IRC-Galleria

minttunen

minttunen

(en ole turkulainen!)

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.02.2007 23:30

Pööö.. Lähdin baariin. Vaikka en ois jaksanu. Muttakun lupasin lähteä seuraksi. Ja nyt olen pienoisessa (tai en niin pienoisessa) humalassa. En ole juonut vissiin 4 kuukauteen ja nyt vituttaa kun sorruin. Vaan lightia join onneksi. Mutta oli kivaa. Ja on edelleen. Tulin siihen tulokseen äsken että tahdon muuttaa jonnekin kauas. Enkä kertoa kellekään. Ja miulla soi bohemian rhapsody päässä.

Meni muuten 6 minuuttia kun korjasin tästä kirjoitusvirheitä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.02.2007 15:28

Ärh. Heikki, toinen psyk.ryhmän hoitajista, soitti juuri. Joudun psykologin arviointiin. Kyllä mie tiesin siitä mutta olin jo unohtanut. Nyt sain sen ajan, ens maanantai. Perseestä. Enkä ees osaa mennä sinne paikkaan.. Pitää lähteä varmaan aika pirusti etuajassa että on aikaa etsiä.

Tulis posti jo. Ja jotain kivaa postia kanssa. Ilmeisesti postimies lähestyy kun Pipsa alkoi juuri kirkua ja säntäillä ympäriinsä. Tulee sieltä ainakin Aku Ankka. Jos tulee taas laskuja niin pää räjähtää, niitä on jo aika mahtava pino oottelemassa että saan rahaa ja suurimmasta osasta jo eräpäivä mennyt..

Nukuin huonosti. Eipä yllätä. Väsyttää ja on huono olo. Olen erittäin pahalla tuulella. Vituttaa edelleen se tv-lupa asia. ARGH!

***
1. Onko sinulla joku erityinen paikka, minne menet kaivatessasi yksinäisyyttä?
- no täällä omassa kämpässä saa olla ihan kestona yksin.

2. Eksyitkö koskaan lapsuudessasi?
- en.

3. Onko nimesi taustalla jokin tarina ja onko sillä erityinen merkitys?
- tykkäsin kys. nimestä :D ei mitään sen ihmeellisempää.

4. Jos sinulla olisi vain yksi kolikko, kenelle soittaisit?
- ensinnäkin kolikko-puhelimia ei enää taida olla ja vaikka olisikin niin en mie sitä kolikkoa puheluun käyttäisi. vallan typerä kysymys.

5. Kuinka monta sukupolvea pystyt jäljittämään suvustasi?
- en oo kokeillu, mutta aika monta luulisin.

6. Kuka on paras kokki perheessäsi?
- en tiiä kun ei kukaan pahemmin kokkaile.

8. Missä järjestyksessä luet sanomalehden?
- en lue nykyään enää, mutta silloin joskus kun luin niin lopusta alkuun.

9. Mihin sinulla on pakkomielle ja miksi?
- vaikka mihin.

10. Osaatko tehdä kärrynpyörää?
- en oo kokeillu.

11. Seisotko vai käveletkö liukuportaissa?
- seison, sitä vartenhan ne on ettei tarttee kävellä.

12. Asetatko kellosi edelle vai oikeaan aikaan?
- oikeaan aikaan.

13. Mikä on viimeksi kertomasi valhe?
- ei tuu mieleen.

14. Oletko koskaan vaihtanut hintalappujen paikkaa kaupassa?
- en.

15. Millainen on täydellinen aamiainen?
- olematon. en syö aamiaista. eikun kuppi mustaa kahvia.

16. Miksi nouset aamuisin ylös sängystä?
- koska pipsan pitää päästä ulos.

17. Muisteletko mielelläsi menneisyyttä?
- en oikeastaan, siellä on enimmäkseen ikäviä asioita.

18. Millaiset supersankarin voimat haluaisit?
- lentokyvyn.

19. Jos kuuroutuisit, hyväksyisitkö sen?
- pakkohan se ois, mutta miusta tulis kesto-vittuuntunut.

20. Jos joutuisit pyörätuoliin, hyväksyisitkö sen?
- edelleen minkäs teet. tosin luultavasti rullailisin alas jyrkänteeltä. pyörätuoliin joutuminen loppuelämäksi on yksi kauheimmista kohtaloista (miun mielestä siis). ihan kuin kaikki ei ois muutenkin jo tarpeeksi huonosti.

