IRC-Galleria

minttunen

minttunen

(en ole turkulainen!)
Viime perjantai alkoi aika vittumaisesti.. Aamulla avaan koneen ja huomaan että netti ei toimi. Muistin sitten että torstaina tuli nettilasku. Avasin ja sen ja totesin että se on 1. huomautuslasku. Ensinnäkin luulin maksaneeni sen laskun ajallaan. No en ollut, minkäs teet. Mutta! Se huomautus oli lähetetty jo 13.4 ja mie sain sen 3.5. Perkele! Ja juuri ehtivät sitten netin sulkea. Vittu että ottaa päähän, täällä nimittäin postimies on joku saatanan tunari. Miulle tulee jatkuvasti muiden posteja. Mutta mie vien ne aina samantien oikeaan osoitteeseen. Veikkaan että tässä on käyny niin että se idiootti jakaja on laittanut sen väärään luukkuun ja se jolle se meni on kokenut aivan ylivoimaisen vaikeaksi tuoda sen heti miulle >:( Ja nyt sitten meni netti kiinni ja jouduin maksamaan 30e normi laskun lisäksi siitä että liittymä piti avata uudestaan. Tais jäädä semmoset 5 euroa tälle kuulle rahaa. Arvatkaa vaan kuka lähtee piakkoin postiin tekemään valituksen tästä meidän jakasta. On ollut tarkoitus tehdä se jo aiemmin kun tosiaan jatkuvasti tulee vääriä posteja. Mutta tää oli nyt viimenen pisara, menen sinne ja käsken niiden ruoskia sen ääliön. Tai sitten hyökkään joku päivä käytävään ja ruoskin sen itse.

Juu ja päivä vaan parani. Äiti oli ihana ja soitti kahdeksalta sinne hammaslääkäri-päivystykseen kun mie en pääse siihen aikaan ylös ja jos pääsenkin niin en ole kykenevä hoitamaan mitään asioita. Lisäksi miun typerä puhelin temppuilee, yhteys-ongelmia. No sitten klo 8.15 äiti soittaa miulle että miullon aika sinne päivystykseen 10.40. Miellyttävää.. not. Oltiin sovittu Tiian ja Ronjan kanssa että mennään Itäharjun Prismaan, siitä kirppikselle ja sitten käymään Itäkeskuksessa. Mietin että ehdinköhän niiden mukaan edes. Menen sitten sinne päivystykseen (joka onneksi on matkan varrella kun mennään Varissuolle päin). Ja olin aivan paniikissa. Jos ei ole jo tullut selväksi niin pelkään aivan kamalasti hammaslääkäriä. Otin beetasalpaajia kun lähdin kun sydän hakkas hulluna. Ei ollut mitään tehoa. Odotushuoneessa meinasin pyörtyä. Selvisin sitten sinne huoneeseen (olivat myöhässä 15min, prkl). Ei ne tehnyt mitään varsinaista paikkausta yms. Ensiavun vaan. Sanoin nille että pelkään niin puuduttivat huolella. Laittoivat neljä piikkiä. Sitten porasivat ja laittoivat väliaikaisen paikan. Ja laskussa luki myös hinnoittelussa "suun suppea tutkimus" :D Onneksi puutu niin hyvin ettei sattunut. 22e tuli tuo reissu maksamaan.. Sanoivat että kahteen tuntiin ei saa syödä eikä juoda. Eikä purra hampaita yhteen mikä osoittautui aika hankalaksi. Lääkäri käski soittaa laskussa olevaan numeroon ja varata ajan kunnon tarkastukseen. Ja kyllä; joudun juurihoitoon. Luultavasti kuolen kauhusta. Mutta meinasin että käsken niiden nukuttaa miut ja poistaa samantien hermot joka helvetin hampaasta niin eipä ole enää niidenkään kanssa ongelmia.

