IRC-Galleria

minttunen

minttunen

(en ole turkulainen!)

[Ei aihetta]Lauantai 19.05.2007 00:35

Kah, tänään tulloo Kuolleiden aamunkoitto telkusta :D Typerä zombi-leffa josta näen painajaisia. Mutta vois sen taas tylsyyksissään kahtoo. Vaan varmaan ainoa sellanen leffa jossa ainoa henkiinjäävä on koira, se hyvä juttu siinä on :DD (nyt tietty pilasin jonkun leffanautinnon. toivottavasti >:D)

[Ei aihetta]Perjantai 18.05.2007 23:46

Oottelen että sauna lämpiää. Kattelen toisella silmällä suurinta pudottajaa. Jillian<3 Kävin äitillä ja päätin pestä Kallen kun sen turkki oli melkoisen likainen. Kalle on niin sulonen kun sille tekee jotain hoitotoimenpiteitä kun se pelkää ja inhoaa niitä ja silti niin kiltisti seisoo paikallaan ja kattelee surkeena. Loppuvaiheessa kun huuhtelin sitä niin alkoi poikaa vähän itkettää. Ressukka. Sitten lähdin mummin kanssa käyttämään koiria ulkona. Mentiin metsään. Maisa innostuu aina kaivamaan kuoppia maahan, niin teki nytkin. Ja potkaisi kaikki mullat juuri pestyn Kallen päälle. Mukavaa. Onneksi sain ne mullat aika hyvin pois. Miullon ollu koko päivän roska silmässä, menee hermo. Pistää ilkeesti. Pitäis vissiin itkemään ruveta että se tulis pois :D Ärsyttää, miulle on postissa joku isokokoinen kirje ja kun en tänään ehtiny hakemaan niin pitää oottaa maanantaihin. Perkele. Ja sit se on kuitenkin joku kirja jonka oon unohtanu perua :/ Väsyttää. Vaan sitten kun yritän nukkumaan käydä niin ei väsytä enää yhtään. Mur. Hitto ton yhden telkussa puhuvan naisen ääni ärsyttää miuta.

[Ei aihetta]Perjantai 18.05.2007 15:48

Jaahas, pitäisi tässä reilun tunnin sisällä jaksaa tehdä pärställe jotain kun pitäisi käydä Haarlassa. Olen ihan väsynyt ja räjähtänyt. Mummi tuli tiistaina Turkuun<3 Se toi miulle muumiverhot, muumi-julisteita ja jonkun ylläri-jutun mitä ei suostunu kertomaan. Selviää tänään. Mummi oli ollu Paulan varastoa siivoamassa ja Paula lahjoitti miulle sieltä nuo muumijutut. Ja sieltä se yllätyskin oli löytynyt. Oon tässä yrittänyt miettiä että miten mie saan ne verhot laitettua. Ne tulee makuuhuoneeseen, ikkunan eessä on tietokonepöytä joka vaikeuttaa sitä ripustamista. Samaten toi ikkuna on niin korkea että tartteis korkeen jakkaran tai jotku tikkaat eikä miulla oo. No eiköhän ne verhot jotenkin tiensä tuonne ikkunaan löydä. Kattelen tässä parhaillani jotain tyhjäpäistä cheerleader-leffaa. Ja olen ärsyyntynyt, pari ihmistä käyttäytyy niin veemäisesti. Möh. Ja saatana kun miun lempi tv-sarja lopetettiin!!! Mitä vitun kusipäitä sielläkin yhtiössä on töissä kun lopettavat tosi suositun ja loistavan sarjan. Assholes.

***

Etkai omista vaaleanpunaista Dakinen reppua?
- en.

Seuraatko BB:tä?
- seurasin joo ja aion seurata kun uusi alkaa.

Oletko koskaan lainannut jonkun huulirasvaa?
- olen.

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- on siitä muutama vuosi.

Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
- ei.

The voice on huono vai hyvä?
- ei mielipidettä.

Mikä biisi soi nyt päässäsi?
- rest of my life.

Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
- maksaisin laskut ja shoppailisin.

Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5e:lla?
- olen.

Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
- rasvaisen liharuuan.

Haluaisitko että olisi jo kesä?
- en vaikka nyt kyllä on kesä.

Oletko koskaan lintsannut? Milloin viimeksi/miksi?
- olen. sillon kun olin vielä koulussa. ja siksi.

Haluaisitko asua aikuisena maalla?
- en, been there ja ei sovi miulle.