21. Jos sokeutuisit, hyväksyisitkö sen?
- voi hyvä ihme miten typeriä kysymyksiä. jos sokeutuu niin sokeutuu, minkäs sille teet, pakko se on hyväksyä. mutta taas kerran, kesto-vittuuntunut.

22. Uhraisitko henkesi lähisukulaisen tai parhaan ystäväsi takia?
- riippuu.

23. Mikä on ajanhukkaa?
- vaikka mikä.

24. Söisitkö geenimuunneltua ruokaa?
- en.

25. Mitkä tavoittelet elämässäsi?
- tasapainoisuutta.

26. Mitä omaisuuttasi et koskaan suostuisi jakamaan?
- en mitään!! hmm.. no kännykkää en ainakaan.

27. Jos saisit valita kuolintapasi, minkä valitsisit?
- kuolisin nukkuessani.

28. Mitä tekisit, jos omistaisit suuren palstan maata?
- myisin sen.

29. Onko rakkaus rahaan kaiken pahan alku ja juuri?
- ei, mutta ei se kauhean hyvä juttukaan ole.

30. Uskotko kohtaloon?
- tavallaan.


ELÄMÄ

OSIO 1 - surullisuus

1. Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi?
- on.

2. Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä?
- on.

3. Uskotko itseesi?
- useimmiten.

4. Kadutko mitään?
- joo.

6. Jos tietäisit, että sinulla olisi vain vähän elinaikaa jäljellä, mitä tekisit ennen kuolemaasi?
- pitäisin huolen että pipsalla on kaikki hyvin sitten kun olen heittänyt veivini. muuten luultavasti elelisin samalla tavalla.

7. Tiedätkö keneen voit todella luottaa?
- miun koiriin.

8. Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
- luovuttaisin. oon tullut siihen tulokseen että miun on turha panostaa ihmissuhteisiin koska olen yleensä ainoa osapuoli joka panostaa.

OSIO 2 - Onnellisuus

1. Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi.
- miun lemmikit.

2. Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- en.

3. Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko?
- en.

4. Luotatko vaistoihisi?
- useimmiten.

5. Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi?
- hmm.. se että olen erittäin eläinrakas.


OSIO 3 - Yleiset

1. Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt?
- joo, mutta miun luottamusta on lähes mahdotonta saada takaisin.

2. Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"?
- en ylipäänsä usko ihmisiä.

3. Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, johon voit soittaa ja pyytää jotain hakemaan sinut, kello on 03.00... Kenelle soittaisit ilman epäröimättä?
- taksi-keskuseen.

4. Toivoisitko elämäsi olevan erilaista nykyiseen verrattuna?
- kyllä.

[Ei aihetta]Tiistai 27.02.2007 23:21

VITUTTAA! Avasin vahingossa oven tv-lupa tarkastajalle >:( Noh, eipä tuo mitään, nyt miulla on tv-lupa (huijasin tarkastajaa että sain telkun vasta pari päivää sitten, olen törkeä). Olkoot pari kuukautta ja sit mie katkasen sen ja "luovun televisiosta". Vittu, mie ees kato ylen kanavia. Ikinä Minkä helvetin takia pitää maksaa niistä saatana.. Olipas taas paska päivä. Huomenna en nouse sängystä.

seitsemän nimeä jotka voisit ottaa itsellesi:

1. rina
2. sonja
3. michelle
4. sofia
5. livia
6. alissa
7. clea

neljä kivaa ainetta koulussa:

1. englanti
2. musiikki
3. kuvataide
4. genetiikka (maaseutuoppilaitoksessa)

entä neljä kauheaa ainetta koulussa:

1. ruotsi
2. matematiikka
3. kemia
4. fysiikka

kuusi hyvää lastenhahmoa:

1. pikku myy
2. rölli
3. nuuskamuikkunen
4. aku ankka
5. muumimamma
6. mörkö


neljä tv sarjaa jota seuraat:

1. the l-word
2. the class
3. rescue me
4. america's next top model


kahdeksan asiaa mitä sinulla on ollut tänään päällä:

1. sukat
2. yöasu
3. villatakki
4. farkut
5. toppatakki
6. hanskat
7. korvaläpät
8. pyyhe

neljä lausetta jotka tulee tästä päivästä ensimmäisenä mieleesi:

1. "mie aloin kiskoa sen karvoja ja se kävi miun käteen kiinni"
2. "sori ku mie nyt taas alotan, mutta..."
3. "nyt helvettiin sieltä tuhkakupista!"
4. "miten ne muuttomiehet liittyy mihinkään?"

oliko mikää edellisistä lauseista sinun sanomia:

- oli.