Käytiin sitten kirppiksellä ja itäkeskuksessa ja palattiin keskustaan. Sitten kohti Lounettiä maksamaan se perkeleen lasku. Lounetissa sanoivat että liittymä aukeaa uudelleen vielä tämän päivän (eli perjantain) aikana. Ja paskat se mihinkään auennu. Tänään lähdin Pipsan kanssa päiväksi äitille koiria hoitamaan. Aamulla kokeilin nettiä, ei toiminu. Äitillä ollessa soitin sitten Lounettiin ja se nainen siellä lupasi että tänään aukeaa. Tultiin juuri kotiin ja vihdoin ja viimein netti toimii! Varasin tänään sen hammaslääkäriajankin. Se on vasta 19.6. Perkele. Kysyin siltä naiselta että kestääkö tää väliaikainen paikka sinne asti. Vastaus oli että toivottavasti. Lupaavaa.. Väsyttää ihan pirusti. Jouduin heräämään kuudelta aamulla..

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 18:54

Minttu MAD! Sain vihdoin soitettua sinne särkypäivystykseen ja pääsin jopa läpi, mutta perkele; Se muija siellä sanoo että ajanvaraus on kahdeksalta aamulla. Siis mitä helvettiä? Eikö sen päivystyksen pointti oo se että sinne pääsee äkkiä kun on oikeasti tosi kipeä. Vitun kusipäät. Ja mie en oikeesti lääkkeiden takia pääse ylös ennen kymmentä. Hitto ku ois ton tienny jo aiemmin koska valvoin koko yön. Oisin voinu tänä aamuna soittaa. Hammas on jo niin kipeä ettei meinaa enää lääkkeet auttaa. Otan 600mg buranan 3-4 tunnin välein.

Mie meen ilmeisesti ens maanantaina taas Haarlaan koiranhoitajaksi Pipsan kanssa. Maisa luultavasti vaipuu epätoivoon kun se tajuaa että joutuu taas kestämään Pipsaa useemman päivän :D

Huomenna mie mään kirppikselle. Paitsi jos saan sen hammaslääkärin jotenkin huomiselle. Vaan sinne kirppikselle tahtosin kyllä kovasti. Miun tuurilla siellä ei tietysti oo yhtään mitään. Tiia lähtee ehkä seuraksi :)

Tuo villatakki edistyy. Puuttuu vielä hihat ja toinen etukappale. Mitähän sen jälkeen neulois.. Sain äitiltä niin kivan värisiä lankoja että on kauhia kiire saada tehdä niistä jotain. Koht on kaappi täynnä vauvanvaatetta :D Aikuisten vaatteita yms. en tykkää neuloa, miulla menee hermo. Liian isoja töitä. Voisi neuloa Pipsalle puseron.. Ja tahdon hahtuvalankaa mutta ei oo rahaa. Kaikissa nettikaupoissa mistä sitä saa on pakko maksaa tilaus etukäteen. Jos sais laskun niin vois tilata.

Pipsa on uupunut. Se nukku kyllä koko yön mutta ei se saa kunnolla levättyä jos mie valvon. Ressukka. Miun pitäs perua kuukauden kirjoja ja kuukauden leffoja. Rasittavaa. Sitten voisi vaikka lukea tai neuloa. Olen yllättävän pirteä vaikka en nukkunut ollenkaan. Itse asiassa ei väsytä ollenkaan. Very good.

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 08:29

Argh. Miksi mie en saa nukuttua?? Makasin kaks tuntia sängyssä ja sitten luovutin. Käytiin just iipun kanssa ulkona. Pipsa ei ollut kovin innoissaan, jouduin taas raahaamaan sitä perässäni niin kauan että teki tarpeensa. Ulkona on aika kylmä. Linnut lauloi sekopäisinä. Ryypiskelen tässä kahvia ja tuhoan puuroa. Voisi vaikka jotain leffaa kahtoa kohta. Alkaa hieman tuo kolmosen chatti tympiä. Vois kattoa vaikka Humisevaa Harjua ja neuloa. Siiseli tuli moikkaamaan kun kävin tuossa häkin luona höpöttämässä. Annoin sille muikun pään. Vähästä sekin tulee iloiseksi<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.05.2007 21:40

