IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 02.04.2009 19:17


Särkyneitä unelmia


Ulkona satava lumi oli kuin vanhasta paikoilleen pysähtyneestä filmistä. Suuret ja valkeat hiutaleet satoivat maahan tiuhaan ja sitten, aivan yllättäen ne näyttivät ikään kuin pysähtyvän paikoilleen yhdessä ajan kanssa.

Luokan ikkuna oli peittynyt lumeen sokerikuorrutuksen tavoin ja auringon kelmeät säteet siivilöityivät arkoina sen lomitse.

– Mitäs sie tierät? Vaalea, kapeakasvoinen poika, jonka suuret, pälyilevät silmät tuijottivat villinä eteen, kysyi. Hän oli niitä ihmisiä, jotka kuvittelivat itsensä muiden yläpuolelle vain vaatetus ja hienostunut puhetapa – kuten hän sitä itse nimitti – jalustanaan. Siksi hän yrittikin usein puhua murtaen, mutta murteista hänkään sen enempää kuin muut ikätoverinsa tietämättä, nolasi itsensä aina uudelleen kaikkien muiden paitsi itsensä silmissä.

– Kunhan mietin, toinen poika vastasi ja siirsi katseensa ikkunasta pojan kasvoille, joiden iho roikkui kuin vanhalla, iän kuluttamalla työläisellä.

– Mitäs juippi sitte miettii? Soon silleen jot siun täytyy jottain tehhä, jos valmihiks tuan mielit, poika puhuin kuin mikäkin herrasväen poika, joka joskus ennen olisi saattanut kulkea talosi editse kalliissa puvussaan jossakin syvemmällä Suomen perukoilla, ja pysähtyä vaihtamaan sanan tai kaksi kanssasi. Tuo arvokkuus, joka hänestä olisi voinut hehkua, katosi hänen taitamattoman puhetapansa alle.

– Mitä on usko? Mihin me oikeastaan uskomme?

– Häh?

- Miksi me uskomme Raamattuun, Jumalaan ja Jeesukseen? Jotta täyttäisimme tyhjiön sisällämme ja saisimme kaikki selitykset sille, mitä emme itse voi käsittää? Kuka on Jumala, kuka on Jeesus?

- Mitä sie höpötät? poika pudisti kiihtyneen oloisena päätään ja kääntyi jälleen oman työnsä ääreen.

- Itsehän kysyit, toinen mumisi lähinnä itselleen, mutta hänen vieressään istunut tyttö tarttui kysymykseen.

- Kysyi ehkä niin, mutta pilkkaatko sinä Jumalaa, pilkkaatko sinä uskontoa, joka rakentaa meille kaiken? Tyttö kysyi ja kohensi vaistomaisesti asentoaan, kun pojan katse kääntyi hänen puoleensa.

- Rakentaa meille kaiken? Mitä se on meille rakentanut? Teitä, joita pitkin tunnemme kuuluvamme johonkin, mutta jotka liian varkain päättyvät? Teitä, jotka valitessamme olemme astuneet synnin tielle, ja jonka vuoksi helvetissä kärsimme? Pojalle uskonto ei ollut tärkeä. Se oli vain yksi asia muiden joukossa, jolle hän etsi vastausta. Mutta tyttö kuului uskovaiseen sukuun. Yhdessä äitinsä, hurskaan uskovaisen, joka kaduilla rukoili ihmisille pelastusta, kanssa he kävivät kirkossa kuulemassa papin aamenen, ja rukoilemassa maailmalle rauhaa.

- Helvettiinhän sinä luulet pääseväsi, tyttö puhahti ja yritti peitellä kämmenellään avointa miehustaansa, josta kermanvaalea iho hohti paidan silkkiä vasten. Häpeissään poika mietti oliko tyttö nähnyt hänen vilkuilevan tämän povea, joka niin kauniisti korostui paitaa vasten. Ehkä tämä oli huomannut, ja sen vuoksi niin vaikeana kiemurtelee paikallaan, kuin yrittäen väistää pojan katsetta.

– Miksen minä saisi katsoa, onhan nainen asia, jota jokainen mies halajaa ja kun noin tarjotaan…
Huomenna tästä tietää varmasti koko luokka.