Laita nyt viisi lausetta jota Sinä olet tänään sanonut:

1. "perkele ku närästää"
2. "pipsa oo hiljaa"
3. "miun silmäluomessa kasvaa joku asia"
4. "sie alat olla tosi huolestuttava"
5. "miullon huono olo.."


jotkut kymmenen henkilöä jotka olet nähnyt tänään:

1. ronja
2. patrik
3. heikki
4. pipsa (luonnollisesti)
5. valinta talon myyjä
6. farmaseutti
7. naapuri
8. toinen naapuri
9. tv-luvan tarkastaja
10. vielä yksi naapuri

yhdeksän asiaa jotka näkyy ympärilläsi nyt

1. tietokone
2. kamera
3. puhelin
4. sänky
5. juoksumatto
6. miljoonia johtoja
7. laskuja
8. kuppi
9. pehmolelu-rotta

viisi asiaa mitä teet tämän gallubin jälkeen:

1. keitän teetä
2. luen
3. otan lääkkeet
4. ruokin pipsan
5. ruokin siiselin

[Ei aihetta]Tiistai 27.02.2007 15:04

Olen aivan kuoleman väsynyt, ei meinaa silmät pysyä auki. Ja kohta pitäs lähteä kävelemään sairaalalle. Ryypiskelen pikimustaa kahvia tässä jos vähän heräisin. Ronja kävi juuri hakemassa bussikorttinsa miulta ja Pipsa oli riemuissaan. Se on aina niin onnellinen kun joku käy kylässä. Ulkona on kylmä. Kivaa kävellä siellä. Ja pitää muistaa ottaa tuo resepti mukaan että saan ne lääkkeet jos edes muistan apteekissa käydä. Pää ei toimi ollenkaan.

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 16:07

Se niistä Oscareista. Sammuin 02.45. Julmaa, varttia ennenkuin alkoivat enkä ollut edes ottanut unilääkettä. Mutta viikonloppu oli niin tapahtumarikas, sekava ja hektinen ettei ihmekkään että olin ihan poikki. Väsyttää edelleen. Siivosin, imuroin ja pesin lattiat. Nyt pesen pyykkiä. Katsoin kaksi Marilynin leffaa; Gentlemen prefer blonds ja Some like it hot. Rakastan Marilynin elokuvia. Tuon Some like it hotin viimeinen lause on yksi miun suosikeista elokuva-lausahduksista.

"I'm a man!"
"Nobody's perfect!"

Pitäisköhän mennä takasin uinumaan. Ei. Mutta mieli tekisi. Mietin tässä jaksaisinko käydä Haarlassa. En tiedä.. Tahtoisin ehkä kyllä viettää tänään koko päivän iipun kanssa. Huomenna on psykiatri. Jippii. Ja käyn viimein kirjastossa ja sit apteekissa hakemassa ne serot.

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 02:50

Oottelen että kello tulis kolme. Ajattelin että vois Oscareita kattoa. Ei kyllä väsytäkkään. Ikinä ei yöllä väsytä, päivällä vaan. Juoruan Ronjan kaa puhelimessa. Oispa joku kauppa tässä 24/7 auki kun mie tahon appelsiineja!! Pipsalla on riehumisvaihe päällä. Piti ottaa lelu siltä pois kun se piti hirveää metakkaa sen kanssa. Tänään oli kyllä loppujen lopuksi ihan hyvä päivä. Ikävä ihmisiä<3

1°. nimi: minttu.
2°. ikä: 21.
3°. ulkonäkö: katoppa kuvia.
4°. luonne: bipo.
5°. asuinpaikka: turku..
6°. syntymäpaikka: lappeenranta.
7°. harrastukset: kaikenlainen.
8°. lempinimi: minttunen, minttuli, keksi, mimi..
9°. voisitko syödä kastemadon?: olen kasvissyöjä.
10°. poltatko?: yritän lopettaa.
11°. juotko alkoholijuomia?: en (mutta en ole absolutisti).
12°. lempiruoka: mehukeitot.
13°. lempijuoma: kevyt-kokis, kahvi.