Siivosin ja tuli kauhian kuuma. Sitä ennen taas vaan paleli niin kovasti että tarttes laittaa villasukat jalkaan. Miun villatakki edistyy. Tosin taitaa yksi lanka loppua kesken, perjantaina saan ostettua lisää. Ja tahdon hahtuva-lankaa äkkiä että pääsen neulomaan yksi juttuja. Perkele kun sattuu sormiin. Ärsyttää kun tähän aikaa illasta aurinko paistaa suoraan tänne makuuhuoneeseen ja tietokone on ikkunan edessä. Paistaapi siis silmiin enkä meinaa nähdä mitään. No mutta, ei pidä valittaa. Varissuolla aurinko paisto koko päivän kämppään. Päätä vaan meinaa särkeä, typerä aurinko. Verhotkaan ei auta. Perjantaina taidan tahtoa mennä kirppikselle. Unettaa. Mie tahdon ompelukoneen. Sormet syyhyää ompelemaan ja neulomaan. Inspiraatio!

MITÄ LÖYTYY?
1. Farkkujen taskuista: ei mitään. eikun nenäliina.
2. Koulun kaapei ole penaalia.
4. Jostain omasta laatikosta: rojua.
5. Takin taskusta: sytkäri ja koirankakkapussi (luonnollisesti käyttämätön :D).
6. Laukusta/repusta: vaikka mitä.
8. Roskiksesta: roskia.
9. Sängyn alta: ei mitään.

MILLOIN:
1. siivosit huoneesi: kämpän siivosin tänään.
2. söit purkkaa: eilen.
3. pelasit tietokonepeliä: toissa päivänä.
4. nauroit: äsken.
5. itkit surusta: öö.. viime viikolla.
6. lauloit joululauluja: tänään :D
7. laskit matikkaa: kaupassa laskin ostosten hinnat yhteen, lasketaanko se.
8. harjasit hiuksesi: aamulla.
9. katsoit peiliin: äsken.
12. huusit opettajalle: en muista mutta on sekin tapahtunut.

VOISITKO KOSKAAN:
1. nauraa henkilölle joka kaatuu: voisin.
2. luntata kokeessa: voisin. ja tehty on itseasiassa.
3. juosta 10 kilsaa: tuskin. rasitusastma.
4. polttaa tupakkaa: toki. mutta yritän lopettaa.
5. varastaa suklaapatukan kaupasta: kai mie voisin mutta en halua.
6. lintsata koulusta: been there done that.
7. nukkua paljaalla lattialla: olen nukkunut.

LEMPI
1. eläin: koira.
2. väri: musta.
3. vaatekappale: farkut.
4. biisi: monia.
7. fontti: enpä tiedä.
8. peli: en tiiä.
9. harrastus: tällä hetkellä neulominen.
10. soitin: piano.

TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. ärsytyksen kohde: aurinko.
2. sinulla on päällä: farkut ja t-paita.
3. hiukset: kiinni.
4. olet (missä): kotona.
5. ajattelet: tätä kyselyä lähinnä.
6. mitä teet: no mitäköhän.

MUITA KYSYMYKSIÄ:
1. tee lempihymiösi: :)
2. minkä väriset seinät huoneessasi on?: vaaleat.
3. mitä lemmikkielukoita sulla on?: koiria ja hamsteri.
4. mikä laulu soi just nyt?: black roses red.
5. nauratko idioottimaisesti?: joskus.
6. Pinni vai ponnari?: ponnari.
7. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: en keksi.
8. Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: Ihaa.
9. mikä on horoskooppimerkkisi?: skorpioni.

OLETKO
1. koskaan surullinen? eiköhän kaikki ole.
2. leikannu päätä kaljuksi?: en.
3. syönyt karhun lihaa?: en enkä syö.
4. kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: joo.
5. tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: en.
6. ollut humalassa?: joo.
7. pettänyt kaveriasi?: en ainakaan tahallaan.
8. rikkonut gallerian sääntöjä?: en.
9. salakuvannut ihmisiä?: en, se on miun siskon hommaa.
10. rakastunut samaa sukupuolta olevaan henkilöön?: no en ikinä :'D

[Ei aihetta]Tiistai 01.05.2007 23:08

Today was a good day. Olen melkoisen innoissani eräästä asiasta! Olen ihan jäässä, täällä on kylymä. Laitoin just saunan päälle. Meen sinne lämpiämään. Sormia särkee, oon neulonu paljon. Tuon villatakin takakappale on lähes valmis. Siitä tulee tän värinen http://i4.photobucket.com/albums/y150/minttunen85/HPIM4529.jpg . Syksyn värinen. Ai kauhia ku oikeesti onkin kylmä! Saunaan äkkiä! Paitsi vielä 20min ennenku voin mennä. Sormista läks tunto.