Mitä kirjoja olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
- kaikki mitkä omistan ja monia muita.

Sano joku hyvin kaunis ihminen?
- michelle rodriguez.

Katsotko joka päivä peiliin?
- joo.

Haluaisitko näyttelijäksi?
- joo.

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- ilmeisesti.

Onko huoneesi sekainen?
- asunto. on joo.

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- eipä oo mitään syytä mennä pihalle. ja kuuma sää ei oo hieno sää.

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- ei oo postilaatikkoa.

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
- --

Mitä joit viimeksi?
- kahvia.

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- olen.

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- olen, vaikka missä.

Voisitko osallistua idolsiin?
- voisin mutten halua.

Käveletkö unissasi?
- lapsena kävelin. en enää. tai mistä mie itse asiassa tiedän kun yksin asun..

Asutko korvessa?
- en.

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- en tän kodin.

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- teurastaa. eikä pappia.

Osaatko tehdä sudokuja?
- osaan. ne on typeriä.

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- en.

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- en.

Haluatko miljonääriksi?
- haluan.

Katsotko lastenohjelmia?
- hyviä, miun lapsuuden aikaisia kyllä. en mitään anime-paskaa.

Oletko uinut alastomana?
- oon.

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- vaikka mikä.

Oletko väsynyt?
- olen.

Tykkäätkö salmiakista?
- en pahemmin.

Oletko hyvä uimaan?
- en.

Juotko kahvia?
- joo. liikaa.

Onko sinulla Nokian kännykkä?
- on.

Harrastatko jalkapalloa?
- penkkiurheiluna.

Onko sinulla karkkivarasto?
- ei.

Pidätkö puuroista?
- joistakin joo.

Onko sinulla jotain Antti Tuiskua vastaan?
- ei.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- ehkä.

Syötkö nyt purkkaa?
- en.

Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
- ei se varmaan aattele yhtään mitään.

Mitä luulet sen jonka vieressä istut ruotsintunnilla ajattelevan sinusta?
- ei oo ruotsintunteja enää, thank goddess.

Mitä luulet sen joka istuu takanasi äidinkielentunnilla ajattelevan sinusta?
- --

Mitä luulet sen jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- ei mitään tietoa.

Tiedätkö mitä tarkoittaa demilitarisointi?
- tiedän.. öö.. tarkoittaa jonkin mestan tyhjentämistä sotilaallisista jutuista tai jotain sinne päin.

[Ei aihetta]Tiistai 15.05.2007 01:44

Pipsa on kipeä :( Olen kauhean huolissani, se oksentelee koko ajan. Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa, olen vaan aina valmiiksi jo ihan paniikissa. Miun vauva<3 Oispa edes jotain ravintolisää mutta kun ei ole. Pitää seuraavista rahoista ostaa sitä kaappiin vastaavan varalle. Ahdistaa kun en tiedä mikä Pipsaa vaivaa enkä voi tehdä mitään!!!

[Ei aihetta]Maanantai 14.05.2007 03:40

Herranjumala ärsyttää, tuntuu että yhdellä foorumilla jossa käyn niin tuntuu että siellä ei muuta tehdä kuin tapella. Ei uskois että kyseessä on aikuiset ihmiset ja vauvapalsta kun niitä tekstejä lukee o.O Pakko purkautua täällä kun siellä saisin niiden kaikkien "aikuisten" vihat niskaani.

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.05.2007 04:19

No vittu. Serbian biisi oli ihan ok muttei todellakaan ansainnut voittaa :/ Ja voi että mie inhosin Turkkia!!! Ihmiset on typeriä, Ark ois ansainnut paljon enemmän pisteitä, samaten Hanna. Harvinaisen huono musiikkimaku tän vuoden viisu-yleisöllä. Pipsaa vitutti koko viisut, se teki kaikkensa estääkseen miuta kattomasta :D Yritti säästää miut siltä paskan määrältä. Muistaakseni kuudesta biisistä tykkäsin ja vaan kolmesta tosi kovasti. Joo.. Vetäydyn petiin lukemaan huonoa kirjaa.

[Ei aihetta]Perjantai 11.05.2007 17:11

Pääsin jopa puoli kaksi sängystä ylös.. Pipsukkakin anto nukkua kun käytiin ilta(yö)-lenkillä n. puoli kaksi yöllä. Puhuttiin siinä viisujen jälkeen Ronjan kanssa jotain kaksi tuntia puhelimessa. Viisu-kommentointia.