°TÄMÄ VAI TUO?:

48°. suklaa vai salmiakki?: sokeriton salmiakki.
49°. omena vai banaani?: omena.
50°. hedelmä vai vihannes:? hedelmä.
51°. sänky vai sohva? sänky.
52°. tietokone vai tv? kone.
53°. puhelin vai tietokone? vaikea.. puhelin (pääsen sillä myös nettiin).
54°. laskuvarjohyppy vai benjihyppy? benji.
55°. käteinen vai kortti? kortti.
56°. sisko vai veli? molemmat.
58°. teille vai meille? teille, mie en jaksa siivota.
59°. eestä vai takaa? ei mistään.
60°. Suomi vai Ruotsi? suomi.
61°. sarvikuono vai virtahepo? virtahepo.
62°. kiltti vai tuhma? molempia vähän.
63°. villi vai rauhallinen? taas molempia.
64°. hullu vai?: jos on miuta hullumpi niin tulee ongelmia.
65°. kahvi vai tee? : kahvi.
66°. ii2.org vai irc-galleria?: galleria.
67°. hali vai pusu? hali.
68°. kielari vai suudelma? suudelma.
69°. suihku, sauna vai kylpy? suihku.
70°. meikkiä vai ei? ei.
71°. päivä vai yö? yö.
72°. aamu vai ilta? ilta.
73°. britney vai shakira? britney.
74°. klamydia vai raptori? klamydia.
75°. hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia? lapsia.
76°. haluatko lapsia vai etkö? en.
77°. seksiä vai ei? ei.

°KUKA VIIMEKSI:

144°. nukkui sängyssäsi? pipsa.
145°. pussasi sinua? pipsa.
146°. sanoi rakastavansa sinua? en muista.
147°. huusi sinulle? pipsa.
148°. löi sinua? pipsa.
149°. ihaili sinua? en tiedä.
150°. nauroi kanssasi? ronja.
151°. halusi sinua? emmie tiiä.
152°. halasi sinua? iskä.
153°. lohdutti sinua? pipsa.
154°. antoi sinulle jotain? en muista.
155°. sai sinulta jotain? pipsa sai ruokaa.
156°. puhui rivoja kuullesi? mie ite.

°MISSÄ VIIMEKSI..?:

157°. missä viimeksi kävit lomalla? en lomaile.
158°. missä viimeksi ryyppäsit? en muista, kesällä varmaan.
159°. missä viimeksi poltit tupakan? omalla parvekkeella.
161°. missä viimeksi teit sitä? viemäriputkessa.
162°. missä viimeksi itkit? kotona.
163°. missä viimeksi purit vihaasi? kotona.
164°. missä viimeksi uit? saimaassa.
165°. missä viimeksi lauloit yleisön edessä? en muista.
167°. missä viimeksi pissasit? vessassa.
168°. missä viimeksi pieraisit? miehän en ikinä piereskele :D
169°. missä viimeksi oksensit? vessassa.

°USKOTKO..?:

170°. uskotko jumalaan? jumaliin. en siihen kristittyjen itsetäyteiseen olioon.
171°. uskotko jeesukseen? uskon että se on ollut olemassa, mutta ihan normi ihminen se oli.
172°. uskotko enkeleihin? en.
173°. uskotko ufoihin? en, mutta uskon että muualla voi hyvinkin olla elämää tai on ollut.
174°. uskotko joulupukkiin? tietysti!
175°. uskotko kuoleman jälkeiseen elämään? uskon reinkarnaatioon.
176°. uskotko karmaan? ehdottomasti.
177°. oletko taikauskoinen? en mutta uskon taikuuteen.
178°. uskotko parempaan huomiseen? en.
179°. uskotko ystäviisi? jonkun verran.
180°. uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella? jos on terävä viivotin ni mikä jottei.
181°. uskotko opettajia? en.
182°. uskotko pystyväsi valehtelemaan minulle? uskon.
183°. uskotko olevasi muita parempi? en.

