IRC-Galleria

meghara

meghara

opettelee olemaan..

Meg matkalla IntiaanTiistai 21.08.2007 16:57


Tähän mennessä tapahtunutta:

Olin sopinut pomoni kanssa jo vuoden lomasuunnitelmia ja budjettia kasatessa että aion pitää osan kesälomistani vasta lokakuussa, jolloin vietän pitemmän rupeaman ulkomailla. Määränpää oli hieman vielä auki aina kesään asti, jolloin päätin hylätä reilauksen vaihtoehdoista ja tähdätä välillä hieman kauemmaksi. Intia oli luonteva vaihtoehto helppoutensa ja edullisuutensa vuoksi sekä siitä syystä, että sitä on hieman vaikea saada sopimaan maailmanympärysmatkalentoihin niin, että paketti olisi vielä edullinen. Eli siis Intiaan.

Kevään ja kesän otin (rauhalliseen tahtiin) selvää eri ajanjaksoista ja rokotuksista yms. tarvittavista tiedoista ja hahmottelin hieman milloin ja mistä kannattaa lentoliput ostaa, että saa ne mahdollisimman edullisesti. En ostanut vielä matkaopasta, sillä lonely planet julkaisee uuden painoksen intia-oppaastaan vasta ensi kuussa ja olen aina tykännyt lollarin oppaista niiden selkeyden +hintatasosuuntaumuksensa vuoksi. (Olen tosin tilannut uusimman oppaan jo.) Muuten tietoa olen etsinyt netistä ja aina pätevän pallontallaajat.net -foorumin kautta.

Edullisin hinta lennoille olisi ollut jos olisin tilannut lennot hieman aiemmin jos ei tähtää tarjouksiin, mutta pääsin vielä suht-edullisiin hintoihin kiinni eilen. Kahden hengen suorat lennot Finnairilla Hki-Mumbai ja takasin 827,12 € kaikkinensa. 16.10 on lähtö ja takasin 16.11.
Muita rahakuluja tässä vaiheessa voisivat olla esimerkiksi tarvikkeet sun muut jos niitä ei olisi jo hankittuna. Varsinkin jos ei ole vielä sellaisia kenkiä mitkä aikoisi reissun päälle laittaa (hyvät kävelykengät meidän reissulle kun ei varmaan trekkaan mennä mut en voi olla varma) kannattaisi hankkia ne jo nyt ja ajaa sisään rauhassa ilman rakkoja. Samoin rinkan kanssa, jos ei ole sitä vielä testannut niin tässä pikkuhiljaa olisi aika lastata se täyteen ja tehdä vaikkapa 5 km kävelyreissu. Sillä tavalla ei ole ongelma jos tulee vaikka hieman hiertymiä sun muita, ne ehtii erittäin hyvissä ajoin parantua ja ehtii vaikkapa vaihtaa tuotteita ja/tai kokeilla ne uudelleen. Ja nämäkin jutut vain jos harrastaa sellaista reissaamista kuin me eikä mitään matkalaukkuelämää.

opaskirja kustansi netin kautta tilattuna n.26 € + postitus, eli pyöreesti 30 €. Seuraavat hoidettavat menokulut ovat rokotukset ja viisumi, niistä myöhempänä. Intiaan, hihii..

Kokonaissumma tähän mennessä:

~860 €

-Meg

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.