- Jo sinä onnettomuuden päivänä kun sinä synnyit, on Jumala määrittänyt sinun paikkasi. Et sinä helvettiin mene, palat jossakin paljon pahemmassa paikassa kuin helvetti. Tytön puhe oli vihaista ja levotonta. – Ehkä hän pelkää Jumalan rankaisevan häntä puheistaan tai luulee minun tekevän jotain sopimatonta. Tiesi varmasti mitä tuleman pitää, siksi alkoi puhua moisesta asiasta. Tuskin häntä itsekään koko asia kiinnostaa, pitää minua vain narrinaan.

- Nytkö sinä pilkkaat jo syntyperääni? Kaikkea mitä Jumala on luonut, tulee rakastaa, sitähän sinä tahdot sanoa? Silti tuomitset minut vain oman itseni takia, tällaiseksi on sinun Jumalasi minut luonut. Poikakin alkoi olla hermostunut. Tytön arvosteleva katse sai hänet tuntemaan suunnatonta vihaa, ja tietämättä mihin kohdistaa sen, se alkoi velloa hänen vatsanpohjassaan voikirnun tavoin.

Tunti loppui ennen kuin kumpikaan ehti enää jatkaa, ja keskustelu jäi avoimena leijumaan heidän ympärilleen. Pojan mielessä pyörivät yhä ajatukset tytöstä, mutta niihin sekoittuivat itseinho. – Hän tiesi varmasti mitä aikoisin sanoa, hän johdatteli minut keskusteluun. Suunnitteli koko jutun ja kertoo nyt kaikille kuinka sivistymätön olen. Totta kai kertoo, aivan varmasti. Miksei kertoisi? Mitäpä hän minunlaisestani pojasta? Kuljen vanhoissa vaatteissa, kun hän taas… Hän on jotain saavuttamatonta, jotain joka koskettaessa särkyy palasiksi.

Nopeasti poika pakkasi tavaransa ja kiirehti ulos luokasta. Tyttö oli aikoja sitten kadonnut käytävän vilskeeseen, ja taas poika tyytyi pitämään hänet unelmanaan. Unelmanaan, jota ei voisi koskaan tavoittaa, unelmana, jonka arvoinen hän ei koskaan olisi. – Mihin ihminen tarvitsee unelmia? Ovatko ne osoitus siitä, ketä me olemme, määrittävätkö ne, ketä meistä tulee? Entä jos lankojen päät eivät silti yhdisty, ja elämämme palapeli pysyy kokoamattomana. Kuinka unelma voisi sen koota kun emme itse siihen pysty, kuinka se voisi täyttää tyhjyyden sisällämme ja tuoda puuttuvat palat?

- - - Ulkona satoi edelleen lunta kun poika astui ulos koulun raskaista ovista. Oppilaiden jäljet peittyivät nopeasti uuden lumen alle ja kohta piha olisi jälleen koskematon.

- Hei, uskotko sinä Jumalaan? Pojan sydän jätti lyöntejä väliin kun hän näki tytön ulkona. Tämän tummissa hiuksissa koreili hiutaleita aivan kuin kruununa, ja hänen pitkät ja hoikat säärensä hohkasivat hankea vasten.

- Jumalaan? Kuka on Jumala? Onko hän oikeasti olemassa, mistä me sen voisimme tietää? Poika vastasi hieman takellellen kun tyttö yhtäkkiä painoi kasvonsa aivan lähelle hänen omiaan. Vihreät silmät tuijottivat tarkkaavaisina odottaen vastausta. – Mitä se nyt oikein odottaa minun vastaavan? Varmasti odottaa, että vastaan jotain typerää ja kertoo siitä sitten kaikille. Kuinka tyhmänä hän minua oikein pitää? Luulee minua aivan uunoksi.

- Minä en usko. Uskon kohtaloon, uskon maallisuuteen. Uskon ihmisiin. Tyttö painoi nopeasti kylmät huulensa pojan huulia vasten, työnsi tämän sitten nopeasti pois ja katosi lumisateeseen.

- Pitäisikö sitten uskoa unelmiinsa? Särkyessään se värjää ihomme sateenkaaren väreillä.
Särkyessään se vie meistä osan mukanaan koska ei ole olemassa enää mitään koskematonta. Usko ihmisiin on usko unelmiin, mutta mitä ovat unelmat…?

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.04.2009 16:09

Voi helvetti XDXDXDXDXD

huoh, tylsääääääääMaanantai 16.03.2009 16:33


Kylmä, mutta keväisen aringon saattama tuuli puhalsi sisään luokan avoimesta ikkunasta. Verhot sen vierellä tanssahtelivat tuulen tahdissa ja niiden lävitse paistava aurinko värjäsi lattian ja seinät punaisiksi tummien varjojen sulautuessa siihen kuin taidokkaasti maalatut siluetit.