°ENSIMMÄINEN:

201°. bestani: kukka.
202°. lemmikkini: kala nimeltä pulppu.
203°. kotini: kerrostalossa kivisalmessa lappeenrannassa.
204°. puhelimeni: nokian joku.
205°. kouluni: voisalmen ala-aste.
206°. leluni: minttu-nalle.
208°. koulureppuni: violetti reppu jossa oli hevosen kuva.
209°. koruni: en muista.
210°. serkkuni: iiro.
211°. huoneeni: ei kun puutarhunkadulle kun muutettiin ni sain ekan oman huoneen.
212°. huonekaluni: en muista.
213°. oma asuntoni: kauheaakin kauhempi yksiö turun varissuolla.
214°. känni: en muista, joskus ylä-asteen alussa.
215°. tupakka: seiskalla kai.
216°. harrastus: taisin pienenä olla jossain uinti-jutussa mukana.
217°. oma ostokseni: en muista.
218°. sanani: en tiedä, äiti ei muista >:(
219°. kirosanani: en muista.
220°. meikki jonka omistin: en muista.
221°. säästöpossuni: semmonen kultapossu-kerhon kultainen possu.
222°. ihastukseni: naapurissa asusti.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.02.2007 19:14

Kotona taas. Olipas.. reissu. Oli aivan ihanaa nähdä Jaria pitkästä aikaa<3 Kutsui käymään, kumpa pääsisinkin äkkiä, ois niin mukava Marjaakin nähdä! Ja satuin mainitsemaan haaveeni toisesta koirasta, Jarin jollain tutulla on ehkä pieniä sekarotuisia tuloillaan.. Lupasi kysellä niistä :) Ja iskä.. Oli niin epätodellisen tuntuista että se vaan yhtäkkiä oli siinä.. mutta..<3

Ja sain myös kuulla yhden todella surullisen asian.. TODELLA surullisen :'(

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.02.2007 02:42

Ja mie kun tänään aamuna heräsin niin aattelin että perkele, taas yksi tylsä viikonloppu edessä. Joo, kaikkea muuta. Pipsa on edelleen hengissä ja kunnossa kaikille mahdollisille maailmassa ja sen ulkopuolella vaikuttaville voimille kiitos!

Kuten Julie Andrews sanoisi: Let's start from the begining, a very good place to start. Tulin kotiin iltaseitsemän aikaan. Pipsa oli täällä vastassa omana energisenä ja iloisena itsenään. Leikittiin ja riehuttiin aikamme ja sitten tulin koneelle istumaan, Pipsa touhusi keskenään sängyllä, taisi luuta syödä. Sitten se alkoi kahdeksan maissa yskiä ja vähän ajan päästä oksensi. Se laattailee aina välillä iltaisin joten en huolestunut.

Mutta kun se oli oksentanut viidennen kerran, huolestuin. Pipsa kävi sängylle makaamaan. Se vaan makasi siinä. Sen silmät olivat täysin sameat, se oli aivan veltto. Eikä reagoinut mihinkään. Sillä hetkellä tuntui kuin sydän olisi jäätynyt pysähdyksiin. Ainoa ajatus oli että nyt se kuolee. Menin paniikkiin (joka on tässä kohtaa lievä ilmaisu). Soitin äitille joka lupasi lähteä tulemaan seuraavalla bussilla. Yritin soittaa päivystävälle eläinlääkärille ja karjuin puhelimelle kun kukaan ei vastannut. Siinä sitten makasin veltto koira sylissäni sängyllä parkuen hysteerisesti. "älä kuole, älä kuole!".

Siinä vaiheessa huomasin että Pipsan naama oli turvoksissa ja korvissa oli punaisia laikkuja. Tarkastin että se hengittää vielä ja kurkkasin ikenet; kalpeat. Kävin ottamassa rauhoittavia koska muuten olisin saattanut mennä itsekkin tajuttomaksi, olin aivan hysteerinen ja olin varma että nyt miun pieni elämänvalo otetaan pois. Mutta sitten Pipsaan alkoi tulla vähän eloa, se reagoi miun puheeseen. Se alkoi jo vähän liikuskelemaan ja haki lelun viereensä. Mutta tää turvotus ja ihottuma olivat vasta villiintymässä. Kun äiti saapui, Pipsa juoksi jo ovelle vastaan, mutta perkele kun korvia kutitti ja kuonoa kutitti. Joka paikkaa kutitti, se hiulasi itteään mattoon ja yritti raapia.