Yllätin itteni kattomalla koko semifinaalin. Hitto mitä paskaa ihmiset äänesti jatkoon, en käsitä!! Jatkoon menneistä Bulgaria oli ainoa mistä tykkäsin. Eikun oli se yks muijakin ihan ok.. mikähän maa se oli. Ronja auta, se rukous. Ärsytti vaan se jumala-lässytys mutta muuten kiva biisi. Ja olen erittäin näreissäni kun Islanti ei mennyt jatkoon. Eikä DJ Bobo, pieni mieleni järkyttyi. Olin pentuna hirmuinen DJ Bobo fani :D Turkki oli jotain aivan kaameaa. Samoin Israel, se sentään tipahti. Lauantaina sitten Hanna<3 Ja Ark<3

Hitto mie oon nyt pari yötä nähnyt tosi häiritseviä unia. En sen tarkemmin taida selostaa, mutta joo. Mistähän nekin kertoo. Ärh, pitäisi soittaa yksi puhelu. Ei yhtään huvita. Ja sitten voisin iskeä taas kiinni neulomukseeni tai jotain. Koira on taas riiwiö. Nyt riittää energiaa kun sai nukkua pitkään. Ei näin kuumalla jaksa riehua sen kanssa.

[Ei aihetta]Torstai 10.05.2007 23:45

*haukotus* Mitä miun unirytmille on taas tapahtunut? Ihan perseellään.. Kävin tänään keskustassa. Hirveä ruuhka, noita teekkari-hyyppiä joka puolella. Ja taas niin perkeleen kuuma!! Äitin kanssa käytiin kirjastossa ja Anttilassa. Käväisin Haarlassa ja tulin kotiin. Järjestelin viimesen tunnin tuossa valokuvia. Hermostuttavaa puuhaa, mutta ei voinut kesken lopettaa. Pipsa on taas ollut hirmu levoton koko päivän. Mikähän sitä riivaa.. Tai no, varmaan sekin on aika väsynyt. Taidan syödä jotain vaikka tuossa Teho-osastoa katsellessa. Ja sitten isken kiinni noihin lainaamiini kirjoihin. Euroviisut voi ulvoa siinä taustalla. Voihan niitä kuunnella vaikkei kauheasti kiinnosta. Olen jo jonkun verran kyllä väkisin kuullut t. siskoni on viisu-friikki. Hannan ja The Arkin esitykset katson kyllä finaalissa sitten.

KUUMA! Pitäiskö mennä jääkylmään suihkuun...

[Ei aihetta]Torstai 10.05.2007 03:29

1. Tiedätkö ketään, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla?
- en.

2. Tiedätkö ketään, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla?
- tiedän.

3. Jos saisit olla yhden päivän ajan kuka tahansa henkilö maailmassa, kuka olisit?
- joku hirmu rikas. siirtäisin sen tililtä mukavan summan omalle tilille ja perheelle myös.

4. Olisitko valmis lunttaamaan kokeessa, jos tietäisit, ettet jää kiinni?
- toki. olen kyllä luntannutkin.

5. Ota päiväkirjastasi (jos sellainen on) esille sivu 6 ja kirjoita tähän pätkä, joka kuvaa sinua, elämääsi tai ajatusmaailmaasi parhaiten?
- en kirjota.

6. Mitä kappaletta kuuntelet parhaillaan tai minkä kappaleen kuulit viimeksi?
- nyt en kuuntele mitään. chantal kreviazukia kuuntelin viimeeks.

7. Mikä on sinusta lähin esine tietokonetta tai sen osia lukuun ottamatta?
- kamera.

8. Mitä näet, kun katsot (juuri nyt) oikealle takaviistoon?
- sänkyni ja pipsan.

9. Käytätkö/käyttäisitkö mieluummin piilolinssejä vai tavallisia silmälaseja? Miksi?
- mielummin käyttäsin piilareita mutten pysty laittamaan niitä silmiin.

10. Onko kivempi antaa vai saada lahjoja? (rehellinen vastaus!)
- antaa.

11. Mihin kilpailuun osallistuisit näistä mieluiten: Idols, Haluatko miljonääriksi? vai Big Brother? Uskoisitko pärjääväsi näistä jossain hyvin?
- big brotheriin. luultavasti joutuisin ekana pihalle.