Poika oli painanut otsansa vasten viileää pöytää ja naputteli tylsistyneenä merkityksettömiä kirjaimia. Hän ei edes katsonut mitä painoi, antoi vain sormien juosta pitkin vanhaa näppäimistöä ja tuijotti eteensä.
"Joko sä kuolit?" poika hänen vieressään kysyi huvittuneena ja tönäisi toista poikaa leikkisästi.
"Mmmmm", poika mumisi ja lopetti näppäimistön tarpeettoman kuluttamisen. "Joko tunti loppuu?"
"Vastahan se alko", vaaleahiuksinen poika heidän edestään huomautti ja kääntyi tuolillaan ympäri. Hän työnsi tietokoneiden näytöt pois tieltään ja nojautui eteenpäin. "Missä mättää, Doon?"
"Ei vaan kiinnosta", Dooniksi kutsuttu poika mumisi vasten pöytää.
"Että mitä?" vaaleahiuksinen poika härnäsi ja nojautui yhä lähemmäksi.
"Että ei vain kiinnosta", Doon murahti ja oikaisi itsensä rennosti tuolilleen. Hänen silmänsä olivat väsymyksestä sameat ja tummat hiukset sojottivat harjaamattomina päässä. "Ei todellakaan kiinnosta."
"Helvetti jätkä, susta on tullu tosi outo, suo ei kiinnosta enää mikään", Doonin vieressä istuva poika marisi ja veti pipoaan yhä enemmän silmiensä peitoksi. Hän ei koskaan riisunut sitä ja varmisti aina, että se peitti vähintääkin puolet hänen kasvoistaan. Siksi pipon reunat olivatkin venyneet muodottomiksi samoin kuin itse koko pipo.
"Turpa kiinni", Doon sanoi ja risti kätensä niskansa taakse haukotellen teatraalisesti. Juuri tällä hetkellä häntä ei voinut kiinnostaa ystäviensä huomautukset.
"Herrat Doon, Jared sekä Daniel, lopettavat sen juorukerhon pitämisen ja keskittyvät töihinsä", äkäinen naisen ääni huomautti kireästi heidän vierestään. Pojat säpsähtivät ...



JATKUUUUUUUUUUUUU

ATK tunti loppu :D:D:D:D:

... for u <3Maanantai 02.03.2009 00:42


Jos huomenna on kaikki toisin,
jos en voi olla luonasi,
jos ajelehdin vailla satamaa,
älä syytä itseäsi
sillä en tahdo sinun kärsivän.

Jos tämä ilta on viimeisemme,
anna minulle anteeksi virheeni,
äläkä päästä minua lähtemään luotasi,
sillä kun olet kanssani
tunnen vihdoin kuuluvani tänne.

Jos minua ei enää ole huomenna,
älä jää kaipaamaan minua,
sillä en koskaan ole poissa
vaan suojelen jokaista askeltasi
ja seuraan sinua kaikkialle
minne ikinä menetkään.

Jos en ehdi hyvästellä sinua,
sopia riitojamme,
tiedä,
että rakastan sinua,
että annan kaiken sinulle anteeksi.

Jos teen jotakin typerää,
moiti minua,
mutta hymyile ja naura kanssani,
sillä siitä tiedän,
että olet kanssani
ja välität.

En kuitenkaan pelkää huomista,
niin kauan kun tiedän,
että sinä olet kanssani.

En osaa kertoa sinulle kuinka välitän,
en osaa pyytää anteeksi,
en osaa lohduttaa sinua,
en osaa olla loukkaamatta,
enkä osaa löytää keinoa
kertoa sinulle kaikkea sitä,
mitä tahtoisin.












nukkumaan ..... zzZZzZSunnuntai 22.02.2009 04:46


miya sanoo:
x'DDD

miya sanoo:
shooting duck

miya sanoo:
ammuttu ankka?

janina sanoo:
luultavasti

janina sanoo:
tai vähintään ampuva ankka

[Ei aihetta]Maanantai 16.02.2009 19:24

Haha :D Ensimmäinen päivä töissä :D Skannasin jotain vitun sopimuspapereita koko päivän :D:D

Skannauksen pikaoppitunti:

