen, minua ei haittaa se, jos ihmiset raapivat selkääni tai vetävät vaatteitani konsertin aikana, mutta oikeasti, olemme jo kuulleet hälyttäviä tarinoita siitä miten fanimme tappelevat kesken konserttejamme tai hotelliemme edustalla. Välillä, kun en ole lavalla, huomaan paikata, jossa fanit käyttäytyvät huonosti. Joskus minun tekee mieli vain laskea kitarani ja pyytää heitä rauhoittumaan ja käyttäytymään, mutta se varmaan pilaisi tunnelman kokonaan. Fanien täytyy oppia kontrolloimaan itseään. Me olemme vain tavallisia ihmisiä ja tosissaan, jos he oikeasti oppisivat tuntemaan minut, he eivät haluaisi nähdä minua niin kovasti!"

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.02.2008 19:26

"Isä? Ootko sä vielä siellä?"
"Yeap"
"Onks vähäsanaisuus muodissa nyt, vai painaako joku muu mieltä?"
"Mietin vain miten suhtaudun tapaamiseen johon työni velvoittaa"
"Minkälainen tapaamine se sit o? Sähä pidät työstäs mitä mä muistan..."
"Tapaan vain yhden kolleegan... Baarissa...."
"MITÄ?! ...... Oho... Siis onko kyse nyt vapaa-ajasta vai työasiasta?"
"Työasia"
"Hei, kyllä mä ymmärrän jos sul ottaa päähän toi about 20 vuoden selväpäisyys, ni kyl sä pari drinksua oot ansainnu"
"JUNIOR!"
"Okei okei... Toi oli huono läppä.... Wau... Olis se silti hienoa olla paikal todistamas ku Old man menee kapakkaan"
"Okei, oon nyt paikalla.... Täytyy lopettaa"
"Sure... Ja muista, Susan ei tykkää hyvää jos sulla menee odotettua pitempää"

Oi aww.

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 22:58

MUAH, ens jouluna Thaimaaseen.

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 20:14

I got a lot to say to you
Yeah, I got a lot to say
I noticed your eyes are always glued to me
Keeping them here and it makes no sense at all

They taped over your mouth, scribbled out the truth with their lies
Your little spies
They taped over your mouth, scribbled out the truth with their lies
Your little spies

Crush, crush, crush
Crush, crush

(1, 2, 3, 4)

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one, two I was just counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than' this

If you want to play it like a game
Come on, come on let's play
'Cause I'd rather waste my life pretending than have to forget you for one whole minute

They taped over your mouth, scribbled out the truth with their lies
Your little spies
They taped over your mouth, scribbled out the truth with their lies
Your little spies

Crush, crush, crush
Crush, crush

(1, 2, 3, 4)

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one, two I was just counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than' this now

Rock and roll baby, don't you know that we're all alone now
I need something to sing about
Rock and roll honey, don't you know, baby that we're all alone now
I need something to sing about
Rock and roll hey, don't you know, baby that we're all alone now
Give me something to sing about

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one, two I was just counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than' no

Nothing compares to a quiet evening alone
Just the one, two I was just counting on
That never happens
I guess I'm dreaming again
Let's be more than'
More than this
Ohh
Hmm