IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 14.07.2008 01:08

Talvi oli jo karsiintunut taistelusta. Kevät oli päässyt valtaan pitkän ja hyisen kauden jälkeen. Ihmiset olivat huomanneet muutoksen. Kukaan ei enää epäillyt kevään jo olevan täällä. Kukaan ei pelännyt talven uudestaan yllättämiseksi tulemista. Ja miksi he olisivatkaan pelänneet. Ihmiset näkivät kuinka omenapuiden kukat kilpailivat mehiläisten suosiosta. He kuulivat miten etelästä palanneet linnut lauloivat. Keneltäkään ei jäänyt kuulematta joenrannalta kuuluvat iloiset naurut.

Kukaan ei voinut olla huomaamatta kuinka koulujen oppilaat uuvuttavan koulupäivän jälkeen riisuivat koulupukujensa takit ja heittivät ne rennosti olkapäilleen. Jokainen heistä kiirehti kotiin halaamaan äitejään vain silkasta onnesta. Vaikka aamulla äidin ajatukset olisivat jokaisen mielestä olleet viime vuosisadalta, mikään ei estänyt heitä osoittamasta onnellisuuttaan. Jokainen rakasti maailmaa juuri tänään.

Eilen vielä oli televisiossa puhuttu kuinka ilmastonmuutos ja kaiken maailman kasvihuoneilmiöt pilaisivat meille niin rakkaan maailmanne alta aika yksikön. Viisaat ja itseään täynnä olleet tiedemiehet olivat kohahduttaneet teorioillaan koko maata ja ohjelmaa seuranneet lapset eivät olleet saaneet nukuttua viime yönä. Niistä kaikista teorioista ja kaavoista ei kukaan muistanut tänään mitään. Yöllinen sade oli muuttanut eilen vielä niin harmaan pikkukaupungin vihreäksi. Kaupungin huonosti palkatut tädit istuttivat perennoja puistoteiden reunoille. Kukaan heistä ei murehtinut millä rahoilla he tulisivat pysymään hengissä seuraavan kuukauden. He olivat vain onnellisia siitä, että juuri he kykkivät vehreässä puistossa istuttamassa niitä perennoja ja saivat ihmisten suupielen kääntymään entistä suurempaan hymyyn.

Tänään lihavimmatkin koulupojat uskaltautuivat ulos tietokoneiltaan moneen kuukauteen. Ostoskeskuksella kukaan koulun jalkapallojoukkueen parhaimmistakaan hyökkääjistä ei nälvinyt heitä. Jokainen tervehti iloisesti tuttujaan, eikä vielä eilen voimassa olleita eroja muistanut kukaan.

Sillä tänään kukaan ei ollut lihava koulupoika. Kukaan ei tänään ollut koulun päättäjäistanssien kuningatar. Tänään ei välitetty kenenkään kotona odottavasta taskutrumpetista. Kukaan ei kiusannut ketään tumman ihon takia. Tänään oli kevät ja tänään rakastettiin maailmaa. Jokainen tunsi sen sisimmässään, vaikkei sitä muille välttämättä myöntänytkään. Kenelläkään ei ollut mielessä mitään muuta kuin kevät ja sen mukanaan tuoma raikkaus.

Tänään kuljettiin julkisilla kulkuvälineillä. Kaupunkia kiertävät kaksikerroksiset linja-autot täyttyivät iloisista ihmisistä. Roskapussit saivat raitista ilmaa ihmisten viedessä ne kävellen muutaman kymmenen metrin päässä oleville roskalaatikolle. Kahviloissa ihmisille kelpasivat vain ne juomat, joiden valmistajien etua valvottiin. Eilinen ohjelma sai monet luopumaan savukkeistaan kuultuaan mitä ne tekevät maailmalle.

Tänään haluttiin parantaa maailmaa. Tänään parannettiin maailmaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.