IRC-Galleria

Teukan ainekirjoitus Tiistai 04.09.2007 23:37

Minusta tulee isona motoristi

Olen Teukka 8v. ja meidän alakerrassa on moottoripyöräkerhon
talli. Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa
porukkaa. Siksi istunkin siellä tallilla aina kun äidin silmä
välttää. Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo
oppinut paljon moottoripyöristä ja motoristeista.

Moottoripyörässä pitää olla loivennettu keula. Topi-sedän
Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina
sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee
käyntiin.

Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina
vertailla ja puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan
kanssa moottoripyöräkerho. Kun äiti sanoo, että se on
huolissaan meidän mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei
äidin pitäisi olla huolissaan. Motoristit on kivoja ihmisiä.

Motoristit maalaavat itse pyöränsä. Ainakin luulen niin koska
kaikilla kerholaisilla on eri väriset pyörät vaikka ne on
kaikki tuotu maahan harmaana.

Kerhon parasta jätkää sanotaan Kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa
sisälläkin. Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat, että viime
kesän rotkorallissa ne oli kuunnelleet mökin ulkopuolella kun
Kingi antoi Leenalle kyytiä aamuun saakka. Moottoripyörän
renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä Kingiltä oli
kumi puhjennut ja Leena joutui käymään aamulla lääkärissä.

Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He
puhuvatkin koko ajan "hoidoista". Kingin Arielissa on kai
jäykkä perä. Joidenkin hoidoista en osaa sanoa, mutta kerhon
sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä. Leenankin kohdalla
ne sanoi niin vaikkei Leenalla olekaan moottoripyörää. Mutta
niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä
moottoripyörissä edes ole puskuria.

Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta.
Eilen Topi-setä sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on
kulovaroitus. Kaikki sedät nauroivat ja joku sanoi
Topi-sedälle että kun on näin lämmin, sille ei voi edes antaa
ryyppyä tai kone tukehtuu. Sitten joku korjasi, ettei
Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa.

Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa.
Näin pienelle ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista.
Minä en ymmärrä mitä äiti tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään
rivoista puhuttu paitsi kerran jostain jäähdytysrivoista mistä
minä en käsittänyt mitään.

Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi.
Minun moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä
liityn isoon moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka
luulen että se on jotenkin uskonnollinen kerho. Aina kun
kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne puhuu myös
lähetyssaarnaajasta.

Teukka


Elämä on...Tiistai 04.09.2007 23:17

Rakas Mieheni!

Kirjoitan tämän kirjeen kertoakseni, että jätän sinut lopullisesti. Olen mielestäni ollut hyvä vaimo 7 vuoden ajan enkä ole saanut siitä hyvästä mitään. Viimeiset viikot ovat olleet yhtä helvettiä! Kun pomosi soitti ja etsi sinua ja kertoi että olit irtisanonut itsesi mittani täyttyi. Viimeisinä aikoina olet tullut kotiin etkä ole huomannut minua ollenkaan. Olen leikannut hiukset ja laittanut kynnet. Olen valmistanut lempiruokaasi ja peräti käyttänyt seksikkäitä alusvaatteita. Kun tulet kotiin, heittäydyt television eteen ja katsot urheiluruudun ja menet nukkumaan. Et koskaan kerro että rakastat minua, et halaa minua, niin jompikumpi, olet uskoton tai et rakasta minua enää.Oli miten oli, niin olen ulkona elämästäsi ikuisiksi ajoiksi. Jos yrität löytää minut, unohda se. Olen muuttanut veljesi luo, toivottavasti saat ihanan elämän.

Terveisin ex-vaimosi






Vastaus kirjeeseen:


Rakas Ex-vaimo!

Minkään ei ole ilahduttanut minua enemmän kuin kirjeesi.
Olemme kyllä olleet naimisissa 7 vuotta, mutta olet ollut kaikkea muuta kuin hyvä vaimo.
Katson urheilua, että voisin välttää kitisemistä ja valittamistasi, mutta se ei onnistu niin hyvin.
Huomasin, että olit leikannut hiuksesi. Ensimmäinen mikä kävi mielessä oli, että olet aivan pojan näköinen. Kynsien kanssa touhuat kuitenkin koko ajan... Äitini kasvatti minut niin, että ei pidä sanoa mitään, jos ei ole jotain kilttiä sanottavaa. Olet varmasti sekoittanut minun lempiruokani veljeni lempiruokaan, koska en pidä läskistä.Kun sinulla oli seksi-alusvaatteet, et ollut muistanut poistaa hintalappua. Maksoi näköjään 99? ja minulla loppui into kun veljeni lainasi minulta satasen päivää aikaisemmin. Toivoin, että se vain oli sattuma, mutta näköjään ei. Olen siitä huolimatta rakastanut sinua ja toivonut saavamme suhteemme toimimaan. Ja kun voitin jättipotin lotossa viime viikolla, pystyin kuittaamaan runsaat 8 miljoonaa. Otin lopputilin ja kävin tilaamassa maailman ympäri matkan meille kahdelle, mutta kun tulin kotiin, olit lähtenyt ... Uskon että kaikki tapahtuu syystä. Voin vain toivoa, että saat sen elämän veljeni kanssa, jonka toivot . Olen puhunut asianajajani kanssa ja koska kirjoitit tämän kirjeen, et tule saamaan senttiäkään voitosta. Että pidä huoli itsestäsi! NYT olen rikas kun perkele ja vapaa kuin piru.
PS. En ole varmaan koskaan kertonut että veljeni Erkki on syntynyt EEVANA, mutta se on tuskin mikään ongelma? Vai?