Painelet muutamaa nappia, että kone käynnistyy
----> lappu sisään
----> paina "skannaa"-nappia
----> lappu ulos
----> toista uudelleen

Tosiaankin aivotyötä vaativaa hommaa x'D Mut joo, olihan se ihan rentoo jammailla jossain kopperossa skannaamassa papereita. Hieman tosin häiritsi ku yks ukko oli samas tilas töissä mun kanssa ^^ Ja minä tyhmä tietty sähellän siellä -.-"

Ä: Ootas *nostaa mun paitaa*
M: Mitä vikaa siinä nyt oli? Ihan hyvinhän se
Ä: Tosi hyvin joo, ku rintsikat näkyy
M: -.-" Ei kukaan kattele
Ä: Kyllä itse asiassa kattelee... On toi kyllä aikas porno
M: x'DDDDDDD

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.02.2009 19:37


LOMA ! <3

... huomenna töihin ^^

Olen hukassa ilman sinua,
olen hukassa sinun kanssasi,
olen hukassa,
mitä ikinä sitten teenkään.

Ajelehdin vailla määränpäätä,
ajelehdin ilman tarkoistusta,
ilman syytä.
En löydä satamaa,
johon voisi jäädä.
En löydä tietä,
jota seurata.

Maailma nauraa vasten kasvojani,
se kulkee ylitseni,
jättäen minut kartaltaan,
pyyhkien minut maailmastaan.

Odotan ja kaipaan,
juoksen ja itken,
pysähdyn ja huomaan,
olevani siellä,
mistä lähdinkin.

Nauran ja hymyilen,
elän ja ajattelen,
peitän tunteeni ja valehtelen,
ja huomaan yhä olevani itseni,
tietämättä oikeastaan
kuka olen.

En löydä ulos vankilastani,
en löydä reittiä oikeaa labyrintistäni.
Olen kadottanut tienviittani.

[Ei aihetta]Tiistai 20.01.2009 23:39



Väärä pysäkki


”Joskus elämäni tuntuu turhalta. Se on kuin loppumaton sade, joka hukuttaa kaiken alleen pysäyttäen maailmani paikoilleen. Sade, joka huuhtoutuu silmistäni katkeransuloisina kyyneleinä, joita kukaan ei näe.”

Rojahdin voipuneena junan keskiössä sijaitsevalle paikalleni ja vilkaisin toiveikkaana ulos ikkunasta. Laituri oli autio lukuun ottamatta muutamaa hitaasti eteenpäin maleksivaa nuorukaista, joiden puhetta oli mahdoton kuulla paksun lasin läpi. En saanut edes itseäni vakuuttuneeksi siitä, ettei minua vaivannut isäni ahdasmielisyys, joka esti häntä rakastamasta minua. Tosiasia oli se, ettei hän ollut edes sanonut hyvästejä.

”Olin aina ollut pettymys kaikille, niin isäni jaksoi sanoa. Minunlaisilleni ei kuulemma ollut paikkaa tässä elämässä jos seuraavassakaan. Olin valinnut sen väärän pysäkin, jolta ei enää voinut kääntyä takaisin. Tämä pysäkki vei tummalle ovelle, jonka takana jatkui loputon käytävä vailla valoa. Ja käytävään minä janosin. Se oli kuin huumetta, oma kielletty hedelmäni.”

Tunsin voimakkaan parfyymin tunkeutuvan sieraimiini kun vanha, upeaan kiiltävään turkikseen kietoutunut nainen istuutui vierelleni. Hän riisui nahkaiset käsineensä liioitelluin elkein pulleista käsistään ja katsoi minua kuin olisin ollut hänen elegantin olemuksensa tiellä. En viitsinyt piitata hänen pistävistä silmistään, vaan käänsin katseeni puhelimeeni, jonka näytöllä vilkkui teksti: ”Olen tulossa.”
Olen tulossa, olen tulossa, olen piru vie tulossa! Mutta minne? Minne olin oikeastaan menossa? Olinko todella tehnyt virheen?

”Aiot sä lähettää sen?” puhelin kirposi käsistäni ja tippui kolahtaen lattialle.

”Mitä?” mumisin samalla kun keräsin puhelimeni jäänteitä lattialta.