Ja sitten joku vihdoin vastas miulle, jonotin ikuisuuden puhelimessa kuunnellen kaameaa jonotusmusaa. Täällä kun on semmonen systeemi että koska Turun alueen viikonloppuisin päivystävän eläinlääkärin vastuulla ovat Turku, Raisio, Naantali, Piikkiö ja Paimio, saattaa joutua lähtemään minne vaan. Ja kappas; miulle sanoi nainen puhelimessa että Raisioon on tultava. Kello oli tässä vaiheessa 21.40. Ja myö lähteään, puin iipun lämpimästi koska tuolla on helvetinmoinen tuuli.

110 lähti Naantaliin keskustasta 22.15 ja siihen piti ehtiä ja koska bussi oli juuri mennyt, päätettiin että äiti soittaa taksin tähän ja mennään sillä keskustaan. Ja hyvä tuuri jatkuu; Taksi saapuu, kuskinaan ulkomaalainen mies joka ei osaa suomea kunnolla. Noh, äiti pyytää viemään meidän kauppatorin laidalle 110:n pysäkille. Kuski nyökkää ja lähtee ajamaan (ylinopeutta). Ja kaiken päälle vielä puhuu kännykkään ajaessaan. Olin varma että joudutaan kolariin tai päädytään aurajokeen. Pipsa itki siinä sylissä pää turvonneena ja mie aattelin että mitähän kivaa vielä tulee. Ja samalla sekunnilla alkaa radiosta soida Backstreet Boys. Ja näillä hetkillä äiti huomaa että kuski on viemässä meitä aivan väärään paikkaan. "EI bussiasemalle vaan KAUPPATORILLE!" jyrisee äiti. No päästiin sitten keskustaan ja samalla sekunnilla kun noustiin taksista, saapui 110.

Noustiin kyytiin ja edessä on seuraava ongelma. Ei tiedetä ollenkaan missä Vettori on eikä siis tiedetä missä pitää jäädä pois. Onneksi muistettiin että kirjasto on sen klinikan lähellä ja sen perusteella kuski (joka oli ERITTÄIN mukava) tiesi minne oltiin menossa ja lupasi jättää meidät oikeassa paikassa. Ihan Raision keskustaan. Ja kipitettiin pysäkiltä kohti Vettoria, eikä oltu tässäkään vaiheessa 100% varmoja että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Mutta siinä se oli nenän edessä!

Päässään sisälle, ilmoittaudutaan. Jouduttiin odottelemaan vähän aikaa koska meitä ennen oli tullut suloinen spanieli hätäleikkaukseen. Pipsa oli tässä vaiheessa tokkurainen mutta kuitenkin erittäin valpas, koska sitä pelotti. Punnittiin iippu (8,5kg) ja päästiin toimenpide-huoneeseen. Mieslääkäri tutki Pipsan, tunnusteli mahan alueen tarkkaan koska miuta huolestutti kohtutulehduksen mahdollisuus. Kaikki ok siellä. Ikenet oli tässä vaiheessa jo melkein normaalit, hieman kalvakat vielä. Turvotus oli alkanut laskea bussissa ja lääkärin tutkiessa Pipsalla oli päässä vielä paiseita ja huulet turvoneet mutta nokkosrokko-tyyppinen ihottuma oli hävinnyt. Kuume mitattiin, vähän oli lämpöä. Pipsa sai lyhytvaikutteisen kortisoni-piikin lihakseen. Allergisen reaktion aiheuttajasta ei ole mitään tietoa. Pipsa ei ollut syönyt mitään epänormaalia. Ja tuo miut puolikuoliaaksi säikyttänyt episodi, siitäkään ei osannut lääkäri sanoa. Miten olisikaan, eihän se ollut paikalla.

Melkeen heti piikin saatuaan Pipsan huulet ja päänahka palasivat normaaleiksi. Jatkohoito-ohjeet olivat että mikäli ihottumaa/turvotusta tulee vielä niin kyytabletteja pitää antaa. Jos ei niillä mene ohi niin takasin Vettoriin. Ja pari päivää pitää ottaa rauhallisesti, sanoi vastaanoton täti. Miuta nauratti siinä että yritäppä mäyräkoiralle sanoa että ottaa rauhallisesti. Maksettiin lasku (80e) ja jäätiin siihen odotushuoneeseen 20 minuutiksi koska bussi lähti Naantalista 23.20 ja kello oli vähän vaille yksitoista. 110 tulee Naantalista Raision keskustaan n. 10minuuttia. Sitten kipitettiin pysäkille, Pipsa tahtoi syliin, oli ihan väsynyt. Pysäkille tuli muutama känninen teini örveltämään, mukavaa. Äiti hieroi Pipsan korvia siinä kun niitä paleli.