12. Mistä hinnasta suostuisit ajamaan pääsi kaljuksi?
- tarjoa jotain.

13. Syötkö/söisitkö mieluummin etanoita vai mustekalaa?
- mie oon kasvissyöjä, eli en kumpaakaan.

14. Tulet kouluun ja huomaat, että tänään on koe, jonka luulit olevan huomenna ja johon et ole lukenut lainkaan. Mitä teet?
- sen minkä osaan. en ikinä stressannu kokeista, who cares.

15. Avaatko banaanin ylhäältä (se osa, mistä se on tertussa kiinni) vai alhaalta?
- ylhäältä yleensä.

16. Ottaisitko mieluummin lävistyksen kieleen vai napaan?
- kieleen tahtoisin.

17. Oletko koskaan juossut liukuportaita väärään suuntaan?
- olen.

18. Millon ja miksi itkit viimeksi?
- pari tuntia sitten, yksi tv-sarja itketti.

19. Jos joutuisit luopumaan jostain aistista (näkö-, kuulo-, haju-, maku-, tunto-), mistä luopuisit
- maku.

20. Entä mistä aistista luopuisit kaikkein viimeisenä?
- näkö ja kuulo.

21. Oletko ikinä ollut ihastunut / rakastunut opettajaasi?
- en.

22. Käveletkö/ajatko yleensä päin punaisia?
- joo.

23. Puhutko tai laulatko itseksesi usein?
- joo.

24. Haluatko kassalla ensin kolikot ja kuitin/setelit siihen päälle vai ensin kuitin/setelit ja kolikot siihen päälle ?
- kolikot ekana.

25. Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"?
- seitsemällä.

26. Mitä kuivaat ensimmäisenä, kun tulet suihkusta?
- pärstän.

27. Oletko ikinä uinut alasti?
- olen.

28. Minkä osan luet sanomalehdestä mieluiten?
- en lue sanomalehtiä.

29. Mihin ulkonäkösi piirteeseen olet erityisen tyytyväinen?
- en mihinkään.

30. Oletko ollut ikinä koulussa / töissä krapulassa?
- olen.

31. Jos tv:ssä esitettäisiin suorana lähetyksenä julkinen teloitus, katsoisitko sen?
- riippuu kuka siinä teloitettaisiin. jos se ois joku terroristi/murhaaja/raiskaaja/pedofiili niin kyllä. jos taas esim. joku panttivankien teloitus niin tuskin. tai mitä mie selitän, enköhän mie senkin kattois.

32. Olisitko valmis tappamaan viattoman ihmisen, jos sen avulla nälänhätä poistuisi maailmasta?
- olisin, kunhan se ei ois miulle tärkeä ihminen.

33. Jos sinulla tulee aikaisena kouluaamuna kiire ja joudut jättämään meikkaamisen tai aamupalan väliin, kumman jätät?
- en syö aamupalaa. en kyllä pahemmin meikkakkaan.

34. Valitse jokin lempi-tv-sarjoistasi. Ketä sen hahmoa muistutat eniten?
- ally mcbealia varmaan. miinus se naurettava miehenkipeys.

35. Mitä näistä teet mieluiten: tiskaat, imuroit vai peset lattioita?
- imuroin.

36. Tappaisitko lemmikkieläimesi jos saisit sen varjolla itse säilyttää henkesi ?
- en! en ikinä.

37. Ovatko jalkasi juuri nyt ristittynä, istutko niiden päällä vai miten ne ovat?
- ristittynä.

38. Jos saat matikan kokeesta kasin, miten reagoit?
- olisin positiivisesti yllättynyt.

39. Mitä elokuvaa/tv-ohjelmaa katsoessasi olet itkenyt?
- mitä tahansa.

[Ei aihetta]Torstai 10.05.2007 00:02

Taas yksi jumalattoman kuuma päivä takana. Hirvittää mimmonen kesästä tulee kun nyt jo on näin kuuma. Kuolen varmaan, tänään ei oo voinu muuta tehdä kun maata paikoillaan. Vähänkin kun liikkuu niin iskee kauhia hiki. Inhottavaa. Huomenna menen äitin kanssa kirjastoon, mitähän kanssa-ihmiset tuumais jos lähtisin alusvaatteissa :D Toivottavasti huomenna vähän viilenee.. Vihaan kesää. Ronja on Hesassa töröttäny koko päivän jonottamassa jonnekin, en ole ihan varma mihin se meni. Toivottavasti siellä ei ole aurinko porottanut tälleen. Taas meinaa päätä särkeä. Vitun aurinko.

"Miksi sinun pitäisi laihduttaa?" Kysyi Muumipappa. "Eihän laihuudella ole mitään tekemistä kauneuden kanssa."