”Et aiotko lähettää sen?” Oot tuijottanu sitä koht ikuisuuden”, puhuja oli nuori tyttö, tuskin täyttänyt edes kuuttatoista. Nyt hän tarkasteli minua syvänvihreillä silmillään ja hänen itserakkaasta hymystään saattoi päätellä, että hän oli tietoinen jumalaisesta ulkomuodostaan, joka sai kaikki kaksilahkeiset kuolaamaan hänen peräänsä. Minä en edes nähnyt häntä, oli kuin olisin katsonut hänen lävitseen. En huomannut kuinka hän nyki paitaansa alemmas paljastaakseen rintansa anteliaammin minulle samalla kuin heitti pitkät vaaleat hiuksensa selkäänsä ja kumartui viettelevästi lähemmäksi.

”Entä sitten? Jumalauta, jätä mut jo rauhaan!” ärähdin turhankin töykeästi. Tyttö oli luultavasti halunnut vain olla ystävällinen.

”Nuori mies, mitä te oikein huudatte?” pudotin puhelimeni rippeet jälleen lattialle silkasta tyrmistyksestä. Viereisellä paikalla ei enää istunutkaan nuorta tyttöä, vaan sama vanha turkikseen pukeutunut nainen, joka siihen oli hetki sitten istunut. Tyttö oli kadonnut silmänräpäyksessä.

” Elämä ei ole täydellistä. Se ei ole satukirja, jonka lopussa prinssi saa aina prinsessansa ja puoli valtakuntaa. Me olemme itse kirja, jonka sivuille kirjoitamme itse satumme, tarinoimme elämämme viimeistä piirtoa myöten kuitenkin kätkien rivien väliin osan itsestämme. Se osan, jota edes itse emme tunne, sen jota emme tahdo kenenkään tuntevan. Silti, kerran elämässämme, joku tulee ja kirjoittaa elämästämme rivien välissä omaan kirjaansa. Hän varastaa meistä osan, hyökkää sillä meitä vastaan ja kaataa läpinäkyväksi muuttuneen muurimme. Saattaa meidät alasti maailmaa vastaan.

Linnut tarvitsevat siipiään lentämiseen. Ne kieppuvat ilmojen halki ja liitävät auringon säteissä kylpien, syöksyvät kohti maata kuin taivaalta satavat nuolet, mutta kohoavat silti aina yhä uudelleen taivaalle. Me tarvitsisimme siipiä elämiseen. Emme osaa löytää oikeaa tietä itse, takerrumme liikaa pelkoihimme ja annamme niiden kahlita meidät paikoilleen. Raskaat kahleet ranteissamme me tarvomme suosta seuraavaan valittaen kuinka askeleemme ei enää kanna niin kauas. Kuinka emme voi enää tanssia tuulessa sudenkorennon lailla.”

Maisemat vilisivät silmissäni. Ne muuttuivat karusta kaupungista pikkukylien taloiksi ja pelloiksi, kiireettömiksi ihmisiksi ja ajattoman tuntuiseksi taivaaksi. Taivaaksi, jonka rantaa pilvet maalasivat ohuilla siveltimillään, pienintäkään virhettä korjaamatta.
Juna pysähtyisi pian, enkä ollut koko matkan aikana saanut ahdistusta katoamaan rinnastani. Se velloi sisälläni ajatusteni vain kiertäessä kehää. En päässyt eteenpäin, en voinut palata, poljin paikoillani.

”Joskus toivon, että voisit auttaa minua ymmärtämään.”

Junan pysähtyessä määränpäähänsä, näin sen ikkunasta saman vaalean tytön seisomassa ulkona pakkasessa ohuessa paidassaan ja hymyilevän minulle. Kun junan ovi sitten liukui hiljaa sihahtaen auki, tyttö oli kadonnut. Auringonsäteet, joiden lämpöä en tuntenut ihollani, maalasivat tumman siluetin vartalostani kylmään maahan. Olin vain pelkkä tumma varjo, jota kukaan tuskin huomasi. Seisoin pitkään paikoillani tuijottaen taivasta, kunnes aika pyyhki minut kartaltaan ja jätti jäljelle muistoja ja avoimen oven, josta kukaan ei koskaan ollutkaan astunut ulos.

juliaaaaaaaaa <333Keskiviikko 31.12.2008 20:40

jiipee <3 S sanoo:
oon homo

miya sanoo:
tervetuloa ulos kaapista

miya sanoo:
x'DDDDDDD

jiipee <3 S sanoo:
-.-

miya sanoo:
aijaijai oijoijoi x'DDDDDDDD

jiipee <3 S sanoo:
:D