Terveisin ex-miehesi

TÄYDELLINEN PÄIVÄ..........Torstai 28.06.2007 00:27

Saatiin Jazun kans muksut hoitoon Outille ja lähettiin shoppaileen...Ajatuksena Jazulla oli ostaa mulle tulevan hääpäivän kunniaksi hieman uusia vaatteita. Ostosreissu onnistui täydellisesti...rahaa paloi ja mä olen todella tyytyväinen saamiini vaatteisiin.

Kotimatkalle lähdettiin...kierrellen ja kaarrellen lähennyttiin kohti Herwoodia...kunnes...juuri ennen Hallilan risteystä poliisisetä viittoi meidät tien sivuun (minä siis kuskina). Oletin et tää on taas joku puhallusratsia, mutta ei!!!!!!! "Olette juuri ajanut lievää ylinopeutta, ajaisitteko tiensivuun", sanoi poliisisetä. " Tästä minut ohjattiin poliisiauton takapenkille. Siellä toinen kiltti poliisisetä kertoi minun ajaneen 50 km/h alueella 68 km/h. Poliisisetä kirjoitti rikesakon ja toivotti hyvää kesänjatkoa!

TULI SITTEN IHAN V****N KALLIIT KUTEET.... KOKO REISSUN KULUT 215 EUROOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!

Päivän vitsi :)Tiistai 26.06.2007 09:13


Andy McCoy ja Mike Monroe konttasivat junaraiteilla.

Andy: "Svidddu mä en diggaa yhtään näist tikkaist."
Mike: "Relaa Andy, tuolt tulee hissi"

Vaikea lausua kännissä...Torstai 17.05.2007 18:53


Aika vaikeeta on sanoo suuryritysrypäs tai karnevaalikaravaani.

Tosi vaikeeta on lausua jurrissa, spealistipsykologi tai objektiiviteettiperiaate.

Ja sit tietysti mahdotonta on sanoo, kiitos en halua seksiä, ei enää viinaa minulle, tai ei, en minä osaa laulaa.

Haha :DPerjantai 11.05.2007 00:38



Etsi yhteisö joka kuvaa minua parhaiten. Linkitä se sitten tähän, kopioi omaan päiväkirjaasi, ja katso mitä muut ajattelevat sinusta.

HAHAHHAAPerjantai 20.04.2007 12:52


Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
Haasta tämän jälkeen 2 ystävääsi tekemään tämä.


1.Mia on juuri käynyt Bollywood-tanssikurssin ja on innoissaan saadessaan aiheeseen liittyvät ... Mia on kouluttanut itsensä myös rakkausvalmentajaksi. ...

2.Mia on värikäs persoona. Se on nelikentässä vähän enemmän anarkian ja alternativen ... Mia on vahva laulaja, musikaalinen tyyppi ja räväkkä persoona. ...

3. toivottavasti mia pääsee jatkoon:)ja vaikka voittais koko kisan:)mia on aivan ... Se Mia on paras!!

4. Mia on syntynyt Tampereella, ja kuuluu niihin 1% vähemmistöihin, ... Sopeutumista Mia on harjoitellut muutoinkin jo nuoruudesta saakka, jolloin hän mm ...

5. Valmistumisen jälkeen Mia on yrittänyt hakea töitä monesta yrityksestä. ... Kokoomuksen mielestä Mia on ansainnut koulutuksen, jonka avulla hän myös ...

6. Tv-töitä Mia on tehnyt mm. Nelosen TosiTV:n apulaistuottajana ja viimeksi ... 2007 Mia on uhkaillut tekevänsä vihdoin puheviestinnän gradunsakin - mistäs ...

7. Mamma Mia on säännöiltään helppo, pirteän omalaatuinen ja ... Mamma Mia on kevytpelien aatelia. Yksinkertaiset ja helposti opittavat säännöt, ...

8. läskiltä ja läskiltä, te nuoret ette näe ihmisen sisälle, Mia on musta kyllä hyvä. ... Mia on edelleen paras ja hyvä :x Ei siitä pääse yli eikä ympäri! ...

9. Synnytyksen lähestyessä Mia on ottanut Susannahin ruumiin kokonaan valtaansa. Hän siirtyy vuoden 1999 New Yorkiin, aikaan ja paikkaan, joka on Susannahille ...

10. "Pitää ymmärtää että Mia on laulaja ja on täysillä mukana." ... "Mia on kuin pieni metsänkeiju vaaleine kutreineen ja suurine silmineen" ...

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 00:21

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin:"Kesä! Kesä! Kesä tulee takaisin!"

2. Toistelin: "Kuva ei kerro kaikkea!"

3. Sanoin työkavereilleni: "Minä!"

4. Sitten piti tehdä: "Tiede on vakava asia...älä leiki sillä!"

5. Joka kerta kun oon kotona sanon: "Wilma!"

6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "Ye!"

7. Oon saletisti: "Who's hot and who's not!"

8. Kiljasin eilen kaupungilla: "Valon lapsi!"

9. Ensivuoden tuleva mottoni on: "Vedetäänpä tunteella"

10.Viimeiset sanani tulevat olemaan: "Who am I dealin with?"

Naisen 4 ihmettäTiistai 03.04.2007 20:24



1.kostuu ilman suihkua

2.vuotaa verta haavoittumatta

3.lypsää maitoa ilman ruohoa

4.jäykistää luuttoman lihan

Ollaan me niin ihmeellisiä:)

no huhTiistai 27.02.2007 11:34

No nyt ei äidin enää tarvitse miettiä mitä Samista tulee isona. Poika kuunteli Pikku-Oravia ja biisiä Taivas lyö tulta...Tuli sit topakkana kertomaan et musta tulee isona ROKKARI, kun mä osaa tälleen liukuakin. Soitti kitaraa (autoradan pätkällä) ja liukui olohuoneen lattiaa pitkin.