[Ei aihetta]Tiistai 01.05.2007 00:58

Mööh. Vihaan vappua. Kauhea meteli, toivottavasti huomenna kaikki makaa krapulassa jossain ojassa eikä oo tän illan toistoa. Tää varmaan pahenee vielä. Kävin tänään Haarlassa. Katottiin äitin kanssa vanhoja valokuvia. Mukavaa oli. Aloitin tänään neulomaan<3 Nivelet vaan huutaa apua. Miun kusipää naapurit soittaa jotain kamalaa dance-paskaa täysillä >:(

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 03:49

Kävinpä äitillä ja sitten Ronjalla. Äitiltä sain kassillisen lankoja, pääsen neulomaan. Tai noh, kun löytäs niitä ohjeita ensin. Hitto kun hävitin yhden tosi kivan neuleen ohjeen muutossa. Kai mie neulon sitten sukkia kunnes löydän ohjeita. Vauvansukkia, pieniä<3 Mie oon kyllä aika hyvä neulomaan ihan omasta päästä. Kuulostipas omituiselta :D Meinaa pikkasen väsyttää.. Mie oon seonnu lopullisesti.. Ainakin jos Ronjalta kysytään :D Vaan empä viitti tänne kirjoittaa tarkemmin. Tosin miun mielestä se on tuo pikkusisko joka on tärähtänyt :D Jos oisin viisas niin menisin nyt nukkumaan. Mutta en ole viisas joten suuntaan lukemaan muutamaa foorumia.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.04.2007 14:43

Heräsin juuri. Oottelen et kello tulis 12oo jotta pääsisin käymään kaupassa. Pipsa tahtoo leikkiä, hakkaap miuta pallolla reiteen. Äiti sanoi että iskä saattaa ehkä tulla tänään käymään Turussa, sillä on vissiin Naantaliin jotain asiaa. Naantalista tuli taas mieleen että TAHDON MUUMIMAAHAN!! Avajaisiin on tänään tasan 40 päivää. Meinaa päätä särkeä, samaten hammasta. Toivottavasti menevät kohta ohi kun otin jättimäisen annoksen buranaa. Tai no, ei se miulle mikään jättimäinen oo kun oon kauan sitten kehittäny ikävä kyllä aika loistavan immuniteetin särkylääkkeisiin. Haluaisin neuloa. Mutta ei ole lankoja. Voisi neuloa vaikka vauvanvaatteita kun lähipiiriin on tulossa uusi nyytti. Ja Samille ja Pipsalle taas uusia puseroita. Jos joku tietää mistä löytäis (netistä) paljon vauvanvaate-ohjeita (siis neulomisohjeita) niin olisin kiitollinen linkeistä. Kun vaan sais niitä lankoja. Äiti lupas lahjoittaa miulle osan lankavarastostaan. Kah, kellohan on melkein kaksitoista. Voisi vaikkapa etsiä vaatteet päälleen..

[Ei aihetta]Lauantai 28.04.2007 20:25

Ällö kuuma päivä. Mutta jaksoin silti kävellä kirjastoon ja takas. Ja samalla matkalla hain sen pakettini. On ihan sekopäinen olo. Ja yksi asia vaivaa. Ja kaipaan tällä hetkellä kauheasti yhtä entistä ystävää. Ärsyttää. Miullon levottomat jalat. Ja on tylsää. Möh.

[Ei aihetta]Lauantai 28.04.2007 00:44

En päässy sinne särkypäivystykseen läpi :'( sattuu niin saatanasti!! Äiti toi onneks miulle lisää särkylääkkeitä. Kuume nous uudestaan, ei kovin korkeeks onneks. Vituttaa ihan helkkaristi yksi ihminen, voisi vähän ajatella mitä suustaan päästää. Miulle tuli tänään saapumisilmo yhdestä paketista mutten jaksanut lähteä hakemaan. Huomenna jos menis. Tosin se on jo 2. ilmotus, miulle ei ees oo tullu ensimmäistä >:( Typerä päivä.