Bussi tuli, oli sama kuskikin vielä. Loikattiin kyytiin ja matkattiin kauppatorille. Siitä sitten torin poikki taksille. Tässä vaiheessa Pipsa alkoi jo itkeä väsymystään. Hypättiin taksiin, Pipsa ehti juuri nukahtaa kun tuli meidän aika jäädä pois ja äiti lähti jatkamaan matkaa Haarlaan. Käveltiin kotiin ja pikkuisen Pipsa hoiperteli. Oli niin iloinen kun pääsi kotiin. Laitoin sille iltapavut kuppiin vähän ennenkuin tää kaikki alkoi, niin nyt se narskutteli ne kun kotiuduttiin (n. klo 00.00). Ja heti syötyään Pipsa loikkasi sänkyyn ja sammui. Tuossa se nyt uinailee tyynyllä TERVEENÄ! Olen niin helpottunut ja onnellinen, en tiedä mitä olisin tehnyt jos... Se oli aivan kauhea tunne, olin varma että Pipsa kuolee. Toivottavasti tätä ei tarvitse kokea uudestaan.

Ja lisää tätä "tylsää viikonloppua" edessä. Äiti ilmoittaa miulle ihan pokkana että "isäs tulee huomenna auttamaan ronjan muutossa." Siis MITÄH!!?? Kaikki jotka tietää miun ja iskän suhteesta ja ongelmista tietävät miksi olen erittäin sekaisin ja ahdistunut. Miten mie pystyn huomenna menemään Haarlaan ja kohtaamaan sen. Yli viisi vuotta.. Miulla hajoaa pää. Luultavasti ilman Rouva Pilleriä olisin taas romahtanut. Pitänee napsia niitä huomennakin ennenkuin lähtee muuttoapuun. Hey dad..

Varmaan sanomattakin selvää että olen väsynyt. Semmonen paniikkihysteriahermoromahdus-tilanne kun laukeaa ja kaikki on hyvin niin tulee väistämättä hirveä uupumus. Taidan siis mennä ihanan aarteeni viereen nukkumaan. Otan tassusta kiinni enkä päästä ikinä irti. Minun lapseni<3

[Ei aihetta]Lauantai 24.02.2007 21:48

Tulin reilu tunti sitten kotia. Leikin tuossa aikani iipun kanssa ja nyt se sammui tuohon sängylle<3 On kauhia ähky-olo kun söin liikaa.. Oli ihan kiva päivä. Ärsyttää vaan suunnattomasti yksi tyyppi >:( Ja ahdistaa asiat. Ei oo kivvaa. Ja huomenna on sunnuntai, tylsää.

A = OLEN RAKASTUNUT
B = TYKKÄÄN JUODA
C = MULLA FLIPPAA
D = KAIKKI SÄÄLII MUA
E = EN AJATTELE MUITA
F = ONKO MULLA AIVOT
G= ISÄNMAALLINEN
H = RAKASTAN SUA
I = HYVÄ SÄNGYSSÄ
J = PISSIKSET ON DAA
K = JUON VETTÄ, EN KALJAA
L = VEDÄN JÄTKII PUOLEENI
M = ÄMMÄ
N = BITCH
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ
Q = AJATTELEN KAKSIMIELISESTI
R = MULLA ON ELÄMÄ
S = OON KUNNON FRUITTARI
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA
V = NUKUN 24/7


M = ÄMMÄ
I = HYVÄ SÄNGYSSÄ
N = BITCH
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA

Happy birthday Ronja<3Lauantai 24.02.2007 14:42

Heräsin juuri. Pipsa herätti. Tajusin juuri että parin tunnin päästä pitäisi olla jo menossa Haarlaan. Olen vähän jumissa. Tai aika paljonkin. Eilinen oli erittäin ERITTÄIN huono päivä. Toivottavasti tästä tulee parempi tai huomenna en nouse sängystä ollenkaan. Pipsa tahtoo syliin<3 Se alkaa olla jo paremmassa kunnossa. Maitoa ei enää tule paljoa ja mielialat tasoittunut. Todella hyvä asia. Sain katsottua sen Huippumallin 7kauden eilen loppuun. Mitäs mie nyt teen :D Aijoo hittiläinen miehän ostin toissapäivänä sen Transamerican, sitä en ole vielä katsonut :) Tahdon takas nukkumaan.. krooh..

****
1.Jos saisit nyt 5 e mitä ostaisit sillä?
- hmm.. ainakin vihreetä teetä, se on loppu.

2.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja?
- pmmp.

3.Minkä nimen antaisit laivalle?
- paatti.

4.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
- eilen rikoin (taas) lautasen. lipesi kädestä.

5.Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenkin?
- empä sano.

6.Monelta heräsit tänään?
- 11.50.

7.Minkä nimen antaisit lapselles?
- riippuu kumpi se olisi ja miltä se näyttäisi.

8.Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään.
- i'm pissed off. vituttaa.

9.Mikä on väärin?
- monikin asia.

10.Mikä ääni on ärsyttävä?
- moni. rääkyvä lapsi bussissa, porakone, kynnet liitutaululla, jatkuva vinkuminen, tiskauksesta aiheutuva kolina.. juuri nyt kaikki ärsyttää.

11.Mitä tartteisit?
- rahaa.

12.Kenen julkkiksen haluaisit tavata?
- michelle rodriguezin.

13.Mitä unohdit viimeksi?
- luonnollisesti en muista.

14.Kivoin urheilulaji?
- juoksu.

15. Minkä lehden sait viimeksi postista?
- lemmikin.

16.Pop vai rock?
- rock.

17. Mikä nauratti viimeksi?
- ei oo tänään naurattanu, eilisestä en muista.

19. Tyylisi?
- mukava.

20. 6 tällä hetkellä mieleen tulevaa kaveria?
- carol, maria, jenna, jane, paula ja katja.

21.Mitä söit/joit viimeeksi?
- kahvia.

22. Missä olet nyt?
- kotona.

23. Mitä ajattelet nyt?
- enjaksaenjaksaenjaksa.

24. Mikä tuoksuu hyvälle?
- pipsa.

25. Ketä halasit viimeeksi?
- pipsaa.

26. Ketä haluaisit halata nyt?
- pipsaa.

27. Mainitse yks maailman kauneimmista naisista.
- michelle rodriguez.

28.Minkä lauseen sanot vähintään 5 kertaa päivässä?
- no voi saatana.

29. Monelta menit eilen nukkumaan?
- yhden maissa.

30. Mitä teit eilen?
- olin kotona.

31. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt?
- enpä muista, en kai mitään erityisen pahaa.

32. Mitä haluaisit muuttaa huomisessa?
- että se ois maanantai eikä sunnuntai.

33. Kerro luonteestasi
- vaikea. bipo.

34. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- äitin.

35. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä?
- ei ole mitään yhtä parasta.

36. Mitäs tänään on tapahtunut?
- ei mitään.

37. Paheesi?
- vaikka mikä.

38. Suorat vai kiharat hiukset?
- suorat.

39.Kumpi puhelu vai viesti?
- riippuu. molemmat.

40. Missä olet hyvä?
- en tiedä.

41. Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Milloin? Hinta?
- vadelmakeittoa. valintatalosta. eilen. 1,79e.

42. Syötkö paljon purkkaa?
- syön.

43. Mistä näit viimeksi unta?
- en muista.

44. Millasen talon haluaisit?
- ison.

45. Mikä ärsyttää nyt?
- moni asia.

46. Missä maassa haluaisit asua?
- suomessa.

48. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
- luopuisi eläimistäni. suostuisi elämään ilman eläimiä.

49.Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi?
- en keneltäkään.

50.Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet?
- otan sen sisällä ja soitan poliisille.

51. Mitä on edessäsi?
- näyttö.

52. Mitä ruokaa teit viimeksi?
- en tee ruokaa.

53. Keltä sait viimeksi kukan?
- äitiltä ja mummilta 6.10.06.

54. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
- n. 30e.

55. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi?
- en muista sitä numeroa mutta nokian se oli.

56. Millainen sää?
- talvinen.

57. Paras jäätelö?
- en syö jäätelöä.

58. Paras hedelmä?
- appelsiini.

59. Paikka mitä inhoat?
- turku.

60. Millainen paita sul on päällä?
- vaaleanpunainen toppi.

61.Mitä mieltä olet faijastasi